sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kooste vuodesta 2018

Vuosi 2018 lähenee loppuaan ja on aika tullut muistella kulunutta vuotta. Blogi-vuoteen on mahtunut jälleen kerran uusia ihania reseptikokeiluja, leipomista ja kokkailuja, paljon herkuttelua, juhlia ja uuden opettelemista. Juhlittu on mm. blogin 5 v-synttärit, äidin 70 v.juhlat, esikoisen 18 v- juhlat ja kuopuksen peruskoulun päättyminen. Innostuin myös testailemaan vegaanista leivontaa ja raaka-kakkuleivontaa. Ja saimpa alkuvuodesta yhden leivontakuvani ´Vaalea kanelimutakakun` Leivotaan-lehteen lukijakuvaksi.




Isoin muutos blogin pidossa tänä vuonna on ollut kännykän vaihtuminen järkkäriin. Sen myötä olen opetellut käyttämään kameraa ja käynyt valokuvauskurssin sekä harjoitellut, harjoitellut ja harjoitellut valokuvausta. Olen myös itseopetellut stailaamaan kuvia. Kuvien ottaminen on ollut suunnitelmallisempaa ja reseptien testaaminen jo hiukan totisempaa työtä, onneksi ei kuitenkaan vielä liikaa, sillä suurin osa tekemistäni blogipäivityksien leivonta- ja ruokakokeiluista ovat ihan meidän perheen arkea. Blogini idea on edelleen hyväksi havaittujen reseptien kirjaaminen ylös tähän somekeittokirjaani. 

Ruokakuvien jakaminen Instagramissa on varmasti lisännyt blogini näkyvyyttä, koska sivujen katselut ovat lisääntyneet huimasti muutamasta sadasta pariin tuhanteen kävijään kuukaudessa. Myös IGn 1000 seuraajan raja on mennyt rikki loppusyksystä, josta olenkin hyvin onnellinen ja otettu. Kiitos siitä kaikille seuraajille 💗




Tässä tämän vuoden yhdeksän katsotuinta kuvaa instagramissa
#mybestnine #bestnine2018
Ja kuten kuvista näkyy hyvin kakkuvoittoinen on kuvasarja. 




 Tämän vuoden etsityin resepti on ollut Uunimunkit, jota on myös etsitty kaikista eniten blogini respteistä, peräti 4436 kertaa tähän menessä. Idean näihin herkullisiin ja pehmeisiin Uunimunkkien tekoon sain, kun näin Uunimunkkien reseptin Maku-sivustolla. Nämä Uunimunkit ovat kyllä maailman helpoimmat munkit jotka saa paistettua ilman upporasvaa ja jotka maistuivat taivalliselta. Suosittelen testaamaan 😊





Mutta sitten jo perinteeksi tulleeseen joka kuukauden katsotuimman reseptin ääreen. Edellisten vuosien kuvakoosteita voit käydä katsomassa täältä 20172016 ja 2015.

Tänä vuonna tammikuussa esikoinen tuli täysi-ikäiseksi ja juhlissa tarjottiin Kolmen suklaan-kakun lisäksi parasta ikinä tekemääni Vadelma-raakakakkua. Helmikuussa leivoin suolaisia Feta-paprika-aamiaismuffineita jotka maistuvat  aamupalan lisäksi myös välipalalla. Maaliskuussa tuli leivottua monta hyydytettyäkakkua, joista suosituin oli Mansikka-valkosuklaa-rahkakakku. Kakku on kauniin vaalenapunainen ja valkoinen, jota voi koristelulla muuttaa mielensä mukaisesti. Ohje on yksi suosituimmista ohjeistani. Huhtikuussa vietettin Pääsiäistä ja tämä Vanilja-valkosuklaa-juustokakku saikin koristeeksi suklaapupun ja pääsiäismakeisia.




Toukokuussa Vapun kunniaksi leivoin ihania ja suussasulavia Uunimunkkeja ja kesäkuussa tein muutaman tilauskakun kevään valmitujaisjuhliin mm. Mansikkakakkua ja Pätkisjuustokakkua. Heinäkuussa maistuivat mansikat ja mikä maistuisikaan mansikoiden kanssa paremmin kuin Mutakakku, eikä mikä tahansa mutakakku vaan vegaaninen. Tämän herkullisen Mutakakun kananmunat korvasin kaakaokaurajuomalla ja voin maidottomalla rasvalla. Elokuu oli taas mustikkakuu ja niimpä leipaisin täydellisiä Mustikka-juustokakkumuffineita. Tässä ohjeessa kaksi lempiherkkua, juustokakku ja mustikat yhdistetään yhdeksi herkkupalaksi. 




Tähän asti kaikki suosituimmat resptit ovat olleet leivontaohjeita mutta Syyskuu tekee poikkeuksen ja loistavan sellaisen. Täyteläinen Chili-kurpitsakeitto on yksi tämän vuoden lempikeitoistani. Lokakuussa leivontahommat jatkuivat ja Banaani-juustokakkupiiras vei kielen mennessään. Eritäin kokeilemisen arvoinen resepti. Marraskuussa joulu kolkutteli jo ovelle ja innostunkin testailemaan joululeivonnaisia. Nimipäivieni kunniaksi ilostutin työkavereita Puoloffeella joka piti sisällään puolukkaa, piparia ja kinuskia (karamellisoitua kondensoituamaitoa). Joulukuussa testailin tämän vuoden versiota joulutortuista eli Lumihiutale torttuja joista tulikin omat lempitorttuni, koska joka puraisulla sain ihanaa viikunahilloa suuhuni. 





Näiden kuvien perusteella Blogini onkin muuttunut leivontablogiksi, kun vain yksi ruoka-ohje mahtui katsotuimpien ohjeiden mukaan. Omia lempi ohjeita tänä vuonna ovat olleet kaikki riistaruuat, joista mies on huolehtinut kiitettävästi, niin metsästyksestä kuin niiden tekemisestäkin (joita tosi harvoin olen vaan ylös kirjoittanut kun määärät ovat niin suuntaanantavia). Myös esikoinen on auttanut monissa leivonta-ja ruokahommissa. Tänä vuonna blogipäivitysten tahti on hiipunut muutaman vuoden takaisesta, mutta mielestäni tuo 4-5 päivitystä kuukauteen riittää nyt vallan mainiosti ja jatkossakin tavoitteenani on pysyä samoissa lukemissa. Ja lopuksi haluan KIITTÄÄ koko perhettäni jotta voin tätä harrastusta jatkaa ja tehdä 💗 






Kiitos kuluneesta vuodesta 2018!
Toivottavasti 2019 on yhtä herkullinen

💗

Paperivuoka/Katariina


torstai 27. joulukuuta 2018

Joulupäivän viettoa

Joulu oli tänäkin vuonna perhejoulu, johon kuului läheiset, herkuttelua, lenkkeilyä koiran kanssa, lepoa ja taas herkuttelua. Tänä vuonna vietimme pitkästä aikaa jouluaattoa lapsuudenkodissani vanhempieni ja veljeni perheen kanssa. Ohjelmassa oli Joulupukin vierailu, mukavaa ydessäoloa ja jouluaterian nauttiminen pitkän kaavan mukaan. Joulu- ja Tapaninpäivää vietimmekin sitten oman perheen kesken kotosalla. 





Joulupäivän kattaus toisti edellisten vuosien tapaan tuttua vaaleaa teemaa. Kaikki olivat vanhoja hyväksi havaittuja astioita, laseja, kukkia ja kynttiltuikkuja, ainostaan koristepeurat olivat uudet. Lautasliinat sidoin juuttinarulla ja kiinnitin koristeeksi pienen kuusenhavun. Käpyjäkin piti laittaa vielä koristeeksi mutta olin laittanut ne niin hyvään talteen että ne jäivät sinne odottamaan ensi joulua. Mutta onneksi kattaus näytti näinkin hyvältä ainakin omaan silmään.







Joulupäivän menu

*
Itsetehty Lohimousse ja saaristolaisleipä
Rosolli
Kylmäsavustettu siika
Jättikatkarapuja
Jokirapusalaatti
Maki-sushit
*
Imelletty perunalaatikko
Bataattilaatikko
Hirvipata
Jouluinen uunibroileri
uunikasvikset
*
Juusotarjotin
itsetehty Viikunahillo

*
Glögi-valkosuklaajuustokakku
kahvi.tee






Jouluruokaa tein tänä vuonna todella kohtuullisesti, vain kahta laatikkoruokaa, ei joulukinkkua vaan hirvipataa ja jouluista uunibroileria, sekä uunijuureksia. Alkupaloiksi tein itsetehtyä lohimoussea (joka muuten ylitti kaikki odotukset ja josta tuli ehdottomasti tämän joulun the best, resepti tulossa myöhemmin blogiin), tarjolla oli lisäksi miehen valitsemat muut joulukalat, rosolli ja itsetehty saaristolaisleipä. Jälkiruuaksi herkuttelimme juustoilla, hedelmillä ja viikunahillolla.







Myöhemmin keittelimme vielä kahvit ja nautiskelimme Glögi-valkosuklaajuustokakulla.








maanantai 24. joulukuuta 2018

Jouluaaton After Eight-juustokakku

Jouluaaton kahvipöydässä meillä herkutellaan ihanan suklaista ja raikasta After Eight-juustokakkua. Ohje on Suklaapossun blogista.




HERKULLISTA
 ja 
HYVÄÄ JOULUA 
KAIKILLE











AFTER EIGHT-JUUSTOKAKKU

n. 23 cm irtopohjavuokaan

POHJA
75 g (noin 5 kpl) digestive-keksejä
125 g (noin 15 kpl) Tumma suklaa-minttu -Fanipaloja
35 g sulatettua margariinia
TÄYTE
5-6 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g After eight suklaata (säästä noin 7 kpl koristeeksi)
3 liivatelehteä
1 1/2 rkl vettä
KORISTELU
After Eight-paloja
Pätkis-konvehteja



Murskaa digestive keksit ja lisää niihin sulatettu voi. Lisää myös murustetut Fanipalat. Fanipalojen ei tarvitse olle hienoa jauhoja vaan ne voi jättää osittain hieman isommiksi. Painele 22 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen.

Laita liivatteet likoamaan. VINKKI! Kakun voi tehdä myös ilman liivatetta. Ilman liivatetta kakusta tulee pehmeämpi, ei niin juustokakkumainen. Kakku hyytyy suklaan ansiosta.

VINKKI!Kakun suklaisuutta voi säädellä kerman määrällä, jos haluat suklaisen/minttuisen maun, rittää siis 5 desiä muutoin lisää 6 dl. Vaahdota kerma ja sulata suklaa mikrossa välillä sekoittaen.  Notkista tuorejuustoa hetki vatkaamalla sitä. Lisää sula suklaa ja vatkaa se tuorejuuston joukkoon. Lisää kermavaahtoon tuorejuusto-suklaa-seos varovasti. Kuumenna vesi ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana samalla sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli. Kakun voi koristella jouluisaksi karkkikepeillä, suklaalla ja lumihiutalenomparelleilla.





sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulupukin cookie

Joulutohinat alkaa olla loppusuoralla meidän perheessä. Ajattelin vielä näin 4.adventtisunnuntan hämärässä kirjoitella tämän ihanan Joulupukki cookie ohjeen. Nämä keksit ovat ihanan meheviä ja hurmaavan suklaisia. Keksit ovat todella helppoja ja nopeita tehdä - näillä voi vaikka vielä ihastuttaa herkkulahjana jouluaattona tai laitaa tarjolle joulupukille maitolasin kera jouluyöksi 😉(niinkuin amerikoissa on tapana). Näitä keksejä voi ottaa yhden jos toisenkin. Keksien ohje on Emman Makeaa Joulu-keittokirjasta.









JOULUPUKIN COOKIET
20 kpl

3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl ruokasoodaa
100 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 dl maitosuklaahippuja tai rouhittua suklaata

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot, vaniljasokeri ja ruokasooda keskenään. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Lisää kuivat aineet siivilän läpi sekoittaen vain sen verran että taikina on tasaista. Kääntele joukkoon suklaahiput.

Nostele lusikalla taikinapalloja leivinpaperoidulle pellille. Jätä hyvin leviämisvaraa. Paista cookieita uunin keskitasolla 13-15 minuuttia kunnes reunat ovat hieman ruskistuneet.






HERKULLISTA 4.ADVENTTISUNNUNTAITA

☆☆☆



tiistai 18. joulukuuta 2018

Puolukka-kinuskijuustokakku

Leivo ihastuttava Puolukka-kinuskijuustokakku jouluksi kahvipöytään. Kakku on keveän makoisa mutta sopivan hapokas. Kinuski & puolukka samassa kakussa on takuuvarma hitti. Lisäksi kakku on helppo tehdä. Tämä kakku matkasi mukanani työpaikan kahvihuoneeseen alkuviikosta toivottaen työkavereille Makoisat ja Hyvät Joulut!





Kivaa vaihtelua saat kakkuun kun vaihdat pohjan diggestivet pipareihin tai jätät piparimausteen pois ohjeesta. Myös koristeita lisäämällä tai vaihtamalla saat aina uuden näköisen kakun. 








PUOLUKKAINEN-KINUSKIJUUSTOKAKKU
12 annosta

POHJA
225 g diggestivekeksejä
80 g voita
PUOLUKKATÄYTE
5 liivatelehteä
3 rkl vettä
3 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
(2 tl piparkakkumaustetta)
200 g vaniljarahkaa
3 valkuaista
1 1/2 dl puolukoita
KINUSKIKIILLE
2 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 1/2 dl fariinisokeria
KORISTEET
puolukoita
diggestivekeksimurua
sokerimassa lumihiutaleita
tähtinomparelleja



Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja leikkaa reunakalvosta sopivan kokoinen pala kiertämään reunaa.Murskaa piparkakut tehosekoittimessa tai kaulimella. Sulata voi ja lisää joukkoon piparimurska. Painele muruseos vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri. Sekoita kermavaahtoon piparkakkumauste ja vaniljarahka.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä kerma-rahkaseoksen kanssa. Sekoita joukkoon puolukat. VINKII! Jos haluat, voit soseuttaa osan puolukoista tai lisätä ne kokonaisena, jolloin täyte ei värjäänny punaiseksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet. Lisää liivateseos ohuena nauhana sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia.

Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi välillä sekoitellen.
Kaada kinuskikastike täytteen päälle ja hyydytä kylmässä pari tuntia. Koristele kakku puolukoilla, keksimuruilla, sokerimassasta tehdyillä lumihiutaleilla ja tähtinomparelleilla.


sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Gluteeniton Lakritsi-taatelikakku

Taatelikakku kuuluu meidän jouluun, tänä vuonna kakku saa makua lakritsikuorrutteista taateleista ja  vehnäjauhot vaihdetaan mantelijauhoon. Gluteeniton Lakritsi-taatelikakku on huippuherkullinen ja mehevämpi kuin perinteinen vehnällä leivottu.









 


LAKRITSI-TAATELIKAKKU
gluteeniton

250 g pehmeitä lakritsijauheella maustettuja taateleita
1 1/2 dl vettä
2 dl fariinisokeria
150 g voita
2 munaa
3 1/2 dl mantelijauhoa
1/2 dl perunajauhoa
1 rkl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl neilikkaa
VOITELUUN
1 rkl voita
1 rkl mantelijauhoa
KORISTELU
2 rkl tomusokeria


Voitele ja jauhota noin 2 l kakkuvuoka mantelijauholla. Pilko taatelit ja varmista ettei niissä ole kiviä. Lisää kattilaan taatelit, fariinisokeri ja vesi. Kuumenna taateliseos kiuhuvaksi. Keitä miedolla lämmöllä ilman kantta noin 5 minuuttia, kunnes seos on sosemaista. Lisää paloiteltu voi ja anna sen sulaa kuumaan taateliseokseen. Jäähdytä haaleaksi ja lisää munat yksitellen voimakkaasti puuhaarukalla sekoittaen.

Yhdistä manteli- ja perunajauhot sekä vaniljasokeri, leivinjauhe ja neilikka. VINKKI! käytä hienojakoista mantelijauhetta, itsejauhettut mantelit eivät sovellu tähän kakkuun. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla 50-60 minuuttia. Varmista kypsyys tikulla. Peitä kakku paistamisen loppuvaiheessa leivinpaperilla jos pinta alkaa  tummua liikaa. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ja anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua. Siivilöi tomusokeria kakun päälle.


maanantai 10. joulukuuta 2018

DIY Pyykkietikka

Tutustuin Pyykkietikkaan syksyllä saadessani kutsun sisustusliikkeen blogi-iltaan ja kotiin tuomisina toinkin pari pulloa kotimaista pyykkietikkaa. Pyykkietikka tuntui heti toimivalta jutulta mutta melko kalliilta jatkuvaan käyttöön. Siksipä "tarkanmarkan" ihmisenä etsiskelin netistä vinkkiä pyykkietikan valmistamiseen itse ja löytyihän sellainen vinkki @kotiporstua blogista.




Etikka puhdistusaineena ei ole mikään uusi keksintö vaan sitä on käytetty ennenvanhaan  moniin eri käyttökohteisiin. Se on ympäristöystävällinen ja turvallinen aine. Tähän itsetehtyyn DIY Pyykkietikkaan tarvitset väkiviinaetikkaa, eteeristä öljyä ja vettä. Ja mikä parasta Pyykkietikka on ekologinen aine, jossa ei itsessään ole allergisoivia aineita (hyvä niin koska itse ole kosmetiikka-allerginen ja hajusteherkkä) ja eteerisissä öljyissäkin kerrotaan olevan puhdistavaa tehoa. .






Pyykkietikka korvaa huuhteluaineen. Etikkaa laitetaan pari ruokalusikallista pyykinpesukoneen huuhtelulokeroon. Pyykkietikka tekee pyykistä pehmeää ja poistaa epämiellyttävät hajut, lopputuloksena pyykki tuoksuu puhtaalta. Voit käyttää etikkaa myös tekstiilien raikastamiseen suoraan suihkepulosta. Laita suihkepulloon 10 % pyykkietikkaa ja loput vettä, sitten vaan suihkutus tunkkaiselle tekstiilille. Aroille vaatteille pyykkietikkaa ei kannata käyttää, kuten silkille.

Pyykkietikkaa voi käyttää myös kodin yleisppuhdistuaineena. Laita suihkepulloon 1/2 dl pyykkietikkaa ja loput vettä. Käytä kaikkiin kodin pinnoillle kuten laattoihin, saunanlauteiden pesuun, peilien, lasipintojen ja wc:n pesuun. Varo kuitenkin arkoja pintoja.

Valmis Pyykkietikka tuoksuu väkiviinaetikalle mutta voimakas haju haihtuu pyykin tai pinnan kuivuessa ja jäljelle jää vain puhdas tekstiilin tai kodin tuoksu. Nyt kaikki innolla testaamaan itsetehtyä Pyykkietikkaa!







DIY PYYKKIETIKKA
1 l

1 l lasipullo
vettä noin 1-2 dl
15-20 tippaa eteeristä öljyä (esim.laventeli)
väkiviinaetikkaa noin 8-9 dl

Keitä vettä ja jäähdytä se. Lisää pulloon vesi, eteerinen öljy tippoina ja täytä loppu pullo väkiviinaetikalla. Sekoita. Laita pullon mukaan ohje Pyykkietikan käytöstä ja sisällöstä.









lauantai 8. joulukuuta 2018

Mustikkacurdilla täytetyt pavlovat

Itsenäisyyspäivänä meillä herkuteltiin jälkiruuaksi suussasulavia Mustikkacurdilla täytettyjä pikkupavlovia. Alkujaaan olin suunnitellut täyttäväni pavlovat marjoilla ja kermavaahdolla mutta Pullahiiren blogissa sattui olemaan joulukalenterissa ohje mustikkacurdiin, siispä vaihdoin lennossa suunnitelmia enkä suotta vaihtanut - sen verran ihania ja makoisia näistä tuli.







Mustikkacurd valmistetaan mustikoista, keltuaisista, sokerista ja voista. Se on makeaa ja sopii todella hyvin pavlovan täytteeksi. Lisäksi täytin pavlovat kermavaahdolla jota maustoin hiukan vaniljasokerilla.








MUSTIKKACURDILLA TÄYTETYT PAVLOVAT
8 annosta


MARENKI
4 valkuaista
2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
MUSTIKKACURD TÄYTE
2 1/2 dl mustikoita
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista
25 g voita
LISÄKSI
4 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
pensasmustikoita


Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Laita valkuaiset vatkauskulhoon ja vatkaa ne höttöiseksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja lisää puolet sokerista hiljalleen joukkoon. Sekoita loput sokerista joukkoon. Sekoita perunajauhot ja vaniljasokeri keskenään. Siivilöi ne vaahdon joukkoon. Jatka vatkaamista noin 5 minuuttia tai kunnes vaahto on kiiltävä. Lisää valkoviinietikka ja vatkaa vielä hetki.

Lusikoi ruokalusikan avulla halkaisijaltaan noin 8 cm kokoisia kekoja uunipellille ja muotoile ne kupeiksi. Paista uunin alatasolla 125 asteessa noin 1 tunti 15 minuuttia. Sammuta uuni, mutta älä aukaise uuninluukkua vaan anna pavlova pohjien jäähtyä uunissa vähintään puolen tunnin ajan. Anna marenkien jäähtyä.

Valmista paiston aikana mustikkacurd. Jos käytät pakastemustikoita, sulata ne ensin ja paseeraa eli painele siivilän läpi, jotta saat tasaisen mustikkamehun. Mittaa kattilaan mustikkamehu, sokeri ja keltuaiset. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, jotta se sakenee, älä keitä. Paloittele voi pieneksi ja lisää se mustikkaseoksen joukkoon. Sekoita, jotta voi sulaa joukkoon. Anna valmiin mustikkacurdin jäähtyä ennen käyttöä.

Vatkaa kerma vaahdoksi yhdessä vaniljasokerin kanssa. Lusikoi marenkipohjaan ruokalusikallinen mutikkacurdia ja pursota kermavaahto mustikkacurdin päälle. Koristele haluamallasi tavalla.


maanantai 3. joulukuuta 2018

Lumihiutale tortut ☆

Marraskuu vaihtui kuin huomaamatta ihanaan ja tunnelmalliseen joulukuuhun. Tuoksut, kynttilät, itsetehdyt herkut, ilo ja odotus tekevät ajankohdasta niin ainutlaatuisen...joulukuussa, kun tuntuu aina olevan taikaa.





Tämän syksyn hitti joulutortut taitavat olla Lumihiutale tortut, joten pitihän minunkin niitä testata. Tortut ovat ylisöpöjä ja niissä maistuu hillo joka puraisulla. Lumihiutaletortut eivät onneksi vaadi mitään kummempaa tekniikkaa, vaan ne onnistuvat ihan yhtä helposti kuin tavalliset tähtitortutkin. Lumihiutale torttuja meillä herkuteltiin pikkujouluissa marraskuun lopussa.







LUMIHIUTALETORTUT
10 kpl

1 pkt (a' 500 g) torttutaikinalevyjä
paistonkestävää viikunahilloa
1 kananmuna voiteluun
tomusokeria pinnalle


Leikkaa torttutaikinalevyt neliöiksi. Nosta keskelle pieni nokare hilloa. Käännä tortun kaikki reunat täytteen päälle. Painene reunat pyöreästi sisäänpäin (kuvassa on hieman liian neliö eli tee vielä pyöreämmäksi) ja katso ettei rakoja jää taikinaan. Käännä torttu ylösalaisin ja paina kevyesti alustaan, niin että siitä tulee sopivan tasainen.




Tee ensin neljä tasaista viiltoa torttun reunoille.Tee vielä neljä lyhyempää viiltoa taisesti tortun reunoille. Purista yksitellen tortun reunoista niin, että saat painettua tortun leikatut reunat teräviksi kuten lumihiutaleessa.

Lopuksi voitele tortut kananmunalla ja paista torttua 225 asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia.
Sihtaa torttujen päälle tomusokeria ja herkuttele heti.


sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Puoloffee

Jouluinen banoffee valmistetaan pipareista ja puolukoista. Idean jouluisen banoffeen tekoon pikkujoulukakuksi sain, kun näin Emma Iivanaisen ihanan jouluisen Christmas-banoffee  kuvan instagramissa. Tästä taisikin tulla uusi suosikkileivonnaiseni joulunajaksi...puolukka ja kinuski kun ovat yksi lempi makupareistani.




Puoloffee on todella helppo tehdä, keksit murskataan ja sekoitetaan voin kanssa. Kondensoitu kinuski levitetään keksitäytteen päälle, päälle ripotellaan vielä paljon puolukoita ja kakku päällystetään kermavaahtoruusukkeilla. Koristeeksi ripotellaan puolukoita ja piparinmuruja.




VINKKI! Kuvissa näkyvä kakku on tehty puolikkaalla ohjeella 20 cm vuokaan.
VINKKI! Voit jättää rasvan kokonaan pois ja tehdä piparimuruista kinuskista ja puolukoista jälkkärin lasiin ja tarjota vaikka jouluaterian päätteeksi.









PUOLOFFEE
10-12 palaa

POHJA
100 g voita
300 g piparkakkuja
TÄYTE
1 tlk (397g) kondensoitua kinuskia
200 g puolukoita
4 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria


Pingota leivinpaperi 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa piparit ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja painele seos vuoan pohjalle. Sekoita kondensoitu kinuski hyvin ja levitä se pohjan päälle, ripottele puolukat kinuskin päälle. Siirrä vuoka hetkeksi jääkaappiin.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla. Siirrä kakkutarjoilualustalle ja lusikoi taii pursota kermavaahto avoimella tähtityllalla kakun pinnalle. Koristele puolukoilla ja piparinmuruilla.


Pikkujoulujen piparikuppikakut

Jouluun on alle kuukausi joten järjestin pienen jouluisan herkkuhetken perheelle nimipäivieni kunniaksi. Tästä on hyvä aloittaa joulun odottaminen...




Jouluihmisenä nautin suunnattomasti jouluun valmistautumisesta ja jouluherkkujen teosta sekä tietysti niiden syömisestä ♡ Nämä Piparikuppikakut ovat ihanan jouluisia, sillä kuppikakkujen sisältä paljastuu piparitaikinasta pyöritelty pallo. Kuorrutus on pehmeää lumenvalkoista tuorejuustokreemiä. Ohje löytyy myös uusimmasta Kotivinkki lehdestä.










PIPARIKUPPIKAKUT
8 kpl

3 dl vehnäjauhoja
2 dl fariinisokeria
1 tl  vaniljasokeria
1 tl piparkakkumaustetta
100 g voita
2 kananmunaa
1 dl kermaa
TÄYTE
80 g piparitaikinaa
KUORRUTE
50 g pehmeää voita
150 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
KORISTELU
punaisia koristerakeita
pipareita



Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Sulata voi ja sekoita se munien ja kerman kanssa toisessa kulhossa. Yhdistä jauhoseos ja voi-munaseos keskenään käännellen tasaiseksi taikinaksi.

Jaa piparitäyte kahdeksaan osaan ja pyöritä palat palloiksi. Nosta paperiset muffinivuoat muffinipellille. Lusikoi puolet taikinasta vuokiin. Laita jokaiseen vuoan pohjalle keskelle piparipallo. Lusikoi loppu taikina vuokiin. Paista kuppikakkuja uunin keskitasolla 175 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.

Vatkaa pehmeä voi, tuorejuusto, tomu- ja vaniljasokeri notkeaksi kuorrutteeksi. Pursota kuorrutus kuppikakkujen päälle tähtityllalla. Koriste pinta koristerakeilla ja pipareilla.