torstai 31. joulukuuta 2020

Kuvakooste 2020

 2020 vuoden viimeistä päivää vietetään ja on taas aika muistella kulunutta, hieman erilaista vuotta. Vuoteen on mahtunut niin ilon aiheita kuin myös ikäviä asioita. Muutamat juhlatkin on vietetty kuten isäni 70 vuotisjuhlat tammikuussa ja kuopuksen 18-vuotis syntymäpäivät kesäkuussa. Oman perheen kesken on syöty herkkuaamiaisia ja brunsseja, on grillattu ja maisteltu uusia makuja. Erityisesti tänä vuonna olemme nauttineet metsän antimista kuten marjoista, sienistä ja riistasta. Kakkujakin olen leiponut jonkin verran ja monia ihania reseptejä testannut.


Vaikka vuosi on ollutkin osin raskas pandemian vuoksi, niin yllättävän nopeasti vuosi on kuitenkin mennyt ja paljon hyviäkin asioita on tapahtunut. Erityisesti pienet hetket ovat korostuneet, kuten perheen kanssa vietetty aika, oma koti, luonto ja koira. 






Tässä tunnelmia  vuodesta 2020. Kaikesta huolimatta olit hyvä vuosi 💗




Talvi




Kevät




Kesä




Syksy






Talvi




Minun  #bestnine eli yhdeksän tykätyintä kuvaa instagramissa vuonna 2020



Ja lopuksi, iso Kiitos kaikille, jotka olette seuranneet minua täällä blogissa ja instagramissa 💗

 Kiitos myös kaikki Te ihanat, joiden tilejä seuraan somessa ja joista olen saanut inspiraatiota näihin julkaisemiini postauksiin 💗 Ja Kiitos kaikista tykkäyksistä, viesteistä ja kannustuksesta jota olen saanut vuoden aikana 💗 Kiitos myös perheelleni 💗


Toivon kaikille terveyttä ja onnea uudelle vuodelle 2021

💗

Katariina/Paperivuoka






maanantai 28. joulukuuta 2020

Jouluaattotunnelmia 2020



Jouluaatto aamuna heräsin jo ajoissa, koska aattoaamun tunnelma hämärän hyssyineen ja kynttilöineen on jotain niin upeaa etten malta jättää sitä kokematta. Aamu alkoi jouluisen pataleivän leipomisella. Leivän  ohjeena käytin tuttua ohjetta, johon lisäsin jouluisia mausteita kuten fenkolia ja muskottipähkinää, kumpaakin 1 tl. Aamupalalla oli tarjolla lisäksi riisipuuroa luumukeiton kera. Aamupäivä kului erilaisten lisukkeiden teossa jouluaterialle ja pöydän kattamisessa. Tänä vuonna katoin vain neljä lautasta pöytään, joka nostatti monenmoisia, ristiriitaisiakin tunteita pintaan. Tämä oli vasta kolmas jouluaatto koko elämäni aikana ilman omia vanhempia samassa pöydässä. Vanhempani halusivat viettää koronaturvallisen joulun, jota tietysti kunnioitimme.






Ennen joulusaunaa katsoimme telkkarista perinteisesti Lumiukon ja joulurauhan julistamisen. Saunan puhtoisina hieman miekkiä silmissä ja juhlavaatteet päällä jatkui jouluaterian viimeistely.  Iltapäivä oli jo pitkällä ennenkuin pääsimme nauttimaan juhlaillallisesta. Tarjolla oli perinteisiä jouluisia ruokia,  jokaiselle jotain periaattella. Teimpä pitkästä aikaa myös kasvissoselaatikkoa, jonka ohje on ollut minulla jo vuodesta 1994. Tänä vuonna tarjolla ei ollut kinkkua vaan mies halusi testata peuranpaistia pääruuaksi ja alkupalapöytään riimipeuraa.  










 Jouluaaton menu 2020

*

Joulusilli
Makisushit
Riimipeura, aroniahillo, piparjuurituorejuusto
Antipastileikkeleitä
Rosolli
Vihersalaatti puolukoilla, päärynöillä ja avokadolla
Uunilohi
Keitetyt perunat
Peuranpaisti
Pippurikermakastike kalalle ja lihalle
Kasvissoselaatikko
Porkkanalaatikko
Punajuuri-auralaatikko
Juustotarjotin

*
Pannacotta















Aterian päätteeksi avasimme lahjat ja pelasimme lautapelejä nauttien toistemme seurasta joulusuklaita ja muita herkkuja mutustellen. Illan aikana otimme myös Meet-tapaamisen vanhempiini ja veljeni perheeseen. Vaikka se tuntuikin haikealta olla erikseen tänä jouluna, niin tuleehan niitä toisia jouluja jolloin taas saamme olla yhdessä. Ja kaikesta huolimatta olen kiitollisin mielin tästä joulusta, saimme olla terveinä ja viettää joulua omassa kodissa turvallisin mielin.









Joulutunnelmin💗

Katariina/Paperivuoka








lauantai 26. joulukuuta 2020

Kahdensuklaan juustokakku

Tapaninpäivän kahvipöydässä meillä on tarjolla tämä herkullinen Kahdensuklaan juustokakku. Tänä vuonna pohdin kahden kakun välillä pitkään kumman niistä tekisin, mutta päädyin lopulta suklaakakkuun puolukkakakun sijaan. Koska suklaa maistuu takuuvarmasti koko perheelle ja koska joulu vietettäisiin poikkeuksellisesti vain oman perheen kesken, niin ei myöskään kannattaisi tehdä useampaa kakkua niinkuin olen yleensä tehnyt.





Tämä kakku on todella nopea ja helppo tehdä. Kerma ja vaahtoutuva vaniljakastike vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi, Joukkoon lisättään notkistettu maustamaton tuorejuusto. Sen jälkeen täytemousset jaetaan kahteen kulhoon. Toiseen lisätään sulatettu tummasuklaa ja toiseen sulatettu valkosuklaa. Sitten vain kaadetaan valmiit täytteet pohjan päälle, ensin tummasuklaatäyte ja päällimmäiseksi valkosuklaatäyte. Hyydytetään yön yli ja koristellaan lempi konvehdeilla. Idea kakkuun löytyy Suklaapossun blogista täältä.







KAHDEN SUKLAAN JUUSTOKAKKU

12 annosta

POHJA 
20 cm mutakakkupohja
TÄYTE
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 1/2 dl kuohukermaa 
400 g maustamatonta tuorejuustoa
125 g tummaa suklaata
175 g valkosuklaata
KORISTEEKSI
suklaakonvehteja 
karkkikeppejä 
tuoretta rosmariinia


Käytin pohjana pakasteeseen leipomaani 20 cm mutakakkupohjaa. Kurkkaa mutakakkupohjan ohje täältä. Mutta voit tehdä pohjan myös diggestivekekseistä ja voista, tarvitset silloin 180 g keksejä ja 75 g voita. VINKKI! Kakusta tulee melko korkea, käytä reunakalvoa.

Valmista täyte. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike ja kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto. Jaa mousse kahteen kulhoon. Sulata tumma suklaa ja valkosuklaa eri kulhoissa, mikrossa varovasti sekoittaen. Lisää ensin valkosuklaa nopeasti vatkaten moussen joukkoon. Vatkaa sitten samoilla vatkaimilla tummasuklaa toisen moussen joukkoon.

Kaada tummasuklaatäyte kakkupohjan päälle ja tasoita. Lisää sitten valkosuklaatäyte tummasuklaa täytteen päälle ja tasoita. Hyydytä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele hyytynyt kakku suklaakonvehdeilla, karkkikepein ja rosmariinitupsuilla.


torstai 24. joulukuuta 2020

Arabialainen maustekakku

Tänään vietetään jouluaattoa ja joulutohinoiden lomassa halusin tulla toivottamaan kaikille Oikein levollista ja herkullista joulua 🎄tämän helpon ja herkullisen Arabialaisen maustekakun ohjeen myötä. 





Kakun ohje löytyi instagramista @withchocolatechips jakaman kuvan yhteydestä, josta nappasin ohjeen muistiin. Vaihdoin ohjeen maitotuotteet maidottomiksi, voin margariiniin ja kerman appelsiinimehuun sekä soodan leivinjauheeseen ja herkkuahan tästäkin tuli. VINKKI! Muista tarkistaa myös koristeiden maidottomuus.








ARABIALAINEN MAUSTEKAKKU

Maidoton/ 24 palaa

💚


TAIKINA
200 g maidotonta margariinia 
(esim.Sininen Keiju)
3 3/4 dl sokeria
3 munaa
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
3/4 tl muskottia
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl appelsiinimehua
KUORRUTE
75 g maidoton margariinia
1 1/2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 tl kanelia
noin 3 rkl vahvaa kahvia
noin 4-5 dl tomusokeria




Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen, hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen appelsiinimehun kanssa. Sekoita taikina tasaiseksi. Lusikoi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2 l kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 1 tunti. Jäähdytä.

Valmista kuorrute. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi ja levitä kuorrute palettiveitsellä kakun pintaan. Koristele halutessa erilaisilla nompareilla ja karkeilla tai esim.jouluisilla karkkikkepeillä, rosmariinin tupsuilla ja koristerakeilla.






sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Karpalo-valkosuklaacookie

Niin se joulu vaan lähenee, sillä tänään on jo 3.adventtisunnuntai. Viikonloppuna tuli vähän leivottua ja yhtä uutta ihanaa keksireseptiä testattua. Karpalo-valkosuklaacookie ohje on @ada.bakes instagram-sivulta. Cookeista tuli niin ihania, että ajattelin sen kirjoittaa ihan omaan blogiinkin talteen.




Karpalo-valkosuklaacookiet ovat helppo tehdä, tarvitset vain kattilan jossa valmistat koko taikinan. Ensin sulatetaan voi ja joukkoon lisätään sokerit sekä muna. Sen jälkeen lisätään muut kuivataineet ja sekoitetaan taikinaksi. Lopuksi taikinasta pyöritellään palloja, joita litistetään hieman. Sitten vain uuniin ja tadaa, sinulla on ihanat cookiet valmiina. Ohjeesta tulee 20 isoa, reunoilta rapeaita ja keskeltä sitkeitä keksejä. 







KARPALO-VALKOSUKLAACOOKIE
20 kpl

150 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
150 g valkosuklaahippuja
1 1/2 dl kuivattuja karpaloita
kourallinen cashew-pähkinöitä


Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon sokerit ja muna, sekoita tasaiseksi. Lisää loput keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinan joukkoon. Lisää hienonnetut karpalot. Anna taikinan jäähtyähieman, lisää sitten suklaahiput jäähtyneeseen taikinaan. Jaa taikina puoliksi ja pyörittele käsin ensin toiselle pellille 10 palloa ja toiselle toiset 10 palloa. Jätä kohoamisvara. Litistä keksipalloja hieman. Paista kiertoilmauunissa 180 asteessa noin 10 minuuttia, uuniista riippuen. Keksit jäävät vaaleiksi mutta niiden pitää olla reunoista hieman kovettuneet.


perjantai 4. joulukuuta 2020

Taatelikakku

Perinteinen Taatelikakku maistuu joululta! Se on varmaan yksi suomen suosituimmista joulukakuista, ehkäpä suosituin. Kumma kyllä, en ole lempi Taatelikakun ohjetta kirjoittanut ylös tänne blogiin. Vaikka se perinteisesti kuuluu meidänkin joulupöytään. Mutta nyt tämän ihanan mehevän Taatelikakun ohje löytyy kuvien alta.






Kakku on helppo ja nopea valmistaa kattilassa. Käytä kakkuun kivettömiä, prässättyjä taateleita. Keitä ne veden ja sokerin kanssa. VINKKI!Kakun makua saat muunneltu kun käytät sokerin tilalla fariinisokeria tai nesteenä vaikka glögiä. Lisää kattilaan voi ja anna sen sulaa. Vatkaa munat yksitellen taikinan joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varovasti sekoittaen taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista noin tunti. Tarjoa kakku tomusokerihunnulla kuorrutettuna. VINKKI! Maku vain paranee, kun säilytät kakun jääkaapissa.










TAATELIKAKKU
24 palaa

1 pkt (250 g) taateleita
2 dl vettä
1 3/4 dl (fariini)sokeria
200 g voita
2 munaa
1/2 dl kermaa
noin 4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1-2 tl vaniljasokeria


Pilko taatelit katti­laan. Tarkista, ettei joukossa ole kiviä. Lisää sokeri ja vesi. Hauduta niin, että taatelit irtoavat toisis­taan ja pehmenevät. Lisää kuutioitu voi joukkoon ja anna sulaa tasaiseksi.
Lisää hieman jäähtyneeseen taateliseokseen munat. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan.
Kumoa taikina voideltuun ja leivitettyyn rengasvuokaan (vetoisuus 1,8-2 l ).
Kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alimmalla tasolla 40–60 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla: kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on valmis. Älä kypsennä kuivaksi vain varmuuden vuoksi. Anna kakun jäähtyä vuoassaan hetki ennen kumoamista.