torstai 29. kesäkuuta 2017

Salaattipiirakkaa antipastilla




Vietimme mieheni kanssa 20 v.- hääpäivää ja iltasella hemmottelin koko perhettä antipastilla. Tarjolla oli itsetekemääni kreikkalaistyylistä salaattipiirakkaa, erilaisia juustoja ja italialaistyylisiä leikkeleitä kuten salamia ja parmankinkkua, vesimelonia, mansikoita, oliiveita, viikunahilloa ja pähkinöitä. Lisäksi tarjolla oli  pirkan keksilajitelma juustoille ja tuoretta patonkia. Herkuttelun kruunasi Blue Nun Gold Edition 22 K kuohuviinipullo, joka sisälsi lehtikultaa.















KREIKKALAISTYYLINEN SALAATTIPIIRAKKA


POHJA
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
ripaus suolaa
tai kaupan valmis suolainen piirakkapohja
TÄYTE
1/2 prk creme fraiche
2 rkl pestoa
SALAATTI
salaattisekoitusta
fetajuustoa
kesäsipulia

Valmista ensin pohja nyppimällä voi jauhoihin. Lisää sitten vesi ja sekoita taikina nopeasti valmiiksi. Taputtele taikina jauhotetulluilla käsillä noin 24 cm piirakkavuokaan. Esipaista pohjaa 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Sekoita täyteen aineet keskenään ja lisää pohjan päälle. Paista piirakkaa 15-20 minuuttia kunnes reunat alkavat ruskistua.

Valmista salaatti. Levitä salaatti piiraan pälle ja viimeistele esim. balsamico kastikkeella. Itsellä ei ollut kastiketta ollenkaan ja hyvin piiras maistui ilmankin.




perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannuspöydän kakku 🌸 Mansikka-valkosuklaajuustokakku

Tänään Juhannusaattona meillä kahvipöydässä tarjotaan Mansikka-valkosuklaajuustokakkua joka koristellaan syreeninkukilla. Alkuperäinen ohje löytyy pullahiiren blogista.





🌸 Herkullista Juhannusta  🌸







MANSIKKA-VALKOSUKLAAJUUSTOKAKKU
8-10 annosta

POHJA
120g diggestive keksejä
25 g voita
1 rkl öljyä
TÄYTE
6 dl  vispikermaa
VALKOSUKLAAVAAHTO
115 g valkosuklasta
2 liivatelehteä
1/2 dl vispikermaa
MANSIKKAVAAHTO
220 g mansikoita
1/2 dl tomusokeria
3 liivatehteä
1/2 dl vettä
KORISTELUUN
mansikoita, syreeninkukkasia



Murskaa keksit hienoksi. Sulata voi ja sekoita yhdessä öljyn kanssa. Lisää rasva keksimurskan joukkoon ja sekoita keksimurska tasaiseksi. Painele keksimurska noin 20 cm irtopohjavuoan reunan sisään. Voit käyttää reunassa reunakalvoa tai öljytä ja tomusokeroida vuoan reunan ennen keksimurskan painelua reunuksen sisään. Näin saat sileän reunan kakkuun.

Valmista täyte vatkaamalla 6 dl vispikermaa paksuksi vaahdoksi. Jaa kermavaahto puoliksi ja käytä toinen osa valkosuklaatäytteeseen ja toinen mansikkatäytteeseen. Laita molempien täytteiden liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen.

Murskaa valkosuklaa pieneksi muruksi. Mittaa kattilaan 1/2 dl kermaa. Kuumenna kerma kiehuvaksi. Sulata joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet. Sekoita hyvin. Lisää seokseen vielä valkosuklaarouhe ja sekoittele niin, että suklaa sulaa joukkoon. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nostele lopuksi valkosuklaatäytteeseen tarkoitettu kermavaahto valkosuklaaseoksen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle.

Valmista mansikkatäyte soseuttamalla mansikat mahdollisimman sileäksi. Lisää joukkoon tomusokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet. Sekoita hyvin. Kaada liivateneste ohuena nauhana mansikkasoseen joukkoon, koko ajan sekoittaen. Nostele puolet mansikkatäytteen kermavaahdosta mansikkasoseen joukoon ja lisää sen jälkeen loput kermavaahdot. Lusikoi mansikkatäyte valkosuklaatäytteen päälle varovasti ja tasoita pinta. Nosta kakku jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. Koristele kakku mansikoilla ja syreenin kukilla.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Pikapikkelöidyt tomaatit

Läheisimmät työkaverit saivat juhannusherkuiksi pikapikkelöityjä tomaatteja. Tämä lisuke maistuu grilliruokien kanssa mutta myös leivän päällä tai salaatissa. Ja omasta mielestä pikapikkelöidyt tomaatit olivat ihana idea juurikin tuliaiseksi tai muuksi herkkulahjaksi kesäpöytään. Tämä ohje on oma versioni uusimman K-ruokalehden ohjeesta.














PIKAPIKKELÖIDYT TOMAATIT
4-6 annosta / 4 x 2 dl lasipurkkia

2 rasiaa (a' 250 g) terttuluumutomaatteja
2-3 valkosipulin kynttä
1 sitruunan raastettu kuori
tuoretta oreganoa
2 1/2 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1/2 dl sokeria
3 tl suolaa



Pistele tomaatteihin reikiä esim. cocktailtikulla. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Laita lasipurkkeihin kerroksittain tomaatteja, valkosipuliviipaleita, sitruunankuorta ja oreganon lehtiä.

Sekoita viinietikan joukkoon mausteet. Sekoita, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet viinietikkaan.
Kaada viinietikkaliemi tomaattien päälle. Anna maustua vähintään 15 minuuttia, mielellään pari tuntia ennen käyttöä. Tarjoa pikkelöityjä tomaatteja grilliruokien, paahdetun leivän, salaatin tai pastan kanssa.





tiistai 20. kesäkuuta 2017

Valkosuklaapannacotat raparperihillokkeella


Juhannuksena grillauksen jälkeen meillä herkutellaan. Tässä ihana herkku jälkiruuaksi, Valkosuklaapannacotat raparperihillokkeella. Pannacotta eli keitetty kerma on meidän perheen lempijälkiruoka jota nautitaan niin jouluna kuin juhannuksena. Se on helppo valmistaa ja sen voi tehdä jo edellispäivänä valmiiksi. Pannacotasta saa eri makunautintoja tarjoamalla sitä eri hillojen tai kastikkeiden/kiiseleiden kanssa. Keskikesän juhlaan testasin pannacotan kaveriksi itsetehtyä raparperihilloketta ja tuoreita mansikoita.










VALKOSUKLAAPANNACOTAT RAPARPERIHILLOKKEELLA
8 annosta

PANNACOTTA
4 liivatetta
4 dl kuohukermaa
3 rkl intiaanisokeria
200 g valkosuklaata
4 dl maustamatonta jukurttia
2 tl vaniljasokeria
RAPARPERIHILLOKE
nippu raparperia
50 g voita
2 rkl sokeria


Valmista ensin kermatäyte. Laita liivatteet kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Mittaa kattilaan kerma ja intiaanisokeri. Kuumenna kiehumispisteeseen sekoitellen koko ajan ja ota kattila pois liedeltä. Lisää joukkoon liivatteet ja sekoita kunnes ne ovat sulaneet massan joukkoon. Lisää mukaan pieneksi pilkottu valkosuklaa ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Anna seoksen jäähtyä jonkin aikaa. Lisää mukaan jukurtti ja mausta seos vielä vaniljasokerilla. Kaada valmis täyte annosmaljoihin/laseihin. Anna hyytyä jääkaapissa noin nelisen tuntia.

Valmista raparperihilloke. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon sokeri. Paahda keskilämmöllä kunnes seoa karamellisoituu eli muuttuu kinuskisen ruskeaksi. Lisää pilkotutu raparperit ja keittele hetki kunnes raparperit juuri ja juuri pehmenevät. Anna jäähtyä hetki ja lusikoi hilloke kylmien pannacotta-annosten päälle. Koristele mansikoilla. Tarjoa heti.









Ihanaa Juhannuksen odotusta 

🍓🍓🍓







sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Sillrörä eli silli-lisuke

Tässä loistava ohje juhannuspöytään. Sillrörä eli silli-lisuke sopii niin ruisleivän, saaristolaisleivän kuin uusienperunoiden kanssa nautittavaksi. Se on helppo valmistaa, tarvitset vain silliä, smetanaa, munahakkelusta ja sipulisilppua.









SILLRÖRA ELI SILLI-LISUKE
4 annosta

1/2 prk (a' 240g/120g) Abban Ranskalaista sipulisilliä tai 2 sillifilettä
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 dl smetanaa
ruohosipulia
tilliä
1 rkl murskattua kovaaleipää
1 rkl kapriksia

Silppua sillipalat ja kananmunat. Sekoita joukkoon smetana, silputut yrtit ja kovanleivän murska sekä kaprikset (jos käytät kokonaisia kapriksia niin silppua ne). Anna makujen tasaantua hetki. Tarjoa uusien perunoiden, ruisleivän tai saaristolaisleivän kanssa.




torstai 15. kesäkuuta 2017

Ihana Raparperikakku

Raparperit kuuluvat ehdottomasti alkukesään ja silloin niistä onkin ihana tehdä maistuvia leivonnaisia. Raparperi on omaan suuhun kirpeähkö herkku ja siksipä lähdinkin etsimään makeaa ohjetta. Tämä ihana Raparperikakun ohje löytyi Hämmentäjä blogista ja pakkohan sitä oli testata. Blogin mukaan ohje on jenkeistä (siksi mitat 1 cup=2,4 dl= 240 ml) joten saatoin odottaa jotain todella makeaa kakkua ja sitähän se oli...muttei onneksi liikaa. Kakku on ihanan mehevä ja todella herkullinen. Limen kuoriraaste ja raparperi tuovat raikkautta kakkuun ja mansikoiden happamuus tasapainottaa kokonaisuutta. Tässä loistava valinta Juhannusherkuksi.














RAPARPERIKAKKU


POHJA
1 cup = 2,4 dl vehnäjauhoja
0,3 dl sokeria
125 g kylmää voita
TÄYTE
1 cup = 2,4 dl sokeria
1/4 tl muskottipähkinää
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl vispikermaa (vispaamattomana)
1 muna
1 keltuainen
7 dl pilkottua raparperia (pakkasestakin voi ottaa)
PÄÄLLINEN
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/4 - 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 limen raastettu kuori
1 1/2 dl vispikermaa
KORISTELU
tuoreita mansikoita



Tee ensin taikina. Sekoita keskenään vehnäjauho ja sokeri. Nypi sekaan kylmä voi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina noin 24 cm irtopohjavuoan pohjalle (laita paperi vuoan pohjaan, reunoja ei tarvitse voidella). Esipaista pohjaa 180-asteisessa uunissa n. 7 minuuttia.

Tee täyte. Sekoita keskenään sokeri, muskottipähkinä ja vehnäjauho. Lisää myös vispaamaton vispikerma, muna ja keltuainen. Sekoita.  Jos käytät pakasteraparpereja  niin sulata ja puristele ne kuivaksi. Lisää lopuksi raparperipalat täyteen joukkoon sekoittaen. 

Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja paista uunin keskitasolla 180-asteessa noin 30 - 35 minuuttia, kunnes pinta on saanut vähän väriä. Anna kakun jäähtyä hyvin.

Tee kuorrute. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja limen raastettukuori. Vatkaa kerma kovahkoksi vaahdoksi ja lisää se muiden aineiden joukkoon. Levitä täyte hyvin jäähtyneen kakun päälle ja koristele viipaloiduilla mansikoilla. Tarjoa kakku hyvin jäähtyneenä.







AURINKOISTA PÄIVÄN JATKOA

💗


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Texmex-salaattia

Lauantai iltana aurinko ja lämpö helli meitä sen verran ihanasti että päästiin jälleen kerran terassille syömään. Iltapalana perheelle tein Texmex-salaattia jota nautimme grillissä paistettujen leipien kanssa. Flatbread eli litteän leivän ohje löytyy täältä. Salaatti koostui texmex tyyliin maustetusta jauhelihasta, rapeasta salaatista, kirsikkatomaateista, kurkusta, avokadosta, kesäsipulinvarsista sekä maissilastuista.









TEXMEX-SALAATTI
4 annosta

1 pss jääsalaattia
1 pkt kirsikkatomaatteja
1/2 tuore kurkku
1 avokado
400 g jauhelihaa
sipulia
valkosipulia
taco-maustekastiketta 
savuparikaa
mustapippuria
suolaa
grillimaustetta
ripaus sokeria
tai korvaa mausteet valmiilla taco-mausteseos pussilla
maissilastuja
kesäsipuleita
LISÄKSI
guagamolea
juustodippikastiketta



Ruskista jauheliha. Silppua sipulit ja lisää jauhelihan joukkoon. Lisää mausteet ja taco-kastike. Maista.

Anna kastikkeen hautua sen aikaa kun esivalmistelet kasvikset eli huuhdo, suikaloi ja palastele. Revi salaatti. Laita salaatti alinmaiseksi ja lisää muut kasviset päälle. Ripottele lämmin jauheliha nokareina salaatin joukkoon. Viimeistele salaatti maissilastuilla ja kesäsipulin viipaleilla.

Tarjoa salaatti guagamolen ja lämpimän juustodippikastikkeen kanssa esim.Flatbreadin päältä.









lauantai 3. kesäkuuta 2017

Suklaajuustokakku suklaakiilteellä

Suklaajuustokakku suklaakiilteellä on todella suklainen herkku, joka mielestäni maistui vielä paremmalta seuraavana päivänä. Kakulla herkuteltiin kuopuksen syntymäpäivänä 1. kesäkuuta, jolloin meillä juhlitaan perinteisesti myös kesän alkamista...tänä vuonna kesä ei vaan tunnu vielä kesältä, vaikka luonto näyttää kesäiseltä kun mittari näyttäää +6 asteetta. Toista se oli silloin 15 vuotta sitten, kun kuopus syntyi ja mittari näytti +21 astetta.





Tämän ihanuuden alkuperäinen ohje löytyy Pullahiiren blogista, mutta tälläkin kertaa tuunasin kakun sen mukaan mitä raaka-aineita kotoa löytyi.









SUKLAAJUUSTOKAKKU SUKLAAKIILTEELLÄ
10 annosta

POHJA
175 g Oreokeksejä
40 g voita
TÄYTE
4 dl vispikermaa
200 g tummaasuklaata
3 liivatelehteä
300 g suklaatuorejuustoa
2/3 dl tomusokeria
KIILLE
1 dl vispikermaa
1 liivatelehti
100 g tummaa suklaata
KORISTEEKSI
mansikoita, karhunvatukoita, luumupuunkukkia


Murskaa täytekeksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja lisää voisula keksimurskan joukkoon. Voitele öljyllä 20 cm irtopohjavuoan reunus. Ripottele öljyn päälle tomusokeria. Laita reunus tarjoiluastialle tai pahvisen kakkupohjan päälle ja painele keksimurska kevyesti vuoan reunan sisään.

Valmista täyte mittaamalla puoli desilitraa kermaa kattilaan. Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Murskaa suklaa pieniksi paloiksi. Kuumenna kerma kiehuvaksi ja lisää joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet. Ota kerma pois liedeltä ja lisää joukkoon murskattu suklaa. Hämmennä seosta niin, että suklaa sulaa kunnolla kerman joukkoon.

Vatkaa loput kermat vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto yhdessä tomusokerin kanssa. Lisää tuorejuustoseoksen joukkoon lämmin suklaakerma. Vatkaa hyvin. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Kaada täyte pohjan päälle ja nosta kakku jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. Kun täyte on hyytynyt, valmista kiille mittaamalla kerma kattilaan. Laita liivatelehti likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Kuumenna kerma kiehuvaksi. Purista liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja sulata se kerman joukkoon. Murskaa suklaa ja lisää se kuuman kerman joukkoon. Kun seos on tasaista, lusikoi se hyytyneen täytteen päälle. Anna kiilteen jähmettyä hyvin ennen koristelua. Koristele haluamallasi tavalla, itse laitoin kakun päälle viipaloituja mansikoita, karhunvatukoita ja oman luumupuun kukkia.











perjantai 2. kesäkuuta 2017

Korkokenkä synttärikortti

Kuopuksen syntymäpäiviä vietettiin eilen ja hänen synttärikortti näytti tältä tänä vuonna. Vähän blingblingiä, korkkarit ja hempeitä pastellivärejä. Aika sopiva teinille 💜








KORKOKENKÄ SYNTTÄRIKORTTI

Tarvitset vaalenpunaista, luonnonvalkoista ja lilaa kartonkia, kuviopaperia, erikokoisia kukkatarroja, kuvioleikkurin, paperileikkurin, tussin ja liimaa.

Piirrä ensin korkkari ja leikkaa se vaaleanpunaisesta kartongista. Liima se luonnonvalkoiseen pohjaan. Koristele korkkari kukkatarroilla. Leikkaa kuvioleikkurilla pyöreä pohja koristepaperista ja kirjoita siihen haluamasi viesti tai sankarin ikä. Liimaa ympyrä sopivaan kohtaan ja viimeistele kukkatarroilla. Liimaa koko komeus lilaan korttipohjaan.