torstai 31. joulukuuta 2015

Katsotuimmat reseptit 2015

Tässä vielä vuoden 2015 blogini katsotuimmat herkut kuvina.




Tammikuussa syntymäpäivilläni maisteltiin helppoa voileipakakkua. Helmikuussa kermainen tomaatti-maissi-paprikakeitto maistui hiihtolomalaisille. Maaliskuun suosikki oli broileri-parsakaalivuoka. Ja Huhtikuussa rapea-uunilohi maistui koko perheelle.




Toukokuussa leivoin kahden värin brownien- kakuksi. Kesäkuussa leivottiin oman maan raparpereista suussasulavaa Raparperipiirakkaa. Ja heinäkuussa vietimme esikoisen rippijuhlia ja kakkubuffetissa oli tarjolla mm. Mango-valkosuklaamousse täytekakua. Elokuussa  puutarhapicnikillä herkutteltiin pienillä juustokakuilla.




Syyskuussa Blogini täytti 2 vuotta ja sen kunniaksi herkuteltiin maailman nopeimmalla juustokakulla. Lokakuussa pullapäivän kunniaksi leivoin mehukkaita ja maukkaita amerikkalaisia kanelipullia. Marraskuussa isänpäivänä nautimme Kinuski-suklaa naked-cakea eli nakukakkua. Joulukuussa valmistin ensimmäistä kertaa blinejä smetanan, kylmäsavulohen ja punasipulin kera. 



Aikas mahtava herkutteluvuosi takana...Nyt on kuitenkin aika sanoa heipat vanhalle vuodelle ja toivottaa Tervetulleeksi Uusi Vuosi 2016!!

Olkoon uusi vuosi jälleen maukkaita reseptejä tulvillaan.






*

Hyvää Uutta Vuotta 2016 
toivottaa 

Paperivuoka

*

maanantai 28. joulukuuta 2015

Vaahterasiirappiset Ruusukaalit


Jouluksi valmistin Vaahterasiirappisia Ruusukaaleja, joista syntyi maukas lisäke kinkun kaveriksi. Vaahterasiirappi korosti maukkaita pikkukaaleja ja karpalot sekä pähkinät toivat mukavasti pureskeltavaa...sopii loistavasti myös muiden liharuokien lisukkeeksi. Ohjeen bongasin vanhasta Maku-lehdestä.





Vaahterasiirappiset Ruusukaalit
10 annosta

2 rasiaa (a' 300 g) ruusukaaleja
2 rkl voita
1 dl vaahterasiirappia
1 dl kuivattuja karpaloita
1 tl merisuolahiutaleita
1/3 tl mustapippuria rouhittuna
100 g saksanpähkinöitä tai hasselpähkinöitä  



Poista ruusukaaleista kannat ja uloimmat kuivahtaneet lehdet. Keitä ruusukaalit suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi. Älä ylikypsennä. Valuta kaalit hyvin siivilässä.

Sulata voi pannussa. Paista ruusukaalit voissa kauniin värisiksi, melko kovalla lämmöllä. Lisää pannuun vaahterasiirappi ja karpalot. Hauduta pari minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Siirrä ruusukaalit tarjoiluvadille. Viimeistele vaahterasiirappiset ruusukaalit rouhituilla pähkinöillä. Tarjoa lämpiminä joulupöydässä.



sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Merry Christmas & Trifle


*
MERRY
CHRISTMAS



Tässä vielä kuvia meidän joulusta...jos keittiö-ruokailutilan sävytys oli vaalea, niin olohuonessa oli sitten perinteistä punaista. Uusia koristeita ovat tonttutytöt keittiön saarekkeen lampussa ja olohuoneen ikkunan iso paperitähti. Tumma peuranpää löysi kahden vuoden haaveilun jälkeen paikkansa olohuoneesta (tyttöjen toivomuksesta oikeaa peuranpäätä ei saa kuulemma laittaa :-( vaikka miehelle olen sellaisesta vinkannut). 


*


Jouluna tuli leivottua vielä ihana Trifle eli maljakakku, jossa maistui päärynä, piparkakku ja kaneli. Triflet on helppo ja nopea valmistaa, eri täytteillä siitä saa uusia variaatioita esim. näillä ohjeilla täältä ja täältä. Triflet kootaan kauniiseen lasikulhoon erilaisista kakkupohjista tai kääretortuista tai kekseistä. Itse olen tykästynyt kääretorttupohjaan. Täytteeksi käy hillot, marjat ja hedelmät sekä erilaiset kerma-tuorejuusto täytteet tai kerma-rahkat myös perinteinen kermavaahto sopii mainiosti. Valmiin triflen olisi hyvä antaa vetäytyä ja mehustua jääkaapissa hetken aikaa ennen tarjoilua.







Jouluinen Trifle


PÄÄRYNÄHILLOKE
2 isoa päärynää
1 dl sokeria
1 tl aitoa vaniljasokeria
2 tähtianista
1 kanelitanko
1/2 dl vettä
KAKKUPOHJA
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
2 prk (a'200 g) Piparkakkurahkaa
KORISTEEKSI
Tummaa suklaarouhetta


Valmista päärynähilloke ensin. Leikkaa kuoritut päärynät noin 2 cm kuutioiksi. Laita päärynäkuutiot kattilaan sokerin ja mausteiden kanssa. Lisää 1/2 dl vettä ja keitä seosta 15-20 minuuttia kunnes sokeriliemi muuttuu siirappimaiseksi ja päärynät ovat pehmenneet. Anna jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää se muna-sokerivaahtoon vähitellen, koko ajan sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 225 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Kumoa kypsä kakkupohja sokeroidulle leivinpaperille.

Valmista täyte. Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi. Lisää piparkakkurahka ja vatkaa kiinteäksi. Kokoa triflet lasikulhoon laittamalla kerroksittain kakkupohjaa, hilloketta ja piparkakkurahka-kerma seosta. Jätä päälimmäiseksi kerrokseksi rahka-kermaseos ja koristele suklaa rouheella. Laita trifle vetäytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.


perjantai 25. joulukuuta 2015

Jouluaatto 2015


2015 joulussa maistuvat tutut maut...mutta hieman uudella tavalla, jotka kuitenkin yllättävät iloisesti.




Tänä vuonna joulukattaus oli jälleen vaaleansävyinen edellisvuoden tapaan...valkoista, lasia ja ruskeaa...kiiltävää, sileää ja rouheisuutta. Pienet yksityiskohdat ja eri materiaalit miellyttävät kovasti itseäni ja kaunis kattaus saa juhlan tuntumaan vieläkin "juhlallisemmalta". Valkoinen pöytäliina, valkoiset lautasliinat, valkoiset hyasintit lasipurkeissa, valkoiset kynttilät lasisissa kynttilänjaloissa ja uutuutena joululahjaksi itselle ostetut Iittalan Kastelemi juomalasit.







Koska olin töissä vielä keskiviikkonakin helpotin jouluvalmistelujani ostamalla maistuvat kalaherkut valmiina Tampereen Kauppahallista, sushit valmistin itse ja mies savusti lohen. Ilman rosollia joulu ei olisi joulu...ainakaan minulle, harmi ettei muu perhe siitä paljoakaan välitä. Uutuutena kokeilin tänä vuonna Vaahterasiirappisia Ruusukaaleja, jotka maistuivatkin taivaallisilta. Idean tähän herkkuun sain parilta tämän vuoden ravintolareissuilta joissa nautin samantapaisia lisukkeita. Kinkku oli ylikypsää niinkuin meidän kinkku aina ja kinkun kruunasi aurinkotomaatilla maustettu itsetehty sinappi sekä punasipulihilloke.




Jouluaaton Menu

*
Wiskisilli
Sinappisilakat
Mangorapuherkku
sushi
savustettu lohi
keitetyt perunat
Rosolli

*
Imelletty perunalaatikko
Porkkanalaatikko
Vaahterasiirappiset Ruusukaalit
Kinkku
Tomaattinen sinappi
punasipulihilloke

*
Juustotarjotin

*

*
Kahvi
Glögikakku

*






Jäliruuaksi herkuttelimme Pipari-puolukkajäädykettä ja iltakahvilla nautiskelimme vielä Glögikakusta sekä itsetehdyistä suklaaherkuista.








"Arkihuolesi kaikki heitä, Mieles' nuorena nousta suo.
Armas joulu jo kutsuu meitä Taasen muistojen suurten luo.
Kylmä voisko nyt olla kellä, Talven säästä kun tuoksahtaa
Lämmin leuto ja henkäys hellä, Rinnan jäitä mi liuottaa?"




torstai 24. joulukuuta 2015

Luukku 24: Glögi-juustokakku

Tänään jouluaattona kahvipöydässämme herkutellaan tällä upealla ja jouluisella Glögi-juustokakulla. Tänä vuonna oli vaikea päättää mitä valmistan kahvipöytään, koska kaikkiea ihanuuksia ja ideoita oli niin paljon...Glögi-juustokakku juontaa juurensa minua leipomisintoni alkujuurille ja tuo nostalgisia muistoja mieleen.





Luukku 24: Glögi-juustokakku

150 g voita
75 g piparkakkuja
TÄYTE
4 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
180 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
3 rkl kiehuvaa vettä
KIILLE
4 liivatelehteä
1 dl
3 dl glögi tiivistettä
KORISTEEKSI
kanelitankoja


Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.

Upota liivatteet runsaaseen, kylmään veteen ja anna liota vähintään 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri ja mausteet. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna vesi ja liuota hyvin puristetut liivatteet siihen. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta vesi kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögitiivisteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa jääkaapissa välillä sekoittaen. Seoksen on oltava mahdollisimman kylmää, muttei vielä hyytynyttä, ennen kakun päälle lisäämistä. (Jos kiille alkaa hyytyä, voit kuumentaa sitä hieman, jotta se muuttuu uudelleen juoksevaksi.) Lusikoi mehuseosta puoliksi hyytyneen kakun päälle erittäin varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele glögijuustokakku kanelitangoilla.





***

Makoisaa 
ja
Herkullista Joulua
toivottaa 
Paperivuoka

***




keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Luukku 23: Pipari-puolukkajäädyke

Joulun jälkiruoka on kätevä valmistaa pakastimeen valmiiksi odottamaan. Jäädykkeen voi tehdä valmiiksi jo viikkoja aikaisemmin, kunhan muistaa vain säilytää jäädykeen suojattuna pakastimessa.

Pipari-puolukkajäädyke ohjetta testasin nyt ensimmäistä kertaa...mutta eipä taida jäädä viimeiseksi, sen verran hyyvvää siitä tuli...miehellekin totesin, että nyt taisi löytyä se "The Best "jäädyke... Hellapoliisi saa kyllä kiitoksen tästä maistuvasta ohjeesta. Ja taas tuli todettua, että kyllä se pipari ja puolukka vaan kuuluu meidän Jouluun ♥ 




Luukku 23: Pipari-puolukkajäädyke
10-15 annosta

2 ½ dl vispikermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 rkl vaniljasokeria
200 g maitorahkaa
100 g Piparkakkuja
2 dl puolukoita
100 g Valkosuklaata
¾ dl hunajaa
KORISTELUUN
muutama piparkakku murustettuna
puolukoita
Valkosuklaata rouhittuna

Vaahdota kerma tai vaniljakastike. Vatkaa joukkoon vaniljasokeri, maitorahka, murustetut piparkakut, puolukat ja rouhittu valkosuklaa. Mausta seos hunajalla. Tarkista maku. Kaada seos jäädykevuokaan ja pakasta vähintään yön yli. Jos haluat tehdä yksittäisiä pikkujäädykkeitä kaada seos kertakäyttöisiin pahvimukeihin. Ohjeesta tulee 6 isoa yksittäistä annosta ( 2 dl pahvimuki lähes täyteen).

Jos olet  valmistanut jäädykkeen jo hyvissä ajoin ota se sulamaan jääkaappiin 45 minuuttia ennen tarjoamista, muuten kumoa jäädyke tai pikkujäädykkeet 15 minuuttia ennen tarjoilua ja koristele puolukoilla, piparimuruilla ja valkosuklaa rouheella.




* Taitaapa pikkutonttuakin jäädyke kiinnostaa *




tiistai 22. joulukuuta 2015

Luukku 22: Marianne fudge

Tässä vielä viime hetken vinkki syötävään joululahjaan. Sillä nämä ihastuttavat tahmeat ja suklaiset fudget sulavat suuhun...joten pakkohan niitä on saada.





Luukku 22: Marianne fudge

250 g tummaa suklaata
3 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
50 g voita
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 1/2 dl Marianne crush rouhetta
KORISTELUUN
Marianne karkkeja



Rouhi suklaa veitsellä paloiksi. Mittaa kerma ja sokeri kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi samalla sekoittaen. Lisää seokseen voi sekä hunaja ja jatka keittämistä miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen, noin 20 minuuttia kunnes seos sakenee.

Testaa, onko seos tarpeeksi paksua: tiputa muutama pisara seosta kylmään veteen. Mikäli pisarat jähmettyvät, seos on sopivaa. Mikäli pisarat leviävät veteen, jatka keittämistä vielä hetki.

Lisää suklaarouhe ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Vatkaa seosta sähkövatkaimella 2–3 minuuttia. Lisää Marianne crush -rouhe ja kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (koko noin 20 x 20 cm). Ripottele päälle Marianne rakeita ja nosta jääkaappiin jähmettymään.

Leikkaa jähmettynyt fudge paloiksi terävällä, öljytyllä veitsellä. Säilytä makeisia jääkaapissa.





maanantai 21. joulukuuta 2015

Luukku 21: Joulupataleipä


Joka joulu haaveenani on kokeilla jotain uutta ruokaa ja leivonnaista...aikas hvyin olen sitä toteuttanutkin edellisvuosina. Tänä vuonna yksi suosikki leipomiskokeiluni on ollut Joulupataleipä, jossa on ihana rapea kuori ja joka on ehkä helpoin leipä tehdä mitä tiedän, koska vaivaamista ei tarvita, taikinan annetaan vain nousta yli yön. Alkuperäinen ohje löytyi Pirkan ruokalehdestä.






Luukku 21: Joulupataleipä
1 kpl

4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 dl ruisjauhoja
3 dl vettä
1/2 dl tummaa siirappia
1 tl kuivahiivaa
1 1/2 tl suolaa
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl anista
1/2 tl pomeranssinkuorta
(1 tl öljyä)


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon 42-asteinen vesi-siirappiseos ja sekoita nopeasti (älä vaivaa taikinaa). Peitä taikinakulho kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön 12-16 tunniksi tai yön yli.

Kumoa taikina runsaasti jauhotetulle alustalle ja muotoile jauhojen avulla pyöreäksi leiväksi. Älä vaivaa taikinaa vielä tässäkään vaiheessa. Kääntämällä taikinan reunoja leivän alle, saat leivästä pyöreän. Anna leivän kohota leivinliinalla peitettynä noin 30 minuuttia. Laita kannellinen valurautainen pata (tilavuus noin 3 litraa) kylmään uuniin ja anna uunin kuumentua 225 asteeseen. Kun uuni on kuuma, (öljyä vuoan pohja), lisää leipä kuumaan pataan ja peitä pata kannella. Paista leipää kannen alla noin 30 minuuttia. Poista kansi ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia.

Kumoa leipä jäähtymään hetkeksi ritilän päälle. Kuori pysyy rapeana, kun et peitä leipää leivinliinalla.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Luukku 20: Suklaajuoma

Tänään neljäntenä adventina pistimme tyttöjen kesken kaakao baarin pystyyn kotosalla. Keitimme kuumaa Suklaajuomaa ja tarjolle laitoimme polka karkkikeppejä, suklaakierrevohveleita, sydämen muotoisia suklaakonvehteja ja vaahtokarkkeja...taisipa kuvassa näkyä pari talvisuukkoakin.

Vaikka ulkona sataa eikä lumesta ole enää tietoakaan niin kuuma suklaajuoma piristää kummasti mieltä.





Luukku 20: Suklaajuoma

6 dl maitoa
60 g tummaa suklaata palasina
1/2 rkl maissijauhoja
1-2 rkl sokeria
1/4 tl jauhettua kanelia
1/2 - 1 tl vaniliinisokeria

Mittaa muut ainekset paitsi vaniliinisokeria kattilaan. Kuumenna seos kiehumispisteeseen puuhaarukalla pohjaa pitkin sekoittaen ja keitä vielä kolme minuuttia edelleen sekoittaen. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää vaniliinisokeri. Jaa juoma neljään lasiin tai kahteen isoon kuppiin.






Neljä yötä enään jouluun...nyt alkaakin jouluvalmistelut olemaan jo loppusuoralla...laatikot paistuvat uunissa ja  joululaulut soivat taustalla...




lauantai 19. joulukuuta 2015

Luukku 19: Punasipulihilloke

Oho, jostain kumman syystä päivitykset eivät toimineet ja niimpä eilinen joulukalenterin luukku aukesi vasta tänään...mutta ei syytä huoleen. Tässä tulee vielä tänään tämänkin päiväinen joulukalenteri vinkki.

Yhdeksännessätoista luukuussa löytyy ohje maistuvaan punasipulihillokkeeseen, joka sopii hyvin juuston kaveriksi tai  liharuokien lisäkkeeksi...alkuperäinen ohje on aarrearkustani parin vuoden takaa.




Luukku 19: Punasipulihilloke
noin 1/2 l

500 g punasipulia
1 kanelitanko
5 kokonaista neilikkaa
5 kokonaista mustapippuria
1 1/2 dl punaviiniä tai valkoviiniä
1/2 dl glögiä
1 1/2 punaviinietikkaa
1 1/2 dl hillosokeria

Kuori ja hienonna sipulit. Laita neilikat, mustapippurit ja kanelitanko kertakäyttöiseen haudutuspussiin (Eskimon paperinen haudutuspussi teepannulle) tai maustesiivilään. Kiehauta punaviini, glögi ja mausteet. Tähän satsiin käytin valkoviiniä joten väri jäi hiukan vaaleammaksi mutta makuun se ei vaikuttanut. Lisää sipulit ja punaviinietikka ja keitä 10 minuuttia. Poista sitten mausteet.

Lisää hillosokeri ja keitä vielä 20 minuuttia. Kuumenna pestyt lasipurkit 100 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia ja kiehauta kannet vedessä. Jaa hillo kuumiin purkkeihin ja jäähdytä. Valmis hilloke säilyy jääkaapissa muutaman viikon.




Luukku 18: Kukka-asetelmia

18 luukusta paljastuu idea kahteen eri kukka-asetelmaan. 


Luukku 18: Kukka-asetelmia

Ensimmäisessä astelmassa käytin tyttären tekemään puulaatikkoa istutusastiana. Pohjalle  laitoin ensin muovia, sitten lisäsin hieman sammalta, jotta sain kukat korkeammalle. Laitoin kaksi lahjaksi saamaani valkoista tulilatvaa purkkeineen päivineen astiaan. Lisäsin yhteen kulmaan mehikasvin ja viimeiseen kulmaan männyn havuja. Kaksi suurta käpyä viimeisteli istutuksen.




Toiseen asetelmaan käytin Ikean lasista kynttilähurrikaania jonka täytin sammaleella ja puunkaarnalla. Joukkoon istutin jouluruusun ilman muovipurkkia. Koristeeksi laitoin puisia somistetähtiä.






torstai 17. joulukuuta 2015

Luukku 17: Nutella juustokakku

Nutella juustokakku on noussut  blogien tämän vuoden suosituimmaksi kakuksi ja pitihän minunkin sitä sitten kokeilla. Tämän päivän luukusta löytyy tämä ihanuus jonka salaisuus on täyteläisessä tuorejuustossa, makeassa valkosuklaassa ja ah, niin taivaallisessa Nutella nokareissa jotka marmoroidaan veitsen avulla. 






Luukku 17: Nutella juustokakku


POHJA
175 g domino-keksejä
80 g voita
TÄYTE
130 g valkosuklaata
400 g tuorejuustoa
2 kananmunaa
150 g ranskankermaa
100 g Nutellaa


Ota ranskankerma, tuorejuusto ja munat ajoissa huoneenlämpöön. Sulata valkosuklaa ja anna hieman jäähtyä. Valmista pohja. Sulata voi ja murskaa keksit joko monitoimikoneessa tai pakastepussin ja kaulimen avulla. Yhdistä voisula ja keksimurska, painele seos leivinpaperilla vuoratun 24 cm vuokaan (alkuperäisessä ohjeessa kakku tehdään 20–22-senttisen irtopohjavuoan pohjalle). Laita kylmään jähmettymään.

Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Sekoita tuorejuusto pehmeäksi, lisää joukkoon munat yksi kerrallaan. Kääntele joukkoon lopuksi valkosuklaa ja ranskankerma. Kaada täyte pohjan päälle. Pehmennä Nutellaa hieman mikrossa ja tiputtele siitä reilun ruokalusikallisen kokoisia nokareita juustokakun pinnalle. Vedä veitsellä nokareiden halki pysty- ja vaakasuuntiin niin, että pinnalle muodostuu pyörteitä.

Paista juustokakkua uunissa n. 40–50 minuutin ajan tai kunnes täyte näyttää hyytyneeltä reunoilta mutta on keskeltä vielä hieman hyllyvää. Avaa uunin luukku hetkeksi jotta kosteus poistuu, laita luukku takaisin kiinni ja sammuta uunista virta. Anna kakun hyytyä jälkilämmöllä vielä n. tunnin ajan.

Jäähdytä kakku täysin vielä huoneenlämmössä ennen kuin siirrät sen jääkaappiin. Kakku on parasta seuraavana päivänä.





keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Luukku 16: Keksien lahjarasia

Tänään joulukalenterin luukusta löytyy vinkki kätevään keksien lahjarasiaan, joka on helppo tehdä kertakäyttölautasesta.






Luukku 16: Keksien lahjarasia

Tarvitse lahjarasiaan yhden kahvilautasen kokoisen kertakäyttölautasen. Leikkaa sen ala ja ylä reunaan saksilla kaksi viiltoa. Taita katkoviivoista lautanen kuvan mukaan ja kiinnitä päät nitojalla yhteen. Koristele kauniilla nauhalla.





tiistai 15. joulukuuta 2015

Luukku 15: Suolapähkinä-valkosuklaa cookie


Tänään herkutellaan ihanilla Suolapähkinä-valkosuklaa kekseillä. Suolapähkinän rouheisuus ja suolainen maku korostavat valkosuklaan makeutta ja täyteläisyyttä...kerrassaan suussasulava cookie.




Luukku 15: Suolapähkinä-valkosuklaa cookie
32 kpl

1 1/2 dl suolapähkinöitä
100 g valkosuklaata
125 g voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria


Rouhi pähkinät ja suklaa karkeaksi rouheeksi. Ota pähkinöistä noin 1/3 ja valkosuklaasta noin 1/2 koristelua varten samaan kulhoon.Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita joukkoon pähkinät ja valkosuklaa.

Leivo taikinasta tanko ja jaa se 32 osaan. Nosta palat leivinpaperin päälle 2 pellille, jätä hyvät välit koska keksit leviävät. Jaa taikinapalojen päälle koristeeksi jätetty pähkinä-suklaaseos ja painele seos sormin kiinni keksien pintaan. Paista 175 asteessa noin 12 minuuttia. 


maanantai 14. joulukuuta 2015

Luukku 14: Joulumysli

Hyvää huomenta!

Itsetehdyssä joulumyslissä on kaurahiutaleita, pähkinöitä, siemeniä ja hedelmiä jotka hellivät vatsaa. Kanelin tuoksu tuo joulun jokaiseen aamuun. Tämä on loistava vinkki pukinkonttiin.




Luukku 14: Joulumysli
10 annosta

6 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
1 dl vehnäleseitä
1 dl auringonkukansiemeniä
2 dl pekaanipähkinöitä
2-3 rkl hunajaa
2 rkl rypsiöljyä
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 pss (a' 200g ) taateleita tai viikunoita
1 dl rusinoita
1/2 dl pehmeitä karpaloita


Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, leseet, auringonkukansiemenet ja veitsellä rouhitut pähkinät. Lisää hunaja, öljy ja mausteet. Sekoita hyvin. Levitä seos uunipannulle leivinpaperin päälle. Paahda 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Sekoita paahtamisen aikana, jotta mysli paahtuu tasaisesti. Tarkkaile, ettei mysli pääse palamaan. Lisää jäähtyneeseen seokseen hienonnetut taatelit (tai viikunat) sekä rusinat ja karpalot. Nauti mysli esimerkiksi jogurtin tai maidon kanssa. Säilytä mysli kannellisessa astiassa. Alkuperäinen ohje on kopsattu Pirkan sivustolta.




sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Luukku 13: Viikunahillo

Tämän päivän joulukalenterin luukusta löydät Viikunahillon reseptin. Viikunahillo on loistava kaveri voimakkaille juustoille ja erityisesti valkohomejuustolle. Hillo sopii myös ruokalahjaksi. Tässä vinkki helposta ja nopeasta iltanapostelusta vaikka pikkujouluihin tai joululahjavalvojaisiin...suolakeksejä, poroa, viikunahilloa ja tuorejuustoa.





Luukku 13: Viikunahillo
noin 10 annosta

1 pss (200 g) pehmeitä viikunoita
3 dl nestettä esim. glögiä tai karpalomehua
3 rkl hillosokeria
LISÄKSI
suolakeksejä
valkosipulituorejuustoa
poron kylmäsavupaistia


Leikkaa viikunoista kovat kannat pois ja paloittele hedelmät pieniksi kuutioiksi. Pane hedelmäpalat kattilaan. Mittaa joukkoon glögi. Keitä seosta kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää sokeri ja jatka keittämistä vielä 5-7 minuuttia. Kaada hillo puhtaaseen tölkkiin ja säilytä kylmässä. Valmista hilloa tulee noin 300 grammaa. Hillo säilyy hyvin, joten voit valmistaa sen etukäteen.

Sipaise suolakekseille valkosipulituorejuustoa, nosta päälle nokare viikunahilloa ja aseta päälimmäiseksi poron kylmäsavupaistiviipale.





lauantai 12. joulukuuta 2015

Luukku 12: Piparipullat


Piparipullissa yhdistyy kaksi makeaa jouluherkkua, tuore pulla ja piparkakku. Tällä ohjeella saat täydellisen tarjottavan joulun kahvipöytään. Voit kuorruttaa piparipullakierteet tomusokerikuorrutteella.





Luukku 12: Piparipullat

15 kpl
laktoositon


2 1/2 dl laktoositonta maitoa
1 pss kuivahiivaa (tai 25 g tuorehiivaa)
1 dl sokeria
1 muna
3/4 tl suolaa
2 tl kardemummaa
7 dl vehnäjauhoja
100 g laktoositonta margariinia
TÄYTE
500 g laktoositonta pakaste piparitaikinaa
KORISTELU
1 1/2 dl tomusokeria
2 tl vettä

Lämmitä maito + 42 asteiseksi ja lisää sokeri, muna, kardemumma ja suola. Lisää nesteeseen osa jauhoista joihin olet sekoittanut kuivahiivan, sekoita. Lisää loput jauhot vähitellen hyvin alustaen. Alustuksen loppuvaiheessa lisää pehmeä rasva ja työstä taikina tasaiseksi.

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa noin puoli tuntia.Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki jauhotetulla leivinpöydällä ja kauli suorakaiteen malliseksi levyksi.

Kauli sulanut piparitaikina samankokoiseksi ohueksi levyksi ja nosta piparitaikinalevy pullataikinan päälle. Kääri taikinalevy rullaksi ja leikkaa rulla muutaman sentin paksuisiksi kiekoiksi. Nosta piparipullat paperivuokiin uunipellille ja anna kohota vielä noin 20 minuuttia.

Voitele piparipullat munalla ja paista 200 asteisessa uunissa 15–20 minuuttia. Koristele piparipullat tomusokerista ja vedestä tehdyllä kuorrutteella.













perjantai 11. joulukuuta 2015

Luukku 11: Pipari mukissa

Lämmin tee kutsuu kaverikseen piparit mukiin. 



Luukku 11: Pipari mukissa

Valmista piparitaikinasta pienellä muotilla kuvioita ja tee niiden alareunaan pieni mukinreunan mentävä viilto, silloin voit käyttää piparia mukin koristeena. Paista normaalisti 200 asteisessa uunissa 5-7 minuuttia ja nauti pipareista mukissa.


torstai 10. joulukuuta 2015

Luukku 10: Karkki-Prezelit

Prezelien suolarakeet, rapeat keksit ja suklaanapit muodostavat mainion makuparin. Prezelit voi korvata myös pienillä suolakekseillä. Laita Karkki-Prezelit sellofanipussiin tai  kauniiseen lasipurkkiin ja anna lahjaksi jouluna tai napostele itse.





Luukku 10: Karkki-Prezelit

1 pkt (noin 30 kpl) pieniä prezeleitä
50 g tummaa suklaata
30 kpl erivärisiä M&M suklaanappeja

Sulata suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Levitä prezelit leivinpaperille ja valuta sula suklaa niille ja kiinnitä suklaanapit pehmeään suklaaseen. Anna suklaa jähmettyä vähintään tunti ennen tarjoilua tai purkittamista.






keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Luukku 9: Valkosuklainen Rocky Road

Tätä makeaa pikkuherkkua teen yleensä tummasta suklaasta mutta nyt halusin kokeilla sitä myös valkosuklaisena. Rocky Roadhan on siitä helppo valmistaa, että siihen voi laittaa mitä kaapista löytyy (suklaan ja vaahtokarkkien lisäksi) kuten keksejä, rusinoita, muroja, erilaisia karkkeja, lakritsia ja erilaisia pähkinöitä jne.



Luukku 9: Valkosuklainen Rocky Road


1 dl pistaasipähkinöitä
1 dl Jelly Beans -karkkeja
1 dl pieniä vaahtokarkkeja
1 dl kuivattuja karpaloita
260 g valkosuklaata

Rouhi pähkinät ja karkit karkeaksi rohuheeksi. Lisää kaikki ainekset kulhoon. Sulata suklaa mikrossa ja lisää se muiden ainesten joukkoon. Levitä seos leivinpaperoidulle uunivuoalle ja anna jäähtyä jääkaapissa muutama tunti. Leikkaa jäähtynyt levy paloiksi.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Luukku 8: Koristepallo

Tämän päivän joulukalenterin luukusta löytyy vinkki koristepallon tekoon. Palloa voit käyttää niin joulukuusessa kuin pöydällä osana kattausta tai koristeena/somisteena.



Luukku 8: Koristepallo

Tarvitset

styroksisen pallon
mustaa askartelumaalia
siveltimen maalaamiseen
pistaasipähkinöiden kuoria
kuumaliimaa

Maalaa siveltimella pallo kauttaaltaan mustaksi, vinkki!tökkää hammastikku palloon, josta voit pitää kiinni sekä maalatessasi että liimatessasi. Kun maali on kuivunut, liimaa kuumaliimalla pistaasipähkinöiden kuoria tasaisesti, täyttäen koko pallon.


maanantai 7. joulukuuta 2015

Luukku 7: Blinit

Eilen itsenäisyyspäivän lounaalla nautimme Blineistä punasipulin, kylmäsavulohen, smetanan, suolakurkun ja metsäsienisalaatin kera. En ollut koskaan aikaisemmin valmistanut Blinejä saatika maistanut niitä, joten kokemus oli aivan uusi...muttei hullumpi.





Perinteisten blinien herkullinen maku perustuu tattarijauhoihin sekä valmistustapaan, jossa paksu lettutaikina käytetään hiivan avulla. Taikinan ohje löytyi tattarijauhopussin kyljestä ja valmistin sen jo edellisenä iltana, seuraavana päivänä lisäsin loput ainekset ohjeiden mukaan. Ohje ei ollut vaikea valmistaa, ja hyvin onnistuinkin näin ensikertalaisena...ehkäpä teen näitä herkkuja jo jouluksi tai sitten viimeistään uudeksi vuodeksi.





Luukku 7: Blinit
lettupannulla noin 26 kpl


3 dl kermaviiliä
15 gr hiivaa
2 dl tattarijauhoja
1 tl sokeria
1 dl kuumaa maitoa
1 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen

LISÄKSI
voita paistamiseen
LISUUKKEEKSI
punasipulia silputtuna
kylmäsavulohta kuutioina
suolakurkkuja kuutioina
metsäsienisalaattia
smetanaa


Lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi ja sulata hiiva siihen. Onnistui myös kuivahiivalla, laitoin tähän määrään noin puolipussillista kuivahiivaa jauhojen joukkoon. Sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Annan tekeytyä  jääkaapissa yön yli ( tai huoneenlämmössä pari tuntia). Sekoita ennen paistamista taikinanalkuun kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja viimeisenä varovasti vaahdotettu valkuainen. Paista taikinasta lettu- tai blinipannulla miedolla lämmöllä voissa paksuhkoja blinejä. Tarjoa kuumana lisukkeiden kanssa.








sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Luukku 6: Itsenäisyyspäivän kattaus

Tämän päivän joulukalenterin luukusta löytyy vinkki kattaukseen, jonka teemana on metsä. Kattauksen tein tänään Itsenäisyyspäivän lounaalle.




Luukku 6: Itsenäisyyspäivän kattaus



Olin jokin aika sitten nähnyt Pinterestissä  kuvia, jonka pohjalta pyysin miestä sahaamaan minulle kuusesta puukiekot lautasten alle. Kylläpä niistä tuli ihanat. Siinäpä taisi olla samalla tämän vuoden joululahjani ♥




Kattauksessa käytin myös itsetekemääni havukranssia (joka oli tehty metallihenkarin ympärille), koristepalloja ja hyasintteja laseissa. Värityksenä oli vihreä, musta ja ruskea (metsän värit) sekä valkoinen raikastamassa kattausta. Harmi kun kuva ei ole tuoksuva...sen verran ihana kuusentuoksu levisi havuista pöydän ympärille. Isossa lasimaljassa oli vielä koivurunkoinen kynttilänjalka, jossa oli yksi tuikkukynttilä. Ja kaiken kruunasi kaksi sinivalkoista itsenäisyyspäivän kynttilää. Kylläpä tuntui niin suomalaiselta  ♥♥♥





* Hyvää Itsenäisyyspäivää *


***