sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ensimmäinen adventtisunnuntai




Tunnelmallista adventtisunnuntaita



Tänään vietetään ensimmäistä adventtia, josta ainakin meillä alkaa "joulun aika"...silloin sytytetään viimeistään jouluvalot ulos ja ikkunalle...pikkuhiljaa alkaa myös koristeet ilmestyä tutuille paikoilleen...joululaulut soivat ja erilaiset mausteiset tuoksut täyttävät talon...on hyörinää ja pyörinää...käärepaperit rapisevat...



Viikonlopun päätteeksi voi vaikka herkutella: sulata suklaata ja dippaa siihen kuivatuja hedelmiä esim. mangoa, viikunoita ja manteleilla täytetyjä taateleita...voi kuinka hyvää.




 

lauantai 29. marraskuuta 2014

Amerikkalainen kurpitsapiirakka

Kiitospäivää vietetään Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina...tänä vuonna Kiitospäivä oli siis toissapäivänä eli 27.11. Perheemme on viettänyt satunnaisesti Kiitospäivää (syy Kiitospäivän viettoon juontaa juurensa reilusta vuodesta jonka asuimme Usassa 2006-2007) aina hyvän ruuan merkeissä ja usein päivään on liittynyt ainakin Amerikkalainen kurpitsapiirakka eli Pumpkin Pie jota myös jenkeissä syödään Kiitospäivänä. 

                                                                       * * * * * * *

"Tarinan mukaan vuonna 1620 siirtolaisten saapuessa Amerikkaan syksy oli liian pitkällä useimpien istutusten tekemiseen ja he kärsivät tuoreen ruuan puutteesta. Kun vielä ensimmäinen talvi uudella mantereella oli epätavallisen ankara, puolet siirtokunnan jäsenistä kuoli. Kevään tultua Wampanoag-heimon päällikkö Massasoit teki sopimuksen rauhaomaisesta rinnakkainelosta uudisasukkaiden kanssa.Heimo lahjoitti tulijoille ruokaa ja opetti tulijoita kalastamaan, metsästämään ja viljelemään maissia. Syksyllä tulijoiden kuvernööri William Bradford määräsi lokakuussa kolme päivää rukousta ja juhlaa varten ensimmäistä omaa sadon juhlistamiseksi. Wampanoang-heimon intiaanit olivat viettäneet, maan antimista kiittäen, kiitospäivää jo aikojen alusta lähtien. Uudisasukkaat kutsuivat päällikkö Massasoitin ja 90 heimon jäsentä jakamaan juhlan kanssaan. Siihen kuului urheilua, sotilasparaati sekä runsaasti ruokaa. Suuri osa amerikkalaisista pitää juuri tätä tapahtumaa Kiitospäivän perinteiden alkuna."

                                                                       * * * * * * *





Amerikkalainen kurpitsapiiras

3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
125 g voita
1 kpl keltuaista

KURPITSATÄYTE
2 kpl munaa (isoa)
425 g kurpitsaa (soseena tai 1 tlk Libby´s kurpitsasosetta)
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä (jauhettua)
1/2 tl suolaa
1/4 tl neilikkaa
400 g kondensoitua maitoa



Kurpitsapiirakka eli Pumpkin Pie on klassinen amerikkalainen piirakka, joka leivotaan näin:

Nypi jauhot, sokeri ja voi ryynimäiseksi massaksi. Lisää keltuainen ja sekoita taikinaksi.
Painele taikina pyöreän piirasvuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja reunoille. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 30 minuuttia.

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki. Sekoita mukaan itse tehty tai valmis kurpitsasose ja mausteet. Lisää mukaan kondensoitu maito vähitellen. Kaada tasainen seos piirakkavuokaan. Paista kurpitsapiirakkaa 200-asteisessa uunissa ensin 15 minuuttia.Laske uunin lämpötilaa 175 asteeseen ja paista vielä 40–50 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tarjoa amerikkalainen kurpitsapiirakka jäätelön tai kermavaahdon kera.



sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kurpitsa-kaneliboston

Piilota pullataikinaan ihanaa kurpitsasosetta niin maku on taatusti uudenlainen. Sain reilu kuukausi sitten ison kurpitsan, josta valmistin mm. kurpitsasosetta jota nyt testasin Kurpitsa-kanelibostoniin. Aika herkkua ja mehukasta siitä tulikin!



Kurpitsa-kaneliboston

2 pientä tai 1 iso boston 
tai 16 kierrepullaa

2 1/2 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1 dl fariinisokeria
1/2 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 dl kurpitsasosetta
noin 8 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita

Täyte:
noin 100 g pehmeää voita
noin  1 dl fariinisokeria
noin 4 tl kanelia

Voiteluun kananmuna

Lämmitä maito + 42 asteiseksi. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja kurpitsasose. Lisää puolet jauhoista, joihin olet sekoittanut kuivahiivan ja alusta taikinaa voimakkaasti. Lisää voi ja loput jauhot  alustaen kokoajan siten että saat taikinasta kimmoisan. Kohota kaksinkertaiseksi noin 30 minuuttia.

Vaivaa taikinaa hetki ja kauli siitäkaksi  noin 30x40 sentistä suorakaiteen muotoista levyä. Levitä pehmeä voi, ripottele fariinisokeri ja kaneli. Rullaa levyt ja paloittele molemmat rullat noin 7-8 osaan. Nosta pullat vuokaan (tai kahteen pienempään noin 20 cm kokoisiin irtopohjavuokiin). Kohota lämpimässä noin 30 minuuttia.

Voitele kananmunalla. Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia. Peitä foliolla jos pinta tummuu liikaa paistamisen aikana.



Kurpitsasose

600 g kurpitsakuutioita
3/4 dl vettä
2 rkl sitruunamehua
1/2 vaniljatanko
250 g (noin 3 dl) hillosokeria

 Kuori ja kuutio kurpitsa. Lisää ne, vesi, sitruunamehu ja puolitettu vaniljatanko kattilaan. Keitä noin 15 minuuttia. Poista vaniljatanko. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 10-15 minuuttia.

Vinkki! Sosetta tulee enemmän kuin pullaan tarvitaan, käytä loppusose esim.paahtoleivän päälle.





sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Tuliaisia messuilta

Tänään tuli käytyä Tampereella Käsityömessuilla ja voi mitä ihanuuksia siellä olikaan...monta ideaa lähti mukaan ja monta varmaan jalostuu omannäköiseksi matkan varrella...jotta jo vähän joulutunnelmaan pääsisi, niin yhden idean tässä iltapäivän aikana toteutinkin...





..niimittäin ihastuttavat tontut seikkailevat sammalmetsässä laulellen ja sieniä keräillen, näkyypä heidän mökitkin taustalla...ja koko komeus on lintuhäkkiin rakenneltu.


Toistaiseksi komeus saa roikkua olohuoneen seinällä, ehkäpä lähempänä joulua se saa paraatipaikan pöydältä lähempänä katseita.


torstai 13. marraskuuta 2014

Kuppikakkuja

Yllätin perheeni viime viikonloppuna tekemällä nimensä mukaisesti kuppikakkuja eli kakkuja kupeissa...idean bongasin kinuskikissan sivuilta, jossa oli tehty kakkuja mukeihin..ohje oli kahdelle mukikakulle..meidän perheessä on vähän enemmän väkeä, joten ajattelin tehdä niitä meille kaikille, joten perinteiset kahvikupit esille ja taikinan tekoon.




Kuppikakut

2 mukia tai 4 kahvikuppia

Taikina:
1 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
½ dl kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
75 g voita tai margariinia
1 dl tummaa siirappia
1 muna
½ dl kermaa tai maitoa (tai vastaavaa kaura/soijatuotetta)

Kypsennys:
630 W, 2 min 30 s



Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sulata voi mikrossa tai kattilassa. Lisää joukkoon siirappi ja sitten hyvin sekoittaen muna. Lisää jauhoseos muutamassa erässä. Sekoita taikinaan lopuksi kerma/maito.

Kaada taikina kahteen mukiin, tilavuus noin 3 dl tai neljään kahvikuppiin. Kannattaa huomioida, että taikina nousee jonkin verran kiehuessaan, mutta laskeutuu sitten takaisin.

Kypsennä kakut yksitellen mikrossa n. 630 W 2 min 30 s (omassa mikrossa käytin tehoa 680 W 2 min).

Mikrojen tehot ja asteikko vaihtelee, joten säädä aikaa sen mukaan. Tässä ajassa taikina kypsyy kauttaaltaan jääden kuitenkin meheväksi. Jos haluat sisältä hieman raa’an paistoksen (suklaakohokkaan tapaan), vähennä paistoaikaa noin puolella minuutilla. Tarkkaile mikroa paiston aikana. Jos taikina uhkaa kiehua yli, voi mikron sammuttaa hetkeksi ja odottaa, että taikina laskeutuu.





Siivilöi pinnalle tomusokeria ja tarjoile jäätelön & kinuskikastikkeen kera.



Kuppikakku on mukavan pieni kakku aterian päätteeksi ja todella helppo tehdä.








maanantai 10. marraskuuta 2014

Marjainen pirtelö

Isänpäivän aamupalalle valmistin ihanan marjaista pirtelöä, kannattaa testata...sopii niin aamuisin kuin välipalanakin nautittavaksi.



Marjainen pirtelö
2 henk.

2 dl marjoja maun mukaan (esim.mansikkaa ja mustikkaa)
2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl rahkaa
2 rkl leseitä
2 rkl kaurahiutaleita

Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen tai sauvasekoittimen kulhoon. Käytä konetta hetki ja kaada korkeisiin laseihin. Nauti!


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Amerikkalaiset Bagelit



Hyvää isänpäivää 9.11.2014


Isänpäivä aamiainen on ainakin meidän perheessä tärkeä juttu ♥  tytöt ovat valmistaneet sen avustuksellani jo monta vuotta. Perinteisiin kuuluu korttien (ja mahdollisten lahjojen) vieminen sänkyyn ja onnitteluhalaukset, sen jälkeen siirrymme keittiöön aamiaiselle. Tänä vuonna perheemme isä toivoi kakutonta isänpäivää. Siispä panostimme suolaiseen puoleen.




Aamupalalla tarjoiltiin Amerikkalaisia bageleita kahdella eri täytteellä, mansikka-mustikkapirtelöä leseillä, maitokahvia, tuoremehua ja keitettyjä kananmunia sekä pekonia...perheemme isä sai myös herkulliset ruosteiset työkalut myöhempiä herkkuhetkiä varten.



Bagelit
8 kpl

4 dl vettä
2 rkl sokeria
1 pss kuivahiivaa 
1 tl suolaa 
9-10 dl jauhoja

Sekoita veteen sokeri ja suola, lisää kuivahiiva 4 dl jauhoja ja kaada se veden joukkoon. Anna taikinan tekeytyä hetki. Alusta taikinaan vielä 5-6dl jauhoja ja vaivaa taikina sitkeäksi ja irtoavaksi (käytä yleiskonetta jos mahdollista). Kohota hyvin.
Leivo taikinasta kahdeksan sämpylää. Jos haluat pienempiä bageleita, tee useampia. Anna sämpylöiden kohota hieman. Kuumenna sillä aikaa isossa kattilassa 2,5l vettä ja lisää kiehuvaan veteen 2rkl siirappia. Puhkaise sämpylä keskelle reikä ja muotoile bageliksi. 
Keitä bageleita yhden minuutin verran kummaltakin puolelta ja nosta reikäkauhalla leivinpaperilla päällystetylle pellille.



Ripottele päälle heti everything-kuorrutetta (seesaminsiemeniä, unikonsiemeniä, sormisuolaa tms. suolaa, kuivattua sipulia ja valkosipulia sekoitettuna valmiiksi).



Paista bageleita uunissa 225-asteessa noin 15 min.



Täytteet: 
Wasabi-härkä
Sekoita maustamatonta tuorejuustoa ja wasabia haluamassasi suhteessa. Halkaise bagel ja sivele siihen reilu kerros wasabi-tuorejuustoa. Lisää päälle salaatinlehtiä, kylmäsavuhärkäsiivuja ja leikkaa väliin muutamia tomaattisiivuja.



Lohi-avokado
Sivele bagelille reilu kerros wasabi-tuorejuustoa. Leikkaa avokadosta siivuja ja purista niiden päälle hieman sitruunan mehua. Laita alimmaiseksi kylmäsavulohisiivuja, sitten avokadot ja lopuksi vielä tuoretta korianteria



tiistai 4. marraskuuta 2014

Sienisalaattia lisukkeineen

Sienistä joko tykkää tai sitten ei, itse kuuluun sieniruokien faneihin.Viime viikonlopun herkutteluhetkiin kuului yksi suosikkiresepti, joka on itsetehty sienisalaatti erilaisten lisukkeiden kanssa.


Sienisalaatti

3 dl suolasieniä
1 punasipuli
2 dl ranskankermaa tai smetanaa
1 tl rouhittua mustapippuria

Tarjoiluun
4 viipaletta ruisleipää
2 maustekurkkua
3 omenaa
1 kera salaattia

Liota sieniä ja keitä tarvittaessa. Valuta ja kuivaa talouspaperilla. Pilko pieneksi. Kuori ja paloittele sipuli. Sekoita ainekset keskenään. Tarjoile sienisalaatti ruuisleivän, maustekurkun, salaatin ja omenaviipaleiden kanssa.



Vinkki!
Sienten suolaus
500 g sieniä (rouskuja)
2  1/2 l vettä
1 dl karkeaa merisuolaa

Puhdista sienet. Keitä vedessä n.5 minuuttia. Valuta ja huuhtele lävikössä kylmällä vedellä. Purista ylimääräinen vesi pois ja jäähdytä sienet. Lado sieniä ja suolaa kerroksittain astiaan, suolakerros päällimmäiseksi. Peitä astia kelmulla ja laita paino päälle, jotta sienet peittyvät kokonaan jäljellä olevaan suolaveteen.
Säilytä jääkaapissa. Tarkista välillä että sienet ovat nesteeen peitossa. Lisää tarvittaessa keitettyä ja jäähdytettyä suolavettä (1 dl suolaa/ 1 l vettä). Liota ennen käyttöä.
 

lauantai 1. marraskuuta 2014

Avokadoa alkusalaatiksi

Pyhäinpäivänä lounaalle valmistin alkuruuaksi avokadosta, cataloupemelonista, viinirypäleistä ja leipäjuustosta salaatin. Tarjosin ne avokadon puolikkaista.

Olin ostanut pussillisen avokadoja ja tietysti pitäisi löytää myös  idea niiden valmistamiseen alkupalaksi...omista aarrekätköistä ei sitä löytynyt eikä oikein muiden blogeistakaan...sillä kaikissa resepteissä joita löysin oli lähestulkoon aina katkarapuja...halusin jotain muuta. Sitten näin kuvan salaatista, jossa oli persikkaa..no, sitä ei jääkaapista löytynyt mutta melonia löytyi ja löytyi myös leipäjuustoa...eipä muuta kuin testaamaan.


Käytin salaattiin 2 avokadoa, jotka palastelin suupaloiksi, maustoin suolalla ja sitruunamehulla etteivät ne mustuisi. Kuutioin palan cataloupemelonia ja palan leipäjuustoa. Lisäsin joukkoon muutaman puolitetun viinirypäleen. Kokosin salaatin avocadon puolikkaisiin. Ja hyvää tuli. Tarjolla ei ollut edes salaatinkastiketta mutta jokin kirpeähkö kastike varmasti sopisi lisukkeeksi. Tätä teen toistekkin.

Pääruokana nautimme Kurpitsa-chili-salviarisottoa  ja paistetttua lohta.