lauantai 30. heinäkuuta 2016

Punaherukka-valkosuklaakakku

Punaherukka-valkosuklaakakun ideointi sai alkunsa maalla keräämistäni punaherukoista, kotiin päästyäni aloin heti etsimään reseptiä punaherkukkakakkuun ja lopulta päätin testata tätä suuren suosion saanutta reseptiä...joka sitten olikin nappivalinta, niin itseni kuin ystäväperheen mielestä, jotka pääsivät tällä kakulla herkuttelemaan.

Punaherukka-valkosuklaakakun maku on ihanan kirpeä mutta samalla hienostuneen makea, marjat ja suklaa täydentvät toisiaan, joista syntyy yhdessä loistava makuyhdistelmä. Tämä kakku jos mikään on varma valinta juhliin ❤








PUNAHERUKKA-VALKOSUKLAA KAKKU
12-15 annosta

POHJA
200 g diggestivekeksejä
100 g voita
VALKOSUKLAATÄYTE
3 liivatelehteä
1/2 tlk (125 g) maitorahkaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 rkl kiehuvaa vettä
200 g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa
HERUKKATÄYTE
300 g punaherukoita
1 dl sokeria
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1/2 tlk (125 g ) maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuusto
PÄÄLLE
tuoreita marjoja

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos 24 cm irtopohjavuuan pohjalle, johon olet laittanut leivinpaperin. Laita jääkaappiin odottamaan.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita rahka, tuorejuusto ja sokeri keskenään. Sulata suklaa mikrossa ja anna jäähtyä hetken. Vatkaa kerma vaahdoksi. Liuoita liivatteet kuumaan vesitilkkaan ja lisää ne tuorejuustoseokseen hyvin sekoittaen, lisää sitten sulatettu suklaa. Kääntele joukkoon kerma ja kaada täyte pohjan päälle. Laita jääkaappiin herukkatäytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kiehauta punaherukat ja sokeri kattilassa. Paseeraa eli painele herukat siivilän läpi kulhoon. Sekoita pehmenneet liivatelehdet lämpimään herukkasoseeseen. Vaahdota kerma. Sekoita rahka ja tuorejuusto marjaseokseen ja lisää lopuksi kermavaahto. Kaada herukkatäyte valkosuklaatäytteen päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele tuorreilla kauden marjoilla.









sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pekoni-nektariini

Pekoni-nektariini on aivan mahtava lisuke grilliruuan kanssa...vaihtelua pekoni-sienille ;-D Makean-suolainen herkkupala vie kielen mennessään ja yllättää syöjät jos toisetkin...





PEKONI-NEKTARIINI
1 annos

2-3 nektariinin puolikasta / henkilö
aurajuustoa
1 pekonin siivu/nektariinin puolikas

Halkaise nektariini ja poista kivi. Koverra kiven jättämää koloa hieman lisää jotta saat lisättyä siihen kunnon nokareen aurajuustoa. Kierrä pekonisiivu nektariinin ympärille ja grillaa pekoni-nektariinia sen verran että juusto sulaa ja pekoni saa hieman väriä.. Vinkki! Hieman raaka ja kovakin nektariini pehmenee grillissä suussasulavaksi, testattu on.



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Mansikka-suklaakakku




Mansikka-suklaakakulla herkuteltiin eilen lapsuudenkodissani. Olin luvannut tuoda tuliaiseksi kakun, kun seuraavankerran näemme veljen perheen ja vanhempieni kanssa. Kakkuja ja muita makeita herkkuja onkin tullut leivottua kiitettävästi koko kesän ja aikas monta reseptiäkin on tullut kirjattua tänne blogiin ylös...mutta minkäs teet kun on niin ihania reseptejä, joita on pakko testata. 

Tämä kakkuohje on siitä ihana, että saat uusia makuyhdistelmiä kun käytät eri rahkoja, marjoja ja suklaita.






MANSIKKA-SUKLAAKAKKU
12-15 annosta

POHJA
1 pkt (175g) Dominokeksejä
50g voita
MANSIKKATÄYTE
4 liivatelehtä
2 dl kuohukermaa
2 prk (a' 200 g) Valion maustettua mansikka rahkaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl tuoreita mansikoita palasteltuna
SUKLAATÄYTE
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 prk (a' 200g) Valion minttusuklaa rahkaa
110 g tummaa suklaata
SUKLAAGANACHE
150 g tummaa suklaata
3/4 dl kermaa
1 rkl voita

Hienonna keksit. Sulata voi ja lisää se keksimurskaan. Painele 24 cm vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun teet täytteet.

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vaaahdota kerma, lisää joukkoon rahka ja sokerit. Lisää halutessasi tuoreet palastellut mansikat. Kuumenna vesitilkka(1 rkl) ja sulata liivatelehdet siihen. Lisää liivateseos ohuena nauhana mansikkarahkaan koko ajan sekoittaen. Kaada mansikkatäyte vuokaan ja anna hyytyä noin 30 minuuttia.

Valmista suklaatäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele suklaa ja sulata se mikron kestävässä astiassa. Vaahdota kerma. Lisää rahka ja sulatettu suklaa kerman joukkoon varovasti sekoittaen. Kuumenna vesitilkka ja sulata siihen liotetut liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana suklaatäytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada suklaatäyte mansikkatäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia mieluiten yön yli.

Irrota kakku vuoasta ja laita tarjoiluvadille. Valmista suklaakuorrutus. Kuumenna kerma kiuhuvaksi ja lisää suklaapalat kermaan. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Lisää voinokare ja sekoita tasaiseksi. Anna ganachen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Valuta kuorrute kakun päälle keskeltä kohti reunoja esim.lastalla levittäen. Koristele haluamallasi tavalla. Itse laitoin mansikoita ja vadelmia sekä sitruunamelissan lehtiä.



VINKKI!Mansikkatäytteen tilalle voisi paremmin sopia vadelma, mielestäni mansikan maku hävisi suklaan alle. Tai tummansuklaan tilalle voisi vaihtaa valkosuklaan ja minttusuklaarahkan tilalle vaniljan...








Kesäterkkuja maalta 💚
 Paperivuoka



maanantai 18. heinäkuuta 2016

50v-syntymäpäiväkortti miehelle

Ystäväpiirissä on ollut viimeaikoina 50 v. syntymäpäiviä ja pikkuhiljaa ne ovat lisääntymäänpäin ;-) Tässä kuitenkin vinkki retrohenkisestä kortista, johon käytin mm. vanhoja aamulehden mainoksia vuosilta 1960-66.





50V-SYNTYMÄPÄIVÄKORTTI

Tähän kortiin yritin etsiä sopivia ilmoituksia tai uutisia syntymäpäiväsankarin harrastuksiin tai mieltymyksiin liittyvää...tehtävä oli vaikea mutta omasta mielestä sain kuitenkin -60 luvun hengen kortiin. Korttipohjana on paksu valkoinen kartonki, johon etusivulle tein kollaasin vanhoista lehtileikkeistä ja valokuvapaperista. Kortin etusivun leikkasin vinoon ja liimailin reunaan wasapiteippiä tuomaan ryhtiä, muuten niin vaaleaan kokonaisuuteen. Ruskeasta kartongista leikkasin pyöreän palan johon kirjasin valkoisella tussilla 50 v. Sisäsivulle liimasin teipillä valkoisen tulostinpaperipalan, johon olin kirjannut onnittelut.





sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Viini-ja ruokatasting

Viiniitastingin järjestäminen on suosittu illanviettotapa ja oikeastaan helpomaa kuin miltä se kuulostaa. Ei tarvitse olla mikään viinitietäjä tai ammattilainen, jokainen pystyy järjestämään viinitastingin eli viinipruuvin.




Tässä muutama hyvä vinkki tastingin järjestämiseen. Sopiva viinimäärä tastingiin on 4-6 eri viiniä. Jos tastingissa on sekä valko- että punaviinejä, maistaminen aloitetaan valkoviiveistä ja aina kevyemät ennen voimakkaita. Jokaiselle viinille on hyvä valita eri lasi, paras maistelulasi on viinilasi. Maistaminen aloitetaan tavallisesti viinin värin määrittämisellä. Sen jälkeen viinejä haistetaan ja maistetaan. Tasting päätetään tekemällä kokonaisarvio maistetusta viinistä. Kun maistellaan viinejä, oikeita vastauksia ei ole; jokainen maistaja on oikeassa.
  • Ulkonäkö: Katso viiniä valkoista taustaa vasten ja määritä sen väri.
  • Tuoksu: Pyörittele viiniä lasissa, yritä kuvailla viinin tuoksua.
  • Maku: Ota reilu kulaus viiniä suuhun ja purskuttele sitä hetki suussasi.
  • Yhteenveto: Mieti, millainen viini on kokonaisuutena.

Tasting voidaan tehdä joko keskustellen jokaisen viinin maistamisen aikana tai kirjaten ensin omat arviot paperille ja käyden keskustelu viineistä lopuksi. Ensimmäinen vaihtoehto tuntuu itsestä luonnikkammalta, joten kokeilimme sitä, emmekä tarvinneet kyniä tai papereita ollenkaan ;-)




Viinin kanssa voi myös maistella erilaisia pieniä makupaloja, vaaleaa leipää, juustoja ja hillokkeita. Tällä kertaa en tyytynyt makupaloihin vaan meillä järestettiin viinitastingin lisäksi myös ruokatasting, jossa oli italialaisityylisiä antipasteja.

Viinit valittiin alkon myyjän kanssa yhdessä. Valitsimme kaksi valkoviiniä ja kaksi punaviiniä sekä alkuun kuohuviiniä. Lähtökohtana oli antipastit mm.erilaisia makkaroita, juustoja ja oliiveita jotka oli ostettu Tampereen Suurmarkkinoita. Tällä kertaa valitsimme viinit myyjän kanssa maan mukaan (chile/etelä-afrikka), ei rypäleiden. Kuohuviini valittiin sen mukaan, että sitä voisi nauttia myös tarjottavien kanssa. 




Monet viinit avautuvat paremmin ruuan kanssa. Ruuan ja viinin liitto perustuu siihen, miten eri aromit kohtaavat suussa ja miten ne maistuvat yhdessä vielä paremmalta kuin erikseen.Viinien kanssa hyviä makupareja ovat; hapokas/sitruuna, suolainen/lohi, rasvainen/juusto, pippurinen/chorizo ja umami/katkarapu.




Ruokatastingissa maistelimme mm.erilaisia makkaroita, parmankinkkua, valkosipulioliiveita, kalamataoliiveita, hunajamelonia, kirsikkatomaatteja, artisokansydämiä, grillattuja munakoisoja mausteöljyssä, mozzarellapalloja, pippurijuustoa, yrttijuustoa, mustaleimaemmentalia, chilikermajuustoa, patonkia ja Sipulifocaccia sekä viikunahilloa. Ilta oli erittäin onnistunut, sekä viini-että ruokatasting arviot vain paranivat iltaa kohti, ja niinhän siinä sitten kävi kuten alkon myyjä oli ennustanut, että viimeinen viini oli se paras ;-D



torstai 14. heinäkuuta 2016

Italialainen kesäkurpitsapasta


Alkukesästä lomailimme koko perhe Italian Toscanassa, reissussa tuli maisteltua italialaisia pasta-annoksia laidasta laitaan ja yksi ihana tuttavuus oli Kesäkurpitsapasta. Tässä oma versio kesäisestä makunautinnosta...tarvitaan vain hyvää ja laadukasta pastaa, kesäkurpitsaa ja parmesania...yksinkertaista, mutta niin hyvää. 

Pasta oli italiasta tuliaisena tuotua Chittarra-pastaa, hieman suomalaista spaghettia muistuttavaa pastaa mutta hieman paksumpaa ja muodoltaan melko pyöreää. Googlasin, että Chittarra pastan nimi tulee valmistustavasta/työkalusta (chittarra=kitara).



ITALIALAINEN KESÄKURPITSAPASTA
4 henkilölle

400 g kesäkurpitsaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko
2-3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
reilu 1 dl raastettua parmesania
LISÄKSI
250 g pastaa
parmesania raastettuna

Suikaloi kesäkurpitsa ohuiksi suikaleiksi. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Halkaise chili ja poista siemenet. Kuumenna öljy pannussa ja lisää ainekset paistumaan.

Kuumanna pastavesi. Lisää kiehuvaan veteen suola ja pasta. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Ota pari kauhallista keitinvettä talteen ja valuta loput pois.

Sekoita paistetun kesäkurpitsan joukkoon mausteet ja yhdistä kesäkurpitsaseos pastan kanssaa, lisää talteen ottamasi pastan keitinvesi jotta saat pastasta mehevää. Lisää parmesaniraaste ja sekoita.

Tarjoile kesäkurpitsapastan kanssa vastaraastettua parmesania ja tuoretta basilika silppua.







Alkuperäinen kesäkurpitsapasta annos paikallisessa osteriassa Limiten kylässä.






- Buon appetito -



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Syntymäpäiväkakku

Tämän kakun tein äidille syntymäpäiväkakuksi, oikea päivä oli jo heinäkuun alussa mutta vasta nyt ehdimme piipahtamaan lapsuudenkodissani. Idean kakun tekoon sain täältä mutta näin mansikka-aikaan kakusta tuli Mansikkakakku...mansikka-valkosuklaamoussella ja savoirdikekseillä. Tein muutenkin hieman muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen koska kaapista ei löytynyt ihan kaikkea mitä reseptissä luki.





SYNTYMÄPÄIVÄKAKKU
10 annosta

KAKKUPOHJA
2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
REUNOILLE
12 savoirdikeksia
TÄYTE
2-3 liivatelehteä
1 dl kermaviiliä
1 dl mascarbone-tuorejuustoa
1/2 prk rahkaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
200 g valkosuklaata
2 dl tuoreita mansikoita
LISÄKSI
lemon curdia
KORISTELU
1 l tuoreita mansikoita




Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos munasokerivaahtoon varovasti nostellen. Pingota leivinpaperi 20 cm irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin. Voitele vuoan reunat.

Kaada taikina vuokaan ja paista 225 asteisessa uunissa noin 8-10 minuuttia. Ota vuoka uunista ja irrota reuna. Kumoa pohja puhtaalle keittiöliinalle ja irrota leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kulhossa kermaviili, mascarbone-tuorejuusto, rahka ja sokeri.Sulata valkosuklaa mikrossa pienellä teholla välillä sekoittaen. Lisää se sitten rahkaseokseen. Sekoita joukkoon myös peratut ja pienityt mansikat.

Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne 1 rkl kuumaan veteen hyvin sekoittaen. Kaada seos ohuena nauhana täytteeseen, sekoitaen koko ajan. Nosta täyte hetkeksi jääkaappiin, jotta se alkaa hyytymään.

Kokoa sillä välin kakun pohja. Pese ja kuivaa irtopohjavuoka. Pingota uusi leivinpaperi pohjan ja reunan väliin. Nosta kakkupohja takaisin vuokaan. Oma kakkupohja kohosi niin paljon, että halkaisin pohjan ja toisen pakastin.Leikkaa savoirdikeksit poikittain kahtia. Nosta keksinpuolikkaat vuoan reunaa vasten vieri viereen leikkuupinta alaspäin ja päällipuoli ulospäin.

Levitä lemon curd kakkupohjan päälle ja kaada täyte sen päälle, peitä vuoka kelmulla. Anna kakun hyytyä peitettynä jääkaapissa vähintään pari tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele kakku tuoreilla mansikoilla.


VINKKI! Kakku oli hyvin suklainen, ehkäpä vähentämällä valkosuklaan määrää se sopisi paremmin makean mansikan kaveriksi.









torstai 7. heinäkuuta 2016

Jenkkiruokavinkkejä




Amerikkalainen ruoka on lähellä sydäntäni ja tällä viikolla vietetyn 4th of July- päivän vuoksi tulikin kerättyä muutama jenkkiruokavinkki, joita olen tänne blogiin jo aikaisemmin kirjannut ja testannut. Tyypillinen amerikkalainen ruoka on hampurilaisia, grilliruokaa, juustokakkuja, baageleita, pirtelöitä ja pannukakkuja...kaikkiin näihin ruokiin löydät reseptilinkin kuvien alapuolelta. Lisää ruokavinkkejä löydät blogistani, kun käytät amerikka-tunnistetta. 


Mukavaa ruokamatkaa Jenkkeihin!



Sloppy Joe eli sottapytty Joe hampurilaien
 Pulled-chicken eli nyhtökana
Kaali-porkkanasalaatti
Bbq-ribsit

Hampurilainen avokadomajoneesilla

Nyhtökanaa ja kukkakaalimuusia 
Cobbin salaatti
Fenkoli coleslaw


Täytetyt perunankuoret & Southern-fried Chiken

Pecan pai
Oreo cheesecake kirsikoilla


Key Lime Pie


Rocky road juustokakku
Cinnamon rolls eli Amerikkalaiset kanelipullat


Suurinosa resepteistä on keittokirjastani 'Amerikakkalainen ruoka', osa on omia aarteita amerikan vuodelta ja osa resepteistä on netistä. Paljon olen testaillut mutta vielä enemmän on reseptejä kokeilematta...onneksi ;-)



Kuvahaun tulos haulle amerikkalainen ruoka



Jenkkiterveisin,
Paperivuoka