lauantai 26. syyskuuta 2015

National Pancake Day 26.9. & Appelsiini-kardemumma pannukakut


Tänään vietetään kansainvälistä pannukakkupäivää. No, meillä oli tänään koulupäivä tytöillä ja minulla (Kodin ja Koulun yhteinenpäivä) joten aamupala oli ihan perus-puuro-aamupala mutta viime sunnuntaina otimme jo varaslähdön ja nautimme ihanista Appelsiini-kardemumma pannukakuista sekä tomaatti-paprika munakkaasta bagelin kera. Idea pannukakkuihin tuli K-ruoka lehdestä josta pannukakku resepti löytyi...





Appelsiini-kardemumma pannukakut
6 hengelle

1dl maustamatonta jogurttia
1dl maitoa
2 kananmunaa
1rkl rypsiöljyä
1 appelsiinin raastettu kuori
1tl kardemummaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
PAISTAMISEEN
voita
LISÄKSI
1 prk (200 g) Appelsiinirahkaa
tuoreita hedelmiä tai marjoja
tomusokeria  (vaahterasiirappia)

Sekoita jogurtti ja maito kulhossa. Vatkaa kananmunat seoksen joukkoon yksitellen ja lisää seuraavaksi joukkoon öljy sekä appelsiinin raastettu kuori. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne joukkoon, sekoita taikina sileäksi.

Paista taikinasta paksuja pannukakkuja kuumalla lättypannulla rasvassa. Paistoaika on noin 2 minuuttia kummaltakin puolelta. Tarjoa pannukakut appelsiinirahkan sekä appelsiinikuutioiden ja/tai tuoreiden hedelmien tai marjojen kanssa. Viimeistele koko komeus sirottelemalla lopuksi päälle hieman tomusokeria (valuttamalla vaahterasiirappia).





sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Uuniomenat

Tällä viikolla 7. - 13.9. on vietetty Omena viikkoa. Mikä ihana syy leipoa tai muuten valmistaa suussasulavia omenaherkkuja vaikka joka päivä. Omiin puihin näitä ihanuuksia ei juurikaan tule, tai jos niitä muutama siellä on, ne ovat kovin rupisia..harmi. Tänään Uuniomenoiden tuoksu houkutteli perheen herkkuhetkelle vaniljajätskin kera.




Uuniomenat
6 henkilölle
 
6 (noin 1 kg) omenaa
1/2 dl kaurahiutaleita
40 g voita
3 rkl siirappia
1 tl kanelia

Pese omenat. Poista siemenkodat omenaporalla. Aseta omenat voideltuun uunivuokaan pystyasennossa. Sekoita pehmeä rasva, kaurahiutaleet, 1 rkl siirappia ja puolet kanelista tasaiseksi tahnaksi. Täytä omenoiden keskusta tahnalla. Ripottele loput kanelista omenoiden päälle. Valuta myös loppu siirappi (2 rkl) omenoiden päälle. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Valele omenoita paistamisen aikana vuoan pohjalle valuvalla siirapilla. Tarjoa lämpimät uuniomenat jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Leipäkukka

Tänään on vietetty Viljan-päivää ja mikä sopiikaan tämän kertaiseksi postaukseksi paremmin kuin leipäohje, eikä mikätahansa leipä vaan leipäkukka...joka on kaunis kuin pöytäkoriste ja josta jokainen saa murtaa herkullisia terälehtiä. Alkuperäinen ohje löytyi Leivotaan 03/15 ehdestä.



Leipäkukka
25-30 palaa

25 g hiivaa
3 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 rkl vaaleaa siirappia
8-9 dl vehnäjauhoja
KORISTELU
1 muna
seesaminsiemeniä
unikonsiemeniä

Sekoita kuivahiiva vehnäjauhoihin. Lisää +42 asteiseen veteen suola, öljy, siirappi ja vehnäjauhot, vähän kerrallaan. Sekoita ainekset sileäksi taikinaksi. Alusta voimakkaasti hetken aikaa. Anna taikinan kohota liinan alla tunnin verran.

Kauli taikina jauhotetulla alustalla noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Ota siitä juomalasin avulla noin 22-24 kpl pyörylää, joiden halkaisija on noin 6 cm. Ota taikinasta myös 10-12 kpl pyörylää, joiden halkaisija on noin 4 cm. Itse otin kaikki pyörylät 6 cm muotilla, yhteensä 29 ja keskelle pyöritin taikinasta pallon.



Voitele 24 cm irtopohjavuoan reunat ja laita pohjalle leivinpaperi. Lado pyörylät aivan vuoan reunaan niin, että ne peittävät toisistaan noin kaksi kolmasosaa.



Lado seuraava kerros pienemmillä pyörylöillä mutta vastakkaiseen suuntaan. Pyörittele keskelle pieni taikinapallo. Anna kohota liinan alla puolisen tuntia. Tai tee niikuin minä että tein kaikki pyörylät samankokoisiksi 6 cm muotilla.



Voitele leipä vatkatulla munalla ja ripottele päälle siemenet.



Paista leipää ensin noin 30 minuuttia 230 asteessa ja vähennä sitten lämpöä 200 asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia. Jos leipä tummuu paiston aikana, niinkuin minulle kävi...nyyh...vinkki! peitä leipä leivinpaperilla paiston puolessa välissä. Anna kypsän leivän jäähtyä vuoassa.




Herkullista Viljan-päivän jatkoa!









sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kesäkurpitsalasagne

Tätä ihanaa ruokaa olen haaveillut tektväni koko kesän, mutta jostain kumman syystä se on jäänyt toteuttamatta...mutta nyt tätä maistuvaa lasagnea on kokeiltu ja voin sanoa että HYVÄÄ OLI, ehkäpä parempaa kuin tavallinen lasagne. Vinkkiä ohjeeseen sain Hella & houkutus-blogista.



Kesäkurpitsalasagne
 
2 keskikokoista kesäkurpitsaa
suolaa
JAUHELIHATÄYTE
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl oreganoa
mustapippuria
1 prk tomaattimurskaa 

1/2 dl ketsuppia
1/2 dl vettä
ripaus sokeria
JUUSTOTÄYTE
250 g ricottajuustoa
200 g emmentaljuustoraastetta
2 kananmunaa

PÄÄLLE
juustoraastetta 

Silppua sipuli ja valkosipulit. Kuullota ne oliiviöljyssä ja lisää jauheliha, ruskista ja mausta suolalla, paprikalla, oreganolla ja mustapippurilla.  Lisää tomaattmurska, ketsuppi ja vesi. Mausta ripauksella sokeria. Anna kastikkeen hautua noin puolisen tuntia. Maista ja lisää tavittaessa suolaa ja pippuria.
 

Höylää kesäkurpitsat juustohöylällä pituussuunnassa ohuiksi suikaleiksi. Levitä suikaleet leivinpaperin päälle ja ripottele päälle hieman suolaa. Kuivaa kesäkurpitsaviipaleista irtoava neste talouspaperilla.

Kaavi ricottajuusto, emmentaljuustoraaste sekä kananmunat kulhoon. Sekoita juustotäytteen ainekset keskenään.

Kasaa lasagne uunivuokaan. Laita pohjalle 2/3 jauhelihatäytteestä ja päällystä se tiiviisti kesäkurpitsasuikaleilla. Lisää kurpitsasiivujen päälle puolet juustotäytteestä ja tämän päälle loput jauhelihatäytteestä. Levitä kerros kesäkurpitsasuikaleita. Lisää loput juustoseoksesta tasaisesti levitettynä. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Paista lasagnea ensin noin 20 minuuttia 175 asteessa ja nosta tämän jälkeen uunin lämpö 200 asteeseen ja paista vielä noin 20-25 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. 




 

tiistai 1. syyskuuta 2015

Blogi 2 v. & maailman nopein juustokakku



Aamulla tajusin mikä päivä tänään on..blogin 2 v. synttäripäivä...enkä ollut yhtään miettinyt mitä sen kunniaksi postaisin tänne...jemmasakaan (lue: luonnoksissa) ei ollut mitään reseptiä mikä juhlistaisi päivää. Työmatkalla muistin ohjeen Maailman nopeimmasta juustokakusta, eikä siinä sitten kauaa mennytkään, kun herkku oli valmis. Alkuperäinen ohje on Teresa Välimäen, jonka olen jostain vuosia sitten aarrearkkuuni tallentanut.

Vuosi sitten blogin synttäreillä herkuteltiin Sacherkakulla ja muisteltiin kuinka kaikki sai alkunsa. Herkullisia ja ruokaisia hetkiä on koettu toisenkin vuoden aikana.




Maailman nopein juustokakku maljassa

175 g täytekeksejä esim. Domino
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 sittruunan mehu
KORISTELUUN
marjoja
marenkia
keksinmuruja

Murskaa dominot muovipussissa käsin puristellen. Painele seos maljan pohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri ja sitruunamehu. Kääntele joukkoon kermavaahto. Lusikoi täyte keksipohjan päälle. Koristele tuoreilla marjoilla, murskatuilla marengeilla ja keksimuruilla.





 Tee päivästäsi paras mahdollinen pienillä iloisilla asioilla.
<3 Paperivuoka