sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Chili-Kurpitsakeitto

Aina on syytä juhlaan, vaikka vain syksyn pimenevät illat ja syksynsato. Niistä ajatuksista syntyi tämänkertainen syysmenukin. Arki kun on sellaista ahertamista ja puurtamista, niin viikonloppuisin on ihana aina silloin tällöin tehdä ruokaa pitkän kaavan mukaan ja nauttia siitä ihan vain oman perheen kesken kaikessa rauhassa.




Syysmenua miettiessäni ajatuksena oli syksynsato: juurekset, riista ja marjat. Ja kun kotoa löytyi kaikki tarvittavat raaka-aineet oli helppo lähteä valmistamaan kolmen ruokalajin syysmenua. Alkukeitoksi tein Chili-kurpitsakeittoa, josta resepti postauksen lopussa. 





Pääruuan Hirvipaistin ruskistin ensin pannulla kokonaisena molemmin puolin, sitten vain suola ja pippuri pintaan ja liha pataan ja pata uuniin hautumaan kolmeksi tunniksi sipulin, porkkanan, valkosipulin, riistafondin ja punaviinin kera. Aamuiselta metsälenkiltä löytyneet leppärouskut ja karvarouskut ryöppäsin ja paistoin pannulla sipulin kanssa, joukkoon lisäsin suolaa, pippuria, vehnäjauhoja ja kermaa. Uunijuurekset syntyivät perunasta, bataatista, porkkanasta ja nauriista, jotka maustoin hunajalla ja tuoreella timjamilla. Uunijuuresten kanssa uuniin nakkasin vielä puolitetut kokonaiset valkosipulit kuorineen. 




Jälkiruuaksi nautimme kirpakan makeat Punaherukkaiset-kinuskimaljat, joiden alkuperäinen ohje löytyy täältä, puolukat vaihdoin vain punaherukoihin.






SYYSMENU

*
Chili-Kurpitsakeitto
juustoja, patonkia, luumuchutney

*
Hirvipaisti
Hunajaiset uunijuurekset
Metsäsienikastike

*
Punaherukkaiset-kinuskimaljat

*



Ja sitten varsinaiseen reseptiin. Tämän täyteläisen sosekeiton salaisuus piilee kurpitsassa. Keittoon sopii mikä tahansa keltainen- tai oranssi kurpitsa, itse käytin keittoon tälläkertaa Hokkaido-kurpitsaa. Tarjoa keitto tuoreiden yrttien tai paahdettujen simenien tai paistetun pekonimurujen kera tai lisää vaikka niitä kaikkia.







CHILI-KURPITSAKEITTO
4 annosta

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
800 g kurpitsaa ilman kuorta ja siemeniä
3 rkl öljyä
noin 9 dl kasvislientä
2 dl ruokakermaa
1/4 tl chilirouhetta
1/4 tl mustapippuria
PÄÄLLE
paahdettuja siemeniä tai
tuoretta timjamia tai
paistettua pekonia


Kuori ja kuutioi sipulit ja kurpitsa. Kuullota hetki öljytilkassa kattilassa. Lisää kasvislientä sen verran että kurpitsat peittyvät. Kiehauta seos ja vähennä lämpö keskilämmölle ja keitä noin 25 minuuttia tai kunnes kurpitsat ovat kypsiä.

Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää kerma ja kasvislientä sen verran että keitto on sopivan sakeaa. Sekoita ja anna kiehahtaa. Mausta chillä ja pippurilla. VINKKI! Suolaa ei välttämättä tarvitse koska kasvisliemi on itsessään suolaista. Koristele keitto haluamallasi tavoin.



lauantai 22. syyskuuta 2018

Mokkapalat

Onneksi herkkuhammasta alkoi kolottamaan senverran paljon, että oli alettava leipomaan. Niimpä leivoin iki-ihania ja suussasulavia MOKKAPALOJA, tuota jokaperheen kestosuosikkia. Tämä oma ohje on jo vuosien takaa, ajalta jolloin reseptit kerättiin aarrearkkuihin, laatikoihin ja vihkoihin. Ohjeen olen julkaissut blogissa jo blogin alkutaipaleella, mutta ajattelin, että kirjaan sen vielä uudestaan, koska ohje on mitä loistavin, ja se on niin helppo ja nopea tehdä.












MOKKAPALAT
pellillinen

POHJA
200 g voita
3 1/2 dl kahvia tai vettä
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa 
KUORRUTE
75 g voita
3/4 dl kahvia
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
KORISTELU
strösseleitä

Sulata rasva. Lisää kahvi rasvan joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada rasva-kahviseos jauhoseoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi kananmunat yksitellen taikinaan hyvin sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla päälystetylle pellille ja paista 200 asteessa 15 minuuttia.

Valmista kuorrute. Sulata rasva ja lisää muut aineet joukkoon hyvin sekoittaen. Jäähdytä pohja hyvin ennen kuorrutten levittämistä. Levitä kuorrute ja koristele heti srösseleillä. Leikkaa paloiksi ja herkuttele. VINKKI! Mokkapalat voi pakastaa.



maanantai 10. syyskuuta 2018

Suolapähkinäinen omenapaistos

Tänä syksynä omenapuu on tuottanut mahtavan sadon ja omenapaistostakin on jo tehty muutaman kerran, siksipä oli tervetullut idea kokeilla paistosta hieman toisella tapaa.




Suolapähkinäinen omenapaistos on oma versioni Pirkka lehden Suolacashew-omenapaistoksesta. Vaihdoin cashewpähkinät suolapähkinöihin, fariinisokerin ruokokidesokeriin ja jätin pois kardemumman. Ja hyväähän tästäkin tuli! Suolapähkinät tuovat mukavaa rapsakkuutta tähän syksyiseen ja mehevään paistokseen.








SUOLAPÄHKINÄINEN OMENAPAISTOS
6 annosta

VUOKAAN
650 g kotimaisia omenoita
1 rkl sitruunamehua
1/2 dl ruokokidesokeria
1 tl sitruunan raastettua kuorta
1 tl kanelia
TAIKINA
1 dl suolapähkinöitä
2 kananmunaa
1 dl ruokokidesokeria
100 g voita sulatettuna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta



Poista omenista siemenkota ja viipaloi/pienistele omenat. Levitä ne noin 20 cm uunivuokaan. Mausta sitruunamehulla, ruokokidesokerilla, sitruunan raastetulla kuorella ja kanelilla. Sekoita. Nosta vuoka 175 asteiseen uuniin mehustumaan siksi aikaa kun valmistat taikinan.

Rouhi veitsellä pähkinät karkeaksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita puolet pähkinärouheesta, jauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan.

Ota vuoka uunista ja sekoita omenanpaloja. Kaada taikina omenoiden päälle ja ripottele pinnalle loput pähkinärouheesta. Jatka paistamista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön kanssa.



lauantai 1. syyskuuta 2018

Suolakinuski-Aprikoosi-nakukakku & blogi 5 vuotta

Tänään blogi viettää 5v. syntymäpäiviään. Synttäreitä juhlistan herkuttelemalla Suolakinuski-
Aprikoosi-nakukakulla ja juhlien kunniaksi kirjaan ohjeen myös tänne blogiin. Kakku sopii minusta todella hyvin syksyyn niin väritykseltään myös maultaan. Kakkupuutarha- blogin ohjetta muunnellen syntyi oma versioni synttärikakusta.




Suolakinuski, suolakinuski-tuorejuustotäyte ja itsetehty aprikoosihillo luovat ihanan paahteisen ja makeansuolaisen suupalan. Kakkupohja on täyteläisen pehmeä ja kuohkea. Nakukakku kuorrutetaan suolakinuskilla ja koristellaan aidoilla kukilla. 







Kakku on aika suuritöinen ja sen tekoon kannattaakin varata kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä kannattaa tehdä hillo, suolakinuski ja kakkupohjat. Toisena täyttää kakku ja kolmantena koristella. Lopputulos on kuitenkin niin loistava että kaikki työ on vaivan arvoista. Suosittelen testaamaan kakkua🌺








Herkullisia hetkiä
toivottaa
5 vuotias Paperivuoka










SUOLAKINUSKI-APRIKOOSI-NAKUKAKKU
15-20 hengelle

APRIKOOSIHILLO
500 g kypsiä ja tuoreita aprikooseja
1 1/2 dl hillosokeria
SUOLAKINUSKI
225 g sokeria
1 1/2 dl vispikermaa
100 g voita kuutioituna
1/2 tl suolaa
KAKKUPOHJA
300 g huoneenlämpöistä voita
320 g (3 1/2 dl) sokeria
4 munaa
360 g (5 3/4 dl) vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
240 ml maitoa
SUOLAKINUSKITUOREJUUSTOTÄYTE
400 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
1 dl suolakinuskia
1 dl tomusokeria
1/2 dl vispikermaa

Kakun teko kannattaa aloittaa paria päivää ennen kakun tarjoamista. Tee ensin aprikoosihillo ja suolakinuski. Kiehauta sokeri ja pilkotut aprikoosit kattilassa. Keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes aprikoosit ovat kypsiä. Soseuta aprikoosit sauvasekoittimella soseeksi ja keitä vielä pari minuttia jotta turha neste haihtuu. Anna jäähtyä huoneenlämpöön ja säilytä jääkaapissa kakun täyttämistä varten.

Tee sitten suolakinuski. Lämmitä vispikerma mikrossa lämpimäksi ja kuutio kylmä voi pieniksi kuutioiksi. Kuumenna sokeria kattilassa kunnes se alkaa sulaa reunoilta. Sekoita kevyesti jotta sokeri sulaa kauttaaltaan. Kun sokeri on sulanut täysin, ota kattila liedeltä ja lisää pari voikuutiota kerrallaan samalla sekoittaen. Anna voin sulaa sokerin joukkoon ja lisää taas pari voikuutioita. Jos seos tuntuu jäähtyvän liikaa, käytä sitä hetki lämpimällä liedellä. Kun olet sekoittanut kaiken voin sokerin joukkoon, kaada lämmin kerma joukkoon ja sekoita kunnes kerma on täysin sekoittunut kinuskiin. Kaada kinuski kulhoon ja anna jäähtyä 10 minuuttia. Lisää suolaa ja sekoita hyvin. Säilytä kinuski jääkaapissa.

Leivo kakkupohjat. Ota voi, munat ja maito lämpiämään huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomista.  Voitele ja jauhota kaksi 20 cm kokoista irtopohjavuokaa. Sekoita keskenään kulhossa jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää voi-sokerivaahtoon kuivat aineet ja maito vuorotellen. Vatkaa taikina tasaiseksi. Lusikoi taikina kahteen kakkuvuokaan ja paista uunissa 175 asteessa 37-40 minuuttiia tai kunnes kakun pinta on kauniin ruskea eikä puutikkuun jää enää taikinaa. Anna kakkupohjien jääntyä 15 minuuttia vuoissaan. Poista sitten vuoat ja anna kakkupohjien jäähtyä kokonaan ennen halkaisemista ja täyttämistä. Säilytä kakkupohjat muovipussissa ja huoneenlämmössä kokoamispäivään.

Seuraavana päivänä valmista Suolakinuski-tuorejuustotäyte. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi, vatkaa tasaiseksi. Lisää sitten huoneenlämpöinen suolakinuski ja sekoita. lisää tomusokeri ja vatkaa kuohkeaksi pari minuuttia. Lisää lopuksi vispikerma ja vatkaa seos kiiltäväksi ja kuohkeaksi. Säilytä täyte huoneenlämmössä kakun täyttämiseen asti.

Kokoa kakku. Halkaise kakkupohjat kahteen osaan siten että saat neljä kerrosta. Kostuta kakkupohjat aprikoosiliemellä. Lusikoi hieman suolakinuski-tuorejuustotäytettä pyöreäkärkisellä tyllalla varustettuun pursotinpussiin. Levitä kakkupohjan päälle kerros suolakinuski-tuorejuustotäytettä ja pursota reunalle pieni "valli" tuorejuustotäytettä, siten estät hilloa valumasta ulos kerroksista. Lusikoi keskelle kolmisen ruokalusikallista aprikoosihilloa. Aseta seuraava kakkupohja ja toista kostuttaminen ja täyttäminen 2. ja 3. kakkupohjille. Aseta lopuksi viimeinen kakkupohja ja tasoita palettiveitsellä pursuava täyte kakun pintaan. Siirrä kakku jääkaappiin jähmettymään reiluksi 15 minuutiksi. Levitä lopputäyte kakun pääälle ja levitä se kakun reunoihin ja päälle niin, että eri kerrokset saavat kuultaa läpi. Laita kakku jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja koristelua.

Kolmantena päivän ja tarjoilupäivänä koristele kakku. Kuorruta kakku kinuskilla aloittaen reunoilta. Tee ensin valumat ja levitä lopuksi kinuski kakun päälle. Laita kakku hetkeksi jääkaappiin. Laita kukat mehupilleihin tai kukkaputkiin ja työnnä kukat kakkuun.