keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Mansikkainen maljakakku ja Lime pie

Nuorempi tyttäreni täyttää muutaman päivän päästä 12 vuotta ja synttäreitä on juhlittu jo kahteen otteeseen. Ensin viime sunnuntaina isovanhempien ja kummien kanssa sekä vielä tänään juhlittiin kaverisynttäreillä. Molemmissa juhlissa herkuteltiin  kakuilla. Sunnuntaina tarjolla oli Mansikkainen maljakakku ja




Lime Pie, joiden ohjeet laitan tähän postaukseen. Sunnuntaina nautimme myös voileipäkakusta joka oli broilerista...ohje tulee myöhemmin kuten myös kaverisynttäreiden Pinjata kakun ohje.



Mansikkainen maljakakku
8 annosta

Pohja
3 munaa
11/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

11/2 l tuoreita mansikoita 
11/2 dl sokeria
1 prk (250g) vaniljarahkaa
4 dl vispikermaa

Vaahdota munat ja sokeri, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen taikinaan. Levitä taikina uunipellille ja paista 225 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille.

Perkaa ja pilko mansikat. Jätä muutama koristeeksi. Sekoita mansikat sokerin kanssa ja anna maustua puolisen tuntia. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon rahka. Leikkaa torttulevy paloiksi. Nosta kulhoon 1/3 mansikoista. Levitä päälle 1/3 kemaseosta ja asettele päälle kakkulevyn paloja. Levitä päälle loput mansikat, kerma ja kakkulevyt. Nostele pinnalle loppu kermaseos. Koristele mansikoilla. Anna maustua jääkaapissa noin kaksi tuntia ennen tarjoamista


Lime Pie
8 annosta

Pohja
1  pak  (175 g) kaurakeksejä
75  g voita 
Täyte;
2  dl kerma
2  prk  (à 200 g) Valkosuklaa-Lime rahka
1/2  dl sokeria
2 keltuaista
1  tl limetin kuorta
1/2  rkl limetin mehua
Koristeeksi:
1  dl kermaa
1  tl vaniljasokeria
1  tl sokeria
limetti ohuina viipaleina

Murskaa keksit. Lisää voi sulatettuna.
Vuoraa irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohja leivinpaperilla. Taputtele keksimuruseos vuoan pohjalle ja reunoille n. 4 cm:n korkeuteen. Esipaista pohjaa uunin alaosassa 175 asteessa 7 min.
Vatkaa kerma vaahdoksi.Yhdistä toisessa kulhossa rahka, sokeri ja keltuaiset. Pese 1 - 2 limettiä kuumalla vedellä (limettien määrä riippuu niiden koosta). Kuivaa.Raasta ohut pintakuori.  Lisää 1 tl kuorta täytteeseen. Säästä loppu kuoriraaste koristeeksi. Purista mehu. Lisää sitä 1/2 rkl täytteeseen. Lisää täytteeseen vaahdotettu kerma. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle.
Paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 23 min tai kunnes kypsä. Jäähdytä täysin kylmäksi. Irrota kakku varovasti veitsellä vuoan reunoista. Siirrä vadille.
Tarjoa mieluiten seuraavana päivänä.Koristele juuri ennen tarjoilua kermavaahdolla ja ohuilla limettiviipaleilla. Ripota pinnalle raastettua limetinkuorta.
 






sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Parsaa Pekonilla ja Hollandaise-kastiketta

 
♥ Hyvää Äitienpäivää 11.5.2014 ♥


Meidän perheen äitienpäivää vietetään jo äitienpäiväaattona eli lauantai iltana, yleensä hyvän illallisen merkeissä. Niin tänäkin vuonna. Tänään aamulla ihanan ja herkullisen aamiaisen jälkeen suuntasimme mummuloihin. Lounas syötiin tänä vuonna minun vanhempien luona ja kahvit juotiin miehen lapsuudenkodissa..mummut eli äitimme ovat kestittäneet näin jo viimeiset 14 vuotta ts.siitä saakka kun minustakin tuli äiti ♥

Eilen, Äitienpäivä-päivällisellämme nautimme Parsaa Pekonin kera & Hollandaise kastikketta, pääruuaksi mieheni paistoi Härän uĺkofileitä uuniperunoiden kanssa ja jälkiruokana oli Pannacottaa valkosuklaalla sekä vadelmilla.




Parsa Pekonilla  Hollandaise kastikkeen kera
neljälle

16 Parsaa
1 tl suolaa
8 puolitettua Pekoni viipaletta
2 rkl oliiviöljyä paistamiseen

Leikkaa Parsoista puisevat alaosat  noin 3-4 cm matkalta. Kiehauta nopeasti suolatussa vedessä 3-4 minuuttia. Puolita Pekonit ja rullaa ne parsojen ympärille. Paista paistinpannulla parsoja kunnes pekoni on saanut väriä. Asettele parsat lautasille jossa on lämmintä Hollandaise-kastiketta 1-2 rkl /ruokailija


.

Hollandaise-kastike
150 g voita
3 keltuaista
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
1-2 rkl sitruunamehua

Sulata voi kasarissa mutta älä anna sen ruskistua. Erottele keltuaiset tehosekoittimeen ja sekoita ne täydellä teholla sekaisin. Anna voin hieman jäähtyä ja kaada se sitten koneen käydessä ohuena nauhana keltuaisten joukkoon. Lisää paksuun ja sileään kastikkeeseen suola, pippuri sekä sitruunanmehu ja käytä konetta vielä hetki. Tarjoile kastike heti keitetyn parsan kanssa.










lauantai 3. toukokuuta 2014

Vanilja -Suklaapuustit

Kun pullahammasta alkaa kolottaa sille ei voi mitään ja silloin on vaan heti ryhdyttävä pullan leivontaan. Muutama viikko sitten leivoin iki-ihania puusteja, vanilija-suklaa täytteellä. Rouhitun suklaan voit korvata myös Marianne karkkimurskalla.




Vanilja- Suklaapuustit

1 annos perustaikinaa
ohjeen voit katsoa täältä

Täyte
2 dl suklaarouhetta tai Marianne karkkimurskaa
2 dl valmista vaniljakastiketta (esim.Flora vanilla)
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 kananmuna voiteluun

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinanpalat suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sekoita täytettä varten vaniljakreemijauhe vaniljakastikkeeseen ja levitä se levyjen päälle (tai levitä puolet täytteestä levjen päälle ja jätä loppu koristeluun, kaada se silloin kuumien pullien päälle ja anna jäähtyä).



Ripottele suklaa tai karkkirouhe tasaisesti taikinalevylle ja rullaa tiukalle. Leikkaa rullat noin 3 cm viipaleiksi. Anna kohota liinan alla noin 15 min. Voitele pullat ja paista 225 asteessa noin 12-15 min.



torstai 1. toukokuuta 2014

Vappumunkit

Mikä onkaan parempaa kuin tuoreet munkit..ja niitä on saatava ainakin vappuna ♥ Tänä vuonna vappumunkit syntyivät pikapikaa ja samalla tuli testattua uutta reseptiä. Munkkeja ei tarvitse kohottaa vaan ne voit paistaa heti kun olet tehnyt taikinan. Tällä kertaa tein ohjeen kaksinkertaisena. Kuorrutin munkit suklaalla, suklaa jämähti ja sitä tuli liian paksuhkosti mutta onneksi se ei vaikuttanut makuun.


Hauskaa vappua! 


Vappumunkit

noin 10 kpl

250 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/3 tl ruokasoodaa
50 g voita
50 g sokeria
150 g maitorahkaa
2 kananmunaa
1/2 dl maitoa
Paistoon
1 litra ruokaöljyä
Kuorrute
1 dl sokeria tai
sulatettua suklaata

Sulata voi. Mittaa kaikki ainekset, maitoa luukuunottamatta kulhoon ja vatkaa sekaisin. Lisää maito vähitelen joukkoon ja sekoita hyvin, tasaiseksi massaksi.

Kuumenna öljy pienessä kattilassa 165-170 asteiseksi. Nosta parilla lusikalla munkkitaikinaa kuuman öljyn joukkoon ja paista noin 3 minuuttia per puoli. Nosta valmiit munkit hetkeksi talouspaperin päälle valumaan ja kierittele sen jälkeen sokerissa tai kuorruta suklaalla.

Herkuttele tuoreilla ja ihanan pehmeillä pikamunkeilla.




VINKKI: hieman alempi ja hieman pidempi paistolämpötila kuin tavallisten munkkien kanssa. Eka munkki kannattaa halkaista ja katsoa, että se on kypsä. Niin pystyt arvioimaan munkkien tarkemman paistoajan.