sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vanilla Crump cake


Tänään sunnuntailounaalla söimme mieheni valmistamaa naudanpaistia ja uunijuureksia (peruna ja bataatti). Ruoka valmistui uunissa kuin itsestään sillä aikaa kun kävimme koiran kanssa aamupäivälenkillä.



Jälkiruuaksi valmistin suussasulavaa amerikkalaista kakkua: Vanilla Crump cake:a. Crump cake on päältä rapea ja sisältä pehmeä kakku, jota monissa amerikkalaisissa ruokapaikoissa ja kahviloissa tarjoillaan.

Vanilla Crump cake
16-20 palaa

7 1/2 dl vehnäjauhoja
41/2 dl sokeria
6-7 tl leivinjauhetta
250 g sulatettua voita
3 kananmunaa
3 dl ranskankermaa
Koristeluun
2 rkl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria

Lisäksi 
Kermavaahtoa ja marjoja

Sekoita jauhot, sokeri ja leivinjauhe. Lisää voisula ja sekoita murumaiseksi. Ota 3 dl muruja erilleen ja sekoita lopputaikinaan ranskankerma ja kananmunat.


 Voitele ja korppujauhota 30x40 cm uunipelti ja levitä taikina, ripottele murut pinnalle.


Paista kakkua 10-20 min 200 asteessa. Valmis kakku on kosteaa muttei tahmeaa.


Sekoita vaniljasokeri ja tomusokeri keskenään ja siivilöi kakun päälle. Anna kakun jähtyä. Tarjoile marjojen ja kermavaahdon kera.



★★ Amerikkalaista unelmaa ★★




lauantai 25. tammikuuta 2014

Feta-paprikapitko...ja vähän keittoakin


Feta-paprikapitko on maukas ja ruokaisa leipä, joko sellaisenaan iltateen kera tai keiton kaverina. Tähän pitkoon käytin punaista pestoa mutta myös vihreä käy, fetajuuston voit vaihtaa vuohenjuustoksi ja lisäksi voit täytteeseen lisätä grillattua ja pieneksi kuutioiksi leikattua broileria. Keittona nautittiin porkkana-bataatti-perunasosekeittoa, johon lisäsin sulatejuustoa makua antamaan.


Pohja:
3 dl maitoa
1 ps (11 g)kuivahiivaa
2 rkl siirappia
3/4 tl suolaa
1/2 dl öljyä
4 dl sämpyläjauhoja
n. 3 dl vehnäjauhoja
Täyte:
2-3 kpl paprikaa
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa ja mustapippurirouhetta
200 g Fetajuustoa
1/2 dl pestoa

Kuumenna maito 42 asteiseksi, lisää suola ja siirappi, kuivahiiva sekoitetaan pieneen määrään jauhoja. Jauhot lisätään vähitellen nesteeseen ja alustamisen lopussa joukkoon lisätään öljy. Taikinan tulee olla kimmoisaa, kohotetaan n.20 min.
Valmista täyte kun taikina kohoaa. Paprikat kuullotetaan paistinpannulla, maustetaan suolalla ja pippurilla. Kohonnut taikina kaulitaan leivinpaperin kokoiseksi.


Pesto levitetään n.10cm leveydeltä taikinan keskelle. Paprikat ja fetajuusto levitetään peston päälle. Viipaloi taikinan reunat ja taita reunat vuorotellen täytteen päälle.


Kohota vielä n.1/2 tuntia. Voitetele halutessasi vedellä. Paista 200 asteessa n.15-20 min. Nautitaan hieman jäähtyneenä.

Pitko on todella herkullista, se vie kielen mennessään :P

maanantai 20. tammikuuta 2014

Synttärikakku

Tänään tuli vuosia täyteen..synttärikakuksi tein suklaakakkua joka olisi ollut Red Velvet-kakku jos kaapista olisi löytynyt punaista karkkiväriä, mutta kun ei löytynyt...kakusta tuli vähän parempi suklaakakku ♥♥


Rasva ja sokeri vatkataan, joukkoon lisätään kananmunat yksitellen. Kuivat aineet ja piimä sekoitetaan vuorotellen taikinaan. Sekaan lorautetaan myös tilkka valkoviinietikkaa. Taikina paistetaan korppujauhotetussa tasapohjaisessa vuoassa n.40-50 min 200 asteessa. Kuorrutetaan voi-tuorejuusto-tomusokeri kuorrutteella. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Säilytetään viileässä.
Nautitaan hyvässä seurassa!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Possua kasvisten kera

Lauantaina laitettiin koko perheen voimin helppoa ja maukasta possua. Possu huoneenlämpöön lämpiämään ja mausteeksi vain suolaa ja pippuria sekä vähän timjamia. Uuni päälle ja silla aikaa kuorittiin porkkanat, sipulit (kelta- ja valko-) ja perunat. Vuokaan vettä ja lihaliemikuutio,  kasvikset ja possu ritilälle joka laitettiin vuokaan, paistettiin kypsäksi n.2 1/2 tuntia 150 asteessa. Lopuksi grillivastus päälle ja lihan ruskistus 10 min. Liemestä valmistettiin kastike. Helppoa kotiruokaa!


Jälkiruuaksi jäätelöä ja liekitettyjä omenoita, joissa vähän appelsiininkuorta ja kaurahiutaleita.





sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kasviscurry

Ihanaa..lunta on satanut vihdoin ja viimein, pakkastakin on yli kymmenen astetta. Mikä onkaan mukavampaa tälläisenä kylmänä pakkaspäivänä kuin syödä höyryävän kuumaa kasviscurrya. Kukkakaali ja porkkanat keitetään puolikypsiksi n. 5 min. Öljy lisätään paistokasariin ja mausteita ( kaneli, jeera, inkivääri, chili, curry) sekoitellaan siinä sen aikaa kunnes ihana tuoksu leviää keittiöön. Joukkoon lisätään sipuli ja valkosipuli, kuullotetaan ja lopuksi sekoitetaan kukkakaali ja porkkanat joukkoon. Paistetaan hetki ja maustetaan suolalla. Ja eikun syömään!

Lisänä voi tarjota broileria, korianteri-limettiraitaa (bulgarianjukurttia, tuoretta silputtua korianteria, limetin mehua ja raastettua kuorta sekä loraus hunajaa) ja naanleipää tai muuta intialaistyyppistä ruokaa tai syödä sellaisenaan.

torstai 2. tammikuuta 2014

Sushi



Syksyllä innoistuin maistelemaan susheja ja aika pian aloin haaveilemaan niiden tekemisestä ihan itse. No, onni potkaisi kun kokiksi opiskeleva naapurinrouva lupasi opettaa sushien tekoa. Nyt on sitten harjoitukset takana :) ja kotonakin tyttären kanssa ensimmäiset Maki sushit valmistettu.


Makirullat
28 kpl

2 1/2 dl (250 g) sushiriisiä
5 levyä sushi nori merilevää
2-3 rkl riisiviinietikkaa
3/4 tl sokeria
3/4 tl suolaa
100 g kalaa
50 g kurkkua
1/2 -1 avocado
wasabitahna
  LISÄKSI
soijakastiketta
wasabitahnaa
sushi inkiväärilastuja


Ensin huuhtelin sushiriisin niin monta kertaa että huuhteluvesi oli kirkasta. Keitin riisiä 5 min jonka jälkeen siirsin  riisikattilan levyltä syrjään ja annoin hautua 20min. Keitin  riisiviinietikan, johon olin lisännyt ripauksen suolaa ja sokeria. Siirsin riisin laakeaan kulhoon ja lisäsin riisiviinietikkaseoksen  siihen haarukalla vetäen. Jäähdytin riisin huoneenlämpöiseksi kevyesti haarukalla vedellen, en sekoittamalla.


Raaka-aineet tulee olla aina tuoreita. Näihin susheihin valitsin suomalaisen lohen jonka leikasin ohuiksi viipaleiksi. Lisäksi kuorin tuorekurkun ja vuolin kuorijalla ohuiksi viipaleiksi, avocadon kuorin ja viipaloin.


Laitoin bambualustalle Noriarkin sileäpuolen alaspäin jonka jälkeen levitin riisin kostutetuin käsin puoleenväliin Noriarkille.




Sitten levitin täytteet.


Aloin kieputtamaan  Makia bambualustan avulla tiukaksi rullaksi. Kun rulla oli valmis, leikkasin sen suupaloiksi.




Ja sen jälkeen Makit olivat valmiita nautittavaksi. Lisäksi hiukan Wasabi-tahnaa ja soijakastiketta. Nam!!

ITADAKIMASU
tarkoittaa suomeksi "aloitan syömisen".

Hyvä ohje sushin valmistamiseen löytyy seuraavalta sivustolta
http://www.kotivinkki.fi/jutut/sushin-valmistus



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Vuosi vaihtui..vietimme aattoa perheen kesken, söimme salaatteja, ammuimme raketteja ja katsoimme kolme leffaa illan aikana ;)



Tein  mm. Kanasalaattia, johon paistoin kanasuikaleita, keitin moniväristä pastaa ja lisäsin joukkoon vielä suolakurkkua ja grillattua paprikaa (purkista). Lopuksi sekoitin Hesen paprika-curry salaatinkastikkeen joukkoon ja annoin maustua muutaman tunnin..salaatti oli tosi herkullista :P