torstai 31. lokakuuta 2019

Kurpitsa kuppikakut

Näillä ihanan mehevillä Kurpitsa kuppikakuilla meillä herkuteltiin jo viime viikonloppuna. Kurpitsa on yksi lempi raaka-aineistani näin syksyllä ja siitä saakin mitä upeimpia herkkuja. Klikkaa sivun tunniste kohdasta Kurpitsaa, niin saat selville muut lempi reseptini 🎃




Kurpitsa kuppikakkuja en ollut tehnytkään aikaisemmin, joten nyt oli korkea aika testata ohjetta niistäkin. Valmista ensin kurpitsasose. Käytä taikinan tekoon mielellään yleiskonetta, toki se onnistuu myös sähkövatkaimella. Paista kuppikakut paperivuoilla vuoratulla muffinipellillä. Kuorruta jäähtyneet kuppikakut värjätyllä kuorrutteella sekä erilaisilla koristerakeilla koristaen.







KURPITSA KUPPIKAKUT
12 kpl

TAIKINA
1 1/2 dl + 2 rkl  vehnäjauhoja
1 1/2 dl  sokeria
1 rkl leivinjauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl piparkakkumaustetta
1/2 tl suolaa
40 g pehmeää voita
1,2 dl maitoa
2 kananmunaa
200 g kurpitsasosetta
TUOREJUUSTOKUORRUTE
300 g tomusokeria
50 g pehmeää voita
125 g maustamatonta tuorejuustoa
oranssia elintarvikeväri 
KORISTEET
värirakeet



Mittaa yleiskoneen kulhoon jauhot, sokeri, leivinjauhe, mausteet ja voi. Sekoita hiljaisella nopeudella ainekset tasaiseksi hiekkamaiseksi seokseksi. Lisää koneen käydessä maito sekoittaen kunnes ainekset ovat sekoittuneet. Lisää munat ja sekoita taas tasaiseksi. Käytä aikaisemmin valmistamaasi kurpitsasosetta ja lisää se sekoittaen kunnes taikina on tasaista. Älä sekoita liikaa.

Jaa taikina paperisiin vuokiin täyttäen ne 2/3. Paista 170 asteessa 20-25 minuuttia, kunnes tikkuun ei koitettaessa enää jää taikinaa. Anna jäähtyä kokonaan.

Valmista kuorrute sekoittamalla yleiskoneessa tomusokeri ja voi hiljaisella nopeudella, kunnes ne ovat sekoittuneet hyvin. Lisää kylmä tuorejuusto kerralla jatkaen sekoitusta nopeammalla teholla viisi minuuttia. Lisää halutessasi vatkauksen aikana elintarvikeväri. VINKKI! Varo vatkaamasta yli, ettei kuorrutteesta tule liian löysää.

Kuorruta kurpitsakuppikakut kuorrutteella ja koristele koristerakeilla.


sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kurpitsa latte

Nauti syksyn viileinä päivinä mausteisesta ja kuumasta Kurpitsa latesta. Valmista ensin kurpitsasose ja mausta se piparimausteella sekä kondensoidulla maidolla. Keittele vahva kahvi ja lisää sose hyvin sekoittaen kahvin joukkoon. Koristele Kurpitsa latte kermavaahdolla ja kanelilla. Idean tähän herkkujuomaan sain Kaakao-kermavaahdolla blogista.










KURPITSA LATTE
4 annosta

1 dl (200 g) kurpitsasosetta
1 1/2 dl kondensoitua maitoa
4 tl piparkakkumaustetta
4 kuppia vahvaa kahvia
(maitoa)
KORISTELU
kermavaahtoa
kanelia

Valmista ensin kurpitsasose. Tarvitset soseeseen noin 1,5 kg kurpitsaa. Käytä Hokkaido- tai myskikurpitsaa. Paloittele kurpitsa lohkoiksi, koverra siemenet lusikalla ja aseta leivinpaperin päälle pellille. Kypsennä 180 asteessa noin 35- 45 minuuttia. Koverra pehmeä sisus ja soseuta sauvasekoittimella. Käytä loppusose leivontaan ja ruokiin tai pakasta se myöhempää käyttöä varten

Kuumenna kurpitsasose ja kondensoitu maito mikrossa. Lisää joukkoon piparkakkumauste  ja sekoita huolellisesti. Annostele kahvikupin pohjalle 1-2 rkl maustettua kurpitsasosetta. Kaada päälle kuumaa kahvia ja sekoita hyvin. Lisää halutessasi kahvimaito. Koristele juoma kermavaahdolla ripauksella kanelia. VINKKI! Jos maustettua kurpitsasosetta jää, säilyy se jääkaapissa pari-kolme päivää.







sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Aronia-Omena mehu

Aronian marjoista ja omenoista saa superterveellistä ja loistavan makuista mehua. Lainasin äidin mehumaijaa ja keittelein pari mehumaijallista mehua pakastimeen. C-vitamiinit ja flavonoidit on nyt pullotettu talvea varten - flunssakausi vapise!












ARONIA -OMENA MEHU

1 1/2 l aronian marjoja
6 l omenoita
3 1/2 dl sokeria


Kerrosta marjoja, lohkottuja omenoita ja sokeria mehumaijan marjaosaan niin, että päällimmäinen kerros on marjoja. Kuumenna koottua mehumaijaa, jossa alimmaisessa vesiosassa on vesisäiliö lähes täynnä vettä, melko suurella lämmöllä, jotta marjoista alkaa irtoamaan mehua hyvin. Laita mehunpoistoletkuun nipistin kiinni jottei maijasta ala valua mehua itsekseen.

VINKKI! Kun mehua alkaa valua kunnolla mehuosaan, kannattaa mehua laskea kattilaan ja kaataa se sitten marjojen päälle. Se auttaa mehua irtoamaan ja tasaa mehuerän makua.




Laske sitten mehunpoistoletkun kautta kuuma mehu kattilaan. Anna valmiin mehun jäähtyä ennenkuin kaadat sen  pakastettaviin muovipulloihin. Mehua voi nauttia pienen määrän ihan sellaisenaan C-vitamiinin lähteenä tai juoda laimentamalla sitä kuumalla tai kylmällä vedellä.




sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Marja-aroniapuuro

Marja-aronia pensaat ovat notkuneet marjoista tänä syksynä. Marja on melkoinen C-vitamiinipommi ja se sisältää runsain määrin kivennäisaineita, kuten magnesiumia, folaattia, kaliumia, rautaa, sinkkiä ja jodia. Aroniat ovat loistavia verenpaineen alentajia ja ne hellivät muutenkin niin sydämen kuin aivojen terveyttä. Tästä kaikesta innostuneena meillä onkin tänä syksynä säilötty aronian marjoja mehuiksi (ohje tulee myöhemmin blogiin), hilloiksi ja osa on pakastettu kokonaisena.




Keittelin iltapalaksi rikotuista ohrasuurimoista ja aronioista todella ihanaa puuroa. Samalla ohjeella voit keittää myös mannasuurimoista vispipuuroa. Keitä marjoja ensin vedessä. Lisää sitten suurimot siivilöidyn mehun joukkoon ja hauduttele kypsäksi. Nauti sellaisenaan tai maidon kera.








MARJA-ARONIA OHRAPUURO

1 l vettä
5 dl aronian marjoja
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 dl rikottuja ohrasuurimoita

Huuhtele marjat ja keitä niitä vedessä 15 minuuttia kunnes kuoret ovat pehmenneet. Siivilöi mehu ja painele marjoja siivilään jotta saat kaiken mehun talteen. Vispaa ohrasuurimot kiehuvan mehun joukkoon ja keittele noin 15 minuuttia välillä sekoittaen. 

VINKKI! Jos vaihdat ohrasuurimot mannasuurimoiksi tee kuten edellä. Kun puuro on valmista anna sen jäähtyä hyvin ja vatkaa puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella.