perjantai 29. heinäkuuta 2022

Valkosuklainen Kirsikkakakku

 Pihapuumme notkuu upean suklaanruskeista kirsikoista ja pitihän sitä viikonlopun iloksi leipaista suussasulava Valkosuklainen Kirsikkakakku. Kakku on todella helppo tehdä, sillä selviät melkein yhden kulhon taktiikalla koko leivonnasta. Sulata voi mikrossa ja jäähdytä. Sekoita rouhittu valkosuklaa vehnäjauhojen ja leivinjauheen sekaan. Lisää sulaneeseen voin joukkoon kermaviili, sokeri ja kananmunat, sekoita hyvin. Kaada sitten kuivataineet märkienaineiden sekaan ja sekoita. Sekoita taikinaan lopuksi kirsikat. Kaada valmis taikina voideltuun leipävuokaan. Paista, jäähdytä ja nauti.

 


 




VALKOSUKLAINEN KIRSIKKAKAKKU



55 g voita
1 prk (a'200 g) kermaviiliä
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata
2 dl perattuja kirsikoita


Ota munat ja kermaviili ajoissa huoneenlämpöön. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sulata voi ja jäähdytä se. Mittaa toiseen kulhoon jauhot, leivinjauhe ja rouhittu valkosuklaa. Lisää munat, kermaviili ja sokeri sulaneeseen voihin, sekoita hyvin. Yhdistä sitten kuivat aineet märkiin aineisiin, sekoita nopeasti yhteen. Sekoituksen loppuvaiheessa lisää peratut kirsikat. Kaada taikina voideltuun pitkänomaiseen leipävuokaan ja tasoita pinta. Paista uunin keskitasolla noin 45-55 minuuttia tai kunnes puutikkuun ei tartu enään taikinaa. Anna jäähtyä hetki. Viimeistele tomusokerilla ja herkuttele. 




lauantai 26. maaliskuuta 2022

Parsarisotto

 Tänään meillä korkattiin parsakausi alkaneeksi, sillä tein itselleni sekä tytöille lounaaksi Parsarisottoa. Keväinen parsarisotto on ihanan täyteläinen ja yksi lempirisotoistani. Reseptiä etsiessäni täältä blogista huomasin, etten ollutkaan kirjoittanut sitä ylös, joten tässä tämä herkullinen ja helppo ohje jolla teen aina parsarisottoni.








PARSARISOTTO

4 annosta


1 nippu /450 g vihreää parsaa
suolaa
1 sipuli
3 rkl oliiviöljyä
2 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
8 dl kasvislientä
2-3 rkl voita tai igmariinia
2 rkl kermaviiliä
100 g Parmesan juustoa
mustapippuria myllystä, sormisuolaa



Leikkaa parsat pieniksi kiekoiksi ja säästä nuput kokonaisina. Freesaa eli paista pikaisesti parsapalat 1 rkl oliiviöljyä pannulla kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Mausta ripauksella suolaa. Siirra parsat sivuun odottamaan.

Hienonna sipuli ja kuullota se öljyssä. Lisää riisit kokoajan sekoittaen, kuullota riisiä kunnes se on läpikuultavaa. Kaada kattilaan viini ja alenna lämpöä. Sekoita koko ajan. Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää 3-4 dl kasvislientä ja parsat, nuppuja lukuunottamatta. Kypsennä hiljalleen sekoittaen ja pikkuhiljaa nestettä lisäten kunnes riisi on juuri ja juuri kypsää. Aikaa tähän menee noin 20-25 minuuttia. 

Siirrä kattila levyltä ja sekoita joukkoon igmariini, kermaviili ja raastettu parmesaani. Peitä risotto kannella ja anna vetäytyä hetken. VINKKI! Muista kuitenkin että ihmiset odottavat aina risottoa, risotto ei ihmistä. Koristele risotto parsanupuilla ja tarjoa heti.



tiistai 1. maaliskuuta 2022

Gluteeniton kakku Kinuskimoussella ja vadelmilla

Niin se kevät tekee tuloaan ja helmikuukin  vaihtui maaliskuuksi. Tämä postaus/ohje on roikkunut täällä luonnoksissa jo tovin, joten oli jo aikakin julkaista tämä. Vuosi alkoi meillä juhlinnalla, sillä tammikuu on  perheelleni synttärikuukausi. Tammikuun alussa oli ensin isäni syntymäpäivä, sitten 20.päivä minun ja tammikuun lopussa esikoisemme syntymäpäivä. Tänä vuonna juhlistimme erityisesti minun syntymäpäiviäni siirtyessäni uudelle vuosikymmenelle. 

Olin aina haaveillut pitäväni isot juhlat, mutta korona muutti kaikki suunnitelmani. Niimpä juhlista tuli pienet ja intiimit, aivan pienelle lähipiirille järjestetyt juhlat. Päivää juhlistimme lounaalla ja kakkukahveilla. Tarjolla oli alkuun Suppilovahverokeittoa ja pääruuaksi palvattua peuraa, uunijuureksia, gratinoitua kukkakaalia, salaattia ja kahta erilaista kastiketta. Jälkkäriksi herkuttelimme tietysti Syntymäpäiväkakulla, lisäksi tarjolla oli sitruunamutakakkua ja laskiaispullia kahvin kanssa.




Kakkupohjaksi tein Annin uunissa-blogin gluteenittoman vaalean kakkupohjan. Pohja onnistui täydellisesti ja siitä tuli ihanan mehevä.  Täytteeksi tein ihanaa Kinuskimoussea, johon upotin vadelmia. Kuorrutin kakun marankivoikreemillä ja loppusilauksen kakku sai  kinuskivalumista. Koristeeksi lisäsin lempikukkakauppani upeat kukat, muutaman suklaakonvehdin ja kultaisen lakritsipallon.

Ohje näyttää aika pitkältä ja monivaiheiselta, ja sitä se kyllä onkin. Lopputulos on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen. VINKKI! Pohjan leivoin pari päivää ennen juhlia ja täytteeseen tulevsn kinuskin keittelin päivää ennn täytteen tekoa. Juhlia edeltävänä aamuna kokosin kakun ja illalla kuorrutin marankikuorrutuksella. Juhlapäivän aamuun jäi kinuskivalumat ja koristelu. HUOM! Marenkivoikreemin tekoon lisäsin linkin, josta voit katsoa miten se tehdään. 






SYNTYMÄPÄIVÄKAKKU
KINUSKIMOUSSELLA JA VADELMILLA
gluteeniton/ 15 hengelle

POHJA
200 g voita
9 dl gluteenitonta jauhoseosta
(1 tl psyllium)
6 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
6 kananmunaa
25 dl maitoa
2 tl vanilja-aromia
TÄYTE
1 annos Kinuskimoussea kts.ohje alta
LISÄKSI
1-2 dl vadelmia
MARENKI-VOIKREEMI
4 valkuaista
2 dl sokeria
200 g voita
KINUSKIVALUMAT
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria




Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Sulata voi kattilassa ja jäähdytä. Voitele 22 cm vuoka vuokaspraylla. Mittaa kuivat aineet isoon kulhoon ja sekoita. VINKKI! Tarkista onko käyttämässäsi gluteenittomassa jauhoseoksessa psylliumia, jos ei, niin lisää sitä. Vatkaa kananmunat kevyesti voin joukkoon. Lisää maito ja vanilja-aromi. Lisää voi-maitoseos jauhojen joukkoon. Kääntele taikina nopeasti nuolijalla, mutta älä sekoita liikaa. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunissa reilu tunti. Tarkista kypsyys puutikulla. Anna jäähtyä noin 15 minuuttia vuoassa ja kumoa kakku ritilälle jäähtymään ennen leikkausta. Tasoita kohonnut pinta ja leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.


Tällä ohjeella saat kaksi kerrosta moussea 18-22 cm kakkuun.

KINUSKIMOUSSE
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
Lisäksi
3 liivatelehteä
3 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa

Mittaa fariinisokeri ja kerma kattilaan ja keitä kinuskia muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Jäähdytä kinuski täysin. VINKKI! Itse keittelin kinuskin edellisenä päivänä. Vatkaa täysin jäähtynyt kinuski vaahdoksi. Laita liivatteet likoamaan 5 minuutiksi kylmään veteen. Vatkaa kerma ja tuorejuusto vaahdoksi. Yhdistä kinuski kerma-tuorejuustovaahtoon. Purista liivatteista vesi ja liota ne tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana moussen sekaan hyvin vatkaten. 

Täytä kakku moussella mielellään heti. Kasaa kakku reunakalvolla vuorattuun vuokaan jossa paistoit sen. Laita kakun pohja vuokaan ja lisää päälle puolet moussesta ja painele joukkoon vieriviereen vadelmia. Toista sama seuraavaan kerrokseen, nosta viimeinen kakkupohja päälle ja peitä kakku kelmulla. Anna kakun maustua vähintään pari tuntia tai yön yli. 

Valmista marenki-kreemi tällä ihanalla Annin Uunissa ohjeella. Kumoa kakku suoraan kakkualustalle. 
Levitä marenkikreemi kakun pintaan palettiveitsellä. Toista kuorrutus saadaksesi tasaisen tuloksen. 

Tee vielä helppo mikrokinuski. Laita mikron kestävään kulhoon 1 dl kuohukermaa ja 1 dl fariinisokeria. Sekoita ja kuumenna mikrossa 800 W/2+2+1 minuuttia, aina välillä sekoittaen. Lisää valmiiseen kinuskiin ripaus suolaa ja anna jäähtyä. Levitä valumat lusikalla. Koristele kukilla ja kultaisilla lakritsipalloilla sekä suklaakonvehdeilla.





maanantai 14. helmikuuta 2022

Suklaajäädykekakku eli Nina Lincolnin suklaakakku

Meillä juhlistetaan Ystävänpäivää suklaajäädykekakun herkuttelulla 💗 Jäädytetty suklaajuustokakku ihastuttaa silkkisen pehmeällä maulla jokaisen suklaanrakastajan makuhermot. Jos suklaa on sinun juttusi, suosittelen testaamaan tätä reseptiä sillä tätä parempaa suklaajuustokakkua et ole syönyt.




Hyvää Ystävänpäivää
sinulle ystäväni

💗 





Nina Lincolnin suklaakakun resepti on julkaistu Suomessa jo 90-luvulla ja itsekin olen sitä pari kertaa aikojen saatossa tehnyt. Pitkästä aikaa oli kiva tehdä se uudestaan ja samalla kirjata ohje tänne blogiin. Kakku on melko helppo tehdä ja voit tehdä sen etukäteen pakkaseen. Kuvan kakku on tehty 20 cm vuokaan, mutta jos haluat vielä korkeamman kakun tee se esim.15 cm vuokaan.  







NINA LINCOLNIN
SUKLAAJÄÄDYKEKAKKU
10 annosta


POHJA
10 Bastogne keksiä
35 g voita
TÄYTE
200 g tummaa suklaata
200 g Philadelphia tuorejuustoa
150 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunan valkuaista
2 kananmunan keltuaista
2 1/2 dl vispikermaa
PÄÄLLE
vadelmi ja/tai suklaarouhetta



Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille tai käytä reunoissa vuokasprayta. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Sulata suklaa mikrossa ja jäähdytä. Sekoita tuorejuuston joukkoon noin puolet sokerista ja kananmunan keltuaiset. Lisää jäähtynyt suklaasula joukkoon. Vatkaa puhtaassa kulhossa kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon vähitellen loppu sokeri samalla kokoajan vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Yhdistä valkuaisvaahto käännellen suklaa-juustoseokseen.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se täytteeseen. Kaada valmis täyte keksipohjan päälle ja peitä vuoka foliolla. Jäädytä kakku pakastimessa yön yli. Ota kakku pakastimesta noin puoli tuntia ennen tarjoilua. Koristele vadelmilla ja herkuttele.


sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Suppilovahverokeitto

 Eilen tein aivan ihanaa gluteenitonta Suppilovahverokeittoa syntymäpäiväjuhliini. Keittelin keittoa reilut kolme litraa 12 hengelle, koska keitto tarjottiin alkukeittona, sitä olisi riittänyt vähempikin määrä. Keitto on yksinkertaisen helppo valmistaa. Käytin itsekeräämiäni sieniä jotka olin pakastanut. Hienonsin sienet jäisinä ja haihduttelin niistä nestettä paistinpannulla, joukkoon lisäsin sipulia ja voita. Kattilaan laitoin vettä ja  gluteenittomia liemikuutiota. Lisäsin joukkoon sienet, koskenlaskija juustoa ja ripauksen valkopippuria. Keittelin keittoa puolisen tuntia ja lopuksi suurustin keiton Maizenalla. Sitten vielä ruokakermaa joukkoon hieman pehmentämään makua. Ja siinä se, keitto oli valmis syötäväksi.








SUPPILOVAHVEROKEITTO

gluteeniton/ reilu 3 l


3 l pakaste suppilovahveroita
3 sipulia
voita
3 l vettä
6 kpl gluteenittomia kasvisliemikuutioita
3/4 tl valkopippuria
500 g Koskenlaskija sulatejuustoa
3 - 5 rkl maissitärkkelystä (Maizenaa)
3 dl ruokakermaa



Pienistele jäiset sienet. Kuori ja hienonna sipulit. Lisää sienet paistinpannulle ja haihduta niitä hiukan, lisää sitten voi ja sipuli, ja kuullota niitä pannulla. Lisää vesi kattilaan ja pienistellyt liemikuutiot. Kaada sienet paistinpannulta kattilaan, mausta valkopippurilla ja lisää joukkoon palasteltu sulatejuusto. Keittele puolisen tuntia välillä sekoittaen. 

Tee sitten suuruste, sekoita maissitärkkelys nestetilkkaan ja suurusta keitto. Kuumenna. Lisää kerma, tarkista maku, mausta tarvittaessa. Tarjoa keitto hyvän leivän kanssa.






torstai 30. joulukuuta 2021

Punajuuri-aurajuustolaatikko & joulupöytä 2021

Parina viime vuonna olen tarjonnut joulupöydässä Punajuuri-aurajuustolaatikkoa. Alkuperäinen ohje on kruoka-lehdestä vuosien takaa, mutta vihdoin ohje on kirjoitettu tänne blogiinkin. Punajuuri-aurajuustolaatikko on todella helppo tehdä ja se sopii erinomaisesti liharuokien kylkeen.




Joulupöydästä löytyi myös muita laatikoita. Imelletty perunalaatikko on kuulunut joulupöytäämme jo lähes 25 vuotta ja tänä vuonna tein myös porkkanalaatikon. Lisäksi tarjolla oli hunajaiset uunijuurekset ja uunissa paahdetut ruusukaalit. Uunijuureksissa käytin väriporkkanoita ja raitajuurta, jotka maustoin tuoreella timjamilla, oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa. Vihersalaatti sisälsi jääsalaattia, pehtoorin salaattia, granaattiomenan siemeniä, päärynää ja vuohenjuustoa. Lisäksi tarjolla oli kalaisia alkupaloja, ja koko pöydän kruunasi peuran kinkku. Jouluaaton tarjoilut oli katettu noutopöydäksi ja kattaus oli valko-kulta-vihreä sävyinen. Vieraaksi saimme vanhempani vuoden tauon jälkeen. Tässä muutama ruokakuvamuisto aattoillasta ennen Punajuuri-aurajuustolaatikon ohjetta. 



















Joulupöydässä 2021 tarjolla oli

*
Glögisilakkaa
Chilirapuherkkua
Katkarapuherkkua
Lohimoussea
Pikkelöityjä punasipuleita
Lihaleikkelelautanen oliiveilla
Sienisalaattia
Rosollia
Vihersalaatti
Saaristolaisleipää
ruisnappeja

*
Punajuuri-aurajuustolaatikkoa
Porkkanalaatikkoa
Imellettyä perunalaatikkoa
keitettyjä perunoita
hunajaisia uunijuureksia
ruusukaalia
Peuran kinkku
uunilohta
*
Juustotarjotin

*






PUNAJUURI-AURAJUUSTOLAATIKKO

8 annosta

1 kg punajuuria
200 g ranskankermaa
150 g aurajuustomurua
ripaus suolaa
PINNALLE
korppujauhoja


Keitä punajuuret kuorineen kypsäksi. Keittoaika riippuu punajuurten koosta. Jäähdytä punajuuret kylmässä vedessä. Kuori punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Sekoita joukkoon ranskankerma, sinihomejuusto. Maista ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Levitä seos laakeaan uunivuokaan ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista punajuurivuokaa 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa liharuokien lisukkeena esim.joulupöydässä.






lauantai 25. joulukuuta 2021

Kaurismousse

Joulupäivän iltaa tulin toivottelemaan ja kirjoittamaan ylös tämän aivan ihanan Kaurismoussen ohjeen. Tätä herkkua meillä syötiin jo itsenäisyyspäivänä, ja pakkohan sitä oli tehdä jouluksikin kun siitä tuli niin hyvää. Jos sinulla ei ole riistaa käytettävissä, niin voit käyttää poron kylmäsavulihaa kauriin tilalla. Itsellä on se onni, että mies metsästää, niin riistaa löytyy omasta pakkasesta.



Tarjoa Kaurimousse saaristolaisleivän, ruisleivän tai ruissipsien kanssa sellaisenaan, alkupalapöydässä tai suolaisena palana kahvipöydässä.








KAURISMOUSSE
8 annosta



150 g kauriin palvilihaa (tai poron kylmäsavulihaa)
1 punasipuli
nippu ruohosipulia
200 g ruohosipulituorejuustoa
150-200 g ranskankermaa
ripaus suolaa 
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
KORISTEEKSI
ruohosipulia ja puolukoita



Hienonna sipuli ja ruohosipuli, jätä ruohosipulia hieman koristeeksi. Palastele liha pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Ranskankerman määrällä voit säädellä moussen koostumusta. Itse tykkään aika jämäkästä moussesta. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita jääkaappiin maustumaan. Koristele mousse ruohosipulisilpulla ja pakastepuolukoilla.






tiistai 21. joulukuuta 2021

Lakritsimantelit

 Viikonloppuna tuli tehtyä ihan tosiiii hyviä Lakritsimanteleita. Olin haaveillut lakristimanteleiden tekemisestä jo viime jouluksi mutta empä saanut aikaiseksi. Mutta tänä vuonna onnistuin, sillä löysin ohjeenkin näihin ihanuuksiin. Lakritsimanteleihin käytetään kuorimattomia manteleita, sillä silloin lakritsijauhe imeytyy ihanasti kuoreen. Tässä ohje lakritsin ja manteleiden rakastajille ja vähän muillekin. Kurkaa ohje myös Karamellisoituihin maapähkinöihin







LAKRITSIMANTELIT


3 tl vettä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
6 tl raakalakritsijauhetta
200 g kuorellisia manteleita


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita kulhossa vesi, suola, sokeri ja puolet lakritsijauheesta. Sekoita huolella. Lisää sitten mantelit ja kääntele seos hyvin. Kaada mantelit leivinpaperoidulle pellille ja levitä tasaisesti. Paahda mantelita uunissa 7 minuuttia. Ota mantelit uunista ja anna hieman jäähtyä. Maista ja lisää loput lakritsijauheesta, ellei mantelit ole jo sopivan makuisia. Itse lisäsin loputkin jauheesta sillä tykkään että lakritsi maistuu kunnolla.