tiistai 30. kesäkuuta 2020

Valkosuklaa-raparperimuffinit

Valkosuklaa-raparperimuffineilla herkuttelimme viikonloppuna kun esikoinen leipoi niitä mieheni ja minun hääpäivä aamiaiselle. Muffinit ovat ihanan meheviä ja maukkaita. Valkosuklaapalat muffinen pinnalla paahtuivat kinuskisiksi herkkupaloiksi jota kirpeä raparperi sopivasti raikastutti. 













VALKOSUKLAA-RAPARPERIMUFFINIT
12 kpl

2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
60 g voita
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
150 g raparperia
150 g valkosuklaata



Vatkaa kananmunat ja lisää joukkoon sokeri, sulatettu voi sekä jogurtti. Lisää sitten kuivat aineet, jotka olet sekoittanut keskenään. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää lopuksi viipaloidut raparperipalat ja pieneksi pilkottu suklaa. Jätä pieni kourallinen valkosuklaapaloja muffinien päälle ripoteltavaksi.

Laita muffinivuoat muffinipellin koloihin ja annostele taikina niihin. Ripottele valkosuklaapalat muffinen päälle. Paista muffineita 180 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes valkosuklaapalat ovat paahtuneet. Sihtaa tomusokeria jäähtyneisiin muffineihin ennen tarjoilua.

VINKKI! Muffinit säilyvät jopa kolme päivää mehevinä kun säilytät ne ilmatiiviissä rasiassa
 tai kelmun alla. 






sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Tulisen kirpeä perunasalaatti

Tämä tulisen kirpeä perunasalaatti on maistuva tarjottava grilliruuan kaverina kesäillassa. Se saa potkua paahdetuista chileistä sekä raikkautta limen mehusta ja kuoriraasteesta. Makeat maissit voit lisätä salaattiin tai tarjota erikseen. Alkuperäinen idea Soppa365 sivustolta.









TULISEN KIRPEÄ 
PERUNASALAATTI
4 annosta



1 kg uusia perunoita
1 tl suolaa
5 mietoa chiliä
KASTIKE
2 limeä
3 valkosipulin kyntt'
1 punasipuli varsineen
1 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
MAKEA MAISSI
25 g voita
1 1/2 dl muscovadosokeria
4 dl maissia



Keitä pestyt uudet perunat suolalla maustetussa vedessä. Jäähdytä. Paahda kokonaiset chilit leivinpaperin päällä uunipellillä grillivastuksen alla 225 asteessa  noin 20 minuttia kunnes chilien pinta mustuu. Anna jäähtyä. Vedä chileistä kuori irti, halkaise ja poista siemenet.Viipaloi chilit.

Tee kastike. Pese ja raasta limen kuori ja purista mehu.Kuori ja murskaa valkosipulin kynnet. Hienonna punasipuli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada se palasteltujen/puolittettujen/kuutioitujen perunoiden päälle. Anna maustua sen aikaa kun valmistat maissit.

Kuumenna voi ja sokeri paistinpannussa. Paista maisseja noin 5 minuttia kunnes maissit ovat karamellisoituja. VINKKI! Itse käytin 2 prk maisseja koska voi-sokeriseosta tuli niin paljon. Lisää maissit salaattiin tai tarjoa erikseen. Silppua koristeeksi punasipulin varsia. Tarjoa salaatti huoneenlämpöisenä sellaisenaan tai lisukkeena grilliruokien kanssa. Meillä salaatin kaverina tarjottiin aivan loistavia raakamakkaroita. VINKKI! Maistui myös kylmänä  todella hyvältä.


 


lauantai 20. kesäkuuta 2020

Juhannuksen Kukkakakku

Tänä vuonna helle helli pitkästä aikaa juhannusaattona ja muillekin juhannusviikonlopun päiville on ennustettu lämmintä säätä, nautitaan siis upesta keskikesän juhlasta rentoutuen ja leppoisasti aikaa viettäen. Juhannuskakuksi leivoin Kinuskikissan 10-Kukan kakun, joka maistuu kaneliselle raparperitäytteelle ja täyteläiselle kermarahka-täytteelle. Kakku sai koristeeksi syötäviä kukkia ja kiilteen. 

Valmistin ensin kakun pohjan diggestive -kekseistä ja rasvasta. Sitten tein raparperitäyteen, jonka levitin pohjan päälle. Vatkasin kermarahkasta ja vispikermasta kuohkean täytteen jonka kaadoin raparperitäytteen päälle. Lopuksi koristelin kakun kukkakiilteellä johon asettelin oman pihan orvokkeja, laventelin- ja syreenin kukkia sekä sitruunabasilikan lehtiä. 






Hyvää juhannusta
💜 











KUKKAKAKKU
12 annosta


POHJA
180 g digestivekeksejä
75 g Valio voita
KANELINEN RAPARPERIHILLO
2 1/2 liivatelehteä
500 g raparperia
1/2 dl vettä
1 1/2 dl fariinisokeria
1 1/2 tl kanelia
KERMARAHKATÄYTE
5 1/2 liivatelehteä
4 dl  vispikermaa
400 g kermarahkaa
2 1/2 dl sokeria
1/2 dl vettä
KUKKAKIILLE
5 liivatelehteä
6 dl vettä
2 1/2 rkl sokeria



Koska käytin 22 cm vuokaa kerroin kaikki ohjeen ainekset 0,84 kertoimella, jolloin sain ohjeen sopivamman kokoisena pienempään vuokaan. Lisää vinkkejä vuokien muunnostaulukoihin voit katsoa tästä. Esim. 180 g diggestivekeksejä x 0,84 =151,2 g.


Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan  pohja leivinpaperilla. Öljyä tai käytä reunakalvoa vuoan reunassa. Murskaa digestivet tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan kanssa. Levitä seos vuoan pohjalle.

Laita raparperitäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa raparperit paloiksi. Laita raparperipalat, vesi, fariinisokeri ja kaneli kattilaan. Keitä 5-10 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet, mutta ovat yhä selkeitä paloja. Lisää lopuksi kuumaan raparperiseokseen liotetut liivatteet ja sekoita huolellisesti. Laita kattila kylmään vesihauteeseen ja odota, että täyte muuttuu hieman paksummaksi. Levitä raparperitäyte vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin tunti.
Laita kermarahkatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja sokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita se täytteeseen. Levitä täyte vuokaan raparperitäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Valmista kukkakiille. Laita  liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna noin 1/2 dl vedestä kiehuvaksi. Sulata joukkoon sokeri sekä liotetut liivatteet. Kaada loppuvesi joukkoon. Lusikoi liivatevettä kakun pinnalle ohut kerros. Nosta jääkaappiin 10 minuutiksi, jotta pinta hyytyy hieman. Asettele päälle kukat – ne jäävät kiinni hyytelömäiseen pintaan. Nosta vuoka takaisin jääkaappiin, kunnes kukat ovat kiinnittyneet (10-15 minuuttia). Kaada päälle lisää liivatevettä. VINKKI! Liivatevesi säilyy juoksevana, kun pidät sen huoneenlämmössä ja tarvittaessa voit lämmittää sitä uudelleen. Jos kukkia nousee vielä pintaan, anna kiilteen taas hyytyä välissä. Jatka näin, kunnes kaikki kukat ovat pinnan alla. Hyydytä lopuksi vähintään 1-2 tuntia tai yön yli.




lauantai 6. kesäkuuta 2020

Punajuurihummus

Tyttären syntymäpäiväjuhlilla tarjottiin ihanan väristä Punajuurihummusta parin erilaisen suolakeksin/sipsin lisukkeena. En ollut tehnyt punajuurihummusta koskaan aikaisemmin enkä myöskään maistanut mutta tämä hurmasi minut täysin. Niin hyvää siitä tuli.
 Idean nappasin Kruoka-sivustolta





Tarjoa punajuurihummusta dippikastikkeena, levitteenä tai vaikka grilliruokien lisukkeena. Aivan upea tarjottava myös noutopöytään (sitten kun niitä taas saa tehdä 😉)





 




PUNAJUURIHUMMUS

100g säilykepunajuuria
1 tlk (380/230) kikherneitä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl vettä
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl extra neitsytoliiviöljyä
ripaus mustapippuria
2 rkl tahinia


Valmista punajuurihummus valuttamalla ensin kikherneet ja punajuuret. Hienonna valkosipulinkynsi veitsellä. Soseuta kikherneet ja punajuuret sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon muut ainekset. Lisää vettä tai öljyä, jos tahna tuntuu liian paksulta. 
Punajuurihummus säilyy jääkaapissa useamman päivän.



torstai 4. kesäkuuta 2020

Mustikka kreemikakku suklaakakkupohjalla

Kuopus täytti kesäkuun ensimmäisenä päivänä 18 vuotta. Pidimme pienet juhlat oman perheen ja tyttären parin kaverin kanssa sunnuntai-iltana, hieman isommin juhlitaan sitten loppukesästä kummien ja isovanhempien kanssa, kun toivottavasti kaikki koronarajoitukset ovat poistettu siihen mennessä.




Tarjolla oli mehevä Mustikka kreemikakku, jossa pohjana oli tumma suklaakakkupohja ja jonka täytin itsetehdyllä mustikkacurdilla ja vaniljan makuisella kreemillä. Koristeeksi lilan sävyinen kakku sai upen pinkin pionin, omanpihan kirsikankukkia sekä pensasmustikoita ja karhunvatukoita. Kakku oli melko korkea joten työnsin kaksi kakkuputkea kakun keskelle tukemaan ja pitämään kakun koossa. Kakkuputket kannttaa leikata sopivan pituiseksi ennen niiden työntämistä kakkuun.






Mustikka kreemikakun lisäksi tarjolla oli vegaaninen Oreokakku (ohje tulee blogiin myöhemmin), luotto voileipäkakkuni broilerista ja punajuurihummusta ruissipsien ja keksien kanssa sekä vaaleanpunaista kuplivaa.






MUSTIKKA KREEMIKAKKU
SUKLAAKAKKUPOHJALLA
12 annosta

TUMMAKAKKUPOHJA
4 dl vehnäjauhoja
4 dl fariinisokeria
3 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
2 dl maitoa
3/4 dl kookosöljyä
2 kananmunaa
2 dl kuumaa vettä
MUSTIKKACURD
200 g pakastemustikoita
1 dl hillosokeria
1 keltuainen
50 g voita
KREEMI
150 g voita
250 g tomusokeria
200 g vaniljatuorejuustoa
KOSTUTUS
1 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
KORISTEET
mustikoita
karhunvatukoita
kukkia



Leivo kakkupohja viimeistään paria päivää aikaisemmin kuin tarjoat kakun. VINKKI! Voit leipoa pohjan jo hyvissä ajoin pakkaseen valmiiksi.

Sekoita jauhot, fariinisokeri, kaakao, ruokasooda ja suola isossa kulhossa. Seikoita toisessa kulhossa maito, sulatettu kookosöljy ja kananmunat. Lisää nesteet jauhoseokseen hiljalleen kokoajan sekoittaen. Jatka sekoittamista ja lisää kuuma vesi kokoajan sekoittaen kunnes taikina on tasaista. 

Voitele kaksi 18 cm vuokaa vuokaspraylla. Voit paistaa kakun myös yhdessä vuoassa. Jaa taikina vuokiin ja paista 175 asteisssa uunissa noin 30-40 minuuttia. Jos paistat kakun yhdessää vuoassa paistoaika on reilu tunti. Tarkista kypsyys puutikulla. Anna kakkujen jäähtyä vuoassa noin 10 minuuttia ennen kumoamista ritilälle. VINKKI!Tasoista kakkujen pinta ennen täyttämistä ja leikkaa kakku kahteen kerrokseen. Jos teit yhden kakun leikkaa se vuoan koosta riippuen 2-4 kerrokseen.

Valmista myös mustikkacurd hyvissä ajoin, jotta se ehtii jäähtymään. Kiehauta mustikat kattilassa ja soseuta ne sauvasekoitimella. Lisää hillosokeri ja keltuainen kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen 5-8 minuuttia kunnes seos sakenee. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä hieman. Vatkaa joukkoon kuutioitu kylmä voi. 
Säilytä mustikkacurd rasiassa jääkaapissa kakun täyttämiseen asti.


Valmista kreemi. Vaahdota voi ja puolet tomusokerista. Lisää tuorejuusto joukkoon muutamassa erässä, älä vatkaa voimakkaasti. Lisää loppu tomusokeri. Vatkaa puolella teholla, kunnes kreemi on kuohkeaa ja kiiltävää. Värjää kreemi halutessasi. Minä lisäsin hiukan pinkkiä väriä joukkoon.

Kokoa kakku. Aseta alimmainen kakkupohja kakkualustalle ja kostuta kevyesti. Laita kreemi pursotinpussiin ja pursota kakun reunaan kreemikerros. Lisää mustikkacurd kakun päälle kreemin sisälle ja pursota kreemiä vielä hillon päälle keskelle. Toista sama kunnes koko kakku on kokonaan koottu. Työnnä kaksi kakkuputkea kakun keskeltä alas asti tukemaan kakkua ja pitämään se koossa. 

Laita kakku tekeytymään jääkaappiin tunniksi. Levitä loppukreemi kakun päälle palattiveistä tai raappaa apuna käyttäen. Kakku saa jäädä nakuksi. Koristele kakku tuoreilla marjoilla ja kukilla.