maanantai 30. toukokuuta 2016

Tomaattinen minestronekeitto

Tämä maukas keitto sisältää paljon kasviksia ja saa lisämakua maustetusta-raejuustosta...anna keiton tekeytyä hetki ennen tarjoamista. Keitto on helppo tehdä ja se valmistuu alle tunnissa. Alkuperäinen ohje löytyi Valion vanhasta ruoka-lehdestä.






TOMAATTINEN MINESTRONEKEITTO
5-6 annosta

300 g kesäkaalia
1 iso porkkana (a'100 g)
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
öljyä
1 rkl tomaattipyrettä
1 1/4 l vettä
1 tlk (a'400 g) kokonaisia tomaatteja
2 liha-juureskuutioita
mustapippuria myllystä
1 tl sokeria
1/2 (130 g) purjo
1 punainen paprika
2 varsisellerin vartta
1 dl pätkäsapagettia
(1 dl tuoretta persilijaa tai ruohosipulia)
LISÄKSI
1 prk (a'200 g) raejuustoa
2 tl punaista pestoa
2 rkl kreikkalaista jogurttia tai kermaviiliä
1 tl sokeria


Suikaloi kaali ja porkkana. Leikkaa halkaistut sipulit ohuiksi siivuiksi. Hienonna valkosipulin kynnet.
Kuumenna öljy isossa kattilassa. Lisää kaali, porkkana, sipulit ja tomaattipyree. Kuullota sekoitellen 5 min.

Lisää vesi, säilyketomaatit, liemikuutiot, pippuri ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Keitä kasviksia kannen alla 15 min. Hienonna keiton kiehuessa puhdistettu purjo, suikaloi paprika ja viipaloi sellerit.
Lisää pasta ja loput kasvikset. Keitä 5 - 10 min.

Viimeistele hienonnetulla persiljalla (tai ruohosipulilla). Valmista pesto-raejuusto sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin ja lusikoi se annosten päälle.

VINKKI! Lisää joukkoon vielä noin 200 g palvikinkkua niin saat ruokaisamman keiton.










.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Rocky Road juustokakku

Rocky Road juustokakku on aivan tavallinen hyydytetty suklaajuustokakku, jonka koristelin Rocky Road tyylisesti eli hieman makeaa, suolaista, rapeaa ja pehmeää herkkua kakun päälle - omasta mielestä oikein onnistunut kokonaisuus...ehkäpä meidän perheen uusin suosikkikakku. Mutta taisi se olla Ravintolapäivänäkin asiakkaiden suosikki, koska itselle ei siitä palaakaan jäänyt.








ROCKY ROAD JUUSTOKAKKU
12 palaa

POHJA
175 g dominokeksejä
75 g voita
TÄYTE
5 dl kermaa
2 rkl sokeria
n. 300 g maitosuklaata
3 liivatelehteä
1/2 dl Baileys kermalikööriä, kahviliköörikin käy
KORISTELU
suolapähkinöitä, minivaahtokarkkeja, lakritsipaloja, sulatettua suklaata


Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita ne yhteen ja painele ne n. 20-24 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Vuoraa vuoka leivinpaperilla tai reunakalvolla.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata maitosuklaa mikrossa ja anna jäähtyä sillä aikaa, kun vaahdotat kerman ja sokerin kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele kerman joukkoon sulatettu suklaa.

Sulata liivatteet kermaliköörin kanssa kattilassa liedellä. Kaada likööri-liivate seos kerma-suklaa seoksen joukkoon koko aika sekoittaen. Kaada seos vuokaan, tasoita ja anna olla pakkasessa 4-6 tuntiin tai yön yli jääkaapissa.

Koristele haluamallasi tavalla. Itse leikkasin ensin kakun paloiksi ja koristelin minivaahtokarkeilla, lakritsipaloilla ja suolapähkinöillä, lopuksi sulattelin suklaata ja valuttelin suklaasta ohuita raitoja/rinkuloita pähkinöiden, vaahtokarkkien ja lakritsipalojen päälle.



tiistai 24. toukokuuta 2016

Mustikkamoussekakku browniepohjalla

Kostea suklainen pohja ja ihanan mustikkainen täyte takaavat herkullisen makunautinnon. Tätäkin kakku maisteltiin Kakkukahvila Paperivuoassa 21.5.2016






MUSTIKKAMOUSSEKAKKU BROWNIEPOHJALLA
12 palaa

150 g tummaa suklaata
100 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 rkl kaakaota
1 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoha
MUSTIKKAMOUSSE
6 liivatetta
250 g mustikoita
3 kannamunan keltuaista
1 dl tomusokeria
2 dl kermaviiliä
3 dl kuohukermaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Leikkaa leivinpaperista ympyrän muotoinen palanen ja laita se läpimitaltaan n. 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Sulata suklaa mikrossa. Vatkaa keskenään voi ja sokeri. Sekoita joukkoon munat yksi kerrallaan ja lisää mukaan sula suklaa. Sekoita seuraavaksi keskenään siivilöity kaakao, vaniljasokeri ja jauhot ja yhdistä jauhoseos taikinaan. Kaada taikina irtopohjavuokaan ja paista uunin alaosassa noin 25 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.

Laita liivatelehde kylmään veteen likoamaan. Sekoita mustikat hienoksi soseeksi esim. sauvasekoittimella, jos haluat sileää sosetta, paseraa mustikkasose siivilän läpi. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri hienoksi vaahdoksi ja lisää seokseen mustikasose. Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja liuota ne pieneen määrään kuumaa vettä. Sekoita seos muna-sokeri-mustikkavaahtoon. Sekoita joukkoon kermaviili. Vaahdota lopuksi kerma ja sekoita täyteeseen. Kaada seos jäähtyneen brownie-pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 5 tuntia. Irrota kakku varovasti muotista ja koristele mustikoilla.




sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Baileys moussekakku

Suussasulava lempikakkuni, makea ja täyteläinen baileys-täyteinen moussekakku jossa on kaakao kiille ja pistenä iin päällä ovat viuhkamaisesti leikatut mansikat, oli myös eilisen Ravintolapäivän  suosituin kakku. Ohje on jo vuosien takaa ja edelleen yksi se 'The Best' minulle, alkuperäinen ohje on Kinuskikissan.






BAILEYS MOUSSEKAKKU
12 palaa


200 g Domino keksejä
50 g voita
TÄYTE
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 1/4 dl tomusokeria
2 prk (a' 250 g) Mascarbone juustoa
3 valkuaista
1 dl Baileys kermaliköötiä
KIILLE
3 liivatelehteä
3 dl kevytmaitoa
1 dl tummaa kaakaojauhetta
3/4 dl sokeria
KORISTEEKSI
tuoreita mansikoita



Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan  pohja leivinpaperilla. Käytä reunakalvoa tai leivinpaperisuikaleita reunoissa, niin kakku saa kauniin reunan. Murskaa keksit hienoksi tehosekoittimella tai kaulimella. Sulata voi mikrossa ja lisää keksimurska joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin.

Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri. Sekoita kermavaahtoon mascarpone-juusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää kerma-mascarponevaahtoon.

Kiehauta likööri ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita likööri-liivateseos pienissä erissä ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytevaahtoon. Kaada vuokaan ja tasoita pinta. Heiluta vuokaa, jotta levitysjäljet tasoittuvat. Hyydytä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi kokoajan sekoittaen. Ota liedeltä, kun seos on tasainen. Sulata liivatelehdet suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa haaleaksi. Kaada sitten vuokaan täytteen päälle. Hyydytä jääkaapissa 2-3 tuntia. Irrota vuoan reunus ja reunakalvot, siirrä kakku tarjoilualustalle.

Siivuta mansikat siten, että siivut jäävät kannasta kiinni. Levitä viuhkaksi ja asettele kiilteen päälle.










lauantai 21. toukokuuta 2016

Kakkukahvila Paperivuoka

Kakkukahvila Paperivuoka kiittää ja kumartaa  💜 Ravintolapäivän puitteissa pystyyn pistetty kakkukahvila oli odotusteni mukainen...kakkuja, ihania asiakkaita ja upea sää...mitäpä sitä enempää voikaan toivoa. Kahvilan toteuttaminen vaati kuitenkin paljon etukäteissuunnittelua, (hyvin suunniteltu on puoliksi tehty...eikös se niin mene) yhden päivän (eilisen) leipomista ja toisen päivä (tämän päivän) viimeistelyä. Kakkukahvila avautui tänään klo 11 ja samantien terassille ilmestyi ensimmäiset asiakkaat...viimeiset lähtivät klo 15 kun kahvila sulkeutui...nelisenkymmentä asiakasta piipahti siis herkuttelemassa leipomuksia ja muutama kyseli että tekisinkö kakkuja tilauksesta...ei hullumpi ajatus :-D





Kahvilassa oli tarjolla 

Baileys  moussekakku
Rocky Road suklaamoussekakku
Mustikkamoussekakkua browniepohjalla
Passion-Jogurttikakku
sekä 
Suklaa Cookies
Suklaa-Vaahtokarkkeja














Kiitos vielä kaikille ihanille asiakkaille 💜
 vaikka tämä olikin viimeinen virallinen Ravintolapäivä, ei se suinkaan ollut viimeinen minun Ravintolapäiväni ;-)





tiistai 17. toukokuuta 2016

Ravintolapäivän Kakkukahvila lauantaina 21.5.


Oman kahvilan pitäminen on ollut aina salainen haaveeni...nyt Ravintolapäivän puitteissa minulla on vihdoin ja viimein mahdollisuus toteuttaa tämä haave ensi lauantaina 21.5.

Pop Up Kakkukahvila Paperivuoka on auki kotimme terassilla  klo 11-15. Tarjolla on sen seitsemää sorttia erilaisia kakkuja sekä kahvia, teetä ja mehua. Pihassa muutamalle autolle parkkitilaa muuten kadunvarsipysäköinti. Herkkuja tarjolla niin kauan kuin niitä riittää.

Kakkupala & kahvi/tee 3 euroa,  cookie 0,50 euroa, kahvi/tee/mehu 0,50 euroa.  Maksu käteisellä. 






   
                                                         


















sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Meloni-fetajuustosalaatti

Äitienpäivä  lounaalla grilliruokien lisukkeena oli Meloni-Fetajuustosalaattia, joka oli sopivan raikas, ja toi sopivasti vaihtelua perusfetasalaattiin. Meloni-Fetajuustosalaatti on samalla sekä makea että suolainen, johon tulinen chili ja tuore minttu tuovat ihanaa makua. Loistava valinta grilliruuan seuraksi.





MELONI-FETAJUUSTOSALAATTI
6 henkilölle


1 kg melonia kuutioina
200 g fetajuustoa kuutioina
1/2-1 tuore chilipaprika tai 1 tl chilihiutaleita
mustapippuria myllystä
1 rkl vastapuristettua limettimehua
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl tuoretta minttua

Asettele vesimelonikuutiot lautasalle. Lisää päälle fetakuutiot, tuore chili silppu, mustapippuri, limettimehu ja oliiviöljy. Lisää lopuksi päälle tuore minttu.

VINKKI! Voit käyttää myös öljymarinadissa olevia fetakuutioita, silloin voit hyödyntää kastikkeeksi öljymarinadia.


lauantai 14. toukokuuta 2016

Ravintolapäivä




Seuraava 
Ravintolapäivä 
on 21.5.2016


Ja tällä kertaa myös Paperivuoka on mukana. Pop Up Kakkukahvila Paperivuoka avaa "ovensa" ensimmäistä kertaa kotimme terassilla. Voit seurata Paperivuokaa instagramissa nimellä @paperivuoka ja hästägillä #blogpaperivuoka. Tapahtuman Facebook-sivun löydät  täältä. Lisäinfoa/ ravintolapäivän valmistelua ja tunnelmia postailen ensi viikon aikana lisää. 

Ravintolapäivä on ruokakarnevaali, jona kuka tahansa voi perustaa ravintolan, kahvilan tai baarin päiväksi. Ravintolapäivä on saanut alkunsa Suomessa vuonna 2011 ja nykyään se on maailman suurin ruokatapahtuma, jota järjestetään neljä kertaa vuodessa kolmen kuukauden välein. Päivän tarkoituksena on pitää hauskaa, jakaa uusia ruokakokemuksia sekä nauttia päivästä porukalla.

Ravintolan virallisen kartan ja kaikki muut ravintolat löydät täältä.


Käyttäjän Ravintolapäivä profiilikuva

perjantai 13. toukokuuta 2016

Granaattiomena-päärynä salaatti




Tänä vuonna vietimme Äitienpäivää ensimmäistä kertaa omassa kodissa kutsuen mummut äitienpäivälounaalle. Kaunis sää kruunasi upean ja tärkeän päivän. Mies grillasi broileria ja pekoni-sieniä tuorejuustotäytteillä ulkona ja minun huolekseni jäi tehdä uuniperunat ja -porkkanat sekä meloni-fetajuustosalaatti ja granaattiomena-päärynäsalaatti, lisäksi pöydässä oli vielä marinoituja punasipuliviipaleita ja tomaatti-chiliranskankermakastiketta sekä juustotarjotin. Lounas oli sopivan ruokaisa muttei liian raskas.  Jälkiruuaksi nautimme kahvin ja teen kanssa Vadelma-valkosuklaa hyydykekakkua sekä nutellamuffineita.




Granaattiomena-päärynäsalaatti on sopivan hedelmäinen ja raikas salaatti joka saa kaveriksi inkiväärisen vinegretin. Salaatista tulee ruokaisempi kun lisäät joukkoon kinkkua, tonnikalaa tai kanaa.





GRANAATTIOMENA-PÄÄRYNÄ SALAATTI
4 henkilölle


1 granaattiomena
2 päärynää
2 avokadoa
(1/2 kurkkua)
1/2 pss babypinaattia
1/2 kerä amerikansalaattia
1/2 pss jääsalaattia
1 dl saksanpähkinöitä
KASTIKE
5 dl öljyä
2 rkl granaattiomenamehua
1 rkl omenaviinietikkaa tai muuta vaaleaa viinietikkaa
5 tl raastettua inkivääriä
1 pieni valkosipulinkynsi
2 tl suolaa
2 tl rouhittua mustapippuria


Pyörittele kämmenen alla granaattiomenaa ensin, siten siemenet irtoavat helpommin. Halkaise ja lohko granaattiomena ja kopauta siemenet kulhoon lusikan avulla. Ole varovainen, mehu on värjäävää. Säästä valunut mehu salaatinkastikkeeseen. Pese ja leikkaa päärynä ohuiksi siivuiksi. Halkaise avokado, ota kivi pois, lusikoi ja viipaloi hedelmäliha. Pese ja halkaise kurkku, kaavi siemenet pois ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi, itse en lisännyt kurkkua laisinkaan. Pese salaatit ja revi, sekä leikkaa ne sopivan kokoisiksi suupaloiksi, lisää salaattivadille. Lisää granaattiomenan siemenet, päärynät, avokado ja kurkku omiksi ryhmiksi. Hienonna ja ripottele päälle pähkinät.

Tee vinegretti-kastike. Sekoita öljyyn granaattiomenamehu, etikka, raastettu inkivääri ja hienonnettu valkosipuli. Voit halutessasi pyörättää kastikkeen sauvasekkoittimella kuohkeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada salaatin päälle tai tarjoa erikseen.


torstai 12. toukokuuta 2016

Mausteiset parsakaaliviipaleet

Tämä koukuttavan maistuva lisäke sopii hyvin grilliruokien kaveriksi. Muutama viikko sitten söimme Mausteisia parsakaaliviipaleita marokkolaisesti maustettujen broilerien  ja grillattujen tomaattien kanssa. Oli muuten hyvää...




MAUSTEISET PARSAKAALIVIIPALEET
4-6 annosta

600 g parsakaalia
2-4 valkosipulinkynttä
1 dl öljyä
1 rkl paprikajauhetta
2 tl chilijauhetta
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
(1 rkl rosmariinin lehtiä)


Leikkaa parsakaalit reiluiksi viipaleiksi, myös varren yläosa kannattaa viipaloida. Sekoita kulhossa öljyyn kuivamausteet ja rosmariininlehdet, itse en niitä käyttänyt ja hyvää tuli. Lisää parsakaalit ja viipaloidut valkosipulinkynnet joukkoon, kääntele viipaleita jotta mausteöljy levittyy tasaisesti.

Levitä viipaleet leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja paahda 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Käännä viipaleet kerran paahtumisen aikana ja tarkkaile etteivät ne pala. Tarjoa liha-, kala- ja kasvisruokien lisukkeena.

VINKKI! Paahda samalla ohjeella myös kukkakaaliviipaleita.






torstai 5. toukokuuta 2016

Freak shake eli Friikkipirteö

Australiasta Suomeen rantautunut jälkiruokavillitys, freak shake eli friikkipirtelö on melkoinen överiherkku jonka koristeluun käytetään jos jonkilaisia makuja - vain oma luovuus on rajana! Itse kokeilin vappupäivänä K-ruoka sivuston suklaapirtelöä, kekseillä, nutellalla ja kermavaahdolla höystettynä...tytöt tykkäsivät niin paljon ettei minulle jäänyt kuin maistiaiset...mutta senkin perusteella voin vain todeta että hyvää oli.




FREAK SHAKE ELI FRIIKKIPIRTELÖ
2 annosta

1/2 pkt (5 dl) suklaa jäätelöä ja suklaakastiketta
1 dl maitoa
1/4 pkt Oreo tai Pirkka Origo keksejä
1/2 dl Nutella suklaalevitettä
1 dl vispikermaa


Levitä Nutellaa  reilusti lasin tai lasipurkin reunoille. Kiinnitä levitteen avulla suolapähkinöitä tai keksimuruja koristeeksi.

Valmista pirtelö tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Mittaa jäätelö ja maito kulhoon ja aja seos tasaiseksi. Lisää kolme täytekeksiä  ja jatka sekoittamista, kunnes seos on tasaista.

Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi. Kaada pirtelö laseihin. Pursota päälle reilusti kermavaahtoa ja koristele. Voit käyttää koristelussa täytekeksejä, vaahtokarkkeja ja halutessasi myös suolapähkinöitä tai sulatettua suklaata. Vain mielikuvitus on rajana!










maanantai 2. toukokuuta 2016

Banaani-pannukakut

Banaani-pannukakut ovat ihanan pulleita pikkupannukakkuja, jotka saavat mehevyytensä ja makeutensa banaaniviipaleista. Pannukakut maistuvat aamupalalla erityisesti ruokosokerisiirapin ja turkkilaisen jogurtin kera, mansikat tai mustikat kruunaavat makunautinnon.




BANAANI-PANNUKAKUT
noin 15 kpl



1  3/4 dl vehnäjauhoja
3/4  tl suolaa
1 rkl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1 dl maitoa
1 dl piimää
2 kananmunaa
1-2 banaania viipaleina
PAISTAMISEEN
voita ja öljyä
TARJOILUUN
2 1/2 dl mansikoita tai pensasmustikoita
1 1/2  dl turkkilaista jogurttia
ruokosokerisiirappia




Mittaa kuivat aineet kulhoon. Lisää maito ja piimä, sekoita hyvin. Erota kananmunan keltuaiset ja valkuaiset, lisää keltuaiset taikinaan. Anna taikinan turvota 30 minuuttia.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää ne taikinaan kevyesti sekoitellen. Paista pulleita pikkupannukakkuja  ohukaispannussa. Laita kuhunkin pannukakkuun kolme banaaniviipaletta heti kun olet annostellut taikinan ohukaispannuun ja paista pannukakut kauniin ruskeaksi molemmilta puolilta.

Tarjoa pannukakut ruokosokerisiirapin, marjojen, turkkilaisen jogurtin kanssa.









sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappupäivän aamupala


Vappupäivänä koko perhe heräsi lähes kukonlaulun aikaan josta johtuen vappubrunssi vaihtuikin vappuaamupalaksi, koska kukaan ei olisi jaksanut odottaa pitkälle aamupäivään. Pikkumuutokset siis suunnitelmiin...

Peruna-pinaattimunakasta ja Banaanipannukakkuja piti ainakin saada mutta muut brunnssi-ideat jäivät tulevaisuuteen. Vaikka oikeastaan tämä vähän tuhdimpi aamupala olikin loistava juttu...sillä nyt on piha haravointuna ja koira lenkitettynä ja voimme nauttia ihanasta aurinkoisesta päivästä...ehkäpä syömme kevyen lounaan eli eilisiä salaatteja ja sitten illalla grillaillaan...ainakin possua ja parsaa...lisukkeeksi ehkäpä bataattiransiksia...no, mutta niistä sitten toisella kertaa.





Vappupäivän aamupala


Peruna-pinaattimunakas, kirsikkatomaatit, suolakurkut

*
Banaani-pannukakut, ruokosokerisiirappi, turkkilainen jukurtti

*
Meloni, mansikat, viinirypäleet

*
patonki, siemennäkkäri, levitettävä raejuusto, leipäjuusto

*
munkit, kahvi, tee, sima




Peruna-pinaattimunakas eli espanjalainen tortilla on ruokaisa munakas, joka maistuu niin iltapalalla kuin lounaallakin..ja nyt myös aamupalalla. Tämä kahden annos riitti hyvin meidän nelihenkiselle perheelle aamupalalla kun lisukkeita oli muitakin.





PERUNA-PINAATTIMUNAKAS
2 henkilölle 

4 keitettyä perunaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
5 kananmunaa
1/2 dl vettä
1/2 pss (a' 200 g) pinaattia
(ripaus suolaa)


Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipuli.
Paista perunoita ja sipuleita pannulla öljyssä noin 10 minuuttia käännellen. Mausta suolalla. Lisää pinaatit, kuumenna ja kypsennä vielä 5 minuuttia, tai kunnes perunat ovat lähes kypsiä.

Sekoita munien joukkoon vesi ja loppu suola. Lisää pannulle 1 rkl öljyä, kaada munamassa kuumalle pannulle ja kypsennä perunamunakasta miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Käännä munakas varovasti lautasen avulla ja kypsennä vielä noin 5 minuuttia, kunnes munakas on hyytynyt ja perunat kypsiä. Lisää tarvittaessa suolaa.





P.S. Banaani-pannukakkujen ohje ensi viikolla