Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirakka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Maidottomat Mokkapalat

 Mokkapalat ovat koko perheen kestosuosikki. Ne ovat helppo ja nopea valmistaa. Aikas monta kertaa niitä on itsekin tullut tehtyä ja nyt taas. Mutta tälläkertaa teinkin mokkapaloista maidottomia, jotta niillä pääsisi mahdollisimman moni herkuttelemaan. Mokkapalaohjeita on monia, yhtä monta kuin on tekijääkin. Ja löytyy niitä täältä blogistakin jo ainakin yksi ennestään. Mutta tämän ohjeen nappasin Vanillacakes -blogista täältä.






Ihanaa sunnuntai iltaa 
💙








MAIDOTTOMAT MOKKAPALAT
pellillinen


MOKKAPALAT
4 kananmunaa
3 dl sokeria
175 g maidotonta margariinia
4 1/2 dl vehnäjauhojoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 dl kasvipohjaista juomaa esim.soijajuoma
KUORRUTE
125 g maidotonta margariinia
3 rkl vahvaa kahvia
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl vettä
5-6 dl tomusokeria
Nonparelleja




Sulata rasva ja anna sen jäähtyä. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää kuivataineet, rasva ja soijamaito vuorotellen muna-sokerivaahtoon nuolijalla sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille tai 42x29x4 cm kokoiseen vuokaan.
Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia, älä paista liikaa ettei pohjasta tule kuiva. Anna pohjan jäähtyä hyvin ennen kuorrutteen levittämistä.


Valmmista kuorrute. Sulata margariini ja anna sen jäähtyä. Lisää sitten kylmä kahvi, vesi, kaakaojauhe ja vaniljasokeri rasvan joukkoon. Siivilöi sitten tomusokeri pienissä erissä hyvin sekoittaen. Kaada kuorrute mokkapalapohjan päälle nuolijalla tasaisesti levittäen. Ripottele pinnalle nonparellit. Laita mokkapalat vielä hetkeksi kylmään jäähtymään ennen tarjoilua.



torstai 16. syyskuuta 2021

Porkkana -juustokakkupiirakka

Heippatirallaa, kyllä täällä maisemissa vielä ollaan. Mutta pahemman luokan laiskuus vain vaivaa, ainakin blogipäivityksiä kohtaan. Olen kovasti miettinyt mikä tulevaisuus blogilla on, kun pääsääntösesti tulee vain instagramiin kuvattua ja lisättyä kuviin linkkejä alkuperäisiin resepteihin tai kirjoitettua ohjeita sinne. Katsotaan mitä syksy ja loppuvuosi tuo tullessaan, harveneeko päivitykset vaiko kenties innostun uudestaan. Nyt kuitenkin herkullisen Porkkana-juustokakkupiirakan ohjeeseen johon törmäsin somessa ja siitä innostuneena tein siitä oman version.








PORKKANA -
JUUSTOKAKKUPIIRAKKA
noin 9-12 palaa


POHJA
2 isoa porkkanaa
100 g voita
1 dl fariinisokeria
1 2/3 dl tomusokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljauutetta
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
JUUSTOKAKKU
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g sitruunarahkaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoa
2 kananmunaa


Sulata voi ja anna jäähtyä. Kuori ja raasta porkkanat. Yhdistä kulhossa fariinisokeri, tomusokeri ja munat. Sekoita joukkoon hieman jäähtynyt voisula ja vaniljauute. Sekoita kuivat aineet keskenään.  Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoitavain sen verran kuin on tarpeen. Kaada taikinaa 2/3 leivinpaperilla vuorattuun noin 20x20 cm vuokaan. 

Valmista juustokakkutaikina. Vatkaa kaikki ainekset keskenään sekaisin ja kaada se pohjan päälle. Kaada loppu porkkanakakkutaikina päälimmäiseksi ja veda veitsellä pintaan pyörteitä.

Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 35-45 min tai kunnes kakku ei heiluttaessa enää tutise. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin. Leikkaa täysin kylmänä paloiksi ja herkuttele.



sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Suppilovahvero-pekonipiirakka

Metsät ovat nyt täynnä herkullisia suppilovahveroita, jotka ovat ehdottomasti lempisieniäni. Viikolla tuli kerättyä iso kopallinen näitä ihanuuksia ja tänään leivoin aivan ihanaa suolaista Suppilovahvero-pekonipiirakkaa joka maistuu parhaimmiltaan hieman jäähtyneenä.





Tätä Suppis-pekonipiirakkaa tuli tehtyä jo pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa omille vanhemmille, kun he poikkesivat meillä päiväkahvilla. Piirakasta tuli niin hyvää, että sitä piti tehdä nyt siis jo toistamiseen ja ottaa siitä ihanat kuvatkin sekä tietysti kirjoittaa herkkuohje tänne. Alkuperäinen ohje löytyy muuten täältä













SUPPILOVAHVERO-PEKONIPIIRAKKA
24 cm vuoka

POHJA
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 kananmuna
TÄYTE
1 l suppilovahveroita
1 rkl voita
1 sipuli
5 pekonisiivua
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (a' 200 g) creme fraichea
2 kananmunaa
1 dl pecorinojuustoa


Pehmennä voi mikrossa tai käytä huoneenlämpöistä voita. Sekoita joukkoon jauhot ja suola. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina voideltuun 24 cm piirakkavuokaan. Nosta pohja jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Kuumenna puhdistettuja suppiksia pannulla hetki jotta neste irtoaa niistä. Lisää sitten voi ja pienistelty sipuli. Paista sieniä kunnes loputkin nesteet haihtuvat. Paista pekonisiivut rapeiksi ja nosta ne talouspaperin päälle, jotta niistä irtoaa ylimääräinen rasva. Riko pekonisiivut pieniksi paloiksi.

Sekoita kulhossa tuorejuusto ja ranskankerma tasaiseksi seokseksi.Vatkaa joukkoon kananmunat. Raasta juusto. Sekoita joukkoon sienet, pekonimurut ja juusto. Levitä täyte piirakkapohjan päälle.

Paista piirakkaa uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 35-40 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt ja pohja on kypsä. Anna piirakan jäähtyä 15 minuuttia ja tarjoile.


tiistai 29. syyskuuta 2020

Puolukka-valkosuklaapalat

Nämä Puolukka-valkosuklaapalat ovat ihana syksyinen pikkuherkku kahvipöytään. Se sisältää nimensä mukaan kirpeitä puolukoita ja makeaa valkosuklaata. Ohje on helppo ja piiras on ihanan tahmeaa. Alkuperäisen ohjeen bongasin Soppa365- sivustolta.

 Kotiväki nyrpisteli nenäänsä puolukoille, kun kerroin mitä viikonlopun päiväkahvilla olisi tajolla, mutta kun he sitten maistoivat Puolukka-valkosuklaapaloja niin herkut katosivatkin saman tien parempiin suihin. Tämä ohje on kokeilemisen arvoinen!





 

PUOLUKKA-VALKOSUKLAAPALAT

 

POHJA
100 g voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata
3 dl puolukoita
KORISTEEKSI
50 g valkosuklaata
 
 
Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää leivinjauhe vehnäjauhoihin ja sekoita kananmuna-sokerivaahtoon hyvin sekoittaen. Lisää joukkoon vielä rasva, sekoita, älä vatkaa. Sulata valkosuklaa vähitellen mikrossa ja lisää se ohuena nauhana taikinaan. Kaada taikina 20x30 cm leivinpaperoituun vuokaan. Ripottele pinnalle puolukat. Paista pohjaa 175 asteissa uunissa noin 20-25 minuuttia. Pohja saa jäädä hieman tahmeaksi.
 
Sulata valosuklaa vähitellen mikrossa. Kuorruta lusikkaa apuna käyttäen valkosuklaasula raidoiksi piiraan päälle. Leikkaa piiras paloiksi ja herkuttele.
 
  

 




sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Kinuskinen Omenapiirakka

Tämä helppo ja ihanan kinuskinen Omenapiirakka sulostutti meidän kahvipöytää jo viikko sitten. Ohje löytyy Liemessä-blogista.




Tänä syksynä oman pihan omenapuu ei tuottanut kuin muutaman hassun omenan mutta täydensin omenavarastoa maalla olevista omenapuista. Lisäksi oikaisin piirakan teossa tällä kertaa ja käytin kaupan valmista murutaikinapohjaa. Piirakka valmistui todella nopsaan. Ensin pohjan sulatus, sitten karamellisoidun kondensoidunmaidon levitys pohjan päälle ja koristeeksi sokeri-kaneliseoksessa pöyritellyt omenaviipaleet piiraan päälle. Piirakka uuniin, hieman jäähdytystä ennen tarjoilua ja sitten vain herkuttelua vaniljajäätelön kanssa. Melkoista herkkua 💛

 

 

 

KINUSKINEN OMENAPIIRAS

1 pakaste murotaikinapohja
1 prk karamellisoitua kondensoituamaitoa
noin 5 omenaa
2 tl kanelia
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
KORISTELUUN 
tomusokeria
TARJOILUUN
vaniljajäätelöä


Kauli sulatettu murotaikinalevy hieman piirakkavuokaa isommaksi, jotta taikinaa riittää myös reunoille. Voitele vuoka voilla. Nosta taikinalevy 24 cm piirakkavuokaan ja painele paikoilleen. Tarvittaessa siisti reunat veitsellä. Sekoita karamellisoitu kondensoitumaito hyvin. Lusikoi ja levitä se piirakan pohjalle ja mausta pienellä ripauksella suolaa. Viipaloi omenat. Mausta omenaviipaleet kanelilla ja sokerilla ja sekoittele hyvin. Painele omenaviipaleet limittäin ympyränmuotoisesti kinuskiin.

Paista uunin alatasolla 175-asteessa noin 40 minuuttia. Tarvittaessa peitä omenapiirakka leivinpaperilla viimeiseksi 10 minuutiksi, jottei pinta tummu liikaa. Anna omenapiirakan jäähtyä kunnolla. Viimeistele tomusokerilla ja tarjoile vaniljajäätelön kanssa.

 

 

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Feta-pinaattipiiras

Feta-pinaattipiiras on klassikko, joka maistuu juhlassa kuin juhlassa. Pohja on maukas ja täytteenä on runsaasti Fetajuustoa. Meillä piiras kuului kesäkuun alussa brunssipöytään esikoisen valmistujaisjuhlissa. Idea piiraaseen löytyi Kruoka sivustolta.









FETA-PINAATTIPIIRAS
pellillinen

RUISPERUNATAIKINA
2 (225 g) perunaa
200 g kylmää voita
3 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2rkl kylmää vettä
TÄYTE
2 pkt (a'200 g) fetajuustoa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 pss (a' 200 g) pakastepinaattia
2 rkl öljyä
3 prk (a' 150 g) ranskankermaa
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
5 kananmunaa


Valmista pohja. Pese, kuori ja raasta raa'at perunat karkeaksi. Nypi voi, jauhot, leivinjauhe ja suola yhteen. Lisää perunaraaste ja vesi, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun uunipellin (30 cm x 40 cm) pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin.
Murenna 150 g fetaa pohjataikinalle.

Hienonna sipulit ja kuullota ne pehmeiksi öljyssä. Lisää pinaatti ja paista, kunnes neste on haihtunut. Siirrä pannu pois levyltä. Lisää sekaan ranskankerma, suola ja mustapippuri. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita täytteeseen. Kaada täyte juuston päälle. Murenna päälle vielä 200 g fetaa. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. 

Säilytä jäähtynyt piirakka jääkaapissa ja leikkaa piirakka paloiksi vasta jäähtyneenä, mielellään seuraavana päivänä. Murenna loppu feta piiraan päälle koristeeksi juuri ennen tarjoamista.











lauantai 8. kesäkuuta 2019

Maisemamakahvilan Raparperipiirakka

Oman maan raparperit houkuttivat leipomaan tämän vuoden ensimmäisen Raparperipiirakan. Lapsuuden maisemien Maisemakahvilan ja kaimani reseptillä leivottu Raparperipiirakka valikoitui tällä kertaa tarjottavaksi eilisille vieraille 💚 






Piirakka on ihanan pehmeä, ja se maistuu makealle sekä kirpakalle yhtäaikaa. Tee ensin murutaikina ja jaa se kahteen osaan, lisää toiseen osaan piimä ja kananmuna, säästä loppu muru pinnalle. Levitä pohjataikina pellille ja lisää raparperit. Tee rahka-sokeri-kananmunaseos, levitä se piiraalle ja viimeistele pinta lopulla murutaikinalla. Paista ja jäähdytä. Nauti sellaisenaan tai jäätelön tai kermavaahdon kera. 







RAPARPERIPIIRAKKA
24 palaa

MURUSEOS
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa
250 g voita sulatettuna
POHJATAIKINA
2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna
RAHKATÄYTE
1 l (noin 500 g) raparperipaloja
2 tlk (á 200 g) rahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
PINNALLE
1/3 muruseoksesta


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Huuhtele raparperinvarret ja pilko ne noin sentin viipaleiksi. Raparperia ei tarvitse kuoria. Sekoita muruseoksen kuivat aineet keskenään ja lisää voisula. Nypi seos sormin murumaiseksi. Siirrä seoksesta kolmasosa toiseen kulhoon.
Riko munan rakenne ja sekoita se piimän joukkoon. Lisää piimä-kananmuna-seos 2/3 muruseoksen joukkoon. Sekoita taikinaksi puuhaarukalla. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle raparperinpalat. Riko täytteen kananmunien rakenne haarukalla ja lisää joukkoon rahka, sokeri ja vanljasokeri. Kaada seos raparperien päälle. Ripottele pinnalle loppu muruseos.

Paista piirakkaa 175-asteisen uunin keskitasolla noin 45 minuuttia. Jos pohja jää kosteaksi, siirrä piirakka ritilälle, käännä uuni alalämmölle ja pidä piirakkaa vielä hetki uunissa. Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Sitruuna-lakritsipiirakka

Viikonloppu on kulunut Pääsiäisleivonnaisten ja -ruokien suunnittelussa sekä vanhoja ruokakuvia katsomalla. Ja sieltä arkistojen kätköistä löytyi tämä herkullinen Sitruuna-lakritsipiiraan kuva. Ja siitä innostuneena päätin kirjoittaa piiraan ohjeen tänne blogiinkin ylös. Alkuperäinen ohje on @Kruoka -sivustolta.




Pohja on ihanan rapea muropohja, joka täytetään kermaisella sitruspannacotalla. Lakritsikastikkeella marmoroidaan piirakan pinta ja koko komeus koristeellaan kelta-mustilla koriserakeilla.





SITRUUNA-LAKRITSIPIIRAKKA
8 annosta

POHJA
100 g kylmää voita
1 dl sokeria
1 kananmunan keltuainen
3 dl vehnäjauhoja
noin 1 rkl vettä
TÄYTE
3 dl kermaa
1 dl maitoa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
1/2 dl sitruunanmehua
1 sitruunan raastettu kuori
KORISTELU
1-2 rkl lakritsikastiketta
kelta-mustia koristerakeita


Valmista taikina. Palastele kylmä voi, lisää se ja sokeri monitoimikoneen kulhoon. Käytä tasaiseksi ja lisää keltuainen. Sekoita käsin joukkoon jauhot ja vesi. Painele taikina vuoan (36 x 13 cm) pohjalle ja reunoille. Tue taikinan reunat foliopaperilla. Pistele pohjaan haarukalla reikiä. Nosta kylmään 1/2 tunniksi. 

Paista 175 asteessa keskitasolla noin 20 minuuttia kauniin ruskeaksi. Nosta uunista ja anna jäähtyä.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan ja anna pehmetä noin 5 minuuttia. Valmista sitrustäyte. Laita kattilaan kerma, maito, vaniljasokeri, sitruunankuori ja sokeri. Kuumenna sekoittaen kiehuvaksi. Nosta sivuun ja lisää sekoittaen sitruunanmehu ja kuivaksi puristetut liivatelehdet.
Kaada seos esipaistetulle torttupohjalle. Nosta torttu noin 20 minuutiksi jääkaappiin hyytymään. 

Lisää 1-2 rkl lakritsikastiketta ohuina raitoina sitrustäytteen päälle. Marmoroi pinta vetämällä veitsellä lakritsiraitojen läpi. Nosta vielä jääkaappiin 1/2 tunniksi hyytymään. Koristele koristerakeilla.


tiistai 28. elokuuta 2018

Pellillinen Omenapiirakkaa

Omanpihan toinen omenapuu tuottaa ihania punaisia ja valtavia omenoita. Esikoinen leipoi tämän helpon Omenapiirakan viime viikonlopun jälkiruuaksi. Nauti piirakka vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. Ohjeesta tulee pellillinen pehmeää Omenapiirakkaa.














OMENAPIIRAKKA
pellillinen

200 g voita
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl kerma-maitoa
2 kananmunaa
5-6 puutarhaomenaa
2 rkl sokeria
2 tl kanelia

Sulata voi. Sekoita kaikki kuivataineet keskenään ja lisää kulhoon kerma-maito, munat sekä sulatettu voi. Sekoita taikina kunnolla sekaisin ja levitä 30x40 cm uunipellille leivinpaperin päälle. Viipaloi omenat ja levitä omenasiivut piirakan päälle hieman limittäin. Tee sokerista ja kanelista sekoitus ja ripottele se omenoiden päälle. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa piirakka vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.





keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Ihana Kirsikkapiiras

Tänä vuonna sää suosi kirsikkapuiden kukintaa ja kasvua, joten sain omasta suklaakirsikkapuusta muutaman litran upeita tummia kirsikoita. Osan keittelein hilloksi ja sitten tein tämän ihanan kesäherkun, Kirsikkapiiraan. 






Piiras on ihanan pehmeä ja raikas jota kirsikoiden täyteläinen maku täydentää. Se on melko nopea ja helppo tehdä, ainoastaan kirsikoiden perkaamiseen menee aikaa. Itse tykkään herkutella piirasta vasta jäähtyneenä, ja se säilyy hyvänä jääkaapissakin yön yli. Jos haluat iltapäivälle kahvipoytään tarjottavaa, kannattaakin alkaa hetimiten piiraan tekoon 💗







KIRSIKKAPIIRAS
24 cm vuoka

POHJA
75 g margariinia
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
TÄYTE
1/2 l (noin 350 g) kirsikoita
1 prk (a' 200 g) ranskankermaa
2 kananmunaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl sitruunamehua


Halkaiset kirsikat ja poista niistä kivet. Vaahdota margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna.
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Lisää jauhoseos taikinan joukkoon. Levitä taikina jauhotetuin käsin voidellun 24 cm piirakkavuoan pohjalle ja hieman reunoille.

Levitä kirsikat taikinan päälle. Sekoita ranskankerman joukkoon munat, sokerit ja sitruunanmehu.
VINKKI! Käytä ulkolaisiin kirsikoihin 2 rkl sitruunamehua ja kotimaisiin kirsikoihin 1 rkl. Lusikoi ranskankermaseos  piirakan päälle. Paista piirakkaa 175 asteessa uunin keskitasolla 30-35 minuuttia.







keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Pekaani-raparperipiirakka

Raparperiaika on vihdoin meilläkin 🌸 Viime viikonloppuna testasin @kruoka lehden pähkinäistä Raparperipiirakkaa. Pekaanipähkinä tuo mukavaa rapsakkuutta Raparperipiirakkaan ja kardemumma maustaa taikinan mukavasti. Piparimuotilla tehdyt kauniit sydämet koristavat piirakkaa. Tarjoa herkku vaniljajäätelön kanssa.









PEKAANI-RAPARPERIPIIRAKKA
10 annosta

POHJA
5 dl vehnäjauhoja
1 dl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g voita
noin 5 rkl vettä
TÄYTE
600 g raparperia
2 dl fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja
1 tl kardemummaa
1 ps (a'125 g) pekaanipähkinöitä
VOITELUUN
1 kananmuna


Sekoita jauhot ja sokerit kulhossa. Lisää voi ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi.

Paloittele raparperinvarret. Sekoita niiden joukkoon fariinisokeri, perunajauhot ja kardemumma.
Rouhi pekaanipähkinät karkeaksi rouheeeksi. Voitele pyöreä noin 24 cm piirakkavuoka. Ota taikinasta noin 2/3 ja kauli siitä pyöreä, hieman piirakkavuoan pohjaa suurempi levy. Nosta levy piirakkavuokaan. Lusikoi täyte pohjalle. Ripottele pinnalle pähkinärouhe ja tasoita pintaa hieman lusikalla. Kauli loppu taikina ohueksi levyksi ja ota siitä piparimuotilla sydämiä. Asettele sydämet piirakan pinnalle. Voitele reunat ja sydämet kananmunalla. 

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa keskitasolla 30-40 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin ja pohja on kypsä. Peitä leivinpaperilla tarvittaessa. Tarjoa raparperipiirakkaa vaniljajäätelön kanssa.





keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Gluteenittomat Jauheliha-sienipiiras & Broiler-fetapiiras

Viikonloppuna vietettiin esikoisen syntymäpäiviä  ja tässä ohjeet  kahvipöydän suolaisille ja ruokaisille gluteenittomille piiraille. Molemmat ovat melko helppoja valmistaa, ja ne maistuvat niin lämpimänä kuin kylmänä, vaikkapa salaatin kanssa. Pohjat ovat ihanan rapsakoita ja täyteet meheviä. p.s. Harmikseni piiraista ei tullut tällä kertaa otettua parempia kuvia.






BROILERI-FETAPIIRAS

POHJA
150 g voita
2 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 1/2 dl juustoraastetta
3 rkl kylmää vettä
TÄYTE
2 kananmunaa
150 g juustoraastetta
2 dl maitoa
1/2 prk salsaa
250 g maustamatonta broilerinsuikaleita
150 g fetajuustoa
1/2 prk paahdettuja ja maustettuja säilykepaprikoita

Ruskista broilerinsuikaleet ja mausta haluamallasi tavalla esim. paprika, chili ja mustapippuri. Valmista sitten pohja. Nypi pehmeä voi, juustoraaste, jauhot ja vesi keskenään tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voideltuun pyöreään piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille siististi ja tasaisesti jauhotetuin käsin. Pistele pohja haarukalla.

Sekoita kananmunat, juustoraaste, salsa ja maito keskenään. Kaada seos piirakkapohjan päälle. Pienistele paprikat, joista on enin mausteöljy valutettu. Lisää broilerit, paprikat ja fetajuusto piirakan pinnalle. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia tai kunnes piirakka on kauniin ruskea. Lisää lopuksi piirakan pinnale tuoretta timjamia.









JAUHELIHA-SIENIPIIRAS
gluteeniton/pellillinen

POHJA
225 g pehmeää voita
3 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 1/4 dl juustoraastetta
4 rkl vettä
TÄYTE
400 g jauhelihaa
2 sipulia
300 g suolasienia
3/4 pkt Koskenlaskija sulatejuustoa
225 g juustoraastetta
200 g ranskankermaa
2 kananmunaa
mustapippuria
1 nippu persilijaa

Ruskista pannussa jauheliha sekä silputut sipulit. Lisää joukkoon ranskankerma, juustoraaste, hyvin huuhdotut suolasienet ja murennettu Koskenlaskija. Silppua joukkoon reilusti tuoretta persilijaa ja mausta sitten mustapippurilla. Lisää viimeisenä jäähtyneeseen täytteeseen kananmunat.

Valmista pohja. Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Painele jauhotetuin käsin neliön malliseen irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille tasaisesti. Pistele pohjaan reikiä haarukalla. Kaada jauhelihatäyte pohjan päälle ja paista 200 asteessa noin 45 minuuttia tai kunnes piiras on kauniin ruskea.


torstai 3. elokuuta 2017

Maailman paras Mustikkapiiras

Mustikkapiiraasta tulee aina mieleen lapsuuden kesät, silloin aina herkuteltiin äidin tekemällä kermaviilitäytteisellä piiraalla...ja ehkäpä siksi juuri sen tyyliset piiraat viehättävät minua eniten. Miehen makunystyröihin vaikutuksen tekee taas pullapohjainen mustikkapiiras. Millainen on sinun lempi Mustikkapiiraasi?




Tällä ohjeella leivot ehkä Maailman parasta Mustikkapiirasta...ainakin minun mielestä. Ja mikä parasta tämä ohje on todella helppo, pohjan aineet vain sekoitetaan keskenään, samoin täytteen. Piiras uuniin, ja kohta voitkin keittää kahvit ja nauttia herkullisesta piiraasta.






MAAILMAN PARAS MUSTIKKAPIIRAS
Pellillinen

POHJA
4 dl maustamatonta jugurttia
4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
150 g laktoositonta margariinia
6 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
TÄYTE
1 prk (a' 150 g) laktoositonta ranskankermaa
1 prk (a' 200 g) laktoositonta kermaviiliä
1 dl laktoositonta vispikermaa
3 munaa
3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vaniljakreemijauhetta
PÄÄLLE
6-8 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja

Sulata rasva. Sekoita jugurtti, sokerit ja rasva keskenään. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet keskenään ja lisää hyvin sekoittaen jugurttiseokseen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.

Valmista täyte. Sekota ranskankerma, kermaviili ja kerma keskenään. Lisää munat ja sokerit. Sekoita joukkoon vaniljakreemijauhe. Kaada täyte piirakkapohjan päälle.

Sekoita perunajauhot mustikoihin. Ripottele marjat täytteen päälle. Paista 200 asteisessa uunin ala- tai keskitasolla noin 25- 30 minuuttia.









Nyt suut makiaks sillä ensi Sunnuntaina 6.8. vietetään Mustikkapiirakkapäivää.









torstai 29. kesäkuuta 2017

Salaattipiirakkaa antipastilla




Vietimme mieheni kanssa 20 v.- hääpäivää ja iltasella hemmottelin koko perhettä antipastilla. Tarjolla oli itsetekemääni kreikkalaistyylistä salaattipiirakkaa, erilaisia juustoja ja italialaistyylisiä leikkeleitä kuten salamia ja parmankinkkua, vesimelonia, mansikoita, oliiveita, viikunahilloa ja pähkinöitä. Lisäksi tarjolla oli  pirkan keksilajitelma juustoille ja tuoretta patonkia. Herkuttelun kruunasi Blue Nun Gold Edition 22 K kuohuviinipullo, joka sisälsi lehtikultaa.















KREIKKALAISTYYLINEN SALAATTIPIIRAKKA


POHJA
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
ripaus suolaa
tai kaupan valmis suolainen piirakkapohja
TÄYTE
1/2 prk creme fraiche
2 rkl pestoa
SALAATTI
salaattisekoitusta
fetajuustoa
kesäsipulia

Valmista ensin pohja nyppimällä voi jauhoihin. Lisää sitten vesi ja sekoita taikina nopeasti valmiiksi. Taputtele taikina jauhotetulluilla käsillä noin 24 cm piirakkavuokaan. Esipaista pohjaa 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Sekoita täyteen aineet keskenään ja lisää pohjan päälle. Paista piirakkaa 15-20 minuuttia kunnes reunat alkavat ruskistua.

Valmista salaatti. Levitä salaatti piiraan pälle ja viimeistele esim. balsamico kastikkeella. Itsellä ei ollut kastiketta ollenkaan ja hyvin piiras maistui ilmankin.




tiistai 30. toukokuuta 2017

Pekaanipiiraat lasissa

Pekaanipiiraan voi tarjota myös laseista. Näissä upeissa lusikoitavissa jälkiruokalaseissa maistuvat karamellisoituneet pähkinät ja tuorejuusto rapean keksipohjan päällä. Helppo jälkiruoka tai ihana herkku juhlapöytään.

Regram alkuperäinen ohje löytyy uusimmasta Maku-lehdestä jota muokkasin kotoa löytyvien aineiden mukaan.










PEKANIPIIRAAT LASISSA
6 annosta

50 g diggestivekeksejä
15 g voita sulatettuna
TUOREJUUSTOTÄYTE
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/4 prk (a' 397 g) karamellisoitua kondensoitua maitoa
1 rkl Baileys likööriä
PÄHKINÄTÄYTE
2 dl pekaanipähkinöitä
1/2 dl sokeria
1/4 dl fariinisokeria
3 rkl voita
1 rkl vaahterasiirappia
1/2 tl kanelia
ripaus suolaaa
KORISTELU
1 dl vispikermaa


Murenna keksit ja sekoita sulatettu voi joukkoon. Lusikoi keksimuru juomalasien pohjalle ja painele kevyesti. Sekoita tuorejuuston joukkoon kondensoitumaito ja likööri. Lusikoi täyte keksipohjien päälle.

Rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi. Sekoita kaikki pähkinäkerroksen ainekset ja paahda pannulla pari minuuttia siten, että seos karamellisoituu. Anna pähkiäseoksen jäähtyä ja annostele se tuorejuustotäytteen päälle.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja koristele pekaanipiiraat kermavaahtoruusukkeilla.








Ihania herkkuhetkiä
💚