lauantai 31. elokuuta 2019

Punajuuri-luumu-aurasalaatti

Tämä ihastuttava syksyinen salaatti saa makunsa kauden herkuista. Salaatti syntyy paahdetuista punajuurista, oman pihan luumuista ja aurajuustosta 💜




Meillä Punajuuri-luumu-aurasalaattia syötiin eilen, kun vietimme perheen kanssa Venetsialaisia. Alkuun nautimme Kanttarellikeittoa ja pääruoaksi valmistin uunijuureksia, hirven sisäfilettä ja punajuuri-luumu-aurasalaattia, lopuksi Luumu-paistos päätti perhedinnerin makeasti.









Heippa kesä, 
olit ihana tänäkin vuonna
💜










PUNAJUURI-LUUMU-AURASALAATTI
4 hengelle


4-8 punajuurta
suolaa, pippuria
öljyä
erilaisia salaatteja esim.pehtoori, suolaheinä
8 luumua
150 g aurajuustoa
(cashewpähkinöitä)
balsamico-kastiketta

Kuori ja pienistele punajuuret suuhun sopiviksi paloiksi. Pirskottele niiden pintaan öljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda punajuuria 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä luumujen puolittamisen ajan. Revi salaatti kulhoon, lisää paahdetut punajuuret, murustele aura ja lisää puolitetut luumut. Koristele halutessasi pähkinöillä. Tarjoa salaatin kanssa valmista balsamico suihketta tai kastiketta.





sunnuntai 25. elokuuta 2019

Tomaattinen Katkarapu-kookoskeitto

Tämä lempeän tulinen tomaattinen Katkarapu-kookoskeitto maistuu loppukesän auringolta ja elokuun illoilta. Se on juuri sopiva tarjottava vaikka alkukeitoksi rapujuhliin tai ruokaisa keitto pääruuaksi. Resepti on julkaistu blogissa jo viisi vuotta sitten mutta keitto on niin ihanaa ja todella helppo valmistaa, joten ajattelin jakaa ohjeen uudestaan ❤️







KATKARAPU-KOOKOSKEITTO
4 hengelle

1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 tl paprikajauhetta
1 rkl öljyä
3 (300 g) tomaattia
1 tlk (a' 400 g) tomaattimurskaa
2 rkl makeaa chilikastiketta
Suolaa, mustapippuria
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
1 pss (250 g) pakastekatkarapuja

Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä öljyssä ja lisää paprikajauhe. Pienistele tomaatit ja lisää kattilaan tomaattimurskan kanssa. Keitä 5-10 minuuttia hiljaisella lämmöllä kannen alla. Lisää makea chilikastike. VINKKI! Jos haluat tulisempaa voit lisätä kastiketta maun mukaan enemmänkin. Kaada sitten kookosmaito joukkoon ja ripottele suola ja pippuri. Kuumenna keitto. Lisää sulatetut katkaravut kuumaan keittoon ja kuumenna vielä mutta älä keitä, jotteivat katkaravut sitkisty. Nauti Tomaattinen Katkarapu-kookoskeitto hyvän leivän kanssa.



keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kirsikka juustokakkubrownie

Oman pihan Suklaakirsikkapuu ei tuottanut tänä vuonna paljoakaan satoa mutta sain kuin sainkin tehtyä siitä tätä ihanan suklaista ja taivaallista Kirsikka juustokakkubrownieta.

Tuoreet kirsikat löytyvät niin brownien pohjasta kuin päältäkin. Brownie on ihanan suklaista ja täyteläistä, jota juustokakkuraidat tasapainottavat sopivasti. Melkoista herkkua!  Alkuperäinen ohje on @liemessä blogista.












KIRSIKKA JUUSTOKAKKUBROWNIE
noin 24 palaa

BROWNIEPOHJA
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
300 g tummaasuklaata
200 g voita
2 dl sokeria
4 munaa
2 dl tuoreita kivettömiä kirsikoita
JUUSTOKAKKUTÄYTE
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl tomusokeria
1 muna
1/2 dl vehnäjauhoja


Valmista ensin browniepohja. Yhdistä kuivat aineet. Sulata suklaapalat, pilkottu voi ja sokeri mikkrossa sekoittaen välillä. Anna sen hieman jäähtyä. Riko munien rakenne rikki ja sekoita munat suklaamassan joukkoon voimakkaasti vatkaten.

Tee sitten tuorejuustotäyte. Notkista huoneenlämpöinen tuorejuusto haarukalla sekoittaen. Siivilöi ja vatkaa nopeasti joukkoon muut aineet.

Poista kirsikoista kivet ja levitä 3/4 kirsikoista leivinpaperilla vuoratun vuoan (25×35 cm) pohjalle. Kaada päälle suklaataikina ja levitä tasaiseksi. Nostele tuorejuustotäyte nokareina suklaataikinan päälle. Vedä veitsellä raitoja brownien pintaan. Koristele lopuilla kirsikoilla.

Paista 180 asteessa noin 30-35 minuuttia. Brownie saa jäädä pehmeäksi sisältä. Tarjoa kirsikkabrownie huoneenlämpöisenä vaikka jäätelön kera.