maanantai 22. huhtikuuta 2019

Mignon-juustokakku

Tämä suklaistakin suklaisempi Mignonmunista tehty kakku sulostutti meidän Pääsiäiskahvipöytää tänä vuonna. Mignon-juustokakku on todella helppo ja nopea valmistaa. Idean kakkuun sain Pullahiiren blogista.




Pohja valmistetaan vaniljatäytteisistä suklaakekseista ja rasvasta. Täyte tehdään herkullisista Mignon-munista ja tuorejuusto- moussesta. Koristeluun riittävät söpöt pienet suklaamunat. Kakku ei tarvitse lainkaan liivatetta ja saat siitä vegaanisen/maidottoman, kun vaihdat maitotuotteet kasvipohjaisiin tuotteisiin ja dominokeksit Oreo-kekseihin, koristele kakku silloin vegaanisilla/maidottomilla herkuilla.








MIGNON-JUUSTOKAKKU
6-7 annosta

POHJA
150 g  Domino-keksejä
25 g voita
1 rkl öljyä
TÄYTE
2 dl vispikermaa
2 Mignon-munaa
175 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
KORISTELUUN
2 pss pieniä suklaamunia



Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita sulan voin joukkoon öljy. Sekoita rasva keksimurskan joukkoon. Painele keksimuru tasaiseksi pohjakerrokseksi 20 cm irtopohjavuokaan.

Mittaa kaksi ruokalusikallista kermaa kattilaan ja kuumenna lähes kiehuvaksi. Pilko kaksi Mignon-munaa pieniksi paloiksi. Ota kattila pois liedeltä ja lisää Mignon-munan palaset kermatilkan joukkoon. Sekoittele seosta, jotta Mignon-munat sulavat tasaiseksi.

Vatkaa loppu täytteeseen tarkoitettu vispikerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto yhdessä tomusokerin ja kaakaojauheen kanssa. Lisää tuorejuustoseoksen joukkoon sulatettu Mignon-munaseos ja vatkaa tasaiseksi. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto. Kun täyte on sekoitettu tasaiseksi, lusikoi täyte pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin hetkeksi (noin 1 h) jähmettymään. 
Koristele kakku pienillä suklaamunilla ja laita tarjolle.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Sitruunainen Fenkolirisotto

Pitkäperjantai -illan perhedinnerillä testasin suussasulavaa Fenkolirisottoa. Risoton kanssa nautimme pannulla paistettuja parsoja ja kuhapaloja - kerrassaan ihanaa keväistä ruokaa. Fenkolirisottoa tein ensimmäistä kertaa ja kyllä se saa ison suosituksen minulta, sillä fenkolisiivut tuovat mukavaa purutuntumaa risottoon ja maku on ihanan kermainen mutta raikas. Ohjeen nappasin satokausikalenterin resepteistä.




Täydelliseen risottoon tarvitaan risottoriisin lisäksi hyvä liemi. Itse tykkään valmistaa sen liemikuutioista. Lisään risottoon kuumaa lientä kauhallisen kerrallaan jotta se kypsyy tasaisesti. Sekoittelen välillä jotta riisinjyvät hieroutuvat toisiaan vasten ja vapauttavat tärkkelystä. Risotto on herkullisimmillaan juuri valmistuttua, joten pidähän huoli, että ruokailijat istuvat pöydässä risoton valmistuessa. "Sillä Risotto ei odota ruokailijoita, vaan ruokailijat risottoa".






SITRUUNAINEN FENKOLIRISOTTO
4 annosta

2 pientä sipulia
300 g  fenkolia
1 sitruuna
1 l kasvislientä
2 rkl oliiviöljyä
2 1/2 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1/2 dl mascarpone-juustoa
50 g voita
50 g parmesaania raastettuna
suolaa
mustapippuria



Kuori ja hienonna sipulit. Pese ja hienonna fenkolit, säästä hennot tupsut myöhemmäksi. Pese sitruuna ja leikkaa noin puolet kuorimaveitsellä suikaleiksi ja sitten veitsellä ohuiksi tikuiksi. Raasta puolet kuoresta pienellä terällä. Purista mehu ja jätä sivuun odottamaan. Laita kasvisliemi kuumenemaan.

Kuumenna öljy isossa kasarissa ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää fenkoli ja sitruunankuoritikut, säästä muutama tikku annosten koristeluun. Kuullota viitisen minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää risottoriisi kasariin ja sekoittele pari minuuttia.

Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Sen jälkeen lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan, anna aina edellisen kauhallisen imeytyä lähes kokonaan ennen seuraavan lisäämistä. Jatka näin, kunnes riisi on al dente. Sekoita risoton joukkoon mascarpone-juusto, voi ja raastettu parmesaani. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita lopuksi risoton joukkoon sitruunamehu ja hieno sitruunankuoriraaste.

VINKKI! Valmiin risoton tulisi olla ennemmin juoksevaa kuin puuromaista. Jaa risotto lautasille ja viimeistele annokset fenkolin tupsuilla, sitruunankuoritikuilla ja raastetulla parmesaanilla.



keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Kinder-kääretottu

Kinder-kääretottu on uusi lemppari leivonnainaiseni. Se on jokaisen Kinder-fanin unelmaherkku ja näin pääsiäisen alla tämä on täydellinen valinta kahvipöytään. Kun näin maku-sivustolla @perinneruokaaprkl Kinder-kääretortun kuvan, tiesin heti että leipoisin sitä.



Kinder-kääretorttu on ihanan makea, suklainen, täyteläinen ja suussasulava. Pohja on gluteeniton ja se saa ihanan valkosuklaisen täytteen. Kääretorttu kuorrutetaan suklaaganachella ja valkosuklaarouheella sekä pienillä pääsiäismunilla. Torttu on hyvä leipoa jo päivää ennen tarjoilua, jotta täyte ehtii jämäköityä ennen kuorruttamista.





KINDER-KÄÄRETOTTU
14 annosta

POHJA
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
4 rkl tummaa kaaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
290 g valkosuklaata
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kuohukermaa
1 rkl sitruunamehua
KUORRUTE
1 dl kuohukermaa
145 g tummaa suklaata
KORISTELU
valkosuklaarouhetta tai
kindermunarouhetta
pieniä kindermunia
(linnunmuna-makeisia)



Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi varovasti käännellen. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia. Kumoa kääretorttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Poista paistopaperi varovasti. VINKKI! Jätä paperi pohjan päälle, jotta pohja ei kuivu.

Valmista täyte vaahdottamalla kuohukerma ja sekoita joukoon huoneenlämpöinen tuorejuusto. Sulata valkosuklaa mikrossa ja sekoita kerma-tuorejuustomassan joukkoon. Lisää lopuksi sitruunamehu ja sekoita hyvin. Nosta täyte jääkaappiin noin 30 minuutiksi, kunnes se on hieman hyytynyt.

Täytä kääretorttu ja rullaa se leivinpaperin avulla. Nosta kääretorttu jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mieluiten yön yli.

Valmista suklaaganache hienontamalla suklaa ja kaada päälle kiehautettu kerma. Sekoita tasaiseksi ja kourruta kääretorttu. Rouhi kääretortun pintaan valkosuklaata ja koristele minimunilla.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Sitruuna-lakritsipiirakka

Viikonloppu on kulunut Pääsiäisleivonnaisten ja -ruokien suunnittelussa sekä vanhoja ruokakuvia katsomalla. Ja sieltä arkistojen kätköistä löytyi tämä herkullinen Sitruuna-lakritsipiiraan kuva. Ja siitä innostuneena päätin kirjoittaa piiraan ohjeen tänne blogiinkin ylös. Alkuperäinen ohje on @Kruoka -sivustolta.




Pohja on ihanan rapea muropohja, joka täytetään kermaisella sitruspannacotalla. Lakritsikastikkeella marmoroidaan piirakan pinta ja koko komeus koristeellaan kelta-mustilla koriserakeilla.





SITRUUNA-LAKRITSIPIIRAKKA
8 annosta

POHJA
100 g kylmää voita
1 dl sokeria
1 kananmunan keltuainen
3 dl vehnäjauhoja
noin 1 rkl vettä
TÄYTE
3 dl kermaa
1 dl maitoa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
1/2 dl sitruunanmehua
1 sitruunan raastettu kuori
KORISTELU
1-2 rkl lakritsikastiketta
kelta-mustia koristerakeita


Valmista taikina. Palastele kylmä voi, lisää se ja sokeri monitoimikoneen kulhoon. Käytä tasaiseksi ja lisää keltuainen. Sekoita käsin joukkoon jauhot ja vesi. Painele taikina vuoan (36 x 13 cm) pohjalle ja reunoille. Tue taikinan reunat foliopaperilla. Pistele pohjaan haarukalla reikiä. Nosta kylmään 1/2 tunniksi. 

Paista 175 asteessa keskitasolla noin 20 minuuttia kauniin ruskeaksi. Nosta uunista ja anna jäähtyä.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan ja anna pehmetä noin 5 minuuttia. Valmista sitrustäyte. Laita kattilaan kerma, maito, vaniljasokeri, sitruunankuori ja sokeri. Kuumenna sekoittaen kiehuvaksi. Nosta sivuun ja lisää sekoittaen sitruunanmehu ja kuivaksi puristetut liivatelehdet.
Kaada seos esipaistetulle torttupohjalle. Nosta torttu noin 20 minuutiksi jääkaappiin hyytymään. 

Lisää 1-2 rkl lakritsikastiketta ohuina raitoina sitrustäytteen päälle. Marmoroi pinta vetämällä veitsellä lakritsiraitojen läpi. Nosta vielä jääkaappiin 1/2 tunniksi hyytymään. Koristele koristerakeilla.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kukkakaali-kurkkusalaatti

Vappu Pimiän Kukkakaali-kurkkusalaatti on ihanan rouskuva ja raikas. Salaatti valmistuu nopeasti, sekoita vain ainekset keskenään, anna maustua hetki ja nauti. Aasialais-sävytteinen Kukkakaali-kurkkusalaatti sopii niin lihan kuin kalankin kaveriksi, grilliruuan seuraan tai vaikka kevyeeksi lounaaksi. 




Kukkakaali-kurkkusalaatti näyttää olevan tällähetkellä somehitti (sen verran paljon kuvia siitä pyörii somessa) niikuin Uunifetapasta oli muutama viikko sitten. Itse bongasin ohjeen jo talvella Vapun instagramin stooreista, mutta testasin sitä vasta muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa. Eilen tein sitä toistamiseen grillibroitsun ja uunijuuresten kaveriksi, eikä salaatti pettänyt tälläkään kertaa. 









VAPPU PIMIÄN KUKKAKAALI-KURKKUSALAATTI
4–6 annosta

1/2 keskikokoinen tai isohko kukkakaali
1/2 kurkku
1/2–1 tuore chili
kourallinen tuoretta korianteria hienonnettuna
4 rkl riisietikkaa
2 rkl paahdettua seesamiöljyä
reilu 1/2 tl suolaa
1–2 valkosipulinkynttä hienonnettuna


Pienistele kukkakaali. Puolita kurkku pitkittäin (koverra sisusta pois halutessasi). Leikkaa kurkku kuutioiksi. Hienonna tai viipaloi chili. Hienonna myös korianteri ja valkosipulinkynsi. Lisää kastikeainekset salaatin joukkoon. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna maustua noin puoli tuntia. Nauti lihan tai kalan kanssa.