sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Suppilovahvero-pekonipiirakka

Metsät ovat nyt täynnä herkullisia suppilovahveroita, jotka ovat ehdottomasti lempisieniäni. Viikolla tuli kerättyä iso kopallinen näitä ihanuuksia ja tänään leivoin aivan ihanaa suolaista Suppilovahvero-pekonipiirakkaa joka maistuu parhaimmiltaan hieman jäähtyneenä.





Tätä Suppis-pekonipiirakkaa tuli tehtyä jo pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa omille vanhemmille, kun he poikkesivat meillä päiväkahvilla. Piirakasta tuli niin hyvää, että sitä piti tehdä nyt siis jo toistamiseen ja ottaa siitä ihanat kuvatkin sekä tietysti kirjoittaa herkkuohje tänne. Alkuperäinen ohje löytyy muuten täältä













SUPPILOVAHVERO-PEKONIPIIRAKKA
24 cm vuoka

POHJA
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 kananmuna
TÄYTE
1 l suppilovahveroita
1 rkl voita
1 sipuli
5 pekonisiivua
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (a' 200 g) creme fraichea
2 kananmunaa
1 dl pecorinojuustoa


Pehmennä voi mikrossa tai käytä huoneenlämpöistä voita. Sekoita joukkoon jauhot ja suola. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina voideltuun 24 cm piirakkavuokaan. Nosta pohja jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Kuumenna puhdistettuja suppiksia pannulla hetki jotta neste irtoaa niistä. Lisää sitten voi ja pienistelty sipuli. Paista sieniä kunnes loputkin nesteet haihtuvat. Paista pekonisiivut rapeiksi ja nosta ne talouspaperin päälle, jotta niistä irtoaa ylimääräinen rasva. Riko pekonisiivut pieniksi paloiksi.

Sekoita kulhossa tuorejuusto ja ranskankerma tasaiseksi seokseksi.Vatkaa joukkoon kananmunat. Raasta juusto. Sekoita joukkoon sienet, pekonimurut ja juusto. Levitä täyte piirakkapohjan päälle.

Paista piirakkaa uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 35-40 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt ja pohja on kypsä. Anna piirakan jäähtyä 15 minuuttia ja tarjoile.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti