keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kinuskiset mokkapalat

Mokkapalojen kinuskinen versio maistuu suolaisen makealta. Pohja on tuttu, mutta kuorrutus tehdään maustamattomasta tuorejuustosta ja valmiista kinuskikastikkeesta, jonka päälle ripotellaan suolapähkinöitä...ah, kuinka hyvää. Voit korvata pähkinät myös muilla pähkinöillä tai voit lisätä päälle vielä suklaarouhettakin. Kinuskiset mokkapalat maistuvat parhaiten yön yli levänneinä ja jääkaappikylminä.








KINUSKISET MOKKAPALAT
pellillinen

200 voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl vahvaa kylmää kahvia
KUORRUTE
250 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (a' 200 g) kinuskikastiketta
PINNALLE
1 1/2 dl suolapähkinöitä


Sulata rasva mikrossa ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne kylmän kahvin ja rasvan kanssa vuorotellen muna-sokerivaahton. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille (noin 25 x 30 cm). Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Rouhi veitsellä suolapähkinöitä hieman pienemmäksi. Vaahdota kuorrutuksen aineksia muutama minuutti ja levitä kuorrute pohjan päälle. Koristele pinta rouhituilla pähkinöillä. Leikkaa paloiksi terävällä veitsellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti