perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 kuvina



Ylläolevassa kuvassa ovat vuoden 2016 suosituimmat kuvat joita olen instagramissa julkaissut tänä vuonna.


Tänään vuoden toiseksi viimeisenä päivänä onkin mukava muistella mitä tämä vuosi on pitänyt sisällään. Vuoteen on mahtunut paljon erilaisia herkkuja, leivonnaisia ja maistuvia ruoka-annoksia...kokeilimpa kahvilan pitoakin Ravintolapäivänä toukokuussa ja järjestin oman perheen kesken mm. Rapujuhlat, puutarhajuhlat sekä vappu- ja isänpäiväbrunssin. Mieleenpainuvin asia tältä vuodelta oli kuitenkin Italian matkamme, jossa saimme kosketuksen aitoon Italialaiseen makumaailmaan. 




Aivan ihania ja maistuvia reseptejä olen testaillut koko vuoden ja olisi aika vaikea sanoa mikä olisi se mieleenpainuvin tai maukkain...vaikka toisaalta...yksi ehkä onnistunein kokonaisuus oli Päärynäinen juureslisuke riistan kanssa, joka aivan suli suuhun ja joka täydensi riistan makua loistavasti, myös Korvapuustipuuro teki vaikutuksen ja toi mukavia makumuistoja vuosien takaa, Granaattiomena-Päärynäsalaatista tuli koko perheen suosikki. 







Teidän mukaan tämä vuosi on ollut makea, ainakin kun katselee mitkä reseptit ovat olleet blogini katsotuimmat. Katsotuin resepti tänä vuonna on ollut huhtikuussa postattu Suklaa nakukakku, jota on katsottu peräti 265 kertaa.




Tässä vielä hiukan muistelua:
Tammikuussa tein ensimmäistä kertaa Juustomakaronia eli mac'n cheesea joka oli ihanan paksua ja täyteläistä koko perheen arkiruokaa. Helmikuussa leivottiin ihanan tahmeaa ja valuvaa Ruotsalaista mutakakkua eli Kladdkakaa. Rapeakuorista ja rukiille maisutuvaa Ruispataleivän ohjetta testasin  Maaliskuussa. Huhtikuun ja koko blogin suosituin resepti oli Suklaa nakukakku joka on todellisten suklaanystävien namupala.




Toukokuussa pistin pystyyn Paperivuoka Kakkukahvilan Ravintolapäivänä ja kahvilan suosituin kakku oli Rocky road juustokakku. Kesäkuussa maistui itsetehty subi ja makea-sipulikastike. Heinäkuussa leivoin äidilleni ihanan syntymäpäiväkakun jossa oli mansikka-valkosuklaamoussea ja savoirdikeksejä. Herukka-pavlovat maistuivat omalle perheelle elokuisissa puutarhajuhlissa.





Omena-vanilja naked cake maistui blogin 3- vuotis synttäreillä Syyskuussa. Lokakuussa Pullapäivän aattona 3.10. julkaisin blogissa ihanan Wienerpulla-ohjeen ja samalla jaoin myös Instagramissa kyseisen pullan kuvan, josta tulikin suosituin ig-kuvani tänä vuonna. Marraskuussa vietimme Kiitospäivää ja tarjosin lounasviereille mausteista Bataattilaatikkoa. Jouluna nautimme aivan ihanaa suklaista Baileys suklaakakkua perheen ja isovanhempien kanssa.






Kiitos kaikille tänä vuonna mukana olleille
💗:lla
 Paperivuoka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti