lauantai 31. joulukuuta 2016

Raakakakku

Tässä se nyt sitten on...ensimmäinen itsetekemäni raakakakku ja ensimmäinen maistamani raakakakku. Ei ollenkaan hullumpaa...kakku syntyi täysin ilman valkoista sokeria, ja se on lisäksi maidoton ja gluteeniton sekä vegaaninen, kun korvaat hunajan esim. kookosnektarilla. Kakku on ihanan raikas eikä yhtään rasvainen tai tuhti niinkuin ajattelin. No, tästä on hyvä jatkaa, eikä tämä suinkaan jäänyt viimeiseksi kokeiluksi...suklaa raakakakku taitaa olla se seuraava askel...mutta siitä sitten ensi vuonna ;-)







Tämän ohjeen myötä toivotan kaikille 
Oikein Maukasta
 ja 
Herkullista Uutta Vuotta 2017









MANSIKKARAAKAKAKKU

POHJA
1 1/2 dl manteleita
8 isoa ja mehukasta taatelia
ripaus merisuolaa
(1 rkl vettä, jos massa tuntuu liian kuivalta)
TÄYTE
2 dl cashewpähkinöitä liotettuna
2 banaania
250 g mansikoita
1/2 dl hunajaa
5 rkl sulatettua kookosöljyä
ripaus vaniljaa
1 limen mehu


Laita cashewpähkinät likoamaan vähintään 4 tunniksi, itse liotin niitä yön yli. Valmista sitten pohja.  Koska en ollut ennen tehnyt raakakakkua, käytin manteleiden ja taateleiden (joista olet poistanut kivet) "survomiseen" leikkuria, ohjeen mukaan blenderi riittää. Painele seos leivinpaperilla vuoratun 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita tekeytymään pakkaseen täytteen teon ajaksi.


Valmista sitten täyte. Huuhtele liotetut cashewpähkinät. Sekoita kaikki täytteen ainekset sekaisin blenderissä/sauvasekoittimella, kunnes täyte muuttuu kuohkeaksi ja sileäksi vaahdoksi. Kaada täyte kakkuvuokaan ja laita pakkaseen kahdeksi tunniksi. Nosta sitten jääkaappiin vielä pariksi tunniksi. VINKKI! Jos pidät raakakakkua pidempään pakastimessa, muista ottaa kakku vähintään neljää tuntia ennen jääkaappiin sulamaan. Kakku on parhaimmillaan pehmeänä ei hileisenä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti