lauantai 10. joulukuuta 2016

Piparikranssi

Piparitaikinasta tehty Piparikranssi taitaa olla tämän joulun trendiherkku...tai ainakin niin monesta leivontablogista ja somesta sellaisen ohjeen/kuvan olen bongannut. Joten pitihän minunkin sellaista kokeilla...tai tällä kertaa tytöt testasivat, ja näin ihastuttavat piparikranssit he valmistivat myyjäisiin ja lahjaksi.







PIPARIKRANSSI
3 kappaletta


500 g kaupan valmista piparkakkutaikinaa tai katso itsetehdyn piparitaikinan ohje täältä
LISÄKSI
¼ dl valkuaista
1 ½ dl tomusokeria
koristerakeita ja nonparelleja
karkkikeppejä


Ota pala taikinaa ja kauli se leivinpaperin päälle levyksi. Leikkaa levystä ympyrä (halkaisija 20 cm) esimerkiksi nurinpäin käännetyn lautasen avulla. Leikkaa ympyrän sisälle toinen ympyrä (halkaisija 18 cm) pienemmän kulhon avulla. Poista keskiosa, jolloin jäljelle jää rengas. Tee samalla tavalla kaksi muuta rengasta. Paista ne yksitellen 200 asteessa noin 8 minuuttia.

Leivo jäljelle jääneestä taikinasta pikkupipareita: esim. tähtiä, sydämiä ja lumihiutaleita/kukkia. Paista piparit ja jäähdytä hyvin ennen koristelua.

Mittaa valkuainen ja tomusokeri kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella 3-4 minuuttia. Laita kuorrute esim.pakastuspussiin, jonka päähän leikkaat pienen aukon. Koristele pikkupiparit kuorrutteella ja ripottele pinnalle nonparelleja ja koristerakeita. Anna koristepursotuksen kovettua ennen kranssien kokoamista. Säästä loput sokerikuorrutteesta pipareiden kiinnittämiseen. 

Laita ("liimaa" koristepursotuksella) pikkupiparit kerroksittain ja tee kiinnittäminen vaiheittain, jotta alemmat piparit ehtivät kiinnittyä ennen kuin "liimaat" päälle seuraavia. Viimeistele kranssi vielä karkkikepeillä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti