perjantai 13. toukokuuta 2016

Granaattiomena-päärynä salaatti




Tänä vuonna vietimme Äitienpäivää ensimmäistä kertaa omassa kodissa kutsuen mummut äitienpäivälounaalle. Kaunis sää kruunasi upean ja tärkeän päivän. Mies grillasi broileria ja pekoni-sieniä tuorejuustotäytteillä ulkona ja minun huolekseni jäi tehdä uuniperunat ja -porkkanat sekä meloni-fetajuustosalaatti ja granaattiomena-päärynäsalaatti, lisäksi pöydässä oli vielä marinoituja punasipuliviipaleita ja tomaatti-chiliranskankermakastiketta sekä juustotarjotin. Lounas oli sopivan ruokaisa muttei liian raskas.  Jälkiruuaksi nautimme kahvin ja teen kanssa Vadelma-valkosuklaa hyydykekakkua sekä nutellamuffineita.




Granaattiomena-päärynäsalaatti on sopivan hedelmäinen ja raikas salaatti joka saa kaveriksi inkiväärisen vinegretin. Salaatista tulee ruokaisempi kun lisäät joukkoon kinkkua, tonnikalaa tai kanaa.





GRANAATTIOMENA-PÄÄRYNÄ SALAATTI
4 henkilölle


1 granaattiomena
2 päärynää
2 avokadoa
(1/2 kurkkua)
1/2 pss babypinaattia
1/2 kerä amerikansalaattia
1/2 pss jääsalaattia
1 dl saksanpähkinöitä
KASTIKE
5 dl öljyä
2 rkl granaattiomenamehua
1 rkl omenaviinietikkaa tai muuta vaaleaa viinietikkaa
5 tl raastettua inkivääriä
1 pieni valkosipulinkynsi
2 tl suolaa
2 tl rouhittua mustapippuria


Pyörittele kämmenen alla granaattiomenaa ensin, siten siemenet irtoavat helpommin. Halkaise ja lohko granaattiomena ja kopauta siemenet kulhoon lusikan avulla. Ole varovainen, mehu on värjäävää. Säästä valunut mehu salaatinkastikkeeseen. Pese ja leikkaa päärynä ohuiksi siivuiksi. Halkaise avokado, ota kivi pois, lusikoi ja viipaloi hedelmäliha. Pese ja halkaise kurkku, kaavi siemenet pois ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi, itse en lisännyt kurkkua laisinkaan. Pese salaatit ja revi, sekä leikkaa ne sopivan kokoisiksi suupaloiksi, lisää salaattivadille. Lisää granaattiomenan siemenet, päärynät, avokado ja kurkku omiksi ryhmiksi. Hienonna ja ripottele päälle pähkinät.

Tee vinegretti-kastike. Sekoita öljyyn granaattiomenamehu, etikka, raastettu inkivääri ja hienonnettu valkosipuli. Voit halutessasi pyörättää kastikkeen sauvasekkoittimella kuohkeaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada salaatin päälle tai tarjoa erikseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti