maanantai 4. huhtikuuta 2016

Porkkana-kesäkurpitsasalaatti


Eilen korkattiin grillikausi avatuksi, lisukkeena piti olla kaali-porkkanasalaattia tuota meidän perheen luottosalaattia mutta kuinkas kävikään...olin unohtanut ostaa kaalia...kauppaankaan ei huvittanut lähteä, joten korvasin kaalin kesäkurpitsaraasteella. Ja WAU...salaatista tuli aivan mahtavaa...miksihän en ollut tätä aikaisemmin kokeillut. Porkkanaraasteen ja kesäkurpitsaraasteen joukkoon lisäsin vielä sipulia ja maustekastikkeen ja koko komeuden kruunasi paahdetut sesamin siemenet. Aikas yksinkertaista, mutta NIIN HYVÄÄ.




PORKKANA-KESÄKURPITSASALAATTI
4 henkilölle

2-3 keskikokoista porkkanaa
1/2 kesäkurpitsa
1 sipuli
KASTIKE
1/2 dl sokeria
1/2 dl etikkaa
1/2 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa

LISÄKSI
2 rkl sesamin siemeniä

Raasta porkkanat ja kesäkurpitsa. Silppua sipuli pieneksi. Sekoita kaikki keskenään.Valmista kastike. Mittaa kattilaan sokeri ja etikka, kiehauta ne siten, että sokeri sulaa ja lisää suola sekä öljy, sekoita hyvin. Kaada valmis kastike raasteiden joukkoon ja sekoita. Anna maustua vähintään 1 tunti. Paahda sesamin siemenet kuivalla ja kuumalla pannulla kunnes ne saavat hiukan väriä. Lisää ne salaatin joukkoon ja sekoita. Tarjoa grilliruuan lisukkeena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti