maanantai 25. huhtikuuta 2016

Donitsit uunissa

Sima ja donitsit  kuuluvat ehdottomasti meidän vappuun joten tässä hieman esimakua ensi viikonlopun herkuista...




Eilen tuli paistettua eka satsi donitseja uunissa...maku oli loistava ja nyt ne on jo kaikki syöty...hups...onneksi en aivan yksin niitä syönyt. Olin jo pitkään haaveillut donitsien paistosta uunissa, koska öljyllä lotraaminen ei ole lempipuuhaani ja vihdoin löysin hyvän reseptin...itse donitsien valmistamine ei sujunut aivan ongelmitta.

Ajattelin tehdä donitsit "helposti ja nopeasti" ilman donitsipeltiä, ja näppäränä paistoin donitsit tavallisessa muffinipellissä...pursottelin donitsitaikinaa muffinipellille rinkuloiksi mutta nehän menivät umpeen...onneksi sain omenaporalla tehtyä reiät, jotta donitsit näyttivät donitseille ja kuorrutus pelasti lopputuloksen.





DONITSIT UUNISSA
24 kpl

1 dl öljyä
2 1/2 dl piimää
2 kananmuna
2 dl sokeria
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
LISÄKSI
50 g sulatettua voita
KUORRUTE
mansikanmakuista tomusokeria
vettä
nompparellejä

Sekoita öljy, piimä, muna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa. Öljyä muffinipelti kevyesti. Laita taikina tukevaan pakastepussiin, leikkaan kulmaan pieni reikä ja pursota taikinaa rinkuloiksi muffinipellin koloihin noin puoleenväliin asti. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 8 min. Seuraa donitseja, älä kypsennä niitä liikaa. Valmis donitsi on keskeltä kevyesti painettuna kiinteä, mutta pehmeä.


Voitele donitsit kevyesti sulatetulla voilla niin saat ne ihanan meheviksi. Anna jäähtyä hyvin. Tee sitten omenaporalla reiät donitsin keskelle jos et ole käyttänyt donitsipeltiä.




Sekoita kuorrutuksen aineet sekaisin paksuksi tahnaksi. Kuorrutteen pitäisi olla paksuudesta huolimatta hyvin levittyvää. Jos tahna on liian paksua, lisää tippa vettä. Jos se on liian löysää, lisää tomusokeria. Hyvä paksuus on sellainen, että kun dippaat donitsin kuorrutteeseen ja nostat ne pois, kuorrute jää pintaan ja valuu hieman reunoja alaspäin. Koristele heti nonparelleilla.




Kokeilin vielä suklaakuorrutustakin mutta esim. tummasuklaa pelkästään oli liian voimakkaan makuista, ehkäpä puolet maitosuklaata ja tummaasuklaata sopisivaat paremmin, myös kermaa tai öljyä pari tippaa saisi varmasti kuorrutteesta sileämpää. No, kaikesta huolimatta näistä ihanista donitseista tuli suussa sulavia pikkuherkkuja 💜 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti