maanantai 28. marraskuuta 2016

Leivoskokeiluja: Mustika-sitruunaleivos mustikkakiilteellä

Omalla paikkakunnalla oli nimikkoleivos kilpailu tänä syksynä, johon minäkin osallistuin. Arviointi kriteereinä oli koristelu, väritys tai muoto joka ilmentäsisi paikkakuntaa, myös maku ja ulkonäkö olisivat tärkeitä. Eduksi olisi erikoisruokavaliot ja leivoksen pitäsi olla helposti toteutettavissa, jotta sitä voitaisiin valmistaa suuria määriä esim.paikkakunnan juhlatilaisuuksiin.

Ensimmäinen leivoskokeiluni paikkakuntani omaksi juhlaleivokseksi oli Mustikka-sitruunaleivos mustikkakiilteellä. Tässä herkussa yhdistyy kaksi lempimakuani, mustikka ja sitruuna. Leivos tehdään muffinipellillä, jotka vuorataan amerikanmuffini-paperivuoilla. Pohjana on perinteinen keksipohja ja täytteissä on mustikan ja sitruunan lisäksi makurahkoja. Idea näihin leivoksiin lähti pienet juustokakut - reseptistä.






MUSTIKKA-SITRUUNALEIVOS
Gluteeniton ja laktoositon
12 kpl

POHJA
200g Gluteenittomia Digestivekeksejä
75 g laktoositonta margariinia

SITRUUNATÄYTE
200 g laktositonta Sitruuna- limerahkaa
2 dl laktoositonta kermaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
puolikkaan sitruunan mehu puristettuna

MUSTIKKATÄYTE
200 g laktoosinta Vanilia-rahkaa
2 dl laktoositonta kermaa
2 rkl sokeria
300 g mustikoita soseena
5 liivatetta
vettä

KIILLE
150 g mustikoita soseena
1-2 rkl sokeria
1/2 dl mehua
2 liivatetta

KORISTELU
laktoositonta valkosuklaata
mustikkamehua
pensasmustikoita
mintunlehtiä



Valmista keksipohja murskaamalla keksit ja sekoittaamalla keksimuruihin margariini. Levitä ja painele keksiseos muffipellin koloihin, jotka ovat vuorattu paperisilla amerikanmuffinivuoilla. Siirrä jääkaappiin odottamaan.

Valmista sitruunatäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Sekoita erillisessä kulhossa sähkövatkaimella huolellisesti keskenään sitruunarahka, sitruunan kuoriraaste ja sokerit. Kuumenna mikrossa sitruunamehu ja liota liivatelehdet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana rahkaseokseen ja sekoita koko ajan. Lisää lopuksi kermavaahto. Kaada täyte pohjien päälle ja laita pakkaseen hyytymään.

Valmista mustikkatäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mustikat ja vatkaa kerma. Sekoita sähkövatkaimella huolellisesti keskenään vanilja-rahka, mustikkasose ja sokeri. Kuumenna vesitilkka mikrossa ja liota liivatelehdet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana rahkaseokseen ja sekoita koko ajan. Kääntele lopuksi joukkoon kerma. Kaada täyte sitruunahyydykkeen päälle siten että kaikkien leivosten sitruunatäyte peittyy. Laita leivokset kylmään hyytymään pariksi tunniksi.

Valmista kiille. Soseuta mustikat, lisää sokeri. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuumenna mehu ja lisää lionneet liivatteet. Sekoita liivateneste huolellisesti mustikkasoseeseen. Kaada kiille kaikkien leivosten  päälle tasaisesti ja laita jääkaappiin hyytymään mieluiten yön yli. 

Valmista suklaakoristeet. Sulata valkosuklaa mikrossa ja leivtä se leivinpaperin päälle ympyröiksi. Tee mustikkamehulla haluamasi kuvio. Laita suklaakoristeet pakastimeen jähmettymään. 

Irrota leivokset paperisista leivosvuoista. Koristele  leivokset suklaakoristeella, pensasmustikoilla ja mintunlehdillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti