lauantai 19. heinäkuuta 2014

Keikaus Boston



Keikaus Boston eli Sticky bun, amerikkalainen tahma pulla tuo mieleen taannoinsen amerikan matkamme ja hotelliaamiaiset, joissa tarjolla oli aina lämmintä kanelista pullaa.



Keikaus Boston
12 palaa

Taikina
2 1/2 dl maitoa
3/4 dl sokeria
1 pss (11g) kuivahiivaa
2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
6-7 dl vehäjauhoja
75 g voita

Täyte
40 g voita
2-3 rkl sokeria
1 tl kanelia

Vuokaan
125 g pekaanipähkinöitä
75 g voita
1 dl n.(60g) fariinisokeria
1/2 dl vaahterasiirappia tai tummaa siirappia

Lämmitä maito 42-asteiseksi. Lisää sokeri, kuivahiiva, kardemumma ja suola. Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää pehmeä rasva loppuvaiheessa. Taikina saa olla pehmeää. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista. Anna taikinan kohota leivinliinan alla 20-30 minuuttia.

Kiinnitä leivinpaperi irotopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle. Paloittele vuokaan tulevat pähkinät käsin noin 4 osaan ja levitä ne tasaisesti vuoan pohjalle. Sulata rasva kattilassa, lisää fariinisokeri ja sekoita hetki.


Nosta kattila liedeltä ja kaada joukkoon siirappi. Anna seoksen hieman jäähtyä. Lusikoi seos pähkinöiden päälle vuokaan.


Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi (noin 30 x 40 cm). Levitä taikinalevylle täytteen pehmeä voi, sokeri ja kaneli. Kääri levy rullaksi ja leikkaa se 12 viipaleeksi. Nosta viipaleet vuokaan ympyrän muotoon leikkauspinta ylöspäin. Jätä palojen väliin hieman kohoamistilaa. Kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä 20-30 minuuttia.



Nosta vuoka uuniin. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 20 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, peitä vuoka paistamisen loppuvaiheessa leivinpaperilla. Anna bostonin levätä noin 5 minuuttia ja kumoa se tarjoiluvadille. Lusikoi mahdolliset vuokaan jääneet pähkinät pullan pinnalle. Vinkki! laita leivinpaperi vuoan alle, silloin vuoasta valuva rasva ei sotke uunia.


Pulla on ihanan pehmeä ja todella makea :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti