sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Karpalo-kookosmysli

Itsetehty mysli maistuu aina yhtä ihanalta. Mysli on todella helppoa tehdä ja se valmistuu noin 20 minuutissa ja on heti valmista syötäväksi..toki kannattaa hieman jäähdytellä mysliä, mutta muuten voit nauttia sitä aamiaisella tuoreiden marjojen, hedelmien ja jogurtin kanssa.

Karpalo-kookosmysli syntyi kun kuivakaapin mysli oli loppu ja kaapista löytyi monenlaisia puolikkaita pussukoita joiden viimeinen käyttöpäivä lähestyi. Sekoittelin pussukoiden pohjat kulhossa sekaisin ja lisäsin joukkoon öljyä, mehua ja hieman makeutta hunajasta. Sitten vain mysli uuniin paahatumaan ja hieman sekoittelua paiston aikana. Ja hetken kuluttua sinulla on valmis aamiaisherkku valmiina.












KARPALO-KOOKOSMYSLI
vajaa 8 dl

1 dl manteleita
2 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1 1/2 dl kvinoaa
1/2 dl pellavasiemenrouhetta
1 dl erilaisia siemeniä esim.auringonkukansiemeniä
1/2 rkl öljyä
1/4 dl omenamehua
1/2 rkl juoksevaa hunajaa
1 1/2 dl kuivattuja karpaloita

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Hienonna mantelit. Sekoita kuivat aineet sekaisin kulhossa. Lisää joukkoon öljy, omenamehu ja hunaja. Sekoita seos huolellisesti. Jaa mysli leivinpaperoidulle pellille ja paahda mysli uunin keskiosassa noin 15-20 minuuttia välillä sekoittaen, varsinkin paahdon loppupuolella. Anna jäähtyä. Sekoita kuivatut karpalot joukkoon. Säilytä mysli tiiviskantisessa purkissa.


1 kommentti:

  1. Mun mies tykkää tosi paljon syödä aamuisin jogurtin kanssa mysliä. Olen monta kertaa luvannut että tekisin sitä hänelle itse, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Pitäis löytää jotain hyviä makupareja. Tässä olisi yksi hyvä vaihtoehto! :)

    VastaaPoista