maanantai 2. lokakuuta 2017

Reuben kerrosleipä

"Reuben kerrosleipä on makeiden, happamien ja suolaisten makujen ilotulitus" lupaa Amerikan keittokirjani - eikä lupaa turhaan, sillä kerrosleipä vie kielen mennessään. Kerrosleipään tarvitaan rukiinen leipä ja häränlihaa esim.pastramia tai briskettiä sekä pikahapankaalia. Kerrosleipä paistetaan voissa paistinpannulla ja herkutellaan pikapikkelöityjen kurkkujen kera.




Tämän kerrosleivän syntyperästä on monenlaisia tarinoita. Kaksi vahvinta keksijää ovat newyorkilainen Reuben's Delicatessenin omistaja Arnold Reuben sekä ruokakauppias Reuben Kulakofsky Omahasta. Reubenleipä syntyi 1900-luvun alussa ja 1956 se voitti parhaan kerrosleivän tittelin Yhdysvaltain kansallisen ravintolayhdistyksen sponsoroimassa kilpailussa.









REUBEN KERROSLEIPÄ
4 annosta

8 viipaletta ruispaahtoleipää
16 viipaletta emmental-juustoa
450 g savustettua häränlihaa esim.pastramia tai briskettiä
8 rkl pikahapankaalia
4 rkl voita
KASTIKE
60 g majoneesia
1 tl piparjuuritahnaa
1 rkl ketsuppia
1 tl worcester-kastiketta
suolaa
pippuria myllystä



Valmista ensin kastike. Sekoita majoneesi, piparjuuritahna, ketsuppi ja worcester-kastike kulhossa. Mausta.

Levitä kastiketta kaikille leipäviipaleille. Lado neljälle leipäviipaleelle 2 juustoviipaletta, 3-5 lihaviipaletta, pikahapankaalia ja toiset 2 juustoviipaletta. Laita loput leivät kansiksi. Sulata voi pannulla keskilämmöllä. Paista leipiä molemmin puolin 1-2 minuuttia. Tarjoa Reuben kerrosleipä esim. pikapikkelöityjen kurkkujen kanssa.







PIKAHAPANKAALI
4 annosta

1 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 pieni hopeasipuli
1 keräkaali
5 dl omenaviinietikkaa
2 rkl suolaa
1 rkl kuminansiemeniä

Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää murskatut valkosipulinkynnet ja kuullota hetki. Sekoita sitten joukkoon kuutioitu hopeasipuli ja kuullota läpikuultavaksi. Suikaloi kaali. Laita kaali kattilaan, lisää joukkoon kuullotetut sipulit ja 1,2 dl vettä, etikka, suola ja kuminansiemenet. Kiehauta, alenna lämpöä ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 1 1/2 tuntia. Tarjoa lämpimänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti