sunnuntai 7. elokuuta 2016

Herukka Pavlovat

Tässä helppo ja näyttävä tarjottava juhlaan kuin juhlaan. Iso Pavlova on ehkä hankala leikattava, joten tein tällä kertaa jokaiselle syöjälle ikioman pikku Pavlovan.






HERUKKA PAVLOVAT
8 kpl

4 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja
1 tl omenaviinietikkaa
LISÄKSI
3 dl kermaa
100 g Marcarbone-tuorejuustoa
ripaus vaniljasokeria
KORISTEEKSI 
punaherukoita
valmista kinuskikastiketta

Erottele huolellisesti valkuaiset ja keltuaiset. Tarkista etteivät vatkauskulho tai vatkaimet ole märkiä tai rasvaisia.Vatkaa valkuaiset höttöiseksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja lisää puolet sokerista hiljalleen joukkoon. Sekoita loput sokerista ja maissitärkkelysjauhot ja lisää vaahtoon. Jatka vatkaamista kunnes vaahto on kiiltävää ja jämäkkää,noin 5 minuuttia. Lisää omenaviinietikka ja vatkaa vielä hetki.

Muotoile pavlova pohja haluamallasi tavalla leivinpaperin päälle, esim. puuursota tai levita ruokalusikan avulla halkaisijaltaan noin 8 cm kokoisia kekoja. Jätä mini pavlova pohjiin keskelle tilaa vaahdolle ja marjoille. Paista uunin alatasolla 125 asteessa noin 1 tunti 15 minuuttia. Sammuta uuni, mutta älä aukaise uuninluukkua vaan anna pavlova pohjien jäähtyä uunissa.

Vatkaa kerma ja lisää siihen mascarbone, sekoita aineet hyvin, mausta vaniljasokerilla. Lusikoi täytettä Pavlovan koloihin. Koristele punaherukoilla ja kinuskikastikkeella.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti