lauantai 20. kesäkuuta 2015

Sloppy Joe hampurilainen

Amerikka on hampurilaisten luvattu maa. Sloppy Joe ohjeen bongasin ensimmäistä kertaa Amerikan keittokirjastani talvella, myöhemmin törmäsin ohjeeseen myös täällä, niinpä sain idean tehdä tätä runsaalla jauhellihakastikkeella täytettyä hampurilaista täksi juhannukseksi. Sämylöiden valmistukseen menee useampi tunti mutta kastike valmistuu reilussa parissakymmenessä minuutissa.

Tarinan mukaan perinteinen "Sottapytty Joe" on paistetusta jauhelihasta, sipulista, tomaatista ja mausteista tehdyllä kastikkeella täytetty pehmeä sämpylä, jonka syöminen on sotkuista puuhaa. Sloppy Joe syntyi ilmeisesti 1930-luvun lamavuosina Usassa, kun liha oli kallisarvoista - reseptin tarkoituksena on todennäköisesti ollut saada pieni lihamäärä riittämään mahdollisimman pitkälle.





Sloppy Joe hampurilainen
8 annosta

KASTIKE
1 sipuli
1 punainen paprika
1 rkl öljyä
400 g naudan jauhelihaa
1/2 tl suolaa
2-3 rkl Worcestershire-kastiketta
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl paseetattua tomaattia (säilyke)
1 prk (a' 240 g) Creme Bonjour  Cuisine Fraiche valkosipuli & yrtit
mustapioppuria myllystä
1 rkl hienoasokeria

Hienonna sipuli. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Kuumenna kasvikset öljyssä, siirrä ne sitten sivuun odottamaan. Ruskista jauhelija. Lisää joukkoon sipuli ja paprika.Mausta suolalla ja Worcestershire-kastikkeella. Ripottele päälle vehnäjauhot. Sekoita. Lisää paseerattu tomaatti ja Creme Bonjour Cuisine Fraiche valkosipuli & yrtit. Sekoita. Keitä hiljalleen 5-10 minuuttia.



SÄMPYLÄT
2 1/2 dl vettä 
4 rkl maitoa 
2 tl kuivahiivaa
2 rkl sokeria 
8 dl vehnäjauhoja 
1 1/2 tl suolaa 
2 rkl pehmeää voita 
1 muna
VOITELUUN
1 muna 
1 tl vettä 
sesaminsiemeniä
   
Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva ja sokeri. Jätä seisomaan noin 5 minuutiksi. Sekoita jauho ja suola, nypi voi jauhojen joukkoon. Sekoita muna vesi-hiivaseokseen ja lisää se jauhojen joukkoon. Sekoita taikina puuhaarukalla tasaiseksi.
Laita taikina yleiskoneeseen  ja anna koneen käytä 10 minuuttia tai vaivaa taikinaa käsin saman verran, kunnes se kiinteytyy. Aluksi taikina on todella tahmaista, mutta muuttuu vaivaamisen myötä helpommin käsiteltäväksi. Kelmuta taikinakulho ja kohota 1-2 tuntia, kunnes se on suurin piirten kaksinkertaistunut.

Kaada kohonnut taikina kevyesti jauhotetulle päydälle. Jaa taikina 8 osaan ja muotoile niistä litteitä sämpylöitä uunipellille. Peitä sämpylät liinalla ja kohota 1-2 tuntia. Laita kylmään uuniin kulho, jossa on pari desiä vettä ja kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele sämpylät vesi-munaseoksella ja ripottele päälle sesaminsiemeniä. Paista 10-15 minuuttia.

                                                                        *******

Kuumenna halkaistut hampurilaissämpylät uunissa tai mikrossa. Laita väliin runsaasti kastiketta. Tarjoa hampurilaiset sellaisenaan tai Fenkoli coleslawn kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti