sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Oreo-valkosuklaajuustokakku 🌸

Blogi tänään 6 -vuotta. Synttäreillä oli tarjolla tietysti synttärikakkua. Tänä vuonna tein lempikakkuani eli hyydytettyä juustokakkua. Testasin ensimmäistä kertaa Oreo-valkosuklaa juustokakkua, jossa on suklainen pohja ja täytteinä ihanaa oreo-täytettä ja täyteläistä valkosuklaata. Idean ja ohjeen löysin täältä.





🌸

Onnellisuuden edellytys on 
jokin, joka herättää
innostuksen

( Charles Kingsley)

🌸 










OREO-VALKOSUKLAAKAKKU
10 annosta

SUKLAAPOHJA
1/2 dl maitoa
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl kuumaa vettä
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl soodaa
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
OREOTÄYTE
1 pkt (a'154 g) Oreokeksejä
1 dl vispikermaa
1 dl Flora vanillaa
200 g mascarbone
125 g vaniljavanukasta
1 rkl vaniljasokeria
1/2 dl tomusokeria
4 liivatetta
VALKOSUKLAATÄYTE
1 dl vispikermaa
1 dl Flora vanillaa
150 g valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
1 rkl tomusokeria
3 liivatetta
KORISTEET
Oreokeksejä, suklaarouhetta,
koristerakeita, tuoreita kukkia



Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita keskenään maito, rypsiöljy ja kananmuna.Yhdistä kuivat aineet nesteiden joukkoon hitaasti sekoittaen. Lämmitä vesi ja lisää se kakkutaikinan joukkoon, sekoita taikina tasaiseksi.

Suihkuta vuokaspray 22 cm kakkuvuokaan. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla  175 asteessa noin 15 min. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kakun kumoamista vuoasta. Jäähdytä pohja hyvin ennen kokoamista.

Valmista Oreotäyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 10 minuutiksi. Ota oreokekseistä täytteet kulhoon, murskaa keksien kuoret. Vatkaaa vispikerma ja floravanilla keskenään. Notkista mascarpone. Lisää mascarbonen joukkoon oreokeksien täytteet, vaniljavanukas, vaniljasokeri ja tomusokeri ja sekoita tasaiseksi.

Lämmitä tilkka vettä, sulata liivatteet siihen hyvin sekoittaen. Kaada liivateseos mascarponeseoksen joukkoon. Yhdistä kerma-floravanilla ja mascarbonevaahto keskenään. Sekoita lopuksi oreokeksimurska täytteen joukkoon varovasti käännellen.

Kokoa kakku. Käytä samaa vuokaa jossa paistoit suklaakakkupohjan. Laita reunavuokaan reunakalvo ja laita suklaakakku pohjalle. Kaada oreotäyte kakkupohjan päälle ja sekoita tasaisesti. VINKKI!Voit kopauttaa vuokaa jotta saat täytteen leviämään tasaisesti.  Laita kakku jäähtymään jääkaappiin vähintään 2 tunniksi (tai pakastimeen).

Valmista valkosuklaatäyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 10 minuutiksi. Sulata suklaa mikrossa ja jäähdytä hetki. Vatkaa vispikerma ja floravanilla vaahdoksi. Sekoita mascarbone tasaiseksi ja lisää hieman jäähtynyt valkosuklaa, tomusokeri ja vaniljasokeri joukkoon.

Lämmitä tilkka vettä, sulata liivatteet siihen hyvin sekoittaen. Kaada liivateseos mascarpone-valkosuklaaseokseen. Yhdistä kerma- floravanilla ja mascarbone keskenään. Kaada valkosuklaatäyte oreotäytteen päälle ja sekoita tasaiseksi. Kopauta vuokaa, jotta saat täytteen leviämään tasaisesti. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin vähintään 4 tunniksi mutta mieluiten yön yli.

Irrota varovasti reunavuoka ja reunakalvo. Koristele kakku oreokekseillä, suklaallarouheella, kukilla ja koristerakeilla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti