perjantai 30. maaliskuuta 2018

Vuohenjuusto-pinaattimunakas & karamellisoitu pekoni pääsiäisbrunssille

Juhlapyhinä on ihana nauttia aamupalaa rauhassa perheen kanssa. Kata tänä vuonna pääsiäisenäpöytään useampiakin herkkuja. Tarjoa vaikka vuohenjuusto-pinaattimunakasta, uunissa karamellisoitua pekonia, suloisia pupusämpylöitä, pehmeää mangosmoothieta, raikkaita hedelmiä ja pieniä suklaamunia.





Tällä ohjeella saat ehkä parasta munakasta mitä minä tiedän, ainakin itse tykkäsin ihan kympillät. En oliso uskonut että vuohenjuusto ja pinaatti sopivat munakkaaseen kuin nenä päähän. Karamellisoidut pekonit valmistuvat samaan aikaan uunissa pellillä. Pekonit saavat makeuden fariinisokerista. Makean ja suolaisen liitto on todella onnistunut ja ne katoavat nopsaan herkuttelijoiden suihin. 






VUOHENJUUSTO-PINAATTIMUNAKAS
4 annosta

6 kananmunaa
1 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
150 g vuohenjuustoa
2 dl tuoretta pinaattia


Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon ruokakerma ja mausteet. Sulata voi pannulla ja kaada munaseos sille. Kypsennä silloin tällöin sekoitellen noin 2 minuuttia miedolla lämmöllä.

Ripottele päälle murusteltu vuohenjuusto ja pinaatti. Jatka paistamista vielä noin minuutti tai kunnes on kostean kypsää. Tarjoa vuohenjuustomunakas rapeaksi paahdetun karamellisoidun pekonin kanssa.









KARAMELLISOITU PEKONI
4 annosta

1 pkt (a'170 g) pekonia
2 rkl fariinisokeria



Levitä pekonit leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Ripottele päälle fariinisokeri. Paista pekonit uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes pekoni on kypsää ja karamellisoitunutta. Vahdi paistumista, sillä sokeri palaa helposti.







Maistuvaa Pääsiäisenaikaa!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti