tiistai 3. marraskuuta 2015

Täytetty myskikurpitsa


Kurpitsa on ihanan maukas ja monipuolinen raaka-aine, joka maistuu ainakin meidän perheelle näin syksyisin. Tänään kokkasin täytettyjä myskikurpitsoja johon tein jauhelihakastikkeen hirvenlihasta mutta jauhelihaksi käy mikä tahansa liha..punaviini antaa lisämakua soosiin ja kaiken kruunaa rapea juustokuorrutus...tämä ruoka vie kielen mukana.





Täytetty myskikurpitsa
2 annosta

1 myskikurpitsa halkaistuna
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
JAUHELIHAKASTIKE
200-300 g hirvenjauhelihaa
1 valkosipulinkynsi
1/2 mieto chili
1 punasipuli
2 tomaattia kaltattuna ja hienonnettuna
1/2-1 dl punaviiniä
1 rkl tomaattipyrettä
suolaa ja mustapippuria
juustoraastetta

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Lorauta oliiviöljyä kurpitsan päälle ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 1 tunti, kurpitsa on valmis kun haarukka menee siitä läpi.



Valmista jauhelihakastike. Kuullota valkosipuli, punasipuli ja chili. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista. Kalttaa tomaatit (kiehauta vettä ja upota tomaatit veteen noin 1 minuutiksi tai siksi aikaa että kuoret irtoavat, kuori tomaatit). Lisää kaltatut ja hienonnetut tomaatit jauhelihan joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää tomaattipyre ja punaviini, anna ylimääräisen nesteen kiehua pois. Kun kastike on sakeaa mausta se.

Täytä kypsät kurpitsat jauhelihakastikkeella ja lisää lopuksi juustoraaste. Kuumenna 200 asteisessa uunissa kurpitsoja vielä noin 15 minuutti kunnes juusto ruskistuu.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti