lauantai 4. elokuuta 2018

Punaherukkainen valkosuklaakuivakakku

Elokuu on ihanaa aikaa kun saa kerätä marjoja suoraan pensaasta tai metsistä. Harvoin vaan tulee leivottua punaherukasta mitään vaikka se onkin niin ihana marja. Tämän ihanan ohjeen löysin @Lunnileipoo-blogista.






Punaherukkainen valkosuklaakuivakakku maistuu samalla  kirpakalle ja makealle...aikas hyvä kombo sanoisin. Kakku on ihanan marjainen ja se saa sopivasti kosteutta jogurtista (vaikka nimensä mukaan on kuivakakku niin todellisuudessa kakku ei ole kuiva ollenkaan). Hiukan jäähtyneenä taivaallista tarjottavaa kahvinpöydässä.






PUNAHERUKKAINEN VALKOSUKLAAKUIVAKAKKU


55 g laktoositonta margariinia
200 g kreikkalaista jogurttia
3 munaa
2 dl sokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata
2 dl punaherukoita



Ota munat ja jogurtti ajoissa huoneenlämpöön. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sulata voi ja anna jäähtyä hieman.Yhdistä kulhossa munat, jogurtti, sokeri ja hieman jäähtynyt voisula, sekoita tasaiseksi.

Mittaa toiseen kulhoon vehnäjauhot ja leivinjauhe. Rouhi valkosuklaa karkeaksi ja yhdistä jauhoihin.
Lisää kuivat aineet märkiin aineisiin, sekoita nopeasti yhteen. Sekoituksen loppuvaiheilla lisää punaherukat.

Kaada taikina voideltuun pitkänomaiseen leipävuokaan ja tasoita pinta lastalla. Paista uunin keskitasolla noin 50-55 minuuttia tai kunnes kakun keskusta näyttää kypsältä. Tarkista kakun kypsyys puutikulla kakun keskeltä. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kuin leikkaat sen paloiksi ja tarjoilet. Viimeistele tomusokerilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti