sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Rapea uunilohi

Tänään meillä syötiin lohta, nopeaa ja maukasta ruokaa...mutta tällä kertaa kuorrutinkin kalan siemen-ruisleipärouheella. Rapsakka pinta tuo vaihtelua uunilohelle ja se maistuu herkulliselta. VINKKI! Jos haluat vieläkin rapeamman pinnan, loppusilaus kannattaa tehdä uunissa grillivastuksen alla. Kalan kanssa uunissa paistuvat pienet uuniperunat. Tee niihin poikittaisviiltoja, sipaise öljyä pintaan ja pane uuniin noin 20 minuuttia ennen kalaa. Alkuperäinen ohje löytyi Maku-lehdestä






Rapea uunilohi
4 annosta

600 g lohifile
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
2 viipaletta kuivahtanutta ruislimppua tai ruisleipää
3/4 dl valmista siemensekoitusta tai tee itse sekoitus esim.kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä,      pähkinöitä, kuivattua valkosipulia, pinjansiemeniä
2 rkl voisulaa
1 rkl sitruunamehua
2 rkl ruohosipulisilppua

Nosta file nahkapuoli alaspäin uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Paloittele leipäpalat monitoimikoneeseen tai teholeikkuriin. Itse käytin ruisleipää. Lisää itse tehty siemensekoitus ja pyöräytä seos karkeaksi rouheeksi. Sekoita rouheeseen voisula ja sitruunamehu. Ripottele seos kalan pinnalle.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia ja jatka paistoa grillivastuksen alla niin kauan että kuorrutus muuttuu kauniin ruskeaksi. Silppua pinnalle runsaasti ruohosipulia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti