lauantai 1. syyskuuta 2018

Suolakinuski-Aprikoosi-nakukakku & blogi 5 vuotta

Tänään blogi viettää 5v. syntymäpäiviään. Synttäreitä juhlistan herkuttelemalla Suolakinuski-
Aprikoosi-nakukakulla ja juhlien kunniaksi kirjaan ohjeen myös tänne blogiin. Kakku sopii minusta todella hyvin syksyyn niin väritykseltään myös maultaan. Kakkupuutarha- blogin ohjetta muunnellen syntyi oma versioni synttärikakusta.




Suolakinuski, suolakinuski-tuorejuustotäyte ja itsetehty aprikoosihillo luovat ihanan paahteisen ja makeansuolaisen suupalan. Kakkupohja on täyteläisen pehmeä ja kuohkea. Nakukakku kuorrutetaan suolakinuskilla ja koristellaan aidoilla kukilla. 







Kakku on aika suuritöinen ja sen tekoon kannattaakin varata kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä kannattaa tehdä hillo, suolakinuski ja kakkupohjat. Toisena täyttää kakku ja kolmantena koristella. Lopputulos on kuitenkin niin loistava että kaikki työ on vaivan arvoista. Suosittelen testaamaan kakkua🌺








Herkullisia hetkiä
toivottaa
5 vuotias Paperivuoka










SUOLAKINUSKI-APRIKOOSI-NAKUKAKKU
15-20 hengelle

APRIKOOSIHILLO
500 g kypsiä ja tuoreita aprikooseja
1 1/2 dl hillosokeria
SUOLAKINUSKI
225 g sokeria
1 1/2 dl vispikermaa
100 g voita kuutioituna
1/2 tl suolaa
KAKKUPOHJA
300 g huoneenlämpöistä voita
320 g (3 1/2 dl) sokeria
4 munaa
360 g (5 3/4 dl) vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
240 ml maitoa
SUOLAKINUSKITUOREJUUSTOTÄYTE
400 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
1 dl suolakinuskia
1 dl tomusokeria
1/2 dl vispikermaa

Kakun teko kannattaa aloittaa paria päivää ennen kakun tarjoamista. Tee ensin aprikoosihillo ja suolakinuski. Kiehauta sokeri ja pilkotut aprikoosit kattilassa. Keitä keskilämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes aprikoosit ovat kypsiä. Soseuta aprikoosit sauvasekoittimella soseeksi ja keitä vielä pari minuttia jotta turha neste haihtuu. Anna jäähtyä huoneenlämpöön ja säilytä jääkaapissa kakun täyttämistä varten.

Tee sitten suolakinuski. Lämmitä vispikerma mikrossa lämpimäksi ja kuutio kylmä voi pieniksi kuutioiksi. Kuumenna sokeria kattilassa kunnes se alkaa sulaa reunoilta. Sekoita kevyesti jotta sokeri sulaa kauttaaltaan. Kun sokeri on sulanut täysin, ota kattila liedeltä ja lisää pari voikuutiota kerrallaan samalla sekoittaen. Anna voin sulaa sokerin joukkoon ja lisää taas pari voikuutioita. Jos seos tuntuu jäähtyvän liikaa, käytä sitä hetki lämpimällä liedellä. Kun olet sekoittanut kaiken voin sokerin joukkoon, kaada lämmin kerma joukkoon ja sekoita kunnes kerma on täysin sekoittunut kinuskiin. Kaada kinuski kulhoon ja anna jäähtyä 10 minuuttia. Lisää suolaa ja sekoita hyvin. Säilytä kinuski jääkaapissa.

Leivo kakkupohjat. Ota voi, munat ja maito lämpiämään huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomista.  Voitele ja jauhota kaksi 20 cm kokoista irtopohjavuokaa. Sekoita keskenään kulhossa jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Lisää voi-sokerivaahtoon kuivat aineet ja maito vuorotellen. Vatkaa taikina tasaiseksi. Lusikoi taikina kahteen kakkuvuokaan ja paista uunissa 175 asteessa 37-40 minuuttiia tai kunnes kakun pinta on kauniin ruskea eikä puutikkuun jää enää taikinaa. Anna kakkupohjien jääntyä 15 minuuttia vuoissaan. Poista sitten vuoat ja anna kakkupohjien jäähtyä kokonaan ennen halkaisemista ja täyttämistä. Säilytä kakkupohjat muovipussissa ja huoneenlämmössä kokoamispäivään.

Seuraavana päivänä valmista Suolakinuski-tuorejuustotäyte. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella ja lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi, vatkaa tasaiseksi. Lisää sitten huoneenlämpöinen suolakinuski ja sekoita. lisää tomusokeri ja vatkaa kuohkeaksi pari minuuttia. Lisää lopuksi vispikerma ja vatkaa seos kiiltäväksi ja kuohkeaksi. Säilytä täyte huoneenlämmössä kakun täyttämiseen asti.

Kokoa kakku. Halkaise kakkupohjat kahteen osaan siten että saat neljä kerrosta. Kostuta kakkupohjat aprikoosiliemellä. Lusikoi hieman suolakinuski-tuorejuustotäytettä pyöreäkärkisellä tyllalla varustettuun pursotinpussiin. Levitä kakkupohjan päälle kerros suolakinuski-tuorejuustotäytettä ja pursota reunalle pieni "valli" tuorejuustotäytettä, siten estät hilloa valumasta ulos kerroksista. Lusikoi keskelle kolmisen ruokalusikallista aprikoosihilloa. Aseta seuraava kakkupohja ja toista kostuttaminen ja täyttäminen 2. ja 3. kakkupohjille. Aseta lopuksi viimeinen kakkupohja ja tasoita palettiveitsellä pursuava täyte kakun pintaan. Siirrä kakku jääkaappiin jähmettymään reiluksi 15 minuutiksi. Levitä lopputäyte kakun pääälle ja levitä se kakun reunoihin ja päälle niin, että eri kerrokset saavat kuultaa läpi. Laita kakku jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää ja koristelua.

Kolmantena päivän ja tarjoilupäivänä koristele kakku. Kuorruta kakku kinuskilla aloittaen reunoilta. Tee ensin valumat ja levitä lopuksi kinuski kakun päälle. Laita kakku hetkeksi jääkaappiin. Laita kukat mehupilleihin tai kukkaputkiin ja työnnä kukat kakkuun.









tiistai 28. elokuuta 2018

Pellillinen Omenapiirakkaa

Omanpihan toinen omenapuu tuottaa ihania punaisia ja valtavia omenoita. Esikoinen leipoi tämän helpon Omenapiirakan viime viikonlopun jälkiruuaksi. Nauti piirakka vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. Ohjeesta tulee pellillinen pehmeää Omenapiirakkaa.














OMENAPIIRAKKA
pellillinen

200 g voita
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl kerma-maitoa
2 kananmunaa
5-6 puutarhaomenaa
2 rkl sokeria
2 tl kanelia

Sulata voi. Sekoita kaikki kuivataineet keskenään ja lisää kulhoon kerma-maito, munat sekä sulatettu voi. Sekoita taikina kunnolla sekaisin ja levitä 30x40 cm uunipellille leivinpaperin päälle. Viipaloi omenat ja levitä omenasiivut piirakan päälle hieman limittäin. Tee sokerista ja kanelista sekoitus ja ripottele se omenoiden päälle. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa piirakka vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.





sunnuntai 26. elokuuta 2018

Venetsialaiset

Venetsialaiset on elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. Elokuun pimenevät illat saavat valoa kynttilöistä kun puutarha ja koti koristellaan niillä. Venetsialaisten kunniaksi pöytään katetaan sesongin raaka-aineita kuten rapuja, kasviksia/juureksia, marjoja, omenoita.





Venetsialaisten vietettiin meillä tänä vuonna vasta sunnuntaina, kun muulla perheellä sattui olemaan muina päivinä menoja, mutta tänään kokoonnuttiin pöydän ääreen nauttimaan kolmen ruokalajin menusta ja kesän päättymisestä.





Viimevuonna vietetimme ystävien kanssa Rapujuhlia joissa tarjottiin rapujen kanssa Toast-skagen levitettä, edellisenä vuonna valmistin ihan ensimmäistä kertaa rapuja. Olemme myös viettäneet aikaisempina vuosina perheen kanssa elokuiset puutarhajuhlat ja ainakin yhdet huvilakauden päättäjäiset kolmisen vuotta sitten.





Tänä vuonna  venetsialaisten väritys määrääytyi oman puiden punaisten omenoiden mukaan (+ Seljan marjojen mukaan joita löysin sattumalta aamuisella koiralenkillä). Punaiset kaitaliinat rennosti pöydän keskellä ja muutama vadelmanoksa somistivat lisäksi ruokapöytää. Puiset korikynttilälyhdyt sekä pari Kastehelmituikkua toivat ihanaa tunnelmaa pöytään. 

Alkuruokana oli paahdetuista tomaateista tehtyä Tomaattikeittoa, jota muuten tarjottiin myös esikoisen rippijuhlissa. Pääruokana oli  juureskuutiot (nauris, raitajuuri, porkkana)jotka saivat makua siirapista, suolasta ja pippurista, sekä miehen valmistama hirvenlihakastike. Esikoinen leipoi omanpuunomenista pellisen piirakkaa, jonka ohjeen kirjoittelen ylös tänne blogiin lähipäivinä.




MENU
*
Tomaattikeitto
*
Juureskuutiot ja Hirvenlihakastike
*
Omenapiirakka & vaniljakastike
*


















sunnuntai 19. elokuuta 2018

Mustikka-juustokakkumuffinit

Mustikkamuffinit ovat superhyviä, samoin juustokakku on lempparini... ja kuinkas ollakkaan satuin löytämään netinihmemaasta sellaisen ohjeen jossa nämä kaksi herkkua yhdistettiin - syntyi Mustikka-juustokakkumuffinit. Ohje on todella helppo, ainekset vain sekoitetaan keskenään ja lopputulos on ihan mahtavan makuinen, suosittelen testaamaan.










MUSTIKKA-JUUSTOKAKKUMUFFINIT
12 kpl


MUFFINITAIKINA
4 dl jauhoja
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
100 g sulatettua margariinia
2 munaa
2 1/2 dl maitoa
2 dl mustikoita
JUUSTOKAKKUTAIKINA
200 g tuorejuustoa
1 muna
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunamehua


Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä toisessa kulhossa munat, maito ja sulatettu margariini ja sekoita hyvin jauhoseokseen. Lisää lopuksi mustikat nopeasti sekoittaen.Valmista sitten juustokakkutaikina. Sekoita ainekset keskenään hyvin sekaisin kulhossa.


Voitele 12-koloinen muffinssipelti huolellisesti tai käytä paperisia muffinssivuokia, kuten itse käytin. VINKKI! Kannattaa laittaa ainakin kaksi muffinsivuokaa päällekkäin, jotta muffinssit eivät levahda uunissa. Jaa muffinssitaikina tasaisesti 12 vuokaan. Vedä lusikalla muffinssitaikinaa kasaan niin, että vuoan pohjaa on näkyvissä. Laita jokaiseen koloon noin 1 rkl tuorejuustotaikinaa. Paista 180 asteessa noin 15-20 minuuttia.


torstai 16. elokuuta 2018

Pekoni-juustosalaatti & muistelua VillinLännen juhlista


Pekoni-juustosalaatissa on nimensä mukaan paistettua pekonia, cheddarjuustoraastetta, aura-juustomurua sekä leipäkrutongeja ja jäävuorisalaattia. Teen yleensä salaattiin valkosipulisen öljy-viinietikkakastikkeen mutta salaatin voi syödä myös Cesar-kastikkeen kanssa.




Pekoni-juustosalaattia tuli tehtyä muutama viikko sitten mutta sen historia juontaa juurensa jo muutama vuoden taakse, kun vietimme miehen kanssa yhteisiä 40v-juhlia. Juhlien teemana oli VilliLänsi ja menuukin rakentui sen pohjalta. Amerikkaistyyliset grillijuhlat suomalaisella twistillä. VillinLännen grillijuhlista vielä lisää, mutta ensin ohje tähän ihanaan ja täyteläiseen grillisalaattiin.






PEKONI-JUUSTOSALAATTI
4-6 hengelle

170 g pekonia
4-6 viipaletta vaaleaa leipää
400 g jäävuorisalaattia
150 g cheddarjuustoa
100 g aurajuustoa
KASTIKE
1 rkl viinietikkaa
5 rkl öljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl suolaa

Leikaa vaalea leipä pieniksi kuutioiksi ja paahda ne pienessä öljytilkassa kuumalla pannulla. Paista pekonit ja jätä valumaan talouspaperin päälle. Kuutioi tai raasta cheddarjuusto. Leikkaa salaatti  ja laita se kulhoon. Murustele aurajuusto joukkoon. Lisää cheddarjuustoraaste ja pienistelty pekonisilppu salaattiin. Valmista kastike ja kaada se joukkoon. Viimeistele salaatti leipäkrutongeilla. VINKKI! Voit myös jättää viinietikka-öljykastikkeen käyttämättä ja tarjota salaatti cesar-kastikkeen kanssa.


                                        







Sitten hieman muistelua 40+40 juhlien ruokatarjoilusta Metsärannan Ranchilla:
Juhlissa oli tarjolla Pekoni-juustosalaatin lisäksi Kaali-porkkanasalaattia, tomaatti-sipulisalaattia, grillattuja maisseja, lohkoperunoita, uuniporkkanoita ja varrassikaa.












Olin miettinyt myös kattauksen teeman mukaiseksi. Pöytäliinana oli räsymatto, lautasliinoina Ikeasta ostetut punaraitaiset astiapyyhkeet joihin solmin juuttinarulla kauniin rusetin, nimikyltit oli tehty puisiin pyykkipoikiin jotka toimivat illanaikana myös lasimerkkeinä. Lautaset olivat valkoiset. Koska juhlaväkeä oli hieman alle 20 henkeä halusin että ruokajuomat juodaan laseista ja ruokalasit olivatkin Ikean kirkkaat Pokal -lasit (35 cl, 27 cl ja 5 cl). Vesi tarjoiltiin vanhanaikaisista lasipulloista. Ruoka katettiin ruokapöytään siten että tarjoiluastioita oli kaksinkappalein  molemmissä päissä, mm. Pekoni-juustosalaatti tarjottiin emalisista pesuvadeista, kaalisalaatti suurista lasikulhoista.








Vieraiden oli toivottu pukeutuvan teeman mukaisesti ja hienosti vieraat olivat toivetta noudattaneetkin. Juhlapaikkana oli miehen lapsuudenkodin pihassa oleva ulkorakennus/lato, johon olimme rakentaneet alkukesän aikana "Saluunan". Saluunasta löytyi miehen tekemä baaripöytä ja 20 hengelle tehty ruokapöytä penkkeineen. Appivaarini teki meille upeat baarijakkarat ja upeat saluunan-ovet. Juhlapaikka viimeisteltiin vanhoilla esineillä, etsintäkuulutusilmoituksilla, aidolla lehmän pääkallolla ja saluuna-kyltillä.








Jälkiruokana juhlissa tarjottiin  "Lehmäkakkua" jossa oli vaalea kakkupohja, täytteinä mansikka- ja suklaamoussea. Päällinen oli tehty sokerimassasta ja ruoho marsipaanista, lisäksi tarjolla oli perinteistä kermamansikkakakkua, pekaanipiirakkaa, suklaata, mansikoita, kahvia ja teetä.









Olipas ihana tehdä tätä postausta...etsiä vanhoja kuvia ja muistella juhlia. Juhlien järjestäminen on ihanaa ja nautinkin suuresti siitä kun saa miettiä tarjottavat, teeman, värit, yksityiskohdat...
Juhlien järjestäminen vaatii kuitenkin paljon etukäteissuunnittelua ja se juhlien järjestämisessä onkin todella mukavaa, sillä hyvin suunniteltu on kuin puoliksi tehty.

Aikaa on jo vierähtänyt näistäkin tunnelmista jonkin verran...saluunaa ei enää ole, mutta on olemassa unelma kesäpaikasta saluunan tilalla 💗







maanantai 13. elokuuta 2018

Kesäinen 70v kortti

Tämän kesäisen kortin sai hyvin läheinen ja rakas syntymäpäiväsankari. Syntymäpäivää vietettiin keskikesällä, joten kortista tuli hyvin hempeä...vaaleanpunaista, pinkkiä ja raikasta vihreää, hieman hopella höystettynä. Koska kortin saaja on tärkeä ihminen minulle ja koko perheelle, toivon kortin välittävän sitä iloa mitä itsekin sain korttia tehdessäni.










Onnittelut 2.7.2018
💗










KESÄINEN 70V KORTTI


Korttiin tarvitset pinkkiä, vaaleanpunaista, valkoista ja vihreää paperia, kukikasta kuviopaperia, valkoinen kartonki, suodatinpaperista tehtyjä kukkia, pinkkiä vesiväriä, kuvioleikkurin, hopealankaa, helmiä, liimaa, kuumaliimaa ja kalligraf-tussin.

Tee ensin suodatinpapereista kaksi erikokoista kukkaa tämän ohjeen mukaan, värjää ne sitten pinkillä vesivärillä siten, että kukan keskusta saa hieman enemmän väriä. Anna kuivua hyvin. Leikkaa kuvioleikkurilla kukkia vaalenapunaisesta paperista ja liimaa ne limittäin. Leikkaa myös vihreästä paperista kuvioleikkurilla "kukkia" joista teet lehtiä taittamalla. Leikkaa lisäksi muutama terälehti vihreästä paperista.

Leikkaa sitten korttipohja valkoisesta kartongista ja leikkaa värillisistä papereista/kuviopapereista erikokoisia taustoja kuvan mukaan. Sommittele kukista näyttävä kukkakimppu kortin reunaan ja viimeistele hopealangalla kaunis rusetti. Kirjoita kalligraf-tussilla Onnea-teksti ja liimaa se kuvan mukaan kehykseen jonka olet valmistanut erikokoisista papereista. Viimeistele kortti helmillä.








lauantai 4. elokuuta 2018

Punaherukkainen valkosuklaakuivakakku

Elokuu on ihanaa aikaa kun saa kerätä marjoja suoraan pensaasta tai metsistä. Harvoin vaan tulee leivottua punaherukasta mitään vaikka se onkin niin ihana marja. Tämän ihanan ohjeen löysin @Lunnileipoo-blogista.






Punaherukkainen valkosuklaakuivakakku maistuu samalla  kirpakalle ja makealle...aikas hyvä kombo sanoisin. Kakku on ihanan marjainen ja se saa sopivasti kosteutta jogurtista (vaikka nimensä mukaan on kuivakakku niin todellisuudessa kakku ei ole kuiva ollenkaan). Hiukan jäähtyneenä taivaallista tarjottavaa kahvinpöydässä.






PUNAHERUKKAINEN VALKOSUKLAAKUIVAKAKKU


55 g laktoositonta margariinia
200 g kreikkalaista jogurttia
3 munaa
2 dl sokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
100 g valkosuklaata
2 dl punaherukoita



Ota munat ja jogurtti ajoissa huoneenlämpöön. Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sulata voi ja anna jäähtyä hieman.Yhdistä kulhossa munat, jogurtti, sokeri ja hieman jäähtynyt voisula, sekoita tasaiseksi.

Mittaa toiseen kulhoon vehnäjauhot ja leivinjauhe. Rouhi valkosuklaa karkeaksi ja yhdistä jauhoihin.
Lisää kuivat aineet märkiin aineisiin, sekoita nopeasti yhteen. Sekoituksen loppuvaiheilla lisää punaherukat.

Kaada taikina voideltuun pitkänomaiseen leipävuokaan ja tasoita pinta lastalla. Paista uunin keskitasolla noin 50-55 minuuttia tai kunnes kakun keskusta näyttää kypsältä. Tarkista kakun kypsyys puutikulla kakun keskeltä. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kuin leikkaat sen paloiksi ja tarjoilet. Viimeistele tomusokerilla.



torstai 2. elokuuta 2018

Kesäkurpitsakeitto

#kesäkurpitsatalkoot innostivat kokeilemaan kesäkurpitsaa keittoonkin ja onnistunut kokeilu siitä syntyikin. Kesäkurpitsakeitto on ihanan kevyt ja hennon makuinen keitto, joka saa sopivasti makua purjosta. Lisukkeeksi sopivat kuivattu sipulirouhe, yrttisilppu ja sipulinen Creme Bonjour. Jos haluat keitosta kermaisemman version lisää Creme Bonjour-purkki keittoon ennen tarjoilua ja kuumenna keitto. Keitto sopii erittäin hyvin hellepäivien herkuksi mutta mieksei myös ihaniin syyspäiviin.










KESÄKURPITSAKEITTO
2 - 4 annosta


400 g kesäkurpitsaa
1 iso (200 g) purjo
3 valkosipulin kynttä
noin 5 dl kasvislientä
suolaa ja pippuria
LISÄKSI
yrttisilppua (esim.persilija, basilika)
paahdettua sipulia
sipulin makuista Creme Bonjour


Palastele kesäkurpitsat pieniksi kuutioiksi ja viipaloi purjo, lähinnä siitä vihreä osa.Kaada isohkon kattilan pohjalle oliiviöljyä ja kuumenna keskilämpöiseksi. Kuullota hetki purjoviipaleita ja lisää valkosipulin kynnet. Jatka kypsennystä pari minuuttia ja lisää kesäkurpitsat sekä hiukan suolaa ja rouhittua pippuria. Kuullota viitisen minuuttia välillä sekoittaen kunnes kasvikset alkavat pehmetä. Älä kuitenkaan ruskista.

Kaada kattilaan lientä niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät, noin 3 dl. Anna kiehua noin 20-30 minuuttia hiljalleen kypsäksi. Soseuta keitto sileäksi. Lisää kuumaa lientä kunnes keiton koostumus on sopiva. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Tarjoa keitto yrttisilpun, sipulirouheen ja creme bonjourin kanssa.