maanantai 29. elokuuta 2016

Juustoinen Kanttarellikeitto

Kesäkauden päättäisjuhlissa viikonloppuna, nautittiin myös itsepoimituista kanttarelleista. Esikoinen valmisti ihanan Juustoisen Kanttarellikeiton alkukeitoksi Rapujuhliin.




JUUSTOINEN KANTTARELLIKEITTO
4 henkilölle

1 l kanttarelleja
1 sipuli
1-2 valkosipulin kynttä
2-3- rkl voita
2-3 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 kanaliemikuutio
100-150 g Koskenlaskija sulatejuustoa
1 dl ruokakermaa
maunmukaan mustapippuria myllystä
PINNALE
persilijaa

Sulata voi kattilassa. Kuullota sipulisilppua hetki. Lisää joukkoon puhdistetut ja paloitellut kantarellit ja kääntele, kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Ripottele pinnalle vehnäjauhoja ja kääntele ne sienten joukkoon. Lisää vesi, liemikuutio, palasteltu sulatejuusto. Anna juuston sulaa, lisää sitten kerma.
Keitä miedolla lämmöllä viitisentoista minuuttia.Tarkista maku. Rouhaise keittoon mustapippuria myllystä. Ripottele pinnalle tuoretta persiljaa.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Rapujuhlat



Eilen juhlittin kesäkauden päättäjäisiä, venetsialaisten merkeissä varmaankin monessa paikassa...niin myös meillä. Rapujuhlista olen haaveillut jo monta vuotta ja aina ne on vaan jääneet järjestämättä...elokuun alussa päätin että tänä vuonna ne ei jää vain sunnitteluasteelle vaan nyt on korkea aika toteuttaa juhla.

Kattauksessa käytin valkoisia astioita, punaiset kaitaliinat korostivat rapujen väriä ja tillin vihreää oli myös muutamassa kynttilätuikussa. Ruokalappuina ja lautasliinoina toimivat punaraitaiset keittiöpyyheliinat.






Käsien huuhteluastiaan laitoin lime- ja sitruunalohkoja sekä mustaviinimarjapensaan lehtiä.


Olen aika helläsydäminen, ja jotenkin se, että ravut pitää laittaa elävänä kiuhavaan veteen ei tuntunut näin ekakertalaiselta "Ravunkeittäjältä" oikein luonnikkaalta...tyydyin pakasterapuihin. Hyvän vinkin sain Pirkka lehdestä pakasterapujen valmistamiseen ja ainakin meistä ravut maistuivat tosi hyviltä. Tytöille oli tarjolla lisäksi juustopiirakkaa. Alkupalaksi esikoinen keitteli  juustoisen Kanttarellikeiton ja jälkkäriksi nautittiin Omena-vaniljakakkua.






RAPUJUHLIEN MENU

*
Juustoinen Kanttarellikeitto

*
Ravut & paahtoleipä, tillisilppu, voi
Juustopiirakka

*
Omena-vaniljakakku

*





PAKASTERAPUJEN VALMISTUS

1 kg keitettyjä, pakastettuja rapuja
LIEMI
2 l vettä
1/2 dl karkeaa merisuolaa
2 palaa sokeria
runsaasti tuoretta kruunutilliä

Mittää kattilaan vesi, suola ja sokeri. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää tilli ja hauduta 5-10 minuuttia. Anna liemen jäähtyä hetken aikaa ja poista sitten tilli. Kaada vähän jäähtynyt liemi jäisten rapujen päälle tai nosta ravut jäisenä levynä kattilaan. Itse nostin jäisen rapulevyn kattilaan. Lisää joukkoon vielä tuoretta tilliä. Nosta ravut jääkaappiin. Anna niiden sulaa ja maustua yön yli seuraavaan päivään. Valuta sulaneet ravut ennen tarjoilua. Tarjoa paahtoleivän, voin ja hienonnetun tillin kanssa.






Heippa kesä, tervetuloa syksy!

🍁🍁🍁 




sunnuntai 14. elokuuta 2016

Onnea Uuteen kotiin-kortti

Meillä oli ilo vierailla ystäviemme uudessa kodissa kesän aikana, jonne tein tämän kortin. Kortin ideana oli talo ja väreinä punainen-valkoinen-harmaa.





ONNEA UUTEEN KOTIIN-KORTTI

Tarvitset valkoista kartonkia korttipohjaksi, punavalkoista kuviollista paperia etupuolen sivuihin, harmaata kartonkia taloon, savupiippuun ja kyltti-pohjaan, vaaleaa kuviopaperia tai tapetinpalaa kattoon ja ikkunoihin sekä oveen, punaisen tussin, punasävyistä wasapi-teippiä, kopiopaperia tulostusta varten.

Leikkaa ja liimaa punavalkoinen kuviopaperi etusivulle molempiin reunoihin. Leikkaa ja liimaa talo. Piirrä tussilla sydän savupiipun yläpuolelle. Tulosta "onnea uuteen kotiin"-teksti ja tee kyltti valmiiksi. Liimaa se alareunaan keskelle. Tulosta sopiva teksi kortiin ja koristele kopiopaperin alareuna wasapi-teipillä. Liimaa paperi kortin sisäsivulle.




 Ei onni tule etsien
se saapuu eläen 

*

Täyttä elämää tähän uuteen kotiin





maanantai 8. elokuuta 2016

Päärynäinen juureslisuke riistalle

Kuvia Pinterestissä selattuani sain idean järjestää omalle perheelle "puutarhajuhlat" tai ei ne kyllä puutarhassa olleet vaan ihan terassilla...mutta ulkona kylläkin ja tarjolla oli hyvää ruokaa, kynttilöitä, kauniskattaus, lämmin ja pimenevä elokuun ilta...





Pöydälle levitin ruskean pöytäliinan ja sen päälle pitsisen liinan, koristeeksi hain muutaman omenapuunoksan sekä laitoin muutaman tuikun pöytään. Korkkasimme Italian matkatkalta tuodun punaviinin ja nautimme kolmen ruokalajin illallisen.





Alkuun nautimme paahdetuista valkosipuli-ruispaloista. Vinkin leipien tekoon voit katsoa täältä. Lisäksi oli aurajuustoa ja kirsikkatomaatteja. Pääruuaksi oli hyvin hautunutta peuraa punaviinikastikkeessa ja suussasulavaa, ah niin ihanaa Päärynäistä-juureslisuketta, jonka reseptin löysin muuten Jotain maukasta-blogista. Herukka pavlovat maistuivat jälkkäriksi.





MENU

Paahdetut valkosipuli-ruispalat

Peuran paistia punaviinissä & Päärynäinen juureslisuke

Herukka Pavlovat

*












PÄÄRYNÄINEN JUURESLISUKE RIISTALLE
4 annosta

4-6 perunaa
4 kypsää päärynää
3 porkkanaa kolikkoina
3 dl kanttarelleja tai suppilovahveroita
2 varsisipulia tai punasipulia
3-4 valkosipulin kynttä halkaistuna pituussuunnassa
(1 kourallinen Pinjan siemeniä)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

Pese perunat hyvin ja leikkaa ne kuorineen lohkoiksi. Leikkaa päärynä lohkoiksi ja poista siemenet ja kanta. Pese ja kuori porkkanat ja siivuta ne pyöreiksi kolikoiksi. Leikkaa sipuli lohkoiksi. Puhdista sienet ja leikkaa isomat halki.

Levitä lisukeen ainekset pinjansiemeniä lukuunottamatta leivinpaperin päälle uunipannulle. Pirskota päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuroi juurekset. Kypsennä 200 asteessa 15 minuuttia ja lisää Pinjansiemet pinnalle, kypsennä vielä 10 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Itse olen unohtanut lisäillä noita pinjansiemeniä joten niitä ei kuivissa näyt. Ripottele lopuksi vielä valmiin juureslisukkeen päälle tuoretta timjamia.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Herukka Pavlovat

Tässä helppo ja näyttävä tarjottava juhlaan kuin juhlaan. Iso Pavlova on ehkä hankala leikattava, joten tein tällä kertaa jokaiselle syöjälle ikioman pikku Pavlovan.






HERUKKA PAVLOVAT
8 kpl

4 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja
1 tl omenaviinietikkaa
LISÄKSI
3 dl kermaa
100 g Marcarbone-tuorejuustoa
ripaus vaniljasokeria
KORISTEEKSI 
punaherukoita
valmista kinuskikastiketta

Erottele huolellisesti valkuaiset ja keltuaiset. Tarkista etteivät vatkauskulho tai vatkaimet ole märkiä tai rasvaisia.Vatkaa valkuaiset höttöiseksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja lisää puolet sokerista hiljalleen joukkoon. Sekoita loput sokerista ja maissitärkkelysjauhot ja lisää vaahtoon. Jatka vatkaamista kunnes vaahto on kiiltävää ja jämäkkää,noin 5 minuuttia. Lisää omenaviinietikka ja vatkaa vielä hetki.

Muotoile pavlova pohja haluamallasi tavalla leivinpaperin päälle, esim. puuursota tai levita ruokalusikan avulla halkaisijaltaan noin 8 cm kokoisia kekoja. Jätä mini pavlova pohjiin keskelle tilaa vaahdolle ja marjoille. Paista uunin alatasolla 125 asteessa noin 1 tunti 15 minuuttia. Sammuta uuni, mutta älä aukaise uuninluukkua vaan anna pavlova pohjien jäähtyä uunissa.

Vatkaa kerma ja lisää siihen mascarbone, sekoita aineet hyvin, mausta vaniljasokerilla. Lusikoi täytettä Pavlovan koloihin. Koristele punaherukoilla ja kinuskikastikkeella.







perjantai 5. elokuuta 2016

Muistelua ja makustelua Italiasta


Ponte Veccio 

@paperivuoka instagram sivustuoa seuraavatkin ovat jo nähneet osan Italian reissumme ruokakuvista alkukesästä, mutta ajattelin palailla vielä ajassa taaksepäin ja muistella/makustella kesämuistoja tuosta reissusta täällä blogissa...kun nyt loput lomatkin on lomailtu ja ensimmäinen työpäiväkin on jo takana...tässä siis ruoka- ja vähän muitakin kuvia Toscanasta.




Reissu oli omatoimimatka ja esikoisen rippilahja, joka suuntautui Toscanaan, Firenzen ja Pisan kaupunkien lähiympäristöön. Majapaikkamme sijaitsi pienessä Limiten kylässä, noin 50 vuotta vanhassa maatilassa josta olimme vuokranneet huoneiston (kaksi makuuhuonetta ja keittiö-olohuoneen). Maatilan pääelinkeinona oli oliiviöljy ja taloa ympäröikin mitä ihanin oliivilehto. 




Ensimmäisenä aamuna aamupalalautaselta löytyi mm.chiapattaa, pestoa, hedelmiä, parmankinkkua, salamia ja juustoa...sekä tietysti cappucinoa.




Yksi odotetuimmista kohteista reissulla oli Firenzen Duomo. Kirkon kupoliin emme kiivenneet mutta sen kellotorniin kylläkin, josta tämä upea kuva on otettu .




Kellotorniin oli kiivettävä 414 askelta aikas kaposia portaita mutta onneksi näkymät kaupunkiin sieltä oli sen arvoiset...aikas huikeat sanoisin.








Firenzessä eikä Italiassa voi olla käymättä niin etteikö siellä maistaisi jäätelöä eli gelatoa. No, epäonneksemme taisimme pysähtyä turisteille suunnattuun jätskikioskiin, koska hinnat oli päätähuimaavat, joka selvisi vasta maksettaessa (ehkäpä kalliimmat jätskit ikinä)...mutta toisaalta, oli ne kyllä aivan mahtavan makuiset, itse söin tiramisujäätelön, kuopus kookosjätskin ja mies muistaakseni jonkin marjajätskin.



+30 astetta sai aikaiseksi sen, että jäätelöt sulivat supernopeaan...oli siis syötävä vikkelästi ;-)





Tämän näköisiä herkkukauppojen ikkunoita löytyi Firenzen keskustasta...tälläkertaa tyydyin vain katselemaan.






Pastaa tuli syötyä monessa paikassa samoin kuin pizzaakin, aina ei jaksettu syödä kaikkea ja välillä oltais nuoltu lautanenkin, jos oltas kehdattu...



Tässä herkullista Kesäkurpitsapastaa, jota jo testasinkin kotona, oman version reseptistä voit katsoa tästä.


Tattipastaa


Artisokkapizza

Neljän juuston pizza rucolalla ja tomaateilla


Maistoimme myös Pinaattignoccheja tomaattikastikkeessa, gnocchit ovat tyypillisesti perunasta tehtyjä pikkupalleroita, jotka kypsennetäänei suolavedessä.




Toinen kulttuurinähtävyys oli Pisan kalteva torni, jota saimme myös ihailla aivan upeassa säässä. 




Välillä oli mukava istahtaa ja nauttia kuppi kahvia ja jotain herkkua.


Ikisuosikkini, Tiramisu

Parmassa "iso kuppi" kahvia ja suklaamuffinssi


Matkalla ihasteltiin myös ihania maisemia; viinitarhoja, oliivilehtoja, viljapeltoja, upeita viinitiloja, sypressejä, kukkoloita, pikkukyliä, ihania rakennuksia, kirkkoja, kapeita teitä...









Maisemat ja herkullinen ruoka tekivät reissusta upean kokemuksen...tänne on päästävä vielä toistekin.





Sienirisotto

Lasagne





Tässä reissun ehkä parhain annos, salvialla ja ricottajuustolla täytetyt Raviolit Vincin kylässä. Paljon muutakin tuli maisteltua ja syötyä mutta aina ei muistettu tai "ehditty" kuvata.





Arrivederci Toscana!

🌿🌿🌿 







torstai 4. elokuuta 2016

Lohileivokset

Leipäleivoksilla voi korvata perinteisen voileipäkakun. Ne on helppo valmistaa ja saat niistä näyttävän tarjottavan kahvipöytään tai vaikka buffet pöytään. Resepti on aarrearkustani jo seitsemän vuoden takaa.

 



LOHILEIVOKSET
20 annosta

1 mallaslimppu esim. Maalahdenlimppu
TÄYTE
300 g kylmäsavulohi- tai ruohosipulituorejuustoa
2 tl sitruunamehua
4 rkl silputtua ruohosipulia
ripaus mustapippuria
250 g graavia- tai kylmäsavulohta
KORISTELU
yrttejä, versoja, salaattia
graavia-tai kylmäsavulohta

Poista leivistä kanta- ja kuoriosat. Leikkaa leipä pituussuunnassa kuudeksi ohueksi viipaleeksi. VINKKI! Onnistuu myös valmiiksi viipaloidusta limpusta.

Sekoita tuorejuusto, sitruunamehu ja ruohosipulisilppu keskenään. Mausta ripauksella mustapippuria. Sivele alimmalle leipäviipaleelle reilu kerros täytettä ja sen päälle lohiviipaleita. Voitele toisen leivän molemmat puolet täytetahnalla ja paina leipä lohitäytteen päälle. Levitä vielä päälle lohiviipaleita.

Voitele kolmas leipäviipale lopulla täyttellä ja paina juustotäyte alaspäin kanneksi. Valmista toiset kolme viipaletta samalla tavalla.

Kääri leipä tiiviisti kelmuun ja folioon ja laita kevyt paino päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. VINKKI! Leivät voi myös pakastaa tässä vaiheessa.

Sivele leivän päälle ohuelti tuorejuustoa. Leikkaa leipä terävällä veitsellä noin 3 cm viipaleiksi. Koristele yrteillä, versoilla ja lohiviipaleilla.