Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri 2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri 2014. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Luukku 24: Jouluhalko

 

Herkullista ja iloista Joulua!



Viimeisestä luukusta löytyy vakio joulukahvipöytämme herkku Jouluhalko. Resepti on alkuaan Valion, jota olen soveltanut hiukan, välillä enemmän, valillä vähemmän...jo pelkästään maustetun rahkan vaihtamisella Jouluhalkoon saa eri makuja.





Jouluhalko
10 annosta

Pohja
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte
1 1/2 dl luumumarmeladia tai kirsikkahilloa
2 dl kuohukermaa
2 prk  ( a' 200 g) maustettua rahkaa  esim. Tiramisu, Luumu-Kaneli

Koristeluun kaakaojauhetta, säilykekirsikoita

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti vaahtoon. Kaada uuniipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa n. 7 minuuttia.

Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja jäähdytä. Levitä marmeladi. Vaahdota kerma. Lisää vaahtoon rahkat. Mausta halutessasi vaniljasokerilla. Levitä puolet täytteestä pohjalle ja kääri rullaksi. Jätä saumapuoli alalpuolelle. 

Leikkaa molemmista päistä noin 10 cm:n pala pois. Nosta pitkä osa tarjoiluastialle ja muotoile paloista "oksatyngät" ja asettele ne rullan päälle ja sivuille. Levitä loppu täyte pinnalle. Vedä haarukalla puunkuorta muistuttavat kuviot kuorrutukseen. Siivilöi päälle kaakaojauhetta ja koristele kirsikoilla.






tiistai 23. joulukuuta 2014

Luukku 23: Kylmäsavu-avocadorullat

Joulun valmistelut ovat täydessä tohinassa...Toiseksi viimeisestä luukusta löytyy kalaisa alkupala jouluaaton pöytään. Joka vuosi teen perinteisiä jouluruokia joulupöytään kuten kalaruokia, mutta viime vuosina olen halunnut kokeilla myös jotain uutta mm. toissa jouluna söimme kuningasrapua. Tänä vuonna nautimme joulupöydässä Kylmäsavu-avocadorullista ja sushista. Ohjeen herkullisiin kylmäsavu-avocadorulliin löysin Kotiblogi lehdestä.




 Kylmäsavu-avocadorullat

250 g kylmäsavulohta
1 syöntikypsä avocado
1 tl sitruuna tai lime mehua
1 dl maustamatonta tuorejuustoa
ripaus suolaa ja pippuria

Soseuta avocado, tuorejuusto, limemehu ja mausteet sauvasekoittimella. Levitä kylmäsavuviipaleet voipaperin päälle tiiviiksi levyksi (kannattaa tehdä kapea levy niin rullatessa kalasiivut rullautuvat paremmin, itse tuli tehtyä liian levyä levy). Levitä avocado-täyte tasaisesti kylmäsavulohen päälle. Kääri rullalle kuin kääretorttu.
 

Laita pakastimeen vähintään puoleksi tunniksi. Leikkää terävällä veitsellä annospaloiksi. Vinkki! Kastele astian pohja, niin tarjottavat pysyvät viileinä joulupöysässä.






 


maanantai 22. joulukuuta 2014

Luukku 22: Mausteinen kasvissosevuoka

Meillä syödään juhlailtana pitkään ja hyvin. Perinteisten ruokien rinnalle voi kokeilla uusia makuja, uudella tapaa valmistettuja. Itse olen jo monena jouluna vaihtanut lanttulaatikon ja porkkanalaatikon Mausteiseen kasvissosevuokaan...siitä onkin tullut meidän perheen suosikki.





Mausteinen kasvissosevuoka
8 annosta

6 (n.750 g)  kekskikokoista  jauhoista perunaa
100 g lanttua
2 (200 g) porkkanaa
1 iso sipuli
3 dl maitoa
150 g Aura-juusto murua
1/2 dl siirappia
1/4 tl valko- tai mustapippuria
(1/2 dl hienonnettua persilijaa)

Keitä kuoritut ja paloitellut kasvikset kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta keitinvesi pois. Soseuta kasvikset hyvin. Lisää soseeseen maito, juusto, siirappi, pippuri (ja persilija). Tarkista maku ja lisää halutessasi siirappia sekä suolaa. Kaada sose 2 litran vetoiseen vuokaan. Paista 175 asteessa noin 1 1/2 tuntia, kunnes ruoan pinta on kauniin ruskea. Tarjoa kinkun kanssa.





sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Luukku 21: Aura-sinappi

"Kolme yötä Jouluun on, laskin aivan itse eilen kun näin silmät tonttusten"...siispä nyt on aika ottaa kinkku sulamaan jääkaappiin pakastimesta (jos sinulla on siis pakastekinkku ;-) niinkuin meillä on tänä vuonna). Tämän päivän luukusta löytyy ohje pikanttiselle Aura-sinapille...itsetehty sinappi kuuluu meidän jouluun, erityisesti kinkun kaveriksi ja useana jouluna se on tullut tehtyä seuraavan ohjeen mukaan...joka on muuten lempisinappini.




Aura-sinappi
5 dl (n.600 g)

1/2 pak (1 1/4 dl) sinappijauhetta
1 1/2 dl sokeria
1/2 perunajauhoja
180 g Aura-murua
1 muna
2 dl ruokakermaa 15%
1/2 dl omenatäysmehua
1 tl valkoviinietikkaa

Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään, lisää Aura-murua, muna, kerma ja omenamehu. Kuumenna seosta kulhossa vesihauteessa koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Jäähdytä. Lisää tarvittaessa tilkka omenamehua ja mausta etikalla. Purkita.




 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Luukku 20: Suklaalusikat

Kahdennestakymmenennestä luukusta paljastuu todella helppo ja ah, niin ihana Suklaalusikka on valloittava lahja ystävälle, jolla on jo kaikkea. Suklaalusikka laitetaan kuumaan maitoon, kaakaoon tai kahviin ja sitten annetaan sulaa. Voit myös nauttia suklaalusikoista ihan sellaisenaan.




Suklaalusikat

Tarvitset puisia kertakäyttölusikoita ja taloussuklaata. Sulata suklaa mikrossa vähitellen ettei se kärähdä. Tämä onnistuu myös muilla suklailla mutta minusta taloussuklaa on parasta.Kun suklaa on sulanut, annostele se lusikoihin ja valuta valkoisesta suklaasta koristeita tai ripottele päälle jotain kivaa koristetta esim. ranskanpastilleja tai nompparelleja. Laita kylmään ja jäähdytä. Minä laitoin pakastimeen hetkeksi. Pakkaa sellofanipussukkaan.









perjantai 19. joulukuuta 2014

Luukku 19: Mureat pikkukorput

Joulu lähestyy...enään muutama yö...vietä kiireetön hetki, teen ja Mureiden pikkukorppujen ja vaikka omien ajatusten seurassa. Onko parempaa? Ohje korppuihin löytyy yhdeksännestätoista luukusta.






Mureat pikkukorput
noin 30 kpl (15 sämpylää)

2 1/2 dl vettä
25 g hiivaa
1/4 dl siirappia
1 tl suolaa
4 dl kauraleseitä
4 dl vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
100 g rasvaa

Päälle seesaminsiemeniä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen  veteen. Lisää siirappi ja suola. Alusta jauhot ja kauraleseet taikinaan vähän kerrallaan ja lisää rasva. Vaivaa taikina notkeaksi, käsistä irtoavaksi. Laita taikina kohoamaan liinan alle noin puoleksi tunniksi.

Tee taikinasta pyöreitä pikkusämpylöitä. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista sämpylät uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia. Halkaise sämpylät (haarukan piikillä keskustaa kohti työntäen) hieman lämpiminä. Asettele puolikkaat pellille leivinpaperin päälle ja kuivaa 100 asteisessa uunissa noin 3 tuntia.



Tarjoa korppuja hillon ja teen kera. Ne maistuvat myös jouluisten lisukkeiden, juustojen, kalojen ja kinkkusiivujen kanssa.




torstai 18. joulukuuta 2014

Luukku 18: Marenkijäädyke kakku

Kahdeksannestatoista luukusta paljastuu suussasulava Marenkijäädyke kakku. Kakku on ihanteellinen jouluaaton jälkiruoaksi tai kahvipöydän tarjottavaksi, sillä sen voi tehdä etukäteen pakastimeen jo viikkoja tai päiviä aikaisemmin. Huomaa, että kakku on otettava huoneenlämpöön jo tuntia ennen tarjoilua. Tänä vuonna joulumaistiaiset kakusta saavat työkaverin. Alkuperäisen ohjeen bongasin Kinuskikissan sivuilta.





Marenkijäädyke kakku


Marenkipohjat:
4 valkuaista
2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl etikkaa

Kanelikinuski:
2 dl kuohukermaa
1 ½ dl fariinisokeria
1 ½ tl kanelia
tai käytä 2  1/2 dl valmista kinuskikastiketta

Täyte:
3 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
4 keltuaista
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
¼ dl vettä
150 g piparkakkuja
200 g jäisiä puolukoita
kanelikinuskia

Valmista ensin marenkipohjat. Erottele valkuaiset keltuaisista (säästä keltuaiset täytteeseen). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (noin 5 minuuttia). Lisää joukkoon sokeri pienissä erissä rauhallisesti vatkaten. Siivilöi joukkoon maissitärkkelys. Lisää vaniljasokeri ja etikka.

Piirrä pohjia varten leivinpapereihin vuoan (halkaisija 24 cm) sisäreunaa apuna käyttäen ympyrät. Käännä leivinpaperit ympäri ja levitä marenkivaahtoa ympyröiden sisään niin, että jätät leviämisvaraa noin 1 cm. 
Ilman kiertoilmaa marengin paistolämpötila on 125 astetta ja paistoaika 1 h 15 min – 2 h. Kiertoilma uunilla paistolämpötila 100 astetta ja n.2 h 15 min - 2 h 30 min. Anna jäähtyä ja irrota leivinpaperista.

Tee kanelikinuski etukäteen jääkaappiin tai jäähdytä ainakin huoneenlämpöiseksi ennen kakun kokoamista. Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä pari minuuttia (ei sen kauemmin!). Anna jäähtyä.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Leikkaa sisäreunan suojaksi leivinpaperisuikaleita tai käytä reunakalvoa. Leivinpaperin/kalvon on hyvä muodostaa hieman lisäkorkeutta vuoalle, sillä vuoka täyttyy ääriään myöten.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.Vaahdota kuohukerma. Vatkaa myös keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vaahdot. Lisää vaniljasokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata siihen liotetut liivatelehdet. Sekoita täytteeseen.

Laita vuoan pohjalle ensimmäinen marenkipohja. Säästä kymmenisen piparkakkua ja pieni määrä puolukoita kakun päälle. Murenna vuokaan puolet jäljelle jäävistä piparkakuista. Ripottele päälle puolet puolukoista. Valuta lusikan avulla vuokaan kanelikinuskia.Levitä puolet täytevaahdosta.

Toista sama toisen kerroksen kanssa: marenki, piparkakut, puolukat, kanelikinuski (säästä hieman kakun päälle!) ja täytevaahto. Valuta kakun pinnalle loput kanelikinuskista ja upota siihen kokonaisia piparkakkuja.

Nosta kakku pakastimeen jäätymään vähintään 6-8 tunniksi. Ota kakku huoneenlämpöön tunti ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle loput puolukat.




keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Luukku 17: Valkosuklaafudge

Kiva joululahja vinkki päikyn tädeille tai koulun opettajille on Valkosuklaafudget. Ja ainahan voi ilahduttaa myös itseä herkuilla. Ohje tähän herkkuun löytyy seitsemännestätoista luukusta.






Valkosuklaafudge

(noin 15 kpl)

400 g valkosuklaata 

1/2 prk (noin 200 g) kondensoitua maitoa 
kuivattuja mansikoita 

Mittaa kattilaan paloiteltu valkosuklaa sekä kondensoitu maito. Kuumenna miedolla lämmöllä niin, että suklaa sulaa. Sekoita massaa koko ajan. Kaada massa pieneen vuokaan tai kevyesti öljyttyihin jääpalamuotteihin. Ripottele päälle kuivattuja mansikoita. 




Massan kovettuminen vie hetken, joten anna massan rauhassa viilentyä. Itse käytin massan pakastimen kautta. Jos teet isomman levyn, niin leikkaa se sopiviksi paloiksi jähmettymisen jälkeen. Pakkaa suklaafudget sellofaanipussukoihin, rasioihin tai lasipurkkeihin. Säilytä viileässä.




 


tiistai 16. joulukuuta 2014

Luukku 16: Englantilainen hedelmäkakku

Joulukalenterin kuudestoista luukku paljastaa Englantilaisen hedelmäkakun ohjeen. Kakku on suosikkikakkuni ja olen tehnyt tällä ohjeella kakkua niin kauan kuin muistan. Teen kakun joka joulu, ilman sitä joulu ei olisi joulu. Olen tehnyt kakkua myös moniin myyjäisiin ja antanut niitä lahjaksi. Tänä vuonna kakusta nauttii oma perheeni :-)





ENGLANTILAINEN HEDELMÄKAKKU
24 palaa 

200 g voita tai leivontamargariinia 
2 dl sokeria 
3 kananmunaa 
80 g pekaanipähkinöitä 
50 g tummaa leivontasuklaata 
80 g (n. 10 kpl) kuivattuja pehmeitä aprikooseja 
1 dl rusinoita 
1 tlk (125 g) punaisia kirsikoita 
1 tlk (227 g) ananasmurskaa 
2-3 rkl konjakkia 
3 1/2 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 tl kardemummaa 
 
Voitele ja korppujauhota noin 1,8 litran rengasvuoka. Rouhi pähkinät ja suklaa. Leikkaa aprikoosit ja valutetut kirsikat pieniksi paloiksi. Valuta ananasmurska.

Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat yksitellen taikinaan. Lisää joukkoon pähkinät ja suklaa.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma. Kääntele jauhojen joukkoon aprikoosit, rusinat ja kirsikat. Lisää jauhoseos, ananasmurska ja konjakki vuorotellen taikinaan varovasti sekoittaen. Lusikoi taikina vuokaan.

Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Tarkista kypsyys. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.





Vinkki! Kakku mehevöityy ja säilyy viileässä useita päiviä. 




 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Luukku 15: Jouluinen saaristolaisleipäleipä

Viidennestätoista luukusta löytyy ohje leivälle. Saaristolaisleipä on tuttua pitopöydistä ja joulupöydästä. Leivän ominaismaku tulee maltaista ja reilusta siirappimäärästä. Leivän valmistus on kohotuksineen ja pitkine paistoaikoineen  hieman aikaa vievää, mutta hämmästyttävän helppoa. Kannattaa kokeilla!




Jouluinen saaristolaisleipä
3 leipää

1 l piimää
75 g mämmi-leipämaltaita
1 1/2 dl tummaa siirappia
1 1/2 dl fariinisokeria
1 rkl suolaa
4 dl ruisjauhoja
9 dl vehnäjauhoha
3 dl vehnärouhetta (kaurahiutaleita)

Voiteluun
1/2 dl tummaa siirappia
1/2 dl vettä

Liota kädenlämpöiseen piimään hiiva. Lisää maltaat. Lisää siirappi, fariinisokeri ja suola.Sekoita hyvin. Lisää lopuksi ruisjauhot, vehnäjauhot ja vehnärouhe. Alusta taikinaksi. Ripota pinnalle vähän jauhoja. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi 1 1/2 h.

Voitele 3 pitkänomaista leipävuokaa tai käytä pahvisia  n.1 l kertakäyttövuokia. Jaa taikina vuokiin. Kypsennä uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 1 h 20 min. Valele pinta lämpimällä siirappivedellä. Peitä leivät alumiinifoliolla. Laita leivät takaisin uuniin ja kypsennä vielä noin 40 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä hetken aikaa. Kumoa leivät vuoista ja laita ritilälle jäähtymään. Leivän maku on parhaimmillaan 1-2 päivän kuluttua valmistuksesta. Leipä säilyy hyvin jääkaapissa.


Jos annat leivän lahjaksi, kietaise kaunis kakkupaperi ympärille ja korista kauniilla nauhalla sekä itsetehdyllä koristesydämellä.







































































































































































































Luukku 14: Joulukranssi

Joulukodin kaunistus syntyy kirjan sivuista. Tötteröistä muodostuvan Joulukranssin teossa voi leikitellä monin tavoin...tee tötteröistä eri kokoisia tai vaikka lado niitä eri tavoin niin saat aikaan yksilöllisiä kransseja. Mikä mukavinta, löydät mitä todennäköisemmin kaikki kranssin teossa tarvitsemasi tarvikkeet kotoasi. Joulukalenterin neljännestätoista luukusta löydät ohjeen kranssin tekoon.





Joulukranssi

tarvitset kirjan sivuja, teippiä, kuumaliimapistoolin, tukevaa pahvia kranssin taakse, koristeen (kuvan, napin tai muun keskuskoristeen), paperiliimaa, nauhaa

Leikkaa leikkurilla kirjan sivuja. Kääri sivut tötteröiksi ja sulje ne teipillä. Tee kasa tötteröitä valmiiksi. Leikkaa pahvista neliö ja tee pahvin yläosaan reikä ripustusnauhaa varten.

Liimaa kuumaliimalla tötteröt pahviin aloittaen latominen pahvin kulmista. Liimaa tötteröt pareittain vastakkain. Näin ne asettuvat kauniisti omalle paikalleen. Kun kranssin kehä alkaa täyttyä, liimaa tarpeen mukaan tötteröitä vapaisiin väleihin.

Leikkaa keskustan kuva, sen alle kartongeista pyörylä. Yhdistä osat toisiinsa liimalla. Liimaa niiden alle vielä pieni paperinen kakkupaperi. Lisää taakse pieni koroke taitellusta pahvista, sillä kranssi menee keskeltä kuopalle. Kiinnitä lopuksi koriste kranssin keskustaan kuumaliimalla. Laita lopuksi koristenauha ripustuslenkiksi.





lauantai 13. joulukuuta 2014

Luukku 13: Paahdettu rypäle-punajuurisalaatti

Kolmannestatoista luukusta löytyy jouluinen Paahdettu rypäle-punajuurisalaatti. Se on juhlava alkuruoka tai lisäkesalaatti, joka maistuu kylmänä tai lämpimänä. Tutut maut saavat nyt ripauksen jotain uutta. Alkuperäinen ohje löytyy Pirkan ruokasivustolta.





Paahdettu rypäle-punajuurisalaatti
3-4 (500 g) punajuurta
4-5 (500 g) porkkanaa
n. 250 g tummia rypäleitä
n. 2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl timjamia
mustapippuria
1 pkt (125 g) sinihomejuustoa 
n. 3/4 dl (n. 40 g) pekaanipähkinöitä
1/2 ps (à 60 g) rucolaa
Kastike 
tummaa balsamietikkakastiketta 


Pese, kuori ja lohko punajuuret. Kuori ja suikaloi porkkanat. Huuhdo ja irrota rypäleet tertusta.
Mausta punajuuret ja porkkanat omissa kulhoissaan öljyllä, suolalla, timjamilla ja pippurilla. Kaada ne leivinpaperin päälle pellille omille puolilleen, jotta punajuuri ei värjää porkkanoita. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ota pelti uunista ja kääntele vihanneksia hieman lastalla. Lisää rypäleet punajuurten joukkoon ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia.

Nostele punajuuret, rypäleet ja porkkanat laakealle tarjoiluvadille. Lisää paloiteltu sinihomejuusto, puolitetut pähkinät ( tällä kertaa korvasin pekaanipähkinät saksanpähkinöillä) ja rucola. Valuta päälle balsamietikkakastiketta. Tarjoa haaleana tai kylmänä.


 


perjantai 12. joulukuuta 2014

Luukku 12: Joulucookiet

Kahdennentoista luukun yllätys on toinen herkullinen pikkuleipäohje, Joulucookiet, nämä kuuluvat joulukahvipöytäämme yhtä olennaisesti kuin piparit tai Stollenkranssi. Tänä vuonna näistä herkuista saavat nauttia myös työpaikani tiimikaverit ♥





Tällä ohjeella leivot reilut cookiet, jotka taatusti vievät kielen mukanaan.

Joulucookiet
noin 30 kpl


100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 rkl vaaleaa siirappia
1/2 ps (100g) pehmeitä aprikooseja
2 dl pekaanipähkinöitä
100 g taloussuklaata
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä

Leikkaa aprikoosit, pähkinät ja suklaa karkeaksi rouheeksi. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja mausteet.
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää siirappi, jauhot ja rouheet. Sekoita taikina tasaiseksi.

Muotoile taikinasta noin 30 cm pituinen tanko. Kääri kelmuun ja anna kovettua jääkaapissa pari tuntia. Leikkaa taikinarulla terävällä veitsellä noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Nosta ne pellille leivinpaperin päälle.

Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 12-15 minuuttia, kunnes viipaleet saavat vähän ruskeaa väriä. Anna pikkuleipien jäähtyä ja kovettua pellillä.



 

torstai 11. joulukuuta 2014

Luukku 11: Lumiukkosoppa

" Lumiukot, lumiukot ketjussa kulkee, nysäpiipun, nysäpiipun suuhunsa sulkee. Olalle he taputtavat ystävää ja veikkaa, hangella heittelevät kupperiskeikkaa. Lumiukko lumiukko hauska on vasta, silmät ovat hiilestä ja nenä porkkanasta. Iloisesti se hyppelee kun pakkanen vain paukkaa, lämpimällä laihtuu voi voi ukko raukkaa."


Näillä keleillä haaveillaan lumesta ja lumiukoista vain laulelemalla ...Yhdestoista luukku paljastaa hauskan vinkin Lumiukkosopasta.





Lumiukkosoppa

on kiva pikkulahja tai vaikka "kortti" paketin kylkeen. Läpinäkyvään pussiin mitataan yhden kupin annos kaakaojauhetta. Kaakaopussi, lusikkana toimiva piparminttukeppi ja minivaahtokarkkeja pakataan sellofanipussiin, johon kiinnitetään teemaan sopiva etiketti. Lahjan saaja kaataa pussin sisällön mukilliseen lämmintä maitoa - ja soppa on valmis.

Mukaan kannattaa laittaa vielä esim. seuraavanlainen runo:

Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
lumiukko soppa tää mieltäsi piristää.
Ensin kuuma maito keittele, lisää sekaan sokerit ja kaakao.
Kuivatut lumipallot mukaan heittele,
lopuksi vielä kunnolla lumiukon kävelykepillä sekoittele.
Soppa lämmittää ja ilostuttaa mieltä, saat näyttää pakkasukolle kieltä!




keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Luukku 10: Rocky Road- palat



Kymmenennestä luukusta paljastuu iki-ihanat Amerikkalaiset suklaaherkkupalat Rocky Road -lakritsitoffeet, jotka kätkevät sisäänsä kaikkea: makeaa, suolaista, rapeaa ja pehmeää. Pienikin pala riittää - tai ainakin kaksi.

Rocky Road -paloja on tullut tehtyä jo muutamana vuonna, ainakin jouluksi joskus muulloinkin. Tämä on siitä kiva tarjottava/ruokalahja, että siihen voit laittaa esim. keksinmurusista kuivattuihin hedelmiin, pähkinöistä lakritsiin, riisimuroista rusinoihin...vain mielikuvitus on rajana. Itse olen tykästynyt seuraavaan ohjeeseen:





Rocky Road - palat
n.40 palaa

200 g maitosuklaata
250 g tummaa suklaata
1 prk (n.400 g) sokeroitua kondensoitua maitoa
50 g voita
200 g lakritsipaloja
100 g vaahtokarkkeja
3 dl suolapähkinöitä

Paloittele molemmat suklaat. Sulata suklaat, kondensoitu maito ja voi kattilassa keskilämmöllä välillä sekoittaen. Leikkaa lakritsipalat pariin osaan ja vaahtokarkirt koosta riippuen 2-4 osaan, voit käyttää myös mini vaahtokarkkeja. Sekoita lakritsit, vaahtokarkit ja pähkinät sulaan suklaaseokseen. Kaada massa leikinpaperilla vuorattuun vuokaan (esim.lasagnevuokaan). Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia ja leikkaa paloiksi. Toffee säilyy huoneenlämmössä kuivassa paikassa noin viikon.


tiistai 9. joulukuuta 2014

Luukku 9: Kanelimantelit -ja cashewpähkinät

Yhdeksännen luukun herkulliset Kanelimantelit -ja cashewpähkinät ovat ihana naposteluherkku, jotka valmistuvat yhdessä illassa ja taatusti ilahduttavat makean ystävää. Anna Kanelimantelit -ja cashewpähkinät lahjaksi esim. glögipullon kanssa.




Kanelimantelit -ja cashewpähkinät
5 dl / noin 3 lahjapussukkaa

3/4 dl vettä
2 1/2 dl sokeria tai fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
5 dl manteleita ja/tai cashewpähkinöitä

Laita kattilaan vesi ja 2 dl fariinisokeria, vaniljasokeri ja kaneli. Kuumenna kiehuvaksi keskilämmöllä koko ajan sekoittaen. Kun fariinisokeri on sulanut ja neste kiehuu, lisää mantelit ja pähkinät. Itse käytin 3 dl manteleita ja 2 dl cashewpähkinöitä. Lisää lämpöä ja sekoittele kokoajan 5-7 minuuttia.

Kun vesi on lähes haihtunut ja neste muuttunut siirapiksi, vähennä lämpöä ja lisää 1/2 dl fariinisokeria koko ajan sekoittaen. Kun sokeri on sekoittunut manteli-pähkinäseokseen tasaisesti kaada se heti leivinpaperin päälle työlaudalle. Levitä manteli-pähkinäseos tasaisesti jäähtymään. Purkita tai pussita jäähtyneenä.


 

maanantai 8. joulukuuta 2014

Luukku 8: Stollenkranssi

Kahdeksannessa luukussa on lempi joulupullani resepti, Stollenkranssi, joka kuuluu perinteisesti jouluumme. Tällä ohjeella olen valmistanut sittä jo viimeiset seitsemän vuotta. Stollen on saksalainen joulupulla, joka kannattaa valmistaa jo viikkoja ennen joulua ja säilyttää se jääkaapissa. Stollenissa maistuvat pähkinä ja suklaa, usein myös kuivatut hedelmät...itse en niistä välitä mutta mantelimassa antaa ihanan maun pullaan.



Stollenkranssi
noin 30 viipaletta


2 1/2 dlmaitoa
2 ps (à 11 g ) kuivahiivaa
1 dl sokeria
3/4 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
n. 9 dl vehnäjauhoja
150 g voita
Täyte
30 g voita  
1 rkl sokeria
1 rkl sitruunanmehua
1 levy (200 g) Pirkka rusina-hasselpähkinämaitosuklaata
1 tanko (200 g) mantelimassaa 


Lämmitä maito 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää jauhoseos hyvin vatkaten maidon joukkoon.Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma, muna ja osa jauhoista. Lisää taikinaan pehmeä rasva ja alusta loput jauhot. Kohota taikina liinalla peitettynä lämpimässä paikassa noin 20 minuuttia
Sulata täytteeseen tulevaa rasvaa hieman ja sekoita joukkoon sokeri sekä sitruunanmehu. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi. Raasta mantelimassa. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja painele ilmakuplat pois.


Kauli taikina 30 x 70 cm kokoiseksi levyksi. Sivele taikinalevy rasvaseoksella. Ripottele päälle suklaarouhe ja mantelimassaraaste. Kääri taikinalevy rullalle pitkältä sivulta.


Nosta rulla pellille leivinpaperin päälle. Taivuta rulla kranssin muotoon. Leikkaa kranssiin noin sentin levyisiä viiltoja melkein pohjaan saakka. Taivuta viipaleet vuorotellen molemmille puolille. Kohota kranssi peitettynä noin puoli tuntia. 
 

Paista leivonnaista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 15 minuuttia. Ripottele jäähtyneen kranssin pinnalle reilusti tomusokeria.