sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Karamellisoidut maapähkinät

Jouluaattoon on tasan kuukausi aikaa ja monella on varmaan jo joulumuistamiset mielessä. Itse tykkään tehdä ja antaa joululahjaksi ruokalahjoja. Tässä herkullinen vinkki joulumuistamiseksi tai ihan vaan omaan pöytään glögin kaveriksi.




Uunissa paahdetut  Karamellisoidut maapähkinät ovat helppo valmistaa. Pähkinöitä paahtuu kerralla iso satsi, josta riittää mummille, kummille ja vähän itsellekin. Jujuna näissä on valkuainen joka yhdessä sokerien ja mausteiden kanssa muodostavat ihanan rapean ja makean "huurteen" pähkinöihin.




VINKKI! Ruokalahjaa antaessa kannattaa pitää mielessä yksi perussääntö: syötävä lahjan tulee olla pieni. Niin pieni, että lahjan saaja saa syötyä sen ennen pääsiäistä. Ja mielellään myös niin pieni, että saajalle jää hieman sellainen olo, että tätä olisi voinut syödä enemmänkin. Poikkeuksena ovat tietenkin ruokalahjat, jotka kootaan purkkiin( josta lahjan saaja valmistaa herkun itse).








KARAMELLISOIDUT MAAPÄHKINÄT

500 g maapähkinöitä
1 kananmunanvalkuainen
1 rkl vettä
1 1/2 dl fariinisokeria tai muscovadosokeria
1/2 dl sokeria
3/4 tl kanelia
1/2 tl savupaprikaa
1/2 tl suolaa

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Sekoita valkuaisen joukkoon vesi ja vatkaa kevyeksi (ei kovaksi) vaahdoksi. Kaada pähkinät valkuaisvaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Sekoita sokerit ja mausteet toisessa kulhossa. Kaada sokeri-mausteseos pähkinöiden päälle ja sekoita kevyesti käännellen. Kaada pähkinät leivinpaperin päälle pellille ja paista noin 30-40 minuuttia 2-3 kertaa välillä sekoittaen kunnes pähkinät ovat rapeita. Anna jäähtyä. Pakkaa lasipurkkeihin tai pusseihin.





keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Omenakompotti

Viime viikonloppuna juhlittiin Isänpäivää räntäsateisessa säässä. Sunnuntai-aamu alkoi hämyisessä kynttilänvalossa Isänpäivä-aamiaisella koko perheen voimin. Vuosien saatossa juurikin tuo aamupala on noussut tärkeimmäksi isänpäiväjuhlinnassa ja siihen on panostettu herkullisilla tarjottavilla. Usein se on tarkoittanut itsetehtyjä baageleita, munakasruokia tai pekonia. Tänä vuonna lasteni isälle ja rakkaalle aviomiehelleni tarjottiin aamupalalla yön yli kohotettuja ja uunituoreita sämpylöitä erilaisten leikkeleiden, juuston, kasvisten ja hedelmien kanssa sekä ihanaa kanelista Omenakompottia maustamattoman jogurtin kera.














OMENAKOMPOTTI
8 annosta

4 isoa omenaa
4 rkl sokeria
1 dl vettä
1 dl rusinoita
1 tl kanelia

Kuori ja kuutio omenat. Lisää kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Alenna sitten lämpöä keskilämmölle ja anna seoksen poreilla noin 10-15 minuuttia tai kunnes omanakuutiot ovat pehmenneet.

Tarjoa Omenakompottia jäähtyneenä maustamattoman jogurtin kanssa. Annostele lasin tai jälkiruokakulhon pohjalle jogurtti, lisää kerros omenakompottia ja toista kerrokset vielä pari kertaa. Ripottele pinnalle halutessasi mysliä. VINKKI! Kompotti maistuu myös puuron, pannukakkujen, jäätelön tai pannacotan seurana.