Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyydykekakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyydykekakku. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. joulukuuta 2021

Mustikka-valkosuklaakakku mustikkapiirakkapohjalla

 Itsenäisyyspäivänä herkuttelimme tällä ihanalla Mustikka-valkosuklaakakulla, johon tein mustikkapiiraisen pohjan ja valkosuklaisen täytteen mustikka raidalla. Idean tähän herkkuun löysin täältä. 



Valmista ensin mustikkapiiras ja jäähdytä se. Tee sitten vanilja-valkosuklaamousse täyte. Kokoa kakku siten, että mustikkasoseesta tulee oma kerros valkosuklaamoussen keskelle. Hyydytä yön yli ja koristele mustikoilla, karhunvatukoilla ja rosmariinin pienillä oksilla.










MUSTIKKA-VALKOSUKLAAKAKKU
MUSTIKKAPIIRAKKAPOHJALLA

12 annosta


POHJA
125 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummmaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl maitoa
1 1/2 dl mustikoita
TÄYTE
3+1 liivatelehteä
3,3  dl kuohukermaa
2 prk (a' 200 g) vaniljatuorejuustoa
200 g valkosuklaata
100 g mustikoita
1 rkl sokeria


Käytä 20 cm irtopohjavuokaa. Suihkuta vuokaspray ja laita pohjalle leivinpaperi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon. Yhdistä kuivataineet joukkoon sekä maito ja sekoita tasaiseksi. Lisää jäiset mustikkat käännellen  ja kaada taikina kakkuvuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30-35 minuuttia kunnes tikkuun ei jää enään taikinaa. Anna piirakkapohjan jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sitten pohja. Kokoa kakku samaan vuokaan missä sen paistoit. Laita reunoille reunakalvo tai suihkauta vuokasprayta vuoan reunoille.

Laita kaikki liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lämmitä yksi rasia tuorejuustoa ja paloiteltu suklaa kattilassa, kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon 3 valutettua liivatetta, kuumenna sekoitellen (älä anna kiehua) kunnes ne ovat sulaneet. Siirrä kattila sivuun ja sekoita joukkoon toinen rasia tuorejuustoa. Valuta valkosuklaa-tuorejuustomassa kermavaahtoon samalla sekoittaen. Kaada siitä puolet kakkupohjalle.

Ota 2 rkl mustikkasosetta ja kuumenna se esim. kahvikupissa mikrossa kiehuvan kuumaksi. Sulata siihen 1 liivate. Sekoita liivateseos loppuun mustikkasoseeseen. Lisää sokeri. Valuta mustikkasose vuokaan (jättäen reunoista n. 3 cm ilman sosetta). Pistele sosetta tuorejuustomassaan ruokaveitsellä sinne tänne kakkua. Lusikoi loppu valkosuklaa-tuorejuustomassa tasaisesti päälle aloittaen reunoista. Tasoita pinta ja kopauta vuokaa kevyesti pari kertaa pöydän pintaan.

Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele kakku pensasmustikoilla, karhunvatukoilla ja rosmariinin oksilla.




torstai 25. marraskuuta 2021

Piparijuustokakku

 Piparijuustokakku maistuu joululta ja tämä on ihana herkku vaikka pikkujoulukakuksi tulevalle viikonlopulle. Tässä ohjeessa ei ole liivatetta ja se on helppo sekä nopea tehdä. Kakku matkasi tänään töihin kahvipöytään nimipäiväni kunniaksi.






PIPARIJUUSTOKAKKU 

💚


POHJA
250 g piparkakkuja
100 g laktoositonta margariinia
TÄYTE
500 g laktoositonta mascarpone-tuorejuustoa
6 dl laktoositonta vispikermaa
1 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
225 g piparkakkuja
KORISTELU
piparipallot (maitosuklaa ja valkosuklaa)
pipareita
vihreitäkuulia
kuusen oksia



Laita leivinpaperi 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle, käytä reunakalvoa tai rasvasprayta vuoan reunoihin. Valmista pohja. Murskaa piparkakut hienoksi muruksi. Sulata rasva ja sekoita murskaan. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja kylmään täytteen teon ajaksi.


Lisää mascarpone, kerma, tomusokeri, vaniljasokeri ja kaneli kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Murskaa piparkakut veitsellä paloiksi ja sekoita täytteeseen. Sekoita kunnes täyte on paksua vaahtoa. VINKKI! Älä sekoita liikaa ettei täyte juoksetu ja muutu rakeiseksi. Levitä täyte mahdollisimman tiiviisti pohjan päälle. Hyydytä yön yli. Koristele pipareilla, piparipalloilla, vihreilläkuulilla ja kuusen oksilla.



lauantai 3. heinäkuuta 2021

Ylioppilaslakki-pikkuleivät & juhlatarjoilut


Kesäkuun alussa 5.6. juhlimme kuopuksen Ylioppilasjuhlia kauniissa säässä läheisten kanssa. Juhlajärjestelyt olivat edelleen poikkeukselliset vallitsevan pandemian vuoksi. Tämä postaus sisältää Ylioppilaslakki-pikkuleipä ohjeen sekä kuvia juhlapäivän tarjottavista. Lisäksi ohjeisiin löytyy linkit ja muutamia vinkkejä. Mutta ensin lupaamani pikkuleipä ohje.




YLIOPPILASLAKKI PIKKULEIVÄT

noin 60 kpl 

200 g laktoositonta margariinia
1 1/4 dl sokeria
1 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
KUORRUTUS
noin 100 g tummaa suklaata
kultaisia pallo-nomparellejä



Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan. Pane se jääkaappiin kovettumaan noin tunniksi. Kaaviloi taikina kolmeksi ohueksi levyksi (noin 3 mm) ja ota muotilla pyöreitä kakkuja, joiden halkasija on noin 4 cm. Paista 200 asteessa 5-10 minuuttia uunista riippuen. Pikkuleivät saavat jäädä melko vaaleiksi.

Sulata suklaa mikrossa välillä sekoittaen. Kasta pikkuleivät sulaan suklaaseen ja koristele heti kullan värisillä pallo-nompareilleilla. Jäähdytä. VINKKI! Pikkuleivät voi pakastaa.



Muutama päivä ennen juhlapäivää valmistin ja leivoin kaikki tarjottavat. Ainoastaan ylioppilaslakki-pikkuleivät olin tehnyt viikkoa ennen pakastimeen. Kutsut lähtivät tekstiviestillä vieraille viikkoa ennen juhlia, koska jännitimme loppuun asti kuinka monessa osassa ylioppilaslakitusjuhla järjestettäisiin koululla. Lopulta tuli tieto, että kaikki uudet ylioppilaat lakitettaisiin samaan aikaan. Vieraat kutsuttiin kotiimme kahvittelemaan kahdessa osassa klo 14 ja klo 16. Osa tarjottavista oli gluteenittomia ja tarjoilut oli mitoitettu reilulle 40 hengelle. 



Juhlamenu

*

Onnittelumalja

*

Broilerivoileipäkakku

Kylmäsavulohikakku

Kasvistuulihatturulla

Mansikka-sitruunamousse naked-kakku

Baileys-juustokakku

Yo-pikkuleivät

Kultarannan pumpulikakku

Pannacotat uuniraparperihillolla ja paahdetulla valkosuklaalla

*



Broilerivoileipäkakkua on tarjottu kaikissa isommissa (tyttöjen) juhlissa, sillä se on perheemme lempivoileipäkakku. Ylioppilasjuhliin sankari teki ihan itse kaksi voileipäkakkua, jotka ovat noin 20 hengen kakkuja. Pyöreät voileipäkakut koristelin tällä kertaa valkoisilla orvokeilla, broilerileikkeleillä ja herneenversoilla. Broilerikakusta tehtiin myös gluteeniton versio, vaihtamalla leipä gluteenittomaksi.



Toisena kakkuna oli hyydytetty Kylmäsavulohikakku, jota tein jo kaksi vuotta sitten esikoisen valmistujaisjuhliin. Kakkuja tein tarjolle kaksi, 24 cm irtopohjavuokiin jotka koristelin kylmäsavuruusukkeilla, herneenversoilla, mustikoilla, karkunvatukoilla ja sitruunapaloilla. Kalakakku oli suosituin suolaisista tarjottavista. Myös kalakakusta oli gluteeniton versio, jossa pohja oli gluteenittomista näkkäreistä.



Tarjolla oli myös Kasvistuulihatturulla. Se on ihana tarjottava niin juhlissa kuin ihan arkiruokanakin. Se on helppo tehdä etukäteen ja siinä on todella maistuva täyte. Juhliin tein kolme rullaa ja ne tarjottiin kylmänä. Rullat olivat gluteenittomia, kun vaihdoin vehnäjauhot perunajauhoihin. Kasvistuulihatturullat koristelin silmusalaatilla ja leikkasin viipaleiksi. Yksi rulla jäi vallan syömättä.




Ylioppilaskakkua mietin pitkään ja kevään mittaan tuli testailtua monia erilaisia kakkuohjeita. Toiveena oli raikas kakku, mutei perinteinen kermakakku. Lopulta löysimme kuopuksen kanssa molempia mielyttävän ohjeen. Kakkupohjaksi tein vaalean voikakkupohjan, koska haaveena oli tehdä korkea kakku. Pohja olikin nappivalinta, sitä oli helppo leikata ja se oli ihanan mehevä. Väliin tuli mansikoita ja ihanan raikasta sitruunamoussea. Kakku kuorrutettiin tuorejuusto-kermavaahdolla semi-naked kakuksi eli kakkupohja pilkahteli kuorrutteesta. Koristeeksi kakku sai kukkia ja puisen ylioppilaskyltin.



Baileysjuustokakku on kuopuksen lempikakku, joten sen suhteen ei tarvinnut miettiä pitkään, Kakkuja tein kaksi, joista toisen pohjan tein gluteenittomista kekseistä. 




Isommissa juhlissa tapanani on ollut tehdä juhlapöytään vielä pienet yksittäiset herkut ja tällä kertaa tein esikoisen avustuksella pieniä pannacottia kertakäyttölaseihin, jotka koristeltiin uuniraparperihillolla ja paahdetulla valkosuklaalla. Pannacotta ovat todella herkullinen tarjottava ja yllättävän helppo valmistaa, kun käyttää maitopohjaisiin jälkiruokiin tarkoitettua Multia-hyytelösokeria hyydyttämiseen.  



Jälleen kerran ylimitoitin tarjottavat. Se on kyllä tosi vaikeaa miettiä, että riittääkö kaikki. Mutta kyllä se taitaa olla kuitenkin niin, että kun tarjottavia on montaa laatua, niin ei tarvitse olla niin isoja määriä tarjolla. Onneksi kuitenkin pakaste on keksitty jonne säilöin osan ja osan tarjottavista vein töihin kahvipöytään.




 Päivä oli kaikenkaikkiaan todella onnistunut, se oli iloa ja aurinkoa täynnä. Sää suosi juhlia ja juhlimmekin pääasiassa ulkona terassilla missä oli helppo pitää turvaväleistä kiinni. Viimeiset vieraat lähtivät puoli yksitoista illalla ja olimme miehen kanssa todella otettuja, että vieraat viihtyivät niin pitkään.





Onnea vielä rakas valmistuessasi ylioppilaaksi

💙 

sekä Kiitos kaikille onnitteluista ja 

juhlissa mukana olleille, 

teitte kuopuksen päivästä täydellisen








sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Omar-vadelmajuustokakku

 Viikolla tuli juhlittua omia synttäreitä ja testattua samalla ihanaa Omar-vadelmajuustokakkua. Ensimmäinen kakku päätyi töihin työkavereiden iloksi ja toinen kakku maistui omalle perheelle. Omarjuustokakku on itsessään aika makeaa, joten lisäsin täytteen sekaan vadelmia tuomaan hieman raikkautta ja kirpeyttä. Idean kakkuun nappasin Tarun taikakakut blogista.




Kuvan kakun olen tehnyt 22 cm:n vuokaan ja puolittanut ohjeen. 






OMAR-VADELMAJUUSTOKAKKU

24 cm vuoka/ 12-15 annosta


POHJA
200 g Diggestive-keksejä
80 g voita
TÄYTE
1 + 3 dl vispikermaa
1 pss (noin 40kpl) Omar-karkkeja
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
4 rkl vettä
LISÄKSI
100-200 g vadelmia
KORISTEEKSI
vadelmia, Omar-karkkeja, 
kuivattua vadelmamurua, 
Mirella keksejä



Tee ensin pohja. Sekoita murskatut keksimurut ja voi yhteen. Painele pohja kevyesti 24cm:n  leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Käytä reunoihin vuokasprayta tai reunakalvoa. 

Valmista Omar-karkeista kastike lämmittämällä 1 dl kermaa kattilassa johon lisäät pienistellyt Omar-karkit. Keitä seosta matalalla lämmöllä kokoajan sekoittaen kunnes karkit sulavat. Jätä kastike sitten jäähtymään.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit. Yhdistä hieman jäähtynyt Omar-kastike ja notkistettu tuorejuusto hyvin sekoittaen. Lisää kermavaahto Omar-tuorejuustoseokseen ja sekoita ne keskenään. Kiehauta 4 rkl vettä ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää liivateneste  ohuena nauhana täytteeseen. Kaada puolet täytteestä pohjan päälle vuokaan ja painele vadelmat täytteeseen. Kaada loppu täyte ja kopauta vuokaa pöytään, jotta täyte levittyy tasaisesti. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli.

Irrota kakku vuoasta ja koristele valkosuklaisilla Mirella kekseillä, vadelmilla, Omarkarkeilla ja kuivatulla vadelmamuruilla.





lauantai 26. joulukuuta 2020

Kahdensuklaan juustokakku

Tapaninpäivän kahvipöydässä meillä on tarjolla tämä herkullinen Kahdensuklaan juustokakku. Tänä vuonna pohdin kahden kakun välillä pitkään kumman niistä tekisin, mutta päädyin lopulta suklaakakkuun puolukkakakun sijaan. Koska suklaa maistuu takuuvarmasti koko perheelle ja koska joulu vietettäisiin poikkeuksellisesti vain oman perheen kesken, niin ei myöskään kannattaisi tehdä useampaa kakkua niinkuin olen yleensä tehnyt.





Tämä kakku on todella nopea ja helppo tehdä. Kerma ja vaahtoutuva vaniljakastike vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi, Joukkoon lisättään notkistettu maustamaton tuorejuusto. Sen jälkeen täytemousset jaetaan kahteen kulhoon. Toiseen lisätään sulatettu tummasuklaa ja toiseen sulatettu valkosuklaa. Sitten vain kaadetaan valmiit täytteet pohjan päälle, ensin tummasuklaatäyte ja päällimmäiseksi valkosuklaatäyte. Hyydytetään yön yli ja koristellaan lempi konvehdeilla. Idea kakkuun löytyy Suklaapossun blogista täältä.







KAHDEN SUKLAAN JUUSTOKAKKU

12 annosta

POHJA 
20 cm mutakakkupohja
TÄYTE
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 1/2 dl kuohukermaa 
400 g maustamatonta tuorejuustoa
125 g tummaa suklaata
175 g valkosuklaata
KORISTEEKSI
suklaakonvehteja 
karkkikeppejä 
tuoretta rosmariinia


Käytin pohjana pakasteeseen leipomaani 20 cm mutakakkupohjaa. Kurkkaa mutakakkupohjan ohje täältä. Mutta voit tehdä pohjan myös diggestivekekseistä ja voista, tarvitset silloin 180 g keksejä ja 75 g voita. VINKKI! Kakusta tulee melko korkea, käytä reunakalvoa.

Valmista täyte. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike ja kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto. Jaa mousse kahteen kulhoon. Sulata tumma suklaa ja valkosuklaa eri kulhoissa, mikrossa varovasti sekoittaen. Lisää ensin valkosuklaa nopeasti vatkaten moussen joukkoon. Vatkaa sitten samoilla vatkaimilla tummasuklaa toisen moussen joukkoon.

Kaada tummasuklaatäyte kakkupohjan päälle ja tasoita. Lisää sitten valkosuklaatäyte tummasuklaa täytteen päälle ja tasoita. Hyydytä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele hyytynyt kakku suklaakonvehdeilla, karkkikepein ja rosmariinitupsuilla.


keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Vaalea Glögi-juustokakku

Marraskuu on viittä vaille taputeltu - joulunaika lähenee tuoksuineen, kynttilöineen ja herkkuineen. Sitä ennen meillä vietetään Katariinan-päivää herkuttelemalla Vaaleaa Glögi-juustokakkua 💛(vaikka tosiasissa oma perhe ei tätä päässytkään maistamaan vaan ilahdutin työkavereita kakulla alkuviikosta)




Tämä kakku sai alkunsa, kun bongasin kaupasta vaalean glögitiiviste pullon. Kotiin päästyäni löysin K-ruoka sovelluksesta ohjeen vaaleaan glögi-juustokakkuun ja pitihän sitä heti testata.  Kakun pohja on pipareista ja voista. Täytteessä on kerman, tuorejuuston ja valkosuklaan lisäksi loraus ihanaa Marlin 2020 Appelsiini-karpalo-rosmariini glögiä, myös kakun kiille on tuosta vaaleasta ja mausteisesta glögi-tiivisteestä sitä pullon ohjeen mukaan laimentaen. Koristeeksi kakku sai kuivattuja omenaviipaleita, valkosuklaamanteleita ja -rusinoita, itsetehtyä pipari-valkosuklaapaloja, manteleita ja tuoretta rosmariinia. 








VAALEA GLÖGIJUUSTOKAKKU
12 annosta

POHJA
200 g piparkakkuja
100 g voita
TÄYTE
2 rss (a'180 g) maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
150 g valkosuklaata
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2 rkl glögiä tai vettä
KIILLE
1 dl vaaleaa glögitiivistettä
3 dl vettä
4 liivatetta
KORISTELU
kuivattuja omenarenkaita
valkosuklaamanteleita ja- rusinoita
manteleita
itsetehtyä pipari-valkosuklaapaloja
tuoretta rosmariinia





VINKKI! Kuvan kakku on tehty 24 cm vuokaan ja ohje on kerrottu Kinuskikissan vuokien muunnostaulukon 1,19 kertoimella.

 Murskaa piparkakut pakastepussissa kaulimella. Sulata voi ja sekoita siihen piparimuru. Pingota leivinpaperi 22 cm irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin. Painele keksimuru tiiviisti vuoan pohjalle. Siirrä pohja jääkaappiin odottamaan.
Notkista tuorejuustot. Vatkaa kerma vaahdoksi. Paloittele valkosuklaa ja sulata se miedolla teholla muutaman sekunnin pätkissä mikrossa. Yhdistä kermavaahto ja tuorejuustot ja kääntele lopuksi joukkoon valkosuklaasula. Mausta seos sokereilla.

Liota täytteeseen tulevia liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 minuuttia. Kuumenna vesi mikrossa ja purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Liuota liivatteet kuumaan veteen. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki. Sekoita se täytteeseen ohuena nauhana. Levitä täyte pohjalle ja tasoita pinta. Nosta juustokakku jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi.

Liota kiillettä varten liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 minuuttia. Mittaa 1 dl glögiä kattilaan. Kuumenna se kiehuvaksi ja nosta kattila pois liedeltä. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja liuota liivatteet kuumaan nesteeseen. Lisää liivateseokseen loppu glögi. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi ja valuta se varovasti valkosuklaamoussen päälle lusikkaa apuna käyttäen. Peitä kakku ja nosta se jääkaappiin hyytymään 4-5 tunniksi tai yön yli.

Koristele glögijuustokakku itsetehdyllä pipari-valkosuklaapaloilla, valkosuklaamakeisilla, omenarenkailla, manteleilla ja tuoreella rosmariinilla.






tiistai 1. syyskuuta 2020

Omena-vaniljajuustokakkua blogin 7 v. synttäreillä

 

Omena-vaniljajuustokakkua maistellaan blogin 7 v.synttäreiden kunniaksi. Muromainen pohja tuo hieman omenapiirakan fiilistä ja maku on ihanan kanelinen joten tälläherkulla sopii aloittaa syyskuu ja virallisesti syksy. 

 


 

Kakku on melko helppo tehdä. Murupohjan päälle pehmitin kotimaisia omenia pienessä vesitilkassa. Omenoiden päälle kaadoin fariinisokerista ja voista keitetyn kinuskin. Kakkupohjan paiston jälkeen jäähdytin sen hyvin ennen vaniljatäytteen lisäämistä. Sitten vaan hyydytys ja herkuttelemaan. Koristeeksi valitsin oman pihan pensaiden lehtiä ja kukkia, joiden varret suojasin foliolla. Lisäksi laitoin kakunpäälle muutaman omenaviipaleen.

 


 

Alkuperäinen ohje löytyy lähes kymmenen vuoden takaa Kinuskikissalta, jota muokkasin hieman oman näköiseksi. VINKKI! Kuvan kakku on tehty 16 cm kakkuvuokaan, joten kerroin kaikki ainekset 0,44 niin sain pienennettyä ohjeen. 


  



OMENA-VANILJAJUUSTOKAKKU

 

POHJA
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
ripaus suolaa
100 g voita
1/2 dl vettä
OMENATÄYTE
500 g omenoita
2 tl kanelia
KINUSKI
100 g voita
1 dl fariinisokeria
VANILJATÄYTE
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 1/2 dl tomusokeria
2 valkuaista
200 g vaniljatuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
 
 
 
Leikkaa leivinpaperista sopiva pala 24 cm irtopohjavuokaan ja suihkuta rasvaa reunoille. Valmista pohja. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola. Lisää joukkoon paloiteltu kylmä voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti taikina tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle. Kuori omeneat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Esikypsennä omenat pienessä vesitilkassa 2-5 min kunnes omenat ovat hieman pehmenneet. Mausta kanelilla.

Levitä omenat pohjan päälle. Mittaa kattilaan voi ja fariinisokeri. Kuumenna MIEDOLLA lämmöllä kunnes seos alkaa hiljalleen kuplia. Anna kuplia pienellä lämmöllä noin 5 minuuttia kunnes seos muuttuu paksuksi kinuksiksi. Kaada kinuski omenoiden päälle vuokaan. Paista pohjaa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Varmista omenoiden kypsyys ennenkuin otat kakun uunista. Anna pohjan jäähtyä hyvin.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tomusokeri vaahdotuksen loppuvaiheessa. Vaahdota valkuaiset. Yhdistä kerma- ja valkuaisvaahdot sekä tuorejuusto vatkaimella kevyesti sekoittaen. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte vuokaan. Hyydytä vähintään kolme tuntia tai yön yli. Irrota kakku vuoasta ja koristele kakku.
 
 
 

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Juhannuksen Kukkakakku

Tänä vuonna helle helli pitkästä aikaa juhannusaattona ja muillekin juhannusviikonlopun päiville on ennustettu lämmintä säätä, nautitaan siis upesta keskikesän juhlasta rentoutuen ja leppoisasti aikaa viettäen. Juhannuskakuksi leivoin Kinuskikissan 10-Kukan kakun, joka maistuu kaneliselle raparperitäytteelle ja täyteläiselle kermarahka-täytteelle. Kakku sai koristeeksi syötäviä kukkia ja kiilteen. 

Valmistin ensin kakun pohjan diggestive -kekseistä ja rasvasta. Sitten tein raparperitäyteen, jonka levitin pohjan päälle. Vatkasin kermarahkasta ja vispikermasta kuohkean täytteen jonka kaadoin raparperitäytteen päälle. Lopuksi koristelin kakun kukkakiilteellä johon asettelin oman pihan orvokkeja, laventelin- ja syreenin kukkia sekä sitruunabasilikan lehtiä. 






Hyvää juhannusta
💜 











KUKKAKAKKU
12 annosta


POHJA
180 g digestivekeksejä
75 g Valio voita
KANELINEN RAPARPERIHILLO
2 1/2 liivatelehteä
500 g raparperia
1/2 dl vettä
1 1/2 dl fariinisokeria
1 1/2 tl kanelia
KERMARAHKATÄYTE
5 1/2 liivatelehteä
4 dl  vispikermaa
400 g kermarahkaa
2 1/2 dl sokeria
1/2 dl vettä
KUKKAKIILLE
5 liivatelehteä
6 dl vettä
2 1/2 rkl sokeria



Koska käytin 22 cm vuokaa kerroin kaikki ohjeen ainekset 0,84 kertoimella, jolloin sain ohjeen sopivamman kokoisena pienempään vuokaan. Lisää vinkkejä vuokien muunnostaulukoihin voit katsoa tästä. Esim. 180 g diggestivekeksejä x 0,84 =151,2 g.


Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan  pohja leivinpaperilla. Öljyä tai käytä reunakalvoa vuoan reunassa. Murskaa digestivet tehosekoittimessa. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan kanssa. Levitä seos vuoan pohjalle.

Laita raparperitäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Leikkaa raparperit paloiksi. Laita raparperipalat, vesi, fariinisokeri ja kaneli kattilaan. Keitä 5-10 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet, mutta ovat yhä selkeitä paloja. Lisää lopuksi kuumaan raparperiseokseen liotetut liivatteet ja sekoita huolellisesti. Laita kattila kylmään vesihauteeseen ja odota, että täyte muuttuu hieman paksummaksi. Levitä raparperitäyte vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin tunti.
Laita kermarahkatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja sokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita se täytteeseen. Levitä täyte vuokaan raparperitäytteen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Valmista kukkakiille. Laita  liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna noin 1/2 dl vedestä kiehuvaksi. Sulata joukkoon sokeri sekä liotetut liivatteet. Kaada loppuvesi joukkoon. Lusikoi liivatevettä kakun pinnalle ohut kerros. Nosta jääkaappiin 10 minuutiksi, jotta pinta hyytyy hieman. Asettele päälle kukat – ne jäävät kiinni hyytelömäiseen pintaan. Nosta vuoka takaisin jääkaappiin, kunnes kukat ovat kiinnittyneet (10-15 minuuttia). Kaada päälle lisää liivatevettä. VINKKI! Liivatevesi säilyy juoksevana, kun pidät sen huoneenlämmössä ja tarvittaessa voit lämmittää sitä uudelleen. Jos kukkia nousee vielä pintaan, anna kiilteen taas hyytyä välissä. Jatka näin, kunnes kaikki kukat ovat pinnan alla. Hyydytä lopuksi vähintään 1-2 tuntia tai yön yli.




keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Kinderkakku

Kinderkakku on ollut haaveissa tehdä jo ajat ja iät. Ja tänä pääsiäisenä sain sen vihdoin aikaiseksi. Ajatuksena oli tehdä Kruoka sivuston ohjeella kyseinen kakku, mutta lopulta päädyin Makeaa-blogin Liisan ohjeella tehtyyn helppoon ja nopeaan Kinderkakkuun. 





Kakulla herkuteltiin 11.4. esikoisen nimipäivien kunniaksi. Kakku on ihanan suklainen ja täyteläinen. Pohja on dominokekseistä ja tilkasta kondensoitua maitoa. Täytteissä on valko- ja tummasuklaata + loput kondensoitu maito ja vispikermaa. Vinkki! Täytteet jäivät moussemaiseksi, itse lisäisin pari liivatelehteä jämäköittämään täytteitä. 












KINDERKAKKU
12 annosta

POHJA
175 g Dominokeksejä
TÄYTEET
1 prk (a' 397 g) Kondensoitua maitoa
200 g tummaa suklaata
200 g valkosuklaata
4 dl vispikermaa
KORISTELU
Kindermunia ja -patukoita,
linnunmuna-makeisia



Pingota leivinpaperi 22 cm irtopohjavuokaan. Vuoraa vuoan reunat  reunakalvolla tai käytä vuokasprayta. Murskaa keksit hienoksi rouheeksi. Sekoita joukkoon 2 rkl kondensoitua maitoa ja painele seos vuoan pohjalle.

Sulata suklaat omilla lautasilla mikrossa. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetken. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon loput kondensoidusta maidosta. Jaa seos kahteen osaan. Kääntele tummasuklaa toiseen osaan hyvin sekoittaen. Levitä tummasuklaatäyte pohjan päälle. Toista sama valkosuklaan kanssa ja levitä täyte varovasti tummasuklaakerroksen päälle. Anna kakun jähmettyä pakastimessa vajaa tunti tai jääkaapissa vähintään kolme tuntia.




sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Pienet Lime- juustokakut purkissa

Nyt tuli tehtyä aivan ihania pieniä Lime-juustokakkuja purkissa ja mikä parasta ne ovat todella helppoja valmistaa. Hieman Key lime-piiraan makuisilta purkkijuustokakuilla päätimme tämän päiväisen Naistenpäivän aamupalan.




Tarvitset tähän ohjeeseen turkkilaista jogurttia, kondensoitua maitoa, limeä, liivatetta sekä pohjaan diggestive-keksejä ja voita. Voit tarjota herkun pienistä lasipurkeista niinkuin minä tai tehdä ne pieniin jälkiruokakulhoihin tai laseihin.





🌸

Olkoon päiväsi 
täynnä ylpeyttä siitä,
kuka olet
ja iloista odotusta siitä,
mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

🌸





Tässä vielä tunnelmia Naistenpäivän aamupalastamme, jota vietimme oman perheen naisten kesken. Mies oli maalla rakennuspuuhissa mutta herkullinen suklaarasia odotti meitä keittiössä 💗
Aamupalalla oli tarjolla patonkia, hedelmiä, vihanneksia, munakaskuppeja, persikka-vadelmasmoothieta, tuoremehua ja kahvia sekä tietysti näitä super ihania Lime-juustokakkuja purkissa.










LIME-JUUSTOKAKUT PURKISSA
6 kpl

POHJA
50 g diggestivekeksejä
2 rkl voita
TÄYTE
400 g turkkilaista jogurttia
2 dl kondensoitua maitoa
1 limen raastettu kuori + 2 rkl limemehua
3 liivatetta
KORISTEEKSI
mansikoita
lime viipaleita

Murustele diggestivekeksit ja lisää sulatettu voi joukkoon hyvin sekoittaen. Laita muruseosta pari teelusikallista jokaisen lasipurkin pohjalle ja painele hieman.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kondensoitu maito jogurtin kanssa sekaisin. Raasta limen kuori jogurttiseokseen. Purista limesta 2 rkl mehua ja kuumenna se mikrossa. Sekoita liivatteet kuuman mehun kanssa ja kaada liivateseos ohuena nauhana voimakkaasti vatkaten jogurttiseokseen. Lusikoi valmis täyte keksipohjan päälle lasipurkkeihin. Laita purkit jääkaappiin jähmettymään vähintään 3 tunniksi mieluiten yön yli. Koristele mansikoilla ja limeviipaloilla. Herkuttele!




maanantai 17. helmikuuta 2020

Vadelma-suklaajuustokakku mutakakkupohjalla

Ystävänpäivänä jaoin instagramissa söpön Vadelma-suklaajuustokakun kuvan, joka sopi ystävänpäivän teemaan niin värityksellään kuin koristelullaan. Tosiasissa kakulla herkuteltiin meillä jo tammikuun lopulla esikoisen täyttäessä 20 vuotta. Onnea vielä rakas 💗




Kakun pohjana on mutakakku, joka saa herkulliset täytteet Geishasuklaasta ja vadelmista. Inspiraationa minulla oli @vanilllacakes-blogin upea Geishasuklaa-vadelmakakku josta tein oman version. VINKKI!Täyttettä tuli runsaasti omaan 20 cm vuokaan, joten kannttaa käyttää noin 22 cm vuokaa. Jos haluat matalamman kakun käytä silloin 24 cm vuokaa. Vastaavasti kakkuvuoan korkeutta voit nostaa käyttämällä reunakalvoa.






VADELMA-SUKLAAJUUSTOKAKKU
MUTAKAKKUPOHJALLA

10 annosta

MUTAKAKKU
150 g voita
150 g tummaa suklaata
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
SUKLAATÄYTE
1 dl vispikermaa
1 dl flora vanilla
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g Geishasuklaata
125 g mascarbonejuustoa
1/2 dl tomusokeria
1/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
3 liivatetta
VADELMATÄYTE
1 dl vispikermaa
1 dl flora vanillaa
250 g vadelmia
200 g vadelmatuorejuustoa
125 g mascarbone tuorejuustoa
1/2 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 liivatetta
KORISTELU
Geisha-keksejä, vadelmia, koristerakeita,
Ruby-suklaarouhetta (vaaleanpunaista suklaata)

Leivo mutakakkupohja edellisenä päivänä. Sulata voi ja paloiteltu suklaa mikrossa välillä sekoitellen. Sekoita joukkoon kaakaojauhe. Anna voi-suklaaseoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää sokeri. Vatkaa joukkoon kananmunat yksitellen. Sekoita loput kuivataineet keskenään ja lisää ne joukkoon hyvin sekoittaen. Pingota leivinpaperi 22 cm irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin ja kaada taikina vuokaan. Paista  kakku 200 asteessa noin 17 minuuttia. Kypsä mutakakku on pinnalta ja reunoilta kypsä mutta sisältä pehmeän suklainen. Jäähdytä kakku hyvin ja irrota vuoan reunat pesua varten.

Tee suklaatäyte. Sulata suklaa ja jäähdytä. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma ja flora vanilla kevyeksi vaahdoksi. Sekoitakeskenään toisessa kulhossa tuorejuusto, jäähtynyt suklaa, mascarbone, kaakaojauhe, tomusokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna tilkka vettä ja lisää puristetut liivatelehdet joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää liivatteet suklaa-tuorejuustoseokseen ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi vaahdotettu kermaseos joukkoon hyvin sekoittaen.

Laita vuoan reunoille vuokaspray (sama vuoka jossa paistoit mutakakun). Kaada suklaatäyte mutakakkupohjan päälle ja levitä tasaisesti. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi ennen vadelmatäytettä.

Valmista vadelmatäyte. Keitä vadelmat kattilassa ja paseraa ne siivilän läpi. Anna jäähtyä ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma ja flora vanilla kevyeksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa vadelmatuorejuusto, mascarbone sekä vadelmaseos. Kiehauta tilkka vettä ja lisää puristetut liivatteet hyvin sekoittaen. Kaada liivateseos tuorejuustotäytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi vaahdotettu kermaseos joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada vadelmatäyte suklaatäytteen päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään yön yli tai vähintään 6 tuntia.

Irrota reunavuoka ja koristele kakku sydänkekseillä, vadelmilla, koristerakeilla ja suklaarouheella. Herkuttele hyvässä seurassa.



maanantai 6. tammikuuta 2020

Sitruunajuustokakku

Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta kaikille - tästä se uusi ruokavuosi taas alkaa. Tässä vielä yksi viime vuoden reseptikokeiluni, sillä uuden vuoden aattona herkuttelimme hyvien ystävien kanssa raikkaalla Sitruunajuustokakulla. Ohjeen nappasin kinuskikissan-sivustolta. Kakun koristelin itsekeittämällä lakritsikastikkeella mutta kaupan valmiskastike ajaa hyvin saman asian.








SITRUUNAJUUSTOKAKKU
8 annosta

POHJA
100 g dominokeksejä
25 g voita tai margariinia
TÄYTE
2 1/2 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1/2 sitruuna
200 g turkkilaista jogurttia
1/2 prk ( a' 340 g) lemon curd -sitruunatahnaa
(keltaista pastaväriä)
3 rkl vettä
KORISTELU
1 Kick-patukka (25 g)
1/4 dl kuohukermaa



Vuoraa 22 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Suojaa reunat reunakalvolla tai suihkuta reuna vuokaspraylla niin kakku irtoaa vuoasta siistimmin.

Murskaa dominot. Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurska. Painele seos vuoan pohjalle. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta kuori. Sekoita kermavaahdon joukkoon kuoriraaste, jogurtti ja sitruunatahna. (Halutessasi voit syventää keltaisen sävyä elintarvikevärillä.) Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Sekoita liivatevesi täytevaahdon joukkoon. Kaada täyte vuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 3 tuntia.

Valmista lakritsikastike tai käytä kaupan valmiskastiketta. Pienistele Kick-patukka, lisää kerma ja lakritsipalat kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes lakritsit sulavat. Jäähdytä lakritsikastiketta hieman ja kaada se ristikkomaisesti kakun pinnalle. Jäähdytä kakku pakastimessa noin 1 tunti. Säilytä kakku tarjoamiseen asti jääkaapissa.


torstai 26. joulukuuta 2019

Tapaninpäivän Valkosuklaajuustokakku piparipohjalla

Tapaninpäivä on jo iltapäivässä ja meillä kahvitellaan kohta perheen kesken. Tarjolla on ihanaa jouluisaa Valkosuklaajuustokakkua, jonka pohja maistuu piparille. Kakku on kuorrutettu kinuskilla ja koristeltu minivaahtokarkeilla, valkosuklaamuruilla, toffee-paloilla ja lumihiutale koristerakeilla.
Alkuperäinen resepti on @vanilllacakes.






Leppoisaa Tapaninpäivän jatkoa
🌲










VALKOSUKLAAJUUSTOKAKKU PIPARIPOHJALLA
10-12 heng.

POHJA
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl rypsiöljyä
1 dl maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
TÄYTE
1 dl flora vanilla
1 dl vispikermaa
150 g valkosuklaata
250 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl tomusokeria
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatetta
KIILLE
2 dl kuohukermaa
1 1/2 dl fariinisokeria
2 liivatetta
KORISTELU
minivaahtokarkkeja, toffeepaloja, 
valkosuklaarouhetta, lumihiutalekoristerakeita



Leivo kakkupohja. Sekoita kuivataineet keskenään ja toisessa kulhossa keskenään maustamaton jugurtti, rypsiöljy ja kananmuna.Yhdistä kuivat aineet varovasti joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi.

Suihkuta vuokaspray 20-22 cm kakkuvuokaan sekä laita pohjalle pyöreä leivinpaperi, hiukan pienempi kuin vuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa alatasolla noin 20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kakun kumoamista vuoasta. Jäähdytä kakkupohja hyvin ennen täytteen tekemistä, mieluiten yön yli.

Valmista täyte. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään vähintään 10 minuutiksi. Sulata suklaa ja anna jäähtyä sen aikaa kun vatkaat vispikerman ja flora vanilla kevyeksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto tasaiseksi ja lisää hieman jäähtynyt valkosuklaa joukkoon hiljalleen sekoittaen. Mausta täyte tomusokerilla, sokerilla ja vaniljasokerilla.

Lämmitä tilkka vettä, lisää liivatteet joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada liivateseos tuorejuusto-valkosuklaa seoksen joukkoon hyvin sekoittaen. Yhdistä kermaseos ja tuorejuusto-suklaaseos keskenään.

Laita kakkupohja takaisin vuokaan jossa paistoit sen, suihkuta vuokasprayta kauttaaltaan vuoan reunoille. Lisää valkosuklaatäyte kakkupohjan päälle ja laita muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

Tee kinuskikiille vasta kun valkosuklaatäyte on jähmettynyt. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Laita kattilaan kerma ja fariinisokeri, kuumenna kiehuvaksi. Lisää liivatteet kuumaan kinuskiin hyvin sekoittaen. Jäähdytä kinuskia välillä sekoittaen ja kaada se lusikan kautta kylmän valkosuklaatäytteen päälle. Laita kakku jäähtymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. Koristele kakku ennen tarjoamista.