Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hedelmä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Luumukompottia & kermaista Riisipuurovanukasta

 Aamulla keittelin riisipuuroa perhelle ensimmäisen adventin kunniaksi ja sytyttelin kynttilän aamupalapöytään. Puuroa jäi jonkinverran syömättä, joten ajattelin hyödyntää sen ja tehdä siitä ihanaa kermaisaa Riisipuurovanukasta. Riisipuurovanukas eli Risalamande on Tanskalainen jälkiruoka, jota syödään usein puolukkaisen tai kirsikkaisen kastikkeen kanssa. Meillä Riisipuurovanukas nautittiin syksyllä tehdyn Luumukompotin kanssa (katso ohje postauksen lopusta). Ooo-lalaa, makupari oli todella ihana, kermaisan täyteläinen ja kirpakan makea. Tästä tuli niin hyvää, että luulen tietäväni mitä meillä tarjoillaan joulupöydässä jälkiruokana.







RIISIPUUROVANUKAS

4 annosta


noin 5 dl kylmää riisipuuroa
1 1/2 dl vispikermaa
1 rkl vaniljasokeria
LISÄKSI
mantelilastuja ja luumukompottia

Riisipuurovanukas on todella helppo tehdä. Lisää kylmään riisipuuroon vatkattu vispikerma, joka on maustettu vaniljasokerilla. Sekoita hyvin ja anna maustua jonkin aikaa. Tarjoile Luumukompotin kanssa ja ripottele halutessasi annoksen päälle mantelilastuja.






Luumupuumme tuotti satoa tänäkin vuonna hirmuisasti. Piti ihan miettiä mitä niistä ihanista lilan värisistä herkuista tekisin, koska luumuhillo ei juurikaan maistu perheelle. Syksyllä kyselin vinkkiä instan puolella ja yksi ihana ehdotus oli Luumukompotti. Netistä bongasin sitten tämän täydellisen ohjeen Luumukompotille, alkuperäinen ohje löytyy siis täältä. Luumukompotti sopii riisipuuron tai riisipuurovanukkaan lisänä, kakun täytteeksi, jälkiruokiin tai hillon tapaan vaikka jäätelön kanssa. 


LUUMUKOMPOTTI


1 kg luumuja tai kriikunoita
2 dl vettä
500 g ruokosokeria
1 dl hillosokeria
1 dl rommia tai konjakkia
1 kanelitanko


Poista luumuista kivet. Mittaa vesi ja ruokosokeri kattilaan ja lisää kanelitanko. Kiehauta. Lisää kivettömät, lohkotut luumut. Kiehauta. Lisää hillosokeri ja keitä noin 20 minuuttia. Lorauta loppuvaiheessa luumukompotin sekaan alkoholi. Jaa luumukompotti lasitölkkeihin, peitä kannella ja jäähdytä. Säilytä kylmässä. VINKKI!Voit myös pakastaa luumukompotin pakastusrasioissa.







sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Vihreä smoothie



Huomenta, muistitko siirtää kellot tunnilla eteenpäin? Itsellä piti ihan laittaa kello soimaan, että heräisi ajoissa, muuten olisi kyllä unihiekkaa ollut vielä silmissä. No, mutta tässä olisi ihan mielettömän herkullisen smoothien ohje, joka kyllä karistaa hiekat silmistä kuin myös antaa virtaa päivääsi. Vihreä smoothie sisältää lähes koko päivän kasvissuosituksen. Se on koostumukselta ihanan kermaista ja täyttävää, jolloin kylläisyyden tunne pysyy hieman kauemmin kuin nestemäisemmän smoothien. Suosittelen testaamaan, sillä tästä tuli meidän perheen lemppari smoothie 💚
 




HYVÄÄ PALMUSUNNUNTAITA
🌱



 

 






VIHREÄ SMOOTHIE

1 annos

💚

1 pieni banaani
2 lehtikaalin revittyä lehtä ilman varsia
1/2 päärynä
4 palaa pakastepinaattia
1/2 pieni avokado
1/2 limen mehu
1 1/2 dl mantelimaitoa
(noin 10 kpl cashewpähkinää) 
 
 
 
 
Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja blendaa kaikki ainekset sekaisin. 
Nauti smoothie aamiaisella tai välipalaksi.
 
 
 
 
 
 


sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Banaanileipä

Banaanileipä eli bananabread on amerikkalainen makea leivonnainen, joka on nimestään huolimatta enemmän kakku kuin leipä. Banaanileipään voi hyödyntää tummat ja mustuneet ylikypsät banaanit. Maku on täyteläisen makea, ja maku vain paranee vanhetessaan. Tällä ohjeella onnistuu varmasti, sillä ohje on todella helppo. Banaanileipä maistuu aamupalalla tai kahvipöydässä. 




Hyvää viikonloppua
💚








BANAANILEIPÄ


2 kypsää, tummaa banaania
100 g sulatettua voita
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 -2 dl maustamatonta jogurttia
2-3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
ripaus kanelia
PINNALLE
1 kypsä banaani
muutama pekaanipähkinä
1 rkl vaahterasiirappia



Sekoita kuivat aineet keskenään. Muusaa banaanit. Sekoita banaanisose, jogurtti ja voisula keskenään. Sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin. Kaada taikina leivinpaperoituun pitkänomaiseen leipävuokaan. Koristele leipä halkaistulla banaanilla, pähkinöillä ja valuta leivän päälle siirappia. 

Paista banaanileipää 175 asteisessa uunissa keskitasolla noin 50 minuuttia. Jos leipä alkaa tummumaan, peitä se leivinpaperilla. Anna banaanileivän jäähtyä ennen kuin irrotat sen vuoasta. Tarjoile leipä aamiaisella tai kahvipöydässä.


maanantai 18. toukokuuta 2020

Banaani-kinuskikuppikakut

Eilen otettiin varaslähtö miehen synttäreille ja herkuteltiin kahvipöydässä herkullisilla  Banaani-kinuskikuppikakuilla. Banaani tekee kuppikakuista ihanan pehmeitä ja täyteläisiä. Kuorrutus on ihanan makea, joka syntyy mascarbonesta, tomusokerista ja kinuskikastikkeesta, päälle ripotellaan vielä suolapähkinärouohetta. Nämä ovat takuuvarma hitti kahvipöydässä.












BANAANI-KINUSKI KUPPIKAKUT
noin 18 kpl 
(riippuen vuokien koosta)


TAIKINA
125 g voita
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1 3/4 dl piimää
3/4 tl soodaa
1/4 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 isoa banaania (noin 2 dl sosetta)
KUORRUTE
100 g mascarbonea
250 g tomusokeria
1 dl kinuskikastiketta
KORISTELU
suolapähkinärouhe



Vatkaa sokeria ja voi vaahdoksi. Riko munat yksitellen ja lisää kulhoon hyvin vatkaten. Mausta vaniljasokerilla. Mittaa muut kuivat aineet keskenään ja sekoita. Lisää puolet jauhoista vaahtoon ja sen jälkeen piimä. Lisää sitten loput jauhot. Sekoita kunnes taikina on tasaista. Valmista sauvasekoittajalla banaanit soseeksi ja kaada taikinan joukkoon. Vatkaa vielä hetki.

Laita paperiset vuoat muffinipellille ja laita taikinaa 2/3 vuokiin. Paista kuppikakkuja uunin keskitasolla 175 asteessa 15-20 minuuttia. Jäähdytä kuppikakut ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrute.Sekoita keskenään mascarbone, tomusokeri ja kinuskikastike. Pursota tai levitä veitsellä kuorrute kuppikakkujen päälle. Ripottele lopuksi kuorrutteen päälle suolapähkinärouhetta.




maanantai 27. huhtikuuta 2020

Passion sima

Instagramia selatessa näin idean Passionsiman valmistamiseen ja pakkohan sitä oli testattava. Ryppyinen passion antaa eksoottisen maun simalle. Sima jäi kauniin vaaleaksi  koska käytin vain tavallista sokeria. Jos haluat tummemman sävyn käytä puolet taloussokeria ja puolet fariinisokeria.






PASSIONSIMA
4 l

4 l vettä
500 g sokeria
4 passion hedelmää
1 sitruunan kuori ja mehu
1 tl kuivahiivaa

Mittaa sokeri, passionhedelmien sisukset ja kaksi litraa vettä kattilaan. Kiehauta sen verran että sokeri sulaa. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista sen mehu. Lisää ne kattilaan yhdessä lopun kylmän veden kanssa. Kun seos on käden lämpöistä, sekoita kuivahiiva +42 asteiseen vesitilkkaan ja kaada se kattilaan hyvin sekoittaen. Laita kansi päälle ja anna tekeytyä 24 tuntia.

Siivilöi ja pullota pulloihin joihin lisäät 1 tl sokeria ja pari rusinaa/plo. Laita pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin 6 päivän päästä, kunnes rusinat nousevat pintaan. Valmis sima säilyy noin viikon jääkaapissa.

VINKKI! Sima valmistuu nopeammin huoneenlämmössä, jopa kolmessa päivässä.





maanantai 3. helmikuuta 2020

Appelsiini-vadelmasmoothie

Smoothie on ihana aamupala, välipala tai herkkuhetkien makea juoma. Smoothie on helppo valmistaa ja maistuu kaikille. Käytä sesongin marjoja ja/tai hedelmiä juomaan. Vaihtelua saat myös käyttämällä eri maitojuomia, rahkoja ja jogurtteja. 


Appelsiini-vadelma smoothie sai innoituksen Annin uunissa -blogista, jossa hän oli valmistanut raikkaan Veriappelsiini smoothien. Inspiroituneena siitä, tein oman version smoothiesta. Tähän helppoon juomaan tarvitset appelsiinimehua (jos mahdollista puristat itse mehun), vadelmia, baanaanin ja maustamatonta kauragurttia. 




Ihanaa alkanutta viikkoa
💛








APPELSIINI-VADELMASMOOTHIE
2 annosta

3 appelsiinin mehu tai noin 1 1/2 dl appelsiinimehua
1 banaani
2 dl vadelmia
2 dl maustamatonta kauragurttia


Purista appelsiineista mehu ja kaada blenderiin. Pienistele banaani blenderiin, lisää vadelmat ja kauragurtti joukkoon. Valmista smoothie tasaiseksi ja tarjoile lasista. VINKKI! Vaihda gurtin tilalle tavallinen jogurtti tai maito. Voit käyttää myös vadelmien tilalla punaherukoita.



maanantai 30. syyskuuta 2019

Banaani-kinuski juustokakku

Kinuski ja banaani on lyömätön yhdistelmä, jos haluat ihanan makean herkun. Usein teen niistä Banoffea mutta tällä kertaa päätin kokeilla miltä ne maistuisivat juustokakussa. Ihanan idean nappasin Kanelitytön kakkuparatiisi blogista.






Kakun pohja on diggestivekekseistä, täyte banaaneista ja koristekiilteen kakku saa kinuskista. Kakku on helppo tehdä ja aikaa koko kakun tekoon menee parisen tuntia, jos jäähdytät kakkua välillä pakastimessa. Tämä kakku sai syksyisen koristelun oman pihan Kanukan punaisista lehdistä, karhunvatukoista, ananaskirsikoista ja tuoreista viikunoista. Kakku matkasi viikonlopuna syntymäpäiville 💛






BANAANI-KINUSKI JUUSTOKAKKU
15 annosta

POHJA
200 g Diggestivekeksejä
70 g voita
ripaus suolaa
TÄYTE
4 liivatelehteä
3 rkl vettä
2 pilkullista banaania
1 dl sokeria
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 1/2 dl vispikermaa
KORISTEKIILLE
2 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 1/2 dll fariinisokeria

Tee pohja. Murskaa keksit ja lisää ne sulatettuun rasvaan, mausta ripauksella suolaa. Sekoita. Painele seos 24 cm irtopohjavuokaan, johona olet laittanut reunakalvon tai voidellut vuoan reunat rasvalla.

Valmista sitten täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Soseuta sauvasekoittimella banaanit ja sokeri. Lisää hyvin puristetut liivatteet kuumaan vesitilkkaan hyvin sekoittaen. Kaada liivateseos banaani-sokeri seokseen ja sekoita hyvin. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon liivate-banaaniseos hyvin sekoittaen. Sekoita lopuksi kermavaahto joukkoon. Kaada täyte kakkupohjan päälle ja tasoita kakku. Kopauta lopuksi vuokaa pari kertaa pöytään jotta täyte leviää joka paikkaan. Laita kakku pakastimeen hyytymään noin tunniksi.

Valmista kiille. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Lisää kerma ja fariinisokeri kattilaan ja kuumenna seos. Purista liivatteista vesi ja sekoita ne hyvin kuumaan kinuskiin. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada kinuski lusikan kautta hyvin hyytyneen kakun pinnalle ja kääntele vuokaa jotta kinuski levittyy tasaisesti kakun pinnalle. Laita kakku hetkeksi pakastimeen (tai jääkaappiin hyytymään yön yli). Koristele kakku haluamallasi tavalla.





lauantai 28. syyskuuta 2019

Omena-luumuhillo

Itsetehtyä hilloa on vaikea päihittää. Tähän Omena-luumuhilloon käytetään yhtä paljon omenoita ja tuoreita luumuja. Mausteeksi sopivat kaneli ja yllätys, yllätys ihana timjami. Oman pihan luumut ovat upean liiloja (Sinikkaa), joten hillo sai niistä kauniin punaisen värin. Herkuttele Omena-luumuhillolla puuron tai pannarin kanssa.










OMENA-LUUMUHILLO

1 kg omenoita
1 kg luumuja
3 dl vettä
2 kanelitankoa
2 timjaminoksaa
1 kg hillosokeria

Paloittele luumut ja poista kivet. Poista omenoista siemenkodat ja pienistele omenat lohkoiksi. Laita hedelmät, vesi, kanelitangot ja timjaminoksaat kattilaan ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 10-15 minuuttia. Lisää hillosokeria ja keitä vielä 10 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja kuori vaahto huolellisesti. Soseuta sauvasekoittimella seos sileäksi. Kaada hillo lämpimiin, hyvin pestyihin tölkkeihin tai pakasta hillo pakastusrasioihin.


lauantai 31. elokuuta 2019

Punajuuri-luumu-aurasalaatti

Tämä ihastuttava syksyinen salaatti saa makunsa kauden herkuista. Salaatti syntyy paahdetuista punajuurista, oman pihan luumuista ja aurajuustosta 💜




Meillä Punajuuri-luumu-aurasalaattia syötiin eilen, kun vietimme perheen kanssa Venetsialaisia. Alkuun nautimme Kanttarellikeittoa ja pääruoaksi valmistin uunijuureksia, hirven sisäfilettä ja punajuuri-luumu-aurasalaattia, lopuksi Luumu-paistos päätti perhedinnerin makeasti.









Heippa kesä, 
olit ihana tänäkin vuonna
💜










PUNAJUURI-LUUMU-AURASALAATTI
4 hengelle


4-8 punajuurta
suolaa, pippuria
öljyä
erilaisia salaatteja esim.pehtoori, suolaheinä
8 luumua
150 g aurajuustoa
(cashewpähkinöitä)
balsamico-kastiketta

Kuori ja pienistele punajuuret suuhun sopiviksi paloiksi. Pirskottele niiden pintaan öljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda punajuuria 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä luumujen puolittamisen ajan. Revi salaatti kulhoon, lisää paahdetut punajuuret, murustele aura ja lisää puolitetut luumut. Koristele halutessasi pähkinöillä. Tarjoa salaatin kanssa valmista balsamico suihketta tai kastiketta.





lauantai 12. tammikuuta 2019

Mangoshotti

Mangoshotti sisältää pakastettua mangokuutioita, appelsiinimehua, raastettua tuoretta inkivääriä ja kurkumaa. Ihanan raikas ja keltainen juoma sopii aamupalalle herättelemään ruokahalua. Ohje on uusimmasta @kruoka lehdestä.







MANGOSHOTTI
2 annosta

noin 2 cm:n pala tuoretta inkivääriä
noin 2 cm:n pala tuoretta kurkumaa
2 appelsiinin mehu tai 2 dll appelsiinimehua
100 g pakastettuaja mangokuutioita


Kuori ja hienonna inkivääri sekä kurkuma. Purista appelsiinien mehu. Mittaa ainekset tehosekoittimen kulhoon ja käytä seos tasaiseksi. Annoksesta tulee noin 2,5 dl. Tarjoa pieninä shotteina esimerkiksi snapsilaseista tai nauti smoothien tapaan.





sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Omenoita omasta puusta!

Saimme ensimmäistä kertaa omenapuistamme satoa, mahtavaa!! Toiseen puuhun tuli keväällä vain yksi kukka mutta toiseen tuli kymmeniä. Kukista kehittyi pikkuomenia joista putosi maahan ennen kypsymistä parisenkymmentä, harmi. Tänään keräilin vihdoin satoa puusta ja ihastelin kuinka kauniita ja suuria niista oli tullut, kolmen vuoden odotus palkittiin.



Tänään aloitin myös uuden harrastuksen, blogin kirjoittamisen. Ajatuksena on kirjata ylös ruoka-ja leivontaohjeita joita valmistan ja joista itse pidän. Ohjeet ovat usein aarrearkustani eli lukemattomista ruokalehdistä tai muista vuosien varrella keräämistäni ohjeista. Myös keittokirjat ja ruokablogit ovat innoitukseni lähteenä. Kaunis kattaus on myös lähellä sydäntäni ja saatampa kuvata myös onnittelukortteja joita olen tehnyt hyvällä menestyksellä työkavereille ja vähän muillekin. Ehkäpä postaan myös muita tekemiäni kädentöitä. Tervetuloa matkaan ♡