sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Puoloffee

Jouluinen banoffee valmistetaan pipareista ja puolukoista. Idean jouluisen banoffeen tekoon pikkujoulukakuksi sain, kun näin Emma Iivanaisen ihanan jouluisen Christmas-banoffee  kuvan instagramissa. Tästä taisikin tulla uusi suosikkileivonnaiseni joulunajaksi...puolukka ja kinuski kun ovat yksi lempi makupareistani.




Puoloffee on todella helppo tehdä, keksit murskataan ja sekoitetaan voin kanssa. Kondensoitu kinuski levitetään keksitäytteen päälle, päälle ripotellaan vielä paljon puolukoita ja kakku päällystetään kermavaahtoruusukkeilla. Koristeeksi ripotellaan puolukoita ja piparinmuruja.




VINKKI! Kuvissa näkyvä kakku on tehty puolikkaalla ohjeella 20 cm vuokaan.
VINKKI! Voit jättää rasvan kokonaan pois ja tehdä piparimuruista kinuskista ja puolukoista jälkkärin lasiin ja tarjota vaikka jouluaterian päätteeksi.









PUOLOFFEE
10-12 palaa

POHJA
100 g voita
300 g piparkakkuja
TÄYTE
1 tlk (397g) kondensoitua kinuskia
200 g puolukoita
4 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria


Pingota leivinpaperi 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Murskaa piparit ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja painele seos vuoan pohjalle. Sekoita kondensoitu kinuski hyvin ja levitä se pohjan päälle, ripottele puolukat kinuskin päälle. Siirrä vuoka hetkeksi jääkaappiin.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla. Siirrä kakkutarjoilualustalle ja lusikoi taii pursota kermavaahto avoimella tähtityllalla kakun pinnalle. Koristele puolukoilla ja piparinmuruilla.


Pikkujoulujen piparikuppikakut

Jouluun on alle kuukausi joten järjestin pienen jouluisan herkkuhetken perheelle nimipäivieni kunniaksi. Tästä on hyvä aloittaa joulun odottaminen...




Jouluihmisenä nautin suunnattomasti jouluun valmistautumisesta ja jouluherkkujen teosta sekä tietysti niiden syömisestä ♡ Nämä Piparikuppikakut ovat ihanan jouluisia, sillä kuppikakkujen sisältä paljastuu piparitaikinasta pyöritelty pallo. Kuorrutus on pehmeää lumenvalkoista tuorejuustokreemiä. Ohje löytyy myös uusimmasta Kotivinkki lehdestä.










PIPARIKUPPIKAKUT
8 kpl

3 dl vehnäjauhoja
2 dl fariinisokeria
1 tl  vaniljasokeria
1 tl piparkakkumaustetta
100 g voita
2 kananmunaa
1 dl kermaa
TÄYTE
80 g piparitaikinaa
KUORRUTE
50 g pehmeää voita
150 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
KORISTELU
punaisia koristerakeita
pipareita



Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Sulata voi ja sekoita se munien ja kerman kanssa toisessa kulhossa. Yhdistä jauhoseos ja voi-munaseos keskenään käännellen tasaiseksi taikinaksi.

Jaa piparitäyte kahdeksaan osaan ja pyöritä palat palloiksi. Nosta paperiset muffinivuoat muffinipellille. Lusikoi puolet taikinasta vuokiin. Laita jokaiseen vuoan pohjalle keskelle piparipallo. Lusikoi loppu taikina vuokiin. Paista kuppikakkuja uunin keskitasolla 175 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.

Vatkaa pehmeä voi, tuorejuusto, tomu- ja vaniljasokeri notkeaksi kuorrutteeksi. Pursota kuorrutus kuppikakkujen päälle tähtityllalla. Koriste pinta koristerakeilla ja pipareilla.



maanantai 19. marraskuuta 2018

Sienitäytteiset uunibataatit

Syksyn sadosta syntyy herkullista ruokaa. Uunissa paahdetut bataatit täytetään suppilovahveroilla ja lehtikaalilla. Kaiken viimeistelee sinihomejuusto. Tämä ruoka on maukas ja kokeilemisen arvoinen. Meillä täytettyjä uunibataatteja syötiin Pyhäinpäivän dinnerillä herkullisen hirvensisäfileen kanssa.












SIENITÄYTTEISET UUNIBATAATIT
2 annosta

2 bataattia
100 g suppilovahveroita
1 rkl voita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
50 g lehtikaalia
1 dl ruokakermaa
1/2 tl mustapippuria
1 tl suolaa
100 g sinihomejuustoa
yrttejä

Pistele bataatteihin reikiä haarukalla ja paista 225 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Kokeile veitsellä kypsyyttä. Tee bataatteihin viillot ja koverra sisus pois. Paista suppilovahverot paistinpannulla ja lisää nesteen haihduttua voi ja silputut sipulit. Lisää joukkoon hienonnettu lehtikaali ja bataatti. Lisää täytteeseen kerma ja mausta se. Lusikoi täyte takaisin bataattien sisään ja ripottele pintaan sinihomejuusto. Gratinoi 225 asteisessa uunissa nooin 15 minuuttia. 


sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Isänpäiväbrunssi 2018

Tänä vuonna vietimme Isänpäivää ensimmäistä kertaa (muistaakseni) kotosalla, sillä tapoihin on kuulunut vierailla aina minun ja mieheni isien luona onnittelemassa heitä...mutta tänä vuonna onnittelut ja vierailut hoidimme jo lauantaina.










Hyvää Isänpäivää kaikille Isille

💜






Isänpäivän aamupala vaihtui tänä vuonna brunssiin koska ei ollut kiire mihinkään. Esikoinen leipoi ihanan kahden värin Browniekakun jonka hän koristeli tuoreilla mansikoilla ja mustikoilla. Perinteisiin on kuulunut jo monena vuonna baageleiden leipominen isänpäiväksi ja niin tänäkin vuonna. Baagelit sai täyttää maustamattomalla tuorejuustolla, erilaisilla antipastoleikkeleillä, juustolla, paprikalla, suolakurkulla ja salaatinlehdillä. Lisäksi tein pekoni-munakaskuppeja jotka ovat kyllä parasta mitä tiedän, kun puhutaan aamupala/brunssitarjottavista. Lisäksi oli tarjolla hedelmiä, kuoharia, teetä ja tuoremehua. Kaiken tämän herkuttelun jälkeen olikin mukava lähteä parin tunnin kävelylenkille metsään.






Isänpäivä Menu
*
*
antipastoleikkeleet, juusto,
suolakurkku, paprika, salaatti
*
hedelmiä
*
*
kuohuviini, appelsiinimehu, tee
*










torstai 1. marraskuuta 2018

Happy Halloween - Suklaakakku Haamumarengeilla

Tänä vuonna halusin tehdä helpon Halloween kakun ja koska olin jo kauan haaveillut haamumarenkien teosta oli päätös helppo - suklaa hyydykekakku joka koristellaan haamumarengeilla ilman mitään härpäkkeitä. Kakkuohje on jo vuosien takaa ja onnistuu aina takuuvarmasti, sen samettinen maku hurmaa kaikki ja Baileys-likööri tuo kivaa lisävivahdetta makuun.








Marengit kannattaa tehdä vähintään päivää aikaisemmin ennen kakun tarjoamista. Ohje näihin söpöihin marenkeihin löytyi Annin uunissa-blogista. Tässä ohjeessa sokeri lämmitetään uunissa ja lisätään lämpöisenä valkuaisvaahtoon.










SUKLAA JUUSTOKAKKU
12 palaa

POHJA
175 g dominokeksejä
75 g voita
TÄYTE
5 dl kermaa
2 rkl sokeria
150 g maitosuklaata
150 g tummaa suklaata
3 liivatelehteä
1/2 dl Baileys kermalikööriä
KORISTELU
haamumarenkeja kts.ohje tämän ohjeen jälkeen


Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita ne yhteen ja painele ne noin 20-24 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan. Vuoraa vuoka reunakalvolla.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaat mikrossa ja anna jäähtyä sillä aikaa, kun vaahdotat kerman ja sokerin kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele kerman joukkoon sulatettu suklaa.

Sulata liivatteet kermaliköörin kanssa kattilassa liedellä. Kaada likööri-liivate seos kerma-suklaa seoksen joukkoon koko aika sekoittaen. Kaada seos vuokaan, tasoita ja anna olla pakkasessa 4-6 tuntiin tai yön yli jääkaapissa. Koristele kakku haamumarengeilla.




HAAMUMARENGIT

2 1/2 dl sokeria
3 kananmunan valkuaista
LISÄKSI
syötäviä koristesilmiä


Lue ensin koko ohje huolella läpi ja säädä uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Mittaa ja tasoita sokeri pellille leivinpaperin päälle. Mittaa valkuaiset valmiiksi teräskulhoon. Nosta pelti uuniin ja lämmitä sokeria noin 5 minuuttia uunin keskitasolla. Huom! Sokerin ei kuulu sulaa heti, jos sokeri alkaa sulamaan reunoilta ota se pois uunista.

Kun sokeri lämpenee uunissa, aloita vaahdottamaan valkuaisia käsivatkaimella tai monitoimikoneessa. Valkuaisvaahto on valmista kun se pysyy kulhossa kääntämällä kulhon ylösalaisin. Ota sokeri uunista ja jatka valkuaisten vaahdottamista samalla kauhoen lusikalla kuumennettua sokeria valkuaisvaahtoon. Lisää sokeri pienissä erissä kunnes kaikki sokeri on lisätty marenkiin. Jatka vaahdottamista ainakin 5 minuuttia, kunnes massa muodostaa nostaessa ”huippuja” ja se on kiiltävää sekä kuohkeaa.

Säädä uunin lämpötila 90-100 asteeseen. Laita pursotinpussiin mahdollisimman iso pyöreä tylla. Kauho marenkimassa pursotinpussiin ja pursota haamuja leivinpaperilla varustetulle uunipellille. Purista marenkia ensin enemmän ja kaksi painallusta pienemmin ja nosta ripeästi ylös, jolloin muodostuu tuo terävä kärki haamun päähän. Asettele koristesilmät haamuille.
Paista marenkeja uunin keskitasolla noin 1 tunti, avaa luukku, säädä lämpö pois ja anna jäähtyä vielä jälkilämmöllä noin tunti. VINKKI! Marengit ovat valmiita kun ne irtoavat leivinpaperista helposti. Voit myös halkaista marengin – jos se on todella löysää sisältä, ei marenki ole vielä valmis, jatka tällöin vielä paistamista.