torstai 30. joulukuuta 2021

Punajuuri-aurajuustolaatikko & joulupöytä 2021

Parina viime vuonna olen tarjonnut joulupöydässä Punajuuri-aurajuustolaatikkoa. Alkuperäinen ohje on kruoka-lehdestä vuosien takaa, mutta vihdoin ohje on kirjoitettu tänne blogiinkin. Punajuuri-aurajuustolaatikko on todella helppo tehdä ja se sopii erinomaisesti liharuokien kylkeen.




Joulupöydästä löytyi myös muita laatikoita. Imelletty perunalaatikko on kuulunut joulupöytäämme jo lähes 25 vuotta ja tänä vuonna tein myös porkkanalaatikon. Lisäksi tarjolla oli hunajaiset uunijuurekset ja uunissa paahdetut ruusukaalit. Uunijuureksissa käytin väriporkkanoita ja raitajuurta, jotka maustoin tuoreella timjamilla, oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa. Vihersalaatti sisälsi jääsalaattia, pehtoorin salaattia, granaattiomenan siemeniä, päärynää ja vuohenjuustoa. Lisäksi tarjolla oli kalaisia alkupaloja, ja koko pöydän kruunasi peuran kinkku. Jouluaaton tarjoilut oli katettu noutopöydäksi ja kattaus oli valko-kulta-vihreä sävyinen. Vieraaksi saimme vanhempani vuoden tauon jälkeen. Tässä muutama ruokakuvamuisto aattoillasta ennen Punajuuri-aurajuustolaatikon ohjetta. 



















Joulupöydässä 2021 tarjolla oli

*
Glögisilakkaa
Chilirapuherkkua
Katkarapuherkkua
Lohimoussea
Pikkelöityjä punasipuleita
Lihaleikkelelautanen oliiveilla
Sienisalaattia
Rosollia
Vihersalaatti
Saaristolaisleipää
ruisnappeja

*
Punajuuri-aurajuustolaatikkoa
Porkkanalaatikkoa
Imellettyä perunalaatikkoa
keitettyjä perunoita
hunajaisia uunijuureksia
ruusukaalia
Peuran kinkku
uunilohta
*
Juustotarjotin

*






PUNAJUURI-AURAJUUSTOLAATIKKO

8 annosta

1 kg punajuuria
200 g ranskankermaa
150 g aurajuustomurua
ripaus suolaa
PINNALLE
korppujauhoja


Keitä punajuuret kuorineen kypsäksi. Keittoaika riippuu punajuurten koosta. Jäähdytä punajuuret kylmässä vedessä. Kuori punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Sekoita joukkoon ranskankerma, sinihomejuusto. Maista ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Levitä seos laakeaan uunivuokaan ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista punajuurivuokaa 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa liharuokien lisukkeena esim.joulupöydässä.






lauantai 25. joulukuuta 2021

Kaurismousse

Joulupäivän iltaa tulin toivottelemaan ja kirjoittamaan ylös tämän aivan ihanan Kaurismoussen ohjeen. Tätä herkkua meillä syötiin jo itsenäisyyspäivänä, ja pakkohan sitä oli tehdä jouluksikin kun siitä tuli niin hyvää. Jos sinulla ei ole riistaa käytettävissä, niin voit käyttää poron kylmäsavulihaa kauriin tilalla. Itsellä on se onni, että mies metsästää, niin riistaa löytyy omasta pakkasesta.



Tarjoa Kaurimousse saaristolaisleivän, ruisleivän tai ruissipsien kanssa sellaisenaan, alkupalapöydässä tai suolaisena palana kahvipöydässä.








KAURISMOUSSE
8 annosta



150 g kauriin palvilihaa (tai poron kylmäsavulihaa)
1 punasipuli
nippu ruohosipulia
200 g ruohosipulituorejuustoa
150-200 g ranskankermaa
ripaus suolaa 
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
KORISTEEKSI
ruohosipulia ja puolukoita



Hienonna sipuli ja ruohosipuli, jätä ruohosipulia hieman koristeeksi. Palastele liha pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Ranskankerman määrällä voit säädellä moussen koostumusta. Itse tykkään aika jämäkästä moussesta. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita jääkaappiin maustumaan. Koristele mousse ruohosipulisilpulla ja pakastepuolukoilla.






tiistai 21. joulukuuta 2021

Lakritsimantelit

 Viikonloppuna tuli tehtyä ihan tosiiii hyviä Lakritsimanteleita. Olin haaveillut lakristimanteleiden tekemisestä jo viime jouluksi mutta empä saanut aikaiseksi. Mutta tänä vuonna onnistuin, sillä löysin ohjeenkin näihin ihanuuksiin. Lakritsimanteleihin käytetään kuorimattomia manteleita, sillä silloin lakritsijauhe imeytyy ihanasti kuoreen. Tässä ohje lakritsin ja manteleiden rakastajille ja vähän muillekin. Kurkaa ohje myös Karamellisoituihin maapähkinöihin







LAKRITSIMANTELIT


3 tl vettä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
6 tl raakalakritsijauhetta
200 g kuorellisia manteleita


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita kulhossa vesi, suola, sokeri ja puolet lakritsijauheesta. Sekoita huolella. Lisää sitten mantelit ja kääntele seos hyvin. Kaada mantelit leivinpaperoidulle pellille ja levitä tasaisesti. Paahda mantelita uunissa 7 minuuttia. Ota mantelit uunista ja anna hieman jäähtyä. Maista ja lisää loput lakritsijauheesta, ellei mantelit ole jo sopivan makuisia. Itse lisäsin loputkin jauheesta sillä tykkään että lakritsi maistuu kunnolla.





maanantai 20. joulukuuta 2021

Mustikka-valkosuklaakakku mustikkapiirakkapohjalla

 Itsenäisyyspäivänä herkuttelimme tällä ihanalla Mustikka-valkosuklaakakulla, johon tein mustikkapiiraisen pohjan ja valkosuklaisen täytteen mustikka raidalla. Idean tähän herkkuun löysin täältä



Valmista ensin mustikkapiiras ja jäähdytä se. Tee sitten vanilja-valkosuklaamousse täyte. Kokoa kakku siten, että mustikkasoseesta tulee oma kerros valkosuklaamoussen keskelle. Hyydytä yön yli ja koristele mustikoilla, karhunvatukoilla ja rosmariinin pienillä oksilla.










MUSTIKKA-VALKOSUKLAAKAKKU
MUSTIKKAPIIRAKKAPOHJALLA

12 annosta


POHJA
125 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummmaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl maitoa
1 1/2 dl mustikoita
TÄYTE
3+1 liivatelehteä
3,3  dl kuohukermaa
2 prk (a' 200 g) vaniljatuorejuustoa
200 g valkosuklaata
100 g mustikoita
1 rkl sokeria


Käytä 20 cm irtopohjavuokaa. Suihkuta vuokaspray ja laita pohjalle leivinpaperi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon. Yhdistä kuivataineet joukkoon sekä maito ja sekoita tasaiseksi. Lisää jäiset mustikkat käännellen  ja kaada taikina kakkuvuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30-35 minuuttia kunnes tikkuun ei jää enään taikinaa. Anna piirakkapohjan jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sitten pohja. Kokoa kakku samaan vuokaan missä sen paistoit. Laita reunoille reunakalvo tai suihkauta vuokasprayta vuoan reunoille.

Laita kaikki liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lämmitä yksi rasia tuorejuustoa ja paloiteltu suklaa kattilassa, kunnes suklaa on sulanut. Lisää joukkoon 3 valutettua liivatetta, kuumenna sekoitellen (älä anna kiehua) kunnes ne ovat sulaneet. Siirrä kattila sivuun ja sekoita joukkoon toinen rasia tuorejuustoa. Valuta valkosuklaa-tuorejuustomassa kermavaahtoon samalla sekoittaen. Kaada siitä puolet kakkupohjalle.

Ota 2 rkl mustikkasosetta ja kuumenna se esim. kahvikupissa mikrossa kiehuvan kuumaksi. Sulata siihen 1 liivate. Sekoita liivateseos loppuun mustikkasoseeseen. Lisää sokeri. Valuta mustikkasose vuokaan (jättäen reunoista n. 3 cm ilman sosetta). Pistele sosetta tuorejuustomassaan ruokaveitsellä sinne tänne kakkua. Lusikoi loppu valkosuklaa-tuorejuustomassa tasaisesti päälle aloittaen reunoista. Tasoita pinta ja kopauta vuokaa kevyesti pari kertaa pöydän pintaan.

Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai seuraavaan päivään. Koristele kakku pensasmustikoilla, karhunvatukoilla ja rosmariinin oksilla.