torstai 31. joulukuuta 2020

Kuvakooste 2020

 2020 vuoden viimeistä päivää vietetään ja on taas aika muistella kulunutta, hieman erilaista vuotta. Vuoteen on mahtunut niin ilon aiheita kuin myös ikäviä asioita. Muutamat juhlatkin on vietetty kuten isäni 70 vuotisjuhlat tammikuussa ja kuopuksen 18-vuotis syntymäpäivät kesäkuussa. Oman perheen kesken on syöty herkkuaamiaisia ja brunsseja, on grillattu ja maisteltu uusia makuja. Erityisesti tänä vuonna olemme nauttineet metsän antimista kuten marjoista, sienistä ja riistasta. Kakkujakin olen leiponut jonkin verran ja monia ihania reseptejä testannut.


Vaikka vuosi on ollutkin osin raskas pandemian vuoksi, niin yllättävän nopeasti vuosi on kuitenkin mennyt ja paljon hyviäkin asioita on tapahtunut. Erityisesti pienet hetket ovat korostuneet, kuten perheen kanssa vietetty aika, oma koti, luonto ja koira. 






Tässä tunnelmia  vuodesta 2020. Kaikesta huolimatta olit hyvä vuosi 💗




Talvi




Kevät




Kesä




Syksy






Talvi




Minun  #bestnine eli yhdeksän tykätyintä kuvaa instagramissa vuonna 2020



Ja lopuksi, iso Kiitos kaikille, jotka olette seuranneet minua täällä blogissa ja instagramissa 💗

 Kiitos myös kaikki Te ihanat, joiden tilejä seuraan somessa ja joista olen saanut inspiraatiota näihin julkaisemiini postauksiin 💗 Ja Kiitos kaikista tykkäyksistä, viesteistä ja kannustuksesta jota olen saanut vuoden aikana 💗 Kiitos myös perheelleni 💗


Toivon kaikille terveyttä ja onnea uudelle vuodelle 2021

💗

Katariina/Paperivuoka






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti