maanantai 27. huhtikuuta 2020

Passion sima

Instagramia selatessa näin idean Passionsiman valmistamiseen ja pakkohan sitä oli testattava. Ryppyinen passion antaa eksoottisen maun simalle. Sima jäi kauniin vaaleaksi  koska käytin vain tavallista sokeria. Jos haluat tummemman sävyn käytä puolet taloussokeria ja puolet fariinisokeria.






PASSIONSIMA
4 l

4 l vettä
500 g sokeria
4 passion hedelmää
1 sitruunan kuori ja mehu
1 tl kuivahiivaa

Mittaa sokeri, passionhedelmien sisukset ja kaksi litraa vettä kattilaan. Kiehauta sen verran että sokeri sulaa. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista sen mehu. Lisää ne kattilaan yhdessä lopun kylmän veden kanssa. Kun seos on käden lämpöistä, sekoita kuivahiiva +42 asteiseen vesitilkkaan ja kaada se kattilaan hyvin sekoittaen. Laita kansi päälle ja anna tekeytyä 24 tuntia.

Siivilöi ja pullota pulloihin joihin lisäät 1 tl sokeria ja pari rusinaa/plo. Laita pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin 6 päivän päästä, kunnes rusinat nousevat pintaan. Valmis sima säilyy noin viikon jääkaapissa.

VINKKI! Sima valmistuu nopeammin huoneenlämmössä, jopa kolmessa päivässä.





torstai 23. huhtikuuta 2020

Rocky Road-donitsit 🍩

No, nyt on pääsiäispäivitykset tehty tänne blogiin ja on aika siirtyä valmistautumaan vappuun. Vapputunnelmiin voi virittäytyä vaikka näillä suloisilla Rocky Road -donitseilla. Ne syntyvät nopeasti. Kuiviin aineisiin lisätään jogurtti, öljy ja kananmuna, sekoitus, pursotus donitsipellin koloihin, paisto 6-7 minuuttia ja jäähdytys. Lopuksi kuorrutus ja koristelu. Helppoa kuin mikä. Idea löytyi Leivontalaborotorio-blogista.















ROCKY ROAD DONITSIT
12 kpl

TAIKINA
150 g maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
3/4 dl öljyä
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
KUORRUTUS
100 g suklaata (tummaa, maitosuklaata, valkosuklaata)
1/2 tl öljyä
KORISTELU
minivaahtokarkkeja
suolapähkinöitä



Sekoita jogurtin joukkoon kananmuna, öljy ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita hyvin mutta älä liikaa. Kaada taikina tukevaan muovipussiin ja sulje se solmulla. Leikkaa pussin kulma auki ja pursota taikina öljyllä voidellun donitsipellin koloihin. Paista donitseja 200 asteisessa uunissa 6-7 minuuttia, kuitenkin niin että ne saavat hieman väriä. VINKKI! Varo kuitenkin pitämästä niitä liikaa uunissa jotteivat ne "kuivu". Irrota donitsit ja jäähdytä ennen kuorruttamista.

Valmista kuorrute. Sulata suklaat lautasella, sekoita öljy hyvin. Itse käytin kaikkia suklaita yhteensä tuon 100 g. Pienistele minivaahtokarkit ja suolapähkinät. Kasta donitsit yksitellen suklaasulaan ja koristele heti.






keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Kinderkakku

Kinderkakku on ollut haaveissa tehdä jo ajat ja iät. Ja tänä pääsiäisenä sain sen vihdoin aikaiseksi. Ajatuksena oli tehdä Kruoka sivuston ohjeella kyseinen kakku, mutta lopulta päädyin Makeaa-blogin Liisan ohjeella tehtyyn helppoon ja nopeaan Kinderkakkuun. 





Kakulla herkuteltiin 11.4. esikoisen nimipäivien kunniaksi. Kakku on ihanan suklainen ja täyteläinen. Pohja on dominokekseistä ja tilkasta kondensoitua maitoa. Täytteissä on valko- ja tummasuklaata + loput kondensoitu maito ja vispikermaa. Vinkki! Täytteet jäivät moussemaiseksi, itse lisäisin pari liivatelehteä jämäköittämään täytteitä. 












KINDERKAKKU
12 annosta

POHJA
175 g Dominokeksejä
TÄYTEET
1 prk (a' 397 g) Kondensoitua maitoa
200 g tummaa suklaata
200 g valkosuklaata
4 dl vispikermaa
KORISTELU
Kindermunia ja -patukoita,
linnunmuna-makeisia



Pingota leivinpaperi 22 cm irtopohjavuokaan. Vuoraa vuoan reunat  reunakalvolla tai käytä vuokasprayta. Murskaa keksit hienoksi rouheeksi. Sekoita joukkoon 2 rkl kondensoitua maitoa ja painele seos vuoan pohjalle.

Sulata suklaat omilla lautasilla mikrossa. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetken. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon loput kondensoidusta maidosta. Jaa seos kahteen osaan. Kääntele tummasuklaa toiseen osaan hyvin sekoittaen. Levitä tummasuklaatäyte pohjan päälle. Toista sama valkosuklaan kanssa ja levitä täyte varovasti tummasuklaakerroksen päälle. Anna kakun jähmettyä pakastimessa vajaa tunti tai jääkaapissa vähintään kolme tuntia.




sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Pitkäperjantai-aamupalan Nutella croissantit

Tänä vuonna pääsiäinen vietettiin kotosalla oman perheen kesken erittäin pienimuotoisesti. Aloitimme perinteisesti pitkäperjantainaamun perheen kanssa rauhassa aamupalasta nauttien. Aamupalalla oli tarjolla ruokaisaa Kesäkurpitsa-perunamunakas, tuoretta patonkia, leikkeleitä, juustoa, kasviksia, hedelmiä sekä itsetehtyjä Nutella croissantteja pakastevoitaikinasta.





Nämä todella helpot croissantit pyöräytät kaupan valmiista pakastetaikinasta ja täytät nokareella Nutellaa tai suklaapaloilla. Ohje on siis todella helppo ja halusinkin sen siksi kirjata ylös muistuttamaan siitä, että aina ei tarvitse tehdä monimutkaisia tai hienoja tarjottavia vaan yksinkertaiset maut ovat parhaita 💙










NUTELLA CROISSANTIT
10 kpl

1 pkt (500 g) voitaikinalevyjä
nutellaa tai suklaalevystä paloja
VOITELUUN
kananmuna



Ota voitaikinapalat sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Laita taikinalevyt jauhotetulle pöydälle ja leikkaa ne kulmasta kulmaan kahtia, jolloin saat hieman vinoja kolmioita. Kauli kolmiot hieman ohuemmaksi. 

Lait kolmioiden leveään päätyyn teelusikallinen nutellaa tai suklaapala. Kääri rullaksi ja voitele munalla. Paista 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Nauti hyvän kahvin kanssa.








torstai 9. huhtikuuta 2020

Sitruunapullaa pääsiäisen kahvipöytään

Tänä vuonna leivoin pääsiäisen kahvipöytään Sitruunapullaa. Pulla saa ihanan täytteen lemoncurdista ja sitruunatuorejuustosta, joka saa makeutta tomusokerista. Idean tähän herkkuun sain Dr sugarin blogista, jossa oli tehty Sitruunakierrepullia.



SITRUUNAPULLA

2 1/2 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 rkl kardemummaa
noin 7 1/2 dl vehnäjauhoja
75 g huoneenlämpöistä voita
SITRUUNATÄYTE
100 g sitruunatuorejuustoa
1 dl lemon curdia
2 rkl tomusokeria
VOITELUUN
kananmuna


Valmista pullataikina. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota hiiva maitoon. Lisää sokeri, suola ja kardemumma. Lisäile jauhoja pari desiä kerrallaan. Lisää alustamisen loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi. Vaivaa taikinaa kunnes siinä on hyvä sitko ja se on kimmoisaa. Peitä taikina liinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpöisessä paikassa noin 45 minuuttia. Valmista sillä aikaa sitruunatäyte sekoittamalla kaikki täyteainekset keskenään.

Kauli kohonnut taikina suorakaiteen muotoiseksi. Levitä täyte taikinan päälle ja kääri taikina rullaksi. Leikkaa rulla paloiksi ja laita palat leivinpaperoituihin tai voideltuihin kakku- tai leipävuokiin. Anna kohota vielä noin 30 minuuttia. Voitele kananmunalla ja paista uunin keskitasolla 175 asteissa uunissa noin 30 minuuttia. Koristele hieman jäähtyneenä tomusokerihunnulla tai tuorejuustokuorrutteella.



perjantai 27. maaliskuuta 2020

Yön yli kohotetut sämpylät

Nämä helppoakin helpommat, yön yli kohotetut sämpylät sulostuttivat viime sunnuntain aamupalalla. Tuoreet ja pehmeät sämpylät ovat parhautta erityisesti viikonloppuaamuisin, kun on aikaa leipoa ja hemmotella perhettä. Taikinan sekoittelin illalla valmiiksi jääkaappiin ja aamulla paistoin herkulliset sämpylät.







Keväisen aurinkoista
 viikonloppua
☀







YÖN YLI KOHOTETUT SÄMPYLÄT
noin 15 kpl

5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
2 dl leseitä
3 dl kaurahiutaleita
noin 6 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Sekoita kaikki aineet keskenään (maito saa olla kylmää). Taikina saa jäädä hieman löysäksi. Laita kelmutettu taikinakulho jääkaappiin yön ajaksi. Leivo aamulla sämpylöiksi runsaan jauhojen kera. Paista sämpylät 220 asteessa noin 12-15 minuuttia tai kunnes ne saavat hieman väriä pintaan. Jäähdytä hetki ja nauti tuoreena.







sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Pienet Lime- juustokakut purkissa

Nyt tuli tehtyä aivan ihania pieniä Lime-juustokakkuja purkissa ja mikä parasta ne ovat todella helppoja valmistaa. Hieman Key lime-piiraan makuisilta purkkijuustokakuilla päätimme tämän päiväisen Naistenpäivän aamupalan.




Tarvitset tähän ohjeeseen turkkilaista jogurttia, kondensoitua maitoa, limeä, liivatetta sekä pohjaan diggestive-keksejä ja voita. Voit tarjota herkun pienistä lasipurkeista niinkuin minä tai tehdä ne pieniin jälkiruokakulhoihin tai laseihin.





🌸

Olkoon päiväsi 
täynnä ylpeyttä siitä,
kuka olet
ja iloista odotusta siitä,
mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

🌸





Tässä vielä tunnelmia Naistenpäivän aamupalastamme, jota vietimme oman perheen naisten kesken. Mies oli maalla rakennuspuuhissa mutta herkullinen suklaarasia odotti meitä keittiössä 💗
Aamupalalla oli tarjolla patonkia, hedelmiä, vihanneksia, munakaskuppeja, persikka-vadelmasmoothieta, tuoremehua ja kahvia sekä tietysti näitä super ihania Lime-juustokakkuja purkissa.










LIME-JUUSTOKAKUT PURKISSA
6 kpl

POHJA
50 g diggestivekeksejä
2 rkl voita
TÄYTE
400 g turkkilaista jogurttia
2 dl kondensoitua maitoa
1 limen raastettu kuori + 2 rkl limemehua
3 liivatetta
KORISTEEKSI
mansikoita
lime viipaleita

Murustele diggestivekeksit ja lisää sulatettu voi joukkoon hyvin sekoittaen. Laita muruseosta pari teelusikallista jokaisen lasipurkin pohjalle ja painele hieman.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kondensoitu maito jogurtin kanssa sekaisin. Raasta limen kuori jogurttiseokseen. Purista limesta 2 rkl mehua ja kuumenna se mikrossa. Sekoita liivatteet kuuman mehun kanssa ja kaada liivateseos ohuena nauhana voimakkaasti vatkaten jogurttiseokseen. Lusikoi valmis täyte keksipohjan päälle lasipurkkeihin. Laita purkit jääkaappiin jähmettymään vähintään 3 tunniksi mieluiten yön yli. Koristele mansikoilla ja limeviipaloilla. Herkuttele!




sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Tuulihatturulla kasvistäytteellä

Tervetuloa Maaliskuu! Eilen vielä näytti niin keväiseltä, aurinko paistoi ja lumesta ei ollut tietoakaan. Nyt lunta on sadellut koko päivän ja niin keväinen keli muuttui hetkessä taas talviseksi. Tänään tein lounaalle pitkästä aikaa taas Tuulihatturullaa kasvistäytteellä tai munakasrullaa niinkuin meillä sanotaan. Monta vuotta tein rullan jauhelihatäytteellä tai kinkku-sienitäytteellä mutta nykyään tuo kasvistäyte on varmempi valinta, koska silloin koko perhe nauttii samasta tarjottavasta. Tuulihatturullan alkuperäinen resepti löytyy @maistuumakialle - blogista.




Tuulihatturulla on myös ruokaisa tarjottava kahvipöydässä tai buffetpöydässä, vinkkinä esimerkiksi kevään juhliin. Meillä tätä versiota syödään usein kylmänä koska tuulihatturullan rullaus onnistuu parhaiten, kun tuulihattupohja on kylmä. Toki rullaa voi lämmittää vielä uunissa ennen tarjoilua. VINKKI! Tuulihatturullasta saat myös helposti gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomiksi.





TUULIHATTURULLA KASVISTÄYTTEELLÄ

TAIKINA
125g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
5 dl vettä
1/2 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
KASVISTÄYTE
1/2 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
noin1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna
1-2 porkkanaa raasteena
1 sipuli 
1 valkosipulin kynsi
1 dl kuohukermaa
200g maustettua tuorejuustoa 
esim. paahdettupaprika tai aurinkokuivattu tomaatti
suolaa 
pippuria maun mukaan
1 tl hunajaa
2 tl kuivattuja yrttejä 
esim. basilika, oregano tai pizzamauste




Valmista ensin tuulihattupohja. Sulata rasva kattilssa. Lisää jauhot samalla sekoittaen.
Kaada vesi joukkoon ja kuumenna seosta edelleen koko ajan vatkaten, kunnes se irtoaa kattilan reunoista. Siirrä kattila liedeltä ja sekoita joukkoon leivinjauhe. Anna jäähtyä. Lisää kananmunat yksitellen taikinaan. Levitä seos leivinpaperoidulle uunipellille ja
paista 225 asteessa noin 25 minuuttia. Kumoa tuulihattulevy työpöydälle levitetyn leivinpaperin päälle jäähtymään.

Valmista täyte. Pilko kesäkurpitsa, paprika, sipulit sekä aurinkokuivatut tomaatit pieniksi kuutioiksi.
Laita pannulle tilkka öljyä ja paista kasviksia hetki. Kuori porkkanat ja raasta ne. Lisää porkkanaraaste pannulle. Mausta suolalla, pippurilla, yrteillä ja hunajalla. Siirrä kasvikset syrjään jäähtymään.

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja sekoita kermavaahdon sekaan.
Lisää joukkoon jäähtyneet kasvikset ja sekoita. Levitä täyte tuulihattulevyn päälle. Rullaa kääretortun tavoin tiukaksi rullaksi. Siirrä rulla jääkaappiin tekeytymään. Tarjoile lounaalla, buffetpöydässä tai kahvipöydän suolaisena tarjottavana.