lauantai 8. joulukuuta 2018

Mustikkacurdilla täytetyt pavlovat

Itsenäisyyspäivänä meillä herkuteltiin jälkiruuaksi suussasulavia Mustikkacurdilla täytettyjä pikkupavlovia. Alkujaaan olin suunnitellut täyttäväni pavlovat marjoilla ja kermavaahdolla mutta Pullahiiren blogissa sattui olemaan joulukalenterissa ohje mustikkacurdiin, siispä vaihdoin lennossa suunnitelmia enkä suotta vaihtanut - sen verran ihania ja makoisia näistä tuli.







Mustikkacurd valmistetaan mustikoista, keltuaisista, sokerista ja voista. Se on makeaa ja sopii todella hyvin pavlovan täytteeksi. Lisäksi täytin pavlovat kermavaahdolla jota maustoin hiukan vaniljasokerilla.








MUSTIKKACURDILLA TÄYTETYT PAVLOVAT
8 annosta


MARENKI
4 valkuaista
2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviinietikkaa
MUSTIKKACURD TÄYTE
2 1/2 dl mustikoita
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista
25 g voita
LISÄKSI
4 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
pensasmustikoita


Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Laita valkuaiset vatkauskulhoon ja vatkaa ne höttöiseksi vaahdoksi. Jatka vatkaamista ja lisää puolet sokerista hiljalleen joukkoon. Sekoita loput sokerista joukkoon. Sekoita perunajauhot ja vaniljasokeri keskenään. Siivilöi ne vaahdon joukkoon. Jatka vatkaamista noin 5 minuuttia tai kunnes vaahto on kiiltävä. Lisää valkoviinietikka ja vatkaa vielä hetki.

Lusikoi ruokalusikan avulla halkaisijaltaan noin 8 cm kokoisia kekoja uunipellille ja muotoile ne kupeiksi. Paista uunin alatasolla 125 asteessa noin 1 tunti 15 minuuttia. Sammuta uuni, mutta älä aukaise uuninluukkua vaan anna pavlova pohjien jäähtyä uunissa vähintään puolen tunnin ajan. Anna marenkien jäähtyä.

Valmista paiston aikana mustikkacurd. Jos käytät pakastemustikoita, sulata ne ensin ja paseeraa eli painele siivilän läpi, jotta saat tasaisen mustikkamehun. Mittaa kattilaan mustikkamehu, sokeri ja keltuaiset. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, jotta se sakenee, älä keitä. Paloittele voi pieneksi ja lisää se mustikkaseoksen joukkoon. Sekoita, jotta voi sulaa joukkoon. Anna valmiin mustikkacurdin jäähtyä ennen käyttöä.

Vatkaa kerma vaahdoksi yhdessä vaniljasokerin kanssa. Lusikoi marenkipohjaan ruokalusikallinen mutikkacurdia ja pursota kermavaahto mustikkacurdin päälle. Koristele haluamallasi tavalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti