keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kiitospäivän Bataattilaatikko

Täällä Pohjolassa ei vietetä Thanksgivingiä eli Kiitospäivää, joka on itse asiassa aika harmillista, sillä kiitospäivän perussanomia ovat kiitollisuus kaikesta siitä hyvästä ja positiivisesta, joka ihmisiä on kohdannut kuluneen vuoden aikana, sekä arvostuksen osoittaminen omalle perheelle ja omille sukulaisille tai ystäville. Kiitospäivän kohokohtana on juhlapäivällisen nauttiminen yhdessä muiden kanssa ja yhdessäolo.




Kiitospäivää vietetään ainaa marraskuun neljäntenä torstaina ja meidänkin perheessä sitä on vietetty eri mittakaavassa ja erilaisissa kokoonpanoissa jo lähes kymmenen vuotta. Mutta voipi olla ettei Kiitospäivän vietosta olisi tullut perinnettä perheessämme jos emme olisi asuneet Amerikan Ohiossa vuosina 2006-2007.




Tämän vuoden Kiitospäivää vietimme jo hiukan etukäteen  viime viikonloppuna ystäväpariskunnan kanssa. Kiitospäivämenu koostui  periamerikkalaisista ruuista, kuten Bataattilaatikosta ja Ruusukaali-lisukkeesta...tosin kalkkunan jouduimme jättämään väliin (koska en ollut tilannut kalkkunaa eikä pakastealtaasta sellaista löytynyt) ja sen tilalla nautimme uunikanaa. Jälkiruuaksi herkutelimme teemaan sopivia leivonnaisia kahvin kera.








KIITOSPÄIVÄMENU

Parsakaali
Bataattilaatikko
Paahdetut Ruusukaalit ja kurpitsat Dion-sinappikastikkeella
Uunikana

*

Pumpkin Pie brownie eli Kurpitsapiirakka brownie
Oreo-kakku









BATAATTILAATIKKO
10 annosta

1 1/2 kg bataatteja
vettä
suolaa
3 rkl laktoositonta ruokakermaa
2 1/2 rkl korppujauhoja
1 muna
1/2 dl siirappia
100 g voisulaa
1 tl suolaa
ripaus kanelia
1/2 tl muskottipähkinää

Kuori ja paloittele bataatit. Keitä niukassa suolalla maustetussa vedessä. Anna korppujauhojen turvota sillä aikaa kermassa. Sekoita siirappi kermaan. Kaada bataattien keitinvesi pois ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää soseeseen voisula, kermaseos ja mausteet. Tarkista suola. Kaada paistovuokaan. Paista 175 asteessa 1 1/2 - 2 tuntia.

VINKKI! Jos et ehdi keittämään bataatteja käytä kaupan valmista bataattisosetta, tarvitset tähän laatikkoon 3 pkt (a' 400 g).  



lauantai 19. marraskuuta 2016

Pumpkin Pie Brownie

Kurpitsa ja suklaa on oiva yhdistelmä...ja aikas sopiva leivonnainen juuri Kiitospäivän viettoon. Tahmea brownie saa kurpitsasoseesta ja tuorejuustosta ihanan päällysteen. Vinkki tähän ihanuuteen löytyi HS-ruokasivuilta.






PUMPKIN PIE BROWNIE
16 palaa

BROWNIEPOHJA
115 g voita
150 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa
PAAHDETTU KURPITSASOSE
kurpitsaa
öljyä
KURPITSATÄYTE
100 g vaniljatuorejuustoa
3 dl kurpitsasosetta (katso ohje paahdetusta kurpitsasta)
2 kananmunaa
3/4 dl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
ripaus muskottipähkinää
ripaus suolaa



Valmista kurpitsasose ensin. Halkaise kurpitsa ja leikkaa lohkoiksi. Koverra lusikalla sisälmykset pois. Kuori lohkot ja paloittele ne. Laita palat leivinpaperilla vuoratulla uunipellille. Pirskottele paloille rypsiöljyä. Paahda kurpitsapaloja 230-asteisessa uunissa 40–45 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä, pehmeitä ja saaneet hieman paahtunutta väriä. Soseuta palat sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Ota soseesta 3 dl täytettä varten kulhoon ja anna jäähtyä. (Tee lopusta kurpitsasoseesta esim. kurpitsakeittoa.)

Valmista brownie-taikina. Sulata voi ja suklaa mikrossa. Vatkaa joukkoon sokeri ja fariinisokeri. Anna jäähtyä hieman.Vatkaa joukkoon kananmunat. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe ja suola. Siivilöi ne suklaaseokseen ja kääntele taikina tasaiseksi.

Valmista kurpitsatäyte. Notkista tuorejuusto kulhossa ja sekoita joukkoon kaikki muut täytteen ainekset.

Vuoraa noin 24 x 24 cm:n kokoinen neliön tai suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka tai uunivuoka leivinpaperilla. Kaada ja tasoita brownie-taikina vuokaan. Lusikoi ja tasoita päälle kurpitsatäyte.
Nostele taikinaa sieltä täältä lusikalla pohjaa myöten niin, että saat leivonnaiseen kauniin marmoroidun kuvion.

Paista 175-asteisessa uunissa 28–30 minuuttia. Anna jäähtyä noin 15 minuuttia. Nosta sitten leivinpaperin avulla vuoasta (tai irrota irtopohjavuoan reunus) ja paloittele. Tarjoa sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.

VINKKI!Voit antaa Pumpkin Pie Brownien makujen tekeytyä muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään. Tarjoa huoneenlämpöisenä tai hieman lämmitettynä.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäiväbrunssilla Lehtikaalimunakasta






*** HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE ISILLE ***


Isänpäiväbrunssia nautittiin tänään hitaasti ja rauhassa oman perheen kesken. Esikoinen leipoi Banaanikakkua ja kuopus leipoi ruokablogi Fanni&Kanelin aamiaismuffineita. Ja minä leivoin tänäkin vuonna baageleita, tällä samalla hyväksi havaitulla reseptillä. Bagelin täytteinä oli kylmäsavulohta, wasabituorejuustoa, avokadoa ja tuoretta korianteria...kerrassaan loistava makuyhdistelmä. Toisena täytevaihtoehtona oli maustamatonta tuorejuustoa, salaattia, paistettua broilerinfilettä siivuina, parmesanjuustoa lastuina ja Cesarsalaatinkastiketta. Lisäksi brunssilla oli tarjolla Lehtikaalimunakasta; joka oli muuten todella hyvää, sitten oli vielä Greippiä, Kiwiä, viinirypäleitä, valkohomejuustoa, Mustikkapirtelöitä, Banoffeita, kahvia ja tuoremehua. Huh, huh...aikas täyttävä aamiainen tuli siis tehtyä...ihan kaikkea ei jaksettu syödä aamupäivällä mutta olipa jälkkärit sitten tehty iltapäiväksi...











Isänpäiväbrunssi 13.11.2016

*
Bagelit
Kylmäsavulohi, wasabituorejuusto, avokado, korianteri
Broileri, maustamatontuorejuusto, salaatti, parmesanjuustolastut, cesarsalaatinkastike
*
Lehtikaalimunakas
*
Mustikkasmoothiet
*
Aamiaismuffinit
*
Banoffee, Banaanikakku
*
Hedelmät
*
Kahvi, tuoremehu
*





LEHTIKAALIMUNAKAS
2 annosta

4 kananmunaa
1/2 dl vettä
suolaa
pippuria
1 valkosipulinkynsi
3 keitettyä perunaa
voita
3 isoa lehtikaalin lehteä
juustoraastetta

Kuori keitetyt perunat ja viipaloi. Laita pannulle voi ja ruskista perunaviipaleita hetki. Suikaloi lehtikaalin lehdet ja lisää ne pannulle. Lisää joukkoon myös puristettu valkosipulinkynsi. Riko munat kulhoon ja lisää vesi sekä mausteet. Vispaa kaikki sekaisin. Kaada maunakasseos perunoiden ja lehtikaalin päälle. Pienennä lämpöä ja laita paistinpannun päälle kansi ja hautua munakas kypsaksi. Ripottele lopuksi juustoraaste ja anna sen sulaa. 

Tämä on ruokaisa munakas, josta riitti hyvin meidän nelihenkiselle perheelle jolloin jokainen sai 1/4 palan. Mutta jos tarjoalla ei ole muuta riittää tämä silloin kahdelle hengelle.





perjantai 11. marraskuuta 2016

Tummasävyinen 50 v. kortti miehelle

 Tähän syntymäpäiväkorttiin tarvitset mustaa kartonkia, vaaleanruskeaa kartonkia, vanhoja sanomalehtiä, väritykseen sopivaa kuviopaperia, kopiopaperia, liimaa ja wasapi-teippiä.




Leikkaa ensin korttipohja. Sommittele siihen sanomalehdestä sopivan kokoinen pala ja liimaa se korttipohjaan. Leikkaa sitten mustasta kartongista hiukan korttipohjaa pienempi suorakaiteen mallinen pala. Liimaa sen päälle hieman pienempi pala vaaleanruskeasta kartongista.

Leikkaa sitten mustasta kartongista pitkänomainen pala ja liimaa sen päälle vanhasta sanomalehdestä leikattu sopivan kokoinen mustavalkoinen kuva (tai mainoskuva). Leikkaa lopuksi mustasta kartongista neliö ja liimaa siihen numerokyltti, jonka olet leikannut kuviopaperista.




Tulosta kortin sisäpuolelle sopiva onnitteluteksti kopiopaperille ja liimaa se korttipohjaan. Viimeistele kulmat, tyyliin sopivalla wasapi-teipillä.

VINKKI! Värejä ja papereita muuttamalla saat tästä ideasta sopivan Isänpäiväkortin.


maanantai 7. marraskuuta 2016

Puolukka-kinuskijälkkäri

Puolukkaa ja kinuskia keksimuruilla ja kreikkalaisella jogurtilla kruunasi tämän vuoden Pyhäinpäivän lounaan. Jälkiruoka on todella helppo tehdä ja maistuu taivaalliselta. Jäiset ja kirpakkaat puolukat sekä makea kinuski vaan sopivat toisiinsa kuin nenä päähän, jogurtin maku tasapainottaa juuri sopivasti ja rapeat keksimurut rouskuvat suussa ihanasti.








PUOLUKKA-KINUSKIJÄLKKÄRI

4 annosta

4 diggestivekeksiä
1-2 dl itsetehtyä tai kaupan valmista kinuskikastiketta
1-2 dl kreikkalaista jogurttia
1 tl vaniljasokeria
noin 2 dl jäisiä puolukoita


Itsetehty kinuskikastike
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1/2 tl suolaa


Valmista ensin kinuskikastike. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.

Murustele keksit tarjoilukulhojen pohjalle. Lisää päälle kinuskikastike. Sekoita vaniljasokeria kreikkalaiseen jogurttin joukkoon ja lisää se kinuskin päälle. Koristele kulhot kourallisella jäisiä puolukoita.





sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Hirvipaisti & Fetakastike

Pyhäinpäivän lounaalla lämpimänäruoka oli miehen tekemää hyvin haudutettua Hirvipaistia. Joka ruskistettiin ensin pannulla, mausteeksi suolaa ja pippuria. Sen jälkeen liha laitettiin pataan johon lisättiin omenahilloa, sipulia, olutta ja riistafondia. Sitten vielä muutama tunti haudutusta uunissa. Lisukkeena oli uuniperunoita, fetajuustosta ja kreikkalaisesta jogurtista tehtyä kylmää kastiketta sekä Päärynä-avokado-granaattiomena salaattia, jonka ohjeen voit katsoa täältä, vinegret-kastikkeen korvasin valmiilla kaupasta ostetulla balsamico-kastikkeella. Jälkiruokana herkuteltiin taivaallisella puolukka-kinuskiherkulla.







PYHÄINPÄIVÄN MENU

*
Hirvipaisti
Uuniperunat
 Päärynä-avokado-granaattiomena salaatti
Fetakastike

*
Puolukka-kinuski jälkiruoka










FETAKASTIKE
6 annosta

1 pkt (250 g) Fetajuustoa
2 prk (a' 125 g) kreikkalaista jogurttia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
1 tl rosepippuria rouhittuna
1/4 tl suolaa

Murenna feta kulhoon. Lisää jogurtit. Purista valkosipulit joukkoon. Lisää vielä öljy ja mausteet. Tarjoa liharuokien ja/tai paahtojuuresten kastikkeena.






maanantai 31. lokakuuta 2016

Halloween kakku

Halloween on syksyinen juhla, All Hallows Eve eli kaikkien pyhien ilta, jota vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Halloween on kummitusten, haamujen ja noitien juhla, joten tämän vuotiseen kakkuunkin idea oli helppo suunnitella kauhuteemaan sopivaksi...mutta vain vähän kauhua ja paljon hauskaa hulluttelua ;-)












HALLOWEEN KAKKU
10 annosta

POHJA
3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
50 g sulatettua voita
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
KOSTUTUS
1-1 1/2 dl maitoa
2tl vaniljasokeria


1 dl kermaa + 1 dl kermaa
SUKLAATÄYTE
110 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl tomusokeria
2 liivatetta
tilkka kuumaa vettä
APPELSIINITÄYTE
200 g appelsiinituorejuustoa
2 rkl tomusokeria
1 tl appelsiinin raastettua kuorta
2 liivatelehteä
tilkka appelsiinimehu kuumennettuna


SUKLAAGANACHE
150 g tummaa suklaata
3/4 dl kermaa
1 rkl voita 
KORISTEEKSI
vaahtokarkkeja, halloween suklaakarkkeja, koristerakeita



Valmista kakkupohja. Voiteleja jauhota 20 cm irtokakkuvuoka. Taita kaksi leivinpaperiarkkia kaksinkerron ja laita ne kiertämään vuoan sisäreunoja. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitettu voisula ja maito. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Kääntele taikina tasaiseksi mutta vältä turhaan sekoittamista. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Leikkaa neljään osaan.

Vatkaa 2 dl kermaa vaahdoksi ja jaa se kahteen kulhoon. Valmista toiseen suklaatäyte ja toiseen appelsiinitäyte. Laita kaikki 4 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa. Vatkaa kerman joukkoon tuorejuusto ja mausta tomusokerilla. Kaada sula ja jäähtynyt suklaa joukkoon ja sekoita hyvin. Sulata 2 liivatelehteä kuumaan veteen ja kaada se ohuena nauhana suklaatäytteeseen sekoittaen koko ajan. 

Valmista appelsiinitäyte samoin. Lisää appelsiinituorejuusto ja raastettu appelsiinin kuoriraaste kermavaahdon joukkoon. Sekoita hyvin. Mausta tomusokerilla. Kuumenna appelsiinimehu ja sulata siihen  2 liivatelehteä. Kaada seos ohuena nauhana appelsiinitäytteeseen sekoittaen koko ajan. 

Aloita kakun kokoaminen. Kostuta vaniljamaidolla kakkupohja. Levitä ensin suklaatäytettä. Lisää seuraava kakkupohja ja kostuta se taas vaniljamaidolla. Levitä appelsiinitäyte. Lisää kolmaskakkupohja ja kostuta se. Levitä suklaatäyte. Laita päällimmäinen kakkupohja ja kostuta se. Levitä appelsiinitäytettä ohut kerros kakkupohjan päälle ja loput täytteestä kakun sivuille. Käytä palettiveistä apuna. Kakun reunat saavat näkyä täytteen alta koska kakku jää nakuksi. Laita kakku jäähtymään ja hyytymään jääkaappiin vähintään 2 tunniksi.

Valmista suklaagansche. Kuumenna kerma ja lisää suklaapalat joukkoon. Sekoita kokoajan kunnes suklaa on sulanut kermaan. Lisää nokare voita ja jatka sekoittamista. Anna kuorrutteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja valuta se sitten kakun päälle keskeltä kohti kakun reunoja. Koristele Hallowen teeman mukaisesti. 








TRICK OR TREAT?


tiistai 25. lokakuuta 2016

Salvia-vuohenjuusto Raviolit

Tänään 25.10. vietetään maailman pastapäivää sen kunniaksi postaus itsetehdystä ihanasta pastasta. Sillä viikonlopun pastataikinasta syntyi nauhapastan lisäksi täytettyjä ravioleja. Kruokalehden ohjeen mukaan täytteeseen piti laittaa rucolaa... No, minulla ei ollut rucolaa,  mutta salviaa löytyi, siispä syntyi Salvia-vuohenjuusto raviolit. Ensikertalaiseksi pastan tekijäksi onnistuin saamaan suussasulavia ravioleja, joita nautimme makuvoin kera.






SALVIA-VUOHENJUUSTO RAVIOLIT
4 annosta

1-1 1/2 rs (150 g) vuohenmaitotuorejuustoa (Chavroux)
tai maustamatonta tuorejuustoa
1/2 ruukkua salviaa
1- 1 1/2 tl raastettua sitruunankuorta
suolaa
mustapippuria
LISÄKSI
Salvia makuvoi
parmesan juusto



Sekoita tuorejuuston joukkoon hienonnettu salvia, sitruunan raastettu kuori ja mausteet. Täytteen määrä riippuu ravioleiden koosta, muodosta ja taikinan paksuudesta. 1/2 taikinasta sain 20 Raviolia.

Valmista edellisen ohjeen mukaan pastataikina. Muotoile taikinasta tanko. Jaa tanko 3-4 palaksi, jos käytät pastakonetta. Kauli taikinapalat hyvin ohuiksi levyiksi pastakoneella. Voit kaulia taikinan myös kaulimella. Kauli taikina tällöin 2 osassa.

Jaa täytettä kahdella lusikalla tasaisin välein taikinalevyn toiselle puoliskolle. Käännä päälle levyn toinen puolisko.

Leikkaa levy pieniksi neliöiksi esimerkiksi taikinapyörällä. Sulje ravioleiden reunat huolellisesti käsin painelemalla. Käytä apuna kylmää vettä. Nosta raviolit jauhotetulle tarjottimelle, peitä leivinliinalla ja siirrä jääkaappiin odottamaan kypsennystä.

Keitä ravioleja 2-3 minuuttia runsaassa, suolalla maustetussa vedessä. Raviolit ovat kypsiä, kun ne nousevat pintaan. 

Salvia-makuvoihin tarvitset 75 g voita, 3/4 dl tuoretta salviaa, 2 isoa valkosipulinkynttä, 2 tl sitruunamehua, 1/4 tl mustapippuria ja ripaus suolaa. Sulata voi paistokasarissa. Lisää salvia ja valkosipuli. Kuumenna hetki ja mausta sitruunanmehulla.

Tarjoa Salvia-vuohenjuusto Raviolit salvia-makuvoin kanssa, ripottele päälle tuoretta salviaa ja parmesanjuustoa.





Maukasta pastapäivää!