maanantai 30. syyskuuta 2019

Banaani-kinuski juustokakku

Kinuski ja banaani on lyömätön yhdistelmä, jos haluat ihanan makean herkun. Usein teen niistä Banoffea mutta tällä kertaa päätin kokeilla miltä ne maistuisivat juustokakussa. Ihanan idean nappasin Kanelitytön kakkuparatiisi blogista.






Kakun pohja on diggestivekekseistä, täyte banaaneista ja koristekiilteen kakku saa kinuskista. Kakku on helppo tehdä ja aikaa koko kakun tekoon menee parisen tuntia, jos jäähdytät kakkua välillä pakastimessa. Tämä kakku sai syksyisen koristelun oman pihan Kanukan punaisista lehdistä, karhunvatukoista, ananaskirsikoista ja tuoreista viikunoista. Kakku matkasi viikonlopuna syntymäpäiville 💛






BANAANI-KINUSKI JUUSTOKAKKU
15 annosta

POHJA
200 g Diggestivekeksejä
70 g voita
ripaus suolaa
TÄYTE
4 liivatelehteä
3 rkl vettä
2 pilkullista banaania
1 dl sokeria
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 1/2 dl vispikermaa
KORISTEKIILLE
2 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 1/2 dll fariinisokeria

Tee pohja. Murskaa keksit ja lisää ne sulatettuun rasvaan, mausta ripauksella suolaa. Sekoita. Painele seos 24 cm irtopohjavuokaan, johona olet laittanut reunakalvon tai voidellut vuoan reunat rasvalla.

Valmista sitten täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Soseuta sauvasekoittimella banaanit ja sokeri. Lisää hyvin puristetut liivatteet kuumaan vesitilkkaan hyvin sekoittaen. Kaada liivateseos banaani-sokeri seokseen ja sekoita hyvin. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon liivate-banaaniseos hyvin sekoittaen. Sekoita lopuksi kermavaahto joukkoon. Kaada täyte kakkupohjan päälle ja tasoita kakku. Kopauta lopuksi vuokaa pari kertaa pöytään jotta täyte leviää joka paikkaan. Laita kakku pakastimeen hyytymään noin tunniksi.

Valmista kiille. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Lisää kerma ja fariinisokeri kattilaan ja kuumenna seos. Purista liivatteista vesi ja sekoita ne hyvin kuumaan kinuskiin. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada kinuski lusikan kautta hyvin hyytyneen kakun pinnalle ja kääntele vuokaa jotta kinuski levittyy tasaisesti kakun pinnalle. Laita kakku hetkeksi pakastimeen (tai jääkaappiin hyytymään yön yli). Koristele kakku haluamallasi tavalla.





lauantai 28. syyskuuta 2019

Omena-luumuhillo

Itsetehtyä hilloa on vaikea päihittää. Tähän Omena-luumuhilloon käytetään yhtä paljon omenoita ja tuoreita luumuja. Mausteeksi sopivat kaneli ja yllätys, yllätys ihana timjami. Oman pihan luumut ovat upean liiloja (Sinikkaa), joten hillo sai niistä kauniin punaisen värin. Herkuttele Omena-luumuhillolla puuron tai pannarin kanssa.










OMENA-LUUMUHILLO

1 kg omenoita
1 kg luumuja
3 dl vettä
2 kanelitankoa
2 timjaminoksaa
1 kg hillosokeria

Paloittele luumut ja poista kivet. Poista omenoista siemenkodat ja pienistele omenat lohkoiksi. Laita hedelmät, vesi, kanelitangot ja timjaminoksaat kattilaan ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 10-15 minuuttia. Lisää hillosokeria ja keitä vielä 10 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja kuori vaahto huolellisesti. Soseuta sauvasekoittimella seos sileäksi. Kaada hillo lämpimiin, hyvin pestyihin tölkkeihin tai pakasta hillo pakastusrasioihin.


sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Oreo-valkosuklaajuustokakku 🌸

Blogi tänään 6 -vuotta. Synttäreillä oli tarjolla tietysti synttärikakkua. Tänä vuonna tein lempikakkuani eli hyydytettyä juustokakkua. Testasin ensimmäistä kertaa Oreo-valkosuklaa juustokakkua, jossa on suklainen pohja ja täytteinä ihanaa oreo-täytettä ja täyteläistä valkosuklaata. Idean ja ohjeen löysin täältä.





🌸

Onnellisuuden edellytys on 
jokin, joka herättää
innostuksen

( Charles Kingsley)

🌸 










OREO-VALKOSUKLAAKAKKU
10 annosta

SUKLAAPOHJA
1/2 dl maitoa
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl kuumaa vettä
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl soodaa
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
OREOTÄYTE
1 pkt (a'154 g) Oreokeksejä
1 dl vispikermaa
1 dl Flora vanillaa
200 g mascarbone
125 g vaniljavanukasta
1 rkl vaniljasokeria
1/2 dl tomusokeria
4 liivatetta
VALKOSUKLAATÄYTE
1 dl vispikermaa
1 dl Flora vanillaa
150 g valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
1 rkl tomusokeria
3 liivatetta
KORISTEET
Oreokeksejä, suklaarouhetta,
koristerakeita, tuoreita kukkia



Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita keskenään maito, rypsiöljy ja kananmuna.Yhdistä kuivat aineet nesteiden joukkoon hitaasti sekoittaen. Lämmitä vesi ja lisää se kakkutaikinan joukkoon, sekoita taikina tasaiseksi.

Suihkuta vuokaspray 22 cm kakkuvuokaan. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla  175 asteessa noin 15 min. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kakun kumoamista vuoasta. Jäähdytä pohja hyvin ennen kokoamista.

Valmista Oreotäyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 10 minuutiksi. Ota oreokekseistä täytteet kulhoon, murskaa keksien kuoret. Vatkaaa vispikerma ja floravanilla keskenään. Notkista mascarpone. Lisää mascarbonen joukkoon oreokeksien täytteet, vaniljavanukas, vaniljasokeri ja tomusokeri ja sekoita tasaiseksi.

Lämmitä tilkka vettä, sulata liivatteet siihen hyvin sekoittaen. Kaada liivateseos mascarponeseoksen joukkoon. Yhdistä kerma-floravanilla ja mascarbonevaahto keskenään. Sekoita lopuksi oreokeksimurska täytteen joukkoon varovasti käännellen.

Kokoa kakku. Käytä samaa vuokaa jossa paistoit suklaakakkupohjan. Laita reunavuokaan reunakalvo ja laita suklaakakku pohjalle. Kaada oreotäyte kakkupohjan päälle ja sekoita tasaisesti. VINKKI!Voit kopauttaa vuokaa jotta saat täytteen leviämään tasaisesti.  Laita kakku jäähtymään jääkaappiin vähintään 2 tunniksi (tai pakastimeen).

Valmista valkosuklaatäyte. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 10 minuutiksi. Sulata suklaa mikrossa ja jäähdytä hetki. Vatkaa vispikerma ja floravanilla vaahdoksi. Sekoita mascarbone tasaiseksi ja lisää hieman jäähtynyt valkosuklaa, tomusokeri ja vaniljasokeri joukkoon.

Lämmitä tilkka vettä, sulata liivatteet siihen hyvin sekoittaen. Kaada liivateseos mascarpone-valkosuklaaseokseen. Yhdistä kerma- floravanilla ja mascarbone keskenään. Kaada valkosuklaatäyte oreotäytteen päälle ja sekoita tasaiseksi. Kopauta vuokaa, jotta saat täytteen leviämään tasaisesti. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin vähintään 4 tunniksi mutta mieluiten yön yli.

Irrota varovasti reunavuoka ja reunakalvo. Koristele kakku oreokekseillä, suklaallarouheella, kukilla ja koristerakeilla. 


lauantai 31. elokuuta 2019

Punajuuri-luumu-aurasalaatti

Tämä ihastuttava syksyinen salaatti saa makunsa kauden herkuista. Salaatti syntyy paahdetuista punajuurista, oman pihan luumuista ja aurajuustosta 💜




Meillä Punajuuri-luumu-aurasalaattia syötiin eilen, kun vietimme perheen kanssa Venetsialaisia. Alkuun nautimme Kanttarellikeittoa ja pääruoaksi valmistin uunijuureksia, hirven sisäfilettä ja punajuuri-luumu-aurasalaattia, lopuksi Luumu-paistos päätti perhedinnerin makeasti.









Heippa kesä, 
olit ihana tänäkin vuonna
💜










PUNAJUURI-LUUMU-AURASALAATTI
4 hengelle


4-8 punajuurta
suolaa, pippuria
öljyä
erilaisia salaatteja esim.pehtoori, suolaheinä
8 luumua
150 g aurajuustoa
(cashewpähkinöitä)
balsamico-kastiketta

Kuori ja pienistele punajuuret suuhun sopiviksi paloiksi. Pirskottele niiden pintaan öljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda punajuuria 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä luumujen puolittamisen ajan. Revi salaatti kulhoon, lisää paahdetut punajuuret, murustele aura ja lisää puolitetut luumut. Koristele halutessasi pähkinöillä. Tarjoa salaatin kanssa valmista balsamico suihketta tai kastiketta.





sunnuntai 25. elokuuta 2019

Tomaattinen Katkarapu-kookoskeitto

Tämä lempeän tulinen tomaattinen Katkarapu-kookoskeitto maistuu loppukesän auringolta ja elokuun illoilta. Se on juuri sopiva tarjottava vaikka alkukeitoksi rapujuhliin tai ruokaisa keitto pääruuaksi. Resepti on julkaistu blogissa jo viisi vuotta sitten mutta keitto on niin ihanaa ja todella helppo valmistaa, joten ajattelin jakaa ohjeen uudestaan ❤️







KATKARAPU-KOOKOSKEITTO
4 hengelle

1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 tl paprikajauhetta
1 rkl öljyä
3 (300 g) tomaattia
1 tlk (a' 400 g) tomaattimurskaa
2 rkl makeaa chilikastiketta
Suolaa, mustapippuria
1 tlk (400 g) kookosmaitoa
1 pss (250 g) pakastekatkarapuja

Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä öljyssä ja lisää paprikajauhe. Pienistele tomaatit ja lisää kattilaan tomaattimurskan kanssa. Keitä 5-10 minuuttia hiljaisella lämmöllä kannen alla. Lisää makea chilikastike. VINKKI! Jos haluat tulisempaa voit lisätä kastiketta maun mukaan enemmänkin. Kaada sitten kookosmaito joukkoon ja ripottele suola ja pippuri. Kuumenna keitto. Lisää sulatetut katkaravut kuumaan keittoon ja kuumenna vielä mutta älä keitä, jotteivat katkaravut sitkisty. Nauti Tomaattinen Katkarapu-kookoskeitto hyvän leivän kanssa.



keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kirsikka juustokakkubrownie

Oman pihan Suklaakirsikkapuu ei tuottanut tänä vuonna paljoakaan satoa mutta sain kuin sainkin tehtyä siitä tätä ihanan suklaista ja taivaallista Kirsikka juustokakkubrownieta.

Tuoreet kirsikat löytyvät niin brownien pohjasta kuin päältäkin. Brownie on ihanan suklaista ja täyteläistä, jota juustokakkuraidat tasapainottavat sopivasti. Melkoista herkkua!  Alkuperäinen ohje on @liemessä blogista.












KIRSIKKA JUUSTOKAKKUBROWNIE
noin 24 palaa

BROWNIEPOHJA
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
300 g tummaasuklaata
200 g voita
2 dl sokeria
4 munaa
2 dl tuoreita kivettömiä kirsikoita
JUUSTOKAKKUTÄYTE
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl tomusokeria
1 muna
1/2 dl vehnäjauhoja


Valmista ensin browniepohja. Yhdistä kuivat aineet. Sulata suklaapalat, pilkottu voi ja sokeri mikkrossa sekoittaen välillä. Anna sen hieman jäähtyä. Riko munien rakenne rikki ja sekoita munat suklaamassan joukkoon voimakkaasti vatkaten.

Tee sitten tuorejuustotäyte. Notkista huoneenlämpöinen tuorejuusto haarukalla sekoittaen. Siivilöi ja vatkaa nopeasti joukkoon muut aineet.

Poista kirsikoista kivet ja levitä 3/4 kirsikoista leivinpaperilla vuoratun vuoan (25×35 cm) pohjalle. Kaada päälle suklaataikina ja levitä tasaiseksi. Nostele tuorejuustotäyte nokareina suklaataikinan päälle. Vedä veitsellä raitoja brownien pintaan. Koristele lopuilla kirsikoilla.

Paista 180 asteessa noin 30-35 minuuttia. Brownie saa jäädä pehmeäksi sisältä. Tarjoa kirsikkabrownie huoneenlämpöisenä vaikka jäätelön kera.




tiistai 30. heinäkuuta 2019

Mustikkainen Sitruunajuustokakku

Sitruuna ja juustokakku sekä makeat mustikat maistuvat tässä upeassa Mustikkaisessa Sitruunajuustokakussa. Kakku on helppo valmistaa, siinä ei ole pohjaa eikä täytettä erikseen vaan ne sekoitetaan huolettomasti keskenään. Tämän ohjeen löysin @maku -sivustolta.









MUSTIKKAINEN SITRUUNAJUUSTOKAKKU
10 annosta

TAIKINA
150 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl sitruunan kuoriraastetta
1/2 dl sitruunamehua
1/2 dl maitoa
1 dl mustikoita
TUOREJUUSTOSEOS
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl ranskankermaa
1 dl tomusokeria
1 rkl perunajauhoja
1 muna
PINNALLE
1/2 dl mustikoita



Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.Yhdistä kuivat aineet. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. Lisää taikinaan mehu ja kuoriraaste sekä maito vuorotellen jauhojen kanssa. Sekoita taikinaan mustikat. Vältä turhaa sekoittamista, jotta taikina ei sitkisty, eivätkä marjat värjää taikinaa.

Sekoita tuorejuustoseoksen ainekset. Pingota leivinpaperi 22 cm irtopohjavuoan pohjalle. Voitele reunat. Lusikoi puolet kakkutaikinasta vuokaan. Kaada päälle puolet tuorejuustoseoksesta. Lusikoi loput kakkutaikinasta vuokaan (taikinaa ei tarvitse levittää tasaiseksi kerrokseksi) ja kaada päällimmäiseksi vuokaan loput tuorejuustoseoksesta. Ripottele pinnalle mustikat.

Paista 175-asteisen uunin alatasolla 50–60 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, laita leivinpaperipala vuoan päälle paistamisen loppuvaiheessa. Nosta vuoka uunista ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa. Koristele mustikoilla.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Dallaspullat

Dallaspullat ovat vaniljarahkatäytteisiä pullia, jotka vievät kielen mennessään. Muutama viikko sitten näin kuvan Dallaspullista @anninuunissa -blogissa, josta innostuneena päätin leipoa näitä ihanan pehmeitä pullia itsekin.











DALLASPULLAT
12 kpl

TAIKINA
2 1/2 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoja
75 g voita
1 kananmuna voiteluun
TÄYTE
50 g voita
1 pussi vaniljakastikejauhetta
3 rkl sokeria
1 kananmuna
200 g vaniljarahkaa

Valmista taikina. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola ja kardemumma sekoittaen taikinaan. Lisää sitten jauhoja vähitellen koko ajan taikinaa alustaen. Lisää alustuksen loppupuolella huoneenlämpöinen voi. Taikina on valmista kun se irtoaa sormista, kulhon reunoista ja on kimmoisaa. Anna taikinan kohota vedottomassa ja lämpimässä paikassa noin tunti (esim. mikrossa). Vaivaa sitten kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Kauli taikinasta ohut iso levy jauhotetulla alustalla ja jätä se hetkeksi liinan alle.

Valmista täyte. Sulata voi ja lisää kananmuna hyvin sekoittaen. Lisää sitten vaniljakastikejauhe, sokerit ja lopuksi rahka. Sekoita hyvin. Levitä täyte tasaisesti taikinalevylle. Pyöritä taikinalevy rullalle ja leikkaa rulla paloiksi. Nosta pullat paperisilla muffinivuoilla vuoratulle muffinipellille. Anna pullien kohota vielä noin puoli tuntia liinan alla.Voitele pullat kananmunalla ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.