sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pellillinen Sitruunarahkapiirakkaa

Keväällä ja erityisesti Pääsiäisenä maistuu rahkaleivonnaiset...usein tuleekin leivottu pieniä rahkapullia mutta tällä ohjeella saat pellillisen ihanan pehmeää Sitruunarahka-pullapiirakkaa. Rahkapiirakka on niin mehevää, että se katoaa pelliltä nopsaan parempiin suihin.





SITRUUNARAHKAPIIRKKA
Pellillinen

2 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 1/2 dl sokeria
1 muna
1 rkl kardemummaa
1/2 tl suolaa
8 1/2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
TÄYTE
2 prk (a' 250 g) Sitruunarahkaa
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
sokeria maun mukaan
1 rkl perunajauhoja
1/4 tl suolaa


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, muna, kardemumma, suola ja osa jauhoista. Vaivaa taikinaan loput jauhot ja lisää loppuvaiheessa pehmeä voi. Alusta taikina kimmoisaksi. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Kauli taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi levyksi. Nosta taikinalevy papereineen pellille ja peitä liinalla. Jätä kohoamaan 20 minuutiksi.

Notkista rahka kulhossa ja lisää loput täytteen aineet hyvin sekoittaen. Voitele pohjataikinan reunat munalla. Kaada rahkatäyte pohjalle. Paista rahkapiirakkaa 200 asteessa noin 30 minuuttia.


perjantai 14. huhtikuuta 2017

Sitruunarisotto

Pääsiäisloman alkuun kutsuin omat vanhempani Pitkäperjantain lounaalle...ideana oli tarjota jotain sellaista mitä he eivät olleet maistaneet ja jotain keveää, keväistä ja väritykseltään keltaista...no, melkein onnistuin ;-) kaikki ei ehkä ollut keveää mutta keltaista ja keväistä kylläkin. Pääruuaksi valmistin nimittäin keltaista Sitruunarisottoa ja täytettyjä broilerinfileitä. Reseptin tähän maukkaaseen ja todella ihanaan risottoon löysin yhteishyvä -lehdestä.





Pitkäperjantain menu
*


Sitruunarisotto, täytetyt Broilerinfileet, vihersalaatti

 Kinderkakku, rahkapullapiirakka, kahvi













SITRUUNARISOTTO
4 annosta

3 dl risottoriisiä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
8 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
1 sitruuna
100 g parmesanjuustoa
2 rkl oliiviööljyä
1/3 tl kurkumaa
2 dl valkoviiniä
1/2 tl mustapippuria
suolaa



Kiehauta vesi ja liemikuutiot. Kuori ja hienonna sipulit. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista sitruunasta mehu. Raasta puolet parmesaanista.

Kuumenna öljy kattilassa, lisää kurkuma ja sipulit. Kuullota sipulit, lisää riisi ja kuumenna sekoittaen, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää viini ja keitä sekoitellen, kunnes viini on haihtunut. Lisää kuumaa kanalientä vähitellen kunnes neste on lähes imeytynyt riisiin. Kypsymisaika on noin 18 minuuttia. Risotto saa jäädä löysäksi ja riisi napakaksi.

Ota liedeltä ja lisää juustoraaste, sitruunankuoriraaste ja puolet sitruunan mehusta. Mausta mustapippurilla ja tarkista maku, lisää tarvittaessa sitruunan mehua ja suolaa. Höylää pinnalle parmesaanilastuja. Tarjoa heti.



maanantai 10. huhtikuuta 2017

Mango-avokado-juustoleipäsalaatti

Tämä keväinen salaatti saa väriä mangosta ja täyteläisyyttä kukkamuotilla otetuista juustoleivän palasista. Avokadon pehmeä maku sopii hyvin rapean jääsalaatin kaveriksi. Helppo lisäkesalaatti kaikkien liha- ja kalaruokien kanssa.









MANGO - AVOKADO - JUUSTOLEIPÄSALAATTI
4 annosta

1 pss jääsalaattia
pala jäävuorisalaattia
1 prk säilykemangoa tai 3/4 tuoreesta mangosta
1 avokado
150 g leipäjuustoa

Revi jääsalaatti sopivan kokoisiksi paloiksi ja leikkaa jäävuorisalaatti suupaloiksi. Leikkaa mango kuutioiksi. Ota kukkamuotilla paloja leipäjuustosta. Halkaise avokado ja poista kivi. Tee avokadoon poikittaisia viiltoja ja irrota liha lusikalla. Kokoa salaatti tarjoilukulhoon. Tarjoa oman lempikastikeesi kanssa tai käytä esim.tummaa balsamicoa.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Valkosuklaamoussella täytetyt pääsiäismunat

Tämän pääsiäisen hitiksi on tainnut nousta täytetyt suklaamunat...olihan niitä jo pari vuotta sitten, mutta jostain syystä ne ovat valloittaneet uudelleen kaikki herkuttelijat. Kuvia ja resptejä on vilissyt näistä ihanuuksista somessa riittämiin...ja olihan minunkin niitä testattava. Päädyin itse tekemään helpon ja ihanan valkosuklaamousseen, jonka koristelin mangososeella.








VALKOSUKLAAMOUSSELLA TÄYTETYT PÄÄSIÄISMUNAT
12 kpl

12 kpl Kindermunia
VALKOSUKLAAMOUSSE
100 g valkosuklaata
2 dl vispikermaa
250 g maustamatonta tuorejuustoa
1 liivatelehti
LISÄKSI
mangososetta

Laita liivatelehti kylmään veteen pehmenemään. Sulata valkosuklaa mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sen joukkoon hyvin sekoittaen tuorejuusto. Sekoita valkosuklaa kerma-tuorejuustoseokseen. Sulata liivatelehti kuumaan vesitilkkaan. Ja kaada liivateseos ohuena nauhana hyvin sekoittaen valkosuklaamoussen joukkoon.

Kasta terävä veitsi kuumaan veteen ja kuivaa se hyvin. Leikkaa kuumalla veitsellä suklaamunista pieni "hattu" ja ota lelu pois munan sisästä. Täytä pääsiäismunat valkosuklaamoussella joko pursottamalla tai lusikan avulla. Viimeistele nokareella mangososetta. Laita täytetyt munanpuolikkaat jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi. Laita hatut takaisin ja tarjoa täytetyt munat munakupeista jälkiruokana tai kahvipöydässä makeana herkkuna.




MAKEAA VIRPOMISPÄIVÄÄ

🐣🐣🐣


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Vinkkejä Pääsiäispöytään

Pääsiäinen kolkuttelee jo ovelle...viikon päästä vietetäänkin jo pitkäperjantaita. Meidän perheessä pääsiäinen on suuri ruokajuhla joulun, vapun ja juhannuksen lisäksi, ja silloin on ihana miettiä mitä herkullista ruokaa tai leipomuksia perheelle ja ystäville valmistaa ja tarjoaa...ja siksipä onkin nyt viimeistään mietittävä pääsiäispöydän menu ja tehtävä kauppalista.





Perinteiseen pääsiäiseen kuuluvat tietysti lammas, mämmi, pasha, rahka ja pääsiäismunat. Meillä tuo lammas ei oikein ole maistunut, joten korvaankin sen usein kala- tai kanaruuilla. Muiden perinneherkkujen lisäksi maistuvat myös kevyet, keväiset keitot ja lisukesalaatit sekä herkulliset sitruuna- ja suklaaherkut.


Sitruunapiiras

Tähän postaukseen ajattelinkin koota blogini edellisten vuosien hyväksi havaitut pääsiäisen ruoka- ja leivontaideat.  



PÄÄSIÄISMENU

*



Kevään vihreä samettinen Parsakaalikeitto on loistava alkukeitto pääsiäispöytään. Juhlava Fenkoli-kukkakaali-sosekeitto hurmaa ruokailijat pehmeällä maullaan, jota yrttiöljy täydentää. Keltaiset sosekeitot sopivat loistavasti pääsiäiseen, tässä kolme omaa suosikkiani. Täyteläinen Bataatti-linssisosekeitto, Porkkana-keltajuurikeitto joka saa makua inkivääristä ja tarjoillaan nokareella vuohenjuustoa ja mausteisella siemensekoituksella kruunattu Porkkana-bataattikeitto.




Ihania lisukesalaatteja pääsiäispöytää ovat raikas Meloni-fetajuustosalaatti, keväinen Granaattiomena-päärynäsalaatti, ruokaisampi Kukkakaali-linssisalaatti ja Appelsiini-sipulisalaatti.

Meloni-fetasalaatti

Granaattiomena-pääsynäsalaatti



Linssi-fetasalaatti

Appelsiini-sipulisalaatti


Pääsiäispöydän pääruokana on tarjolla kana- tai kalaruoka. Mausteinen ja hyvin haudutettu Nyhtökana nautitaan kukkakaalimuusin kanssa. Rosmariinilla maustettu uunissa paistettu kokonainen sitruunakana maistuu makeiden uunibataattien kanssa. Sitruslohta tarjoillaan riisin ja mango-currykastikkeen kera. Uunilohi saa ihanan rapean pinnan siemen-ruisleipärouheesta ja kalan kanssa herkutellaankin pienillä uuniperunoilla.


Nyhtökana ja kukkakaalimuusi

Sitruunakana ja uunibataatti

Sitruslohi ja riisi

Uunilohi ja pienet uuniperunat

Jälkiruuaksi tarjolla on perinteisesti mämmiä vaniljakastikkeella tai ihania ja raikkaita herkkuja, kuten hedelmäistä pavlovaa tai Pannacottaa ananas-passionsalsalla.


Pavlova

Pannacotta anannas-passionsalsalla


Sitruuna ja rahka tekevät pääsiäisestä juuri meidän pääsiäisen...erityisesti herkuttelemme rahkapullilla, joita maustan joko limecurdilla tai persikka viipaleilla. Suussasulavat makean kirpakkaat sitruunapalat maistuvat erityisesti perheemme esikoiselle. Myös ihanat kakut kuten Appelsiini-valkosuklaa-hyydykekakku on kuulunut pääsiäiseemme jo monta vuotta. Loistavia tarjottavia kahvipöytään ovat lisäksi uunissa paistetut juustokakut:  Key Lime juustokakku tai Mangojuustokakku browniepohjalla.


Rahkapullat limecurdilla

Rahkapullat persikkaviilapeilla

Sitruunapalat
Appelsiini-valkosuklaa hyydekekakku
Key Lime juustokakku

Mangojuustokakku browniwpohjalla


Niin ja kuuluuhan pääsiäiseen tietysti suklaa ja suklaamunat. Kinderpiirakka vie kielen mennessään, Suklaafudgekakku ja Valkosuklaa-juustokakku saavat koristeet suklaamunista, ja aina yhtä ihanat mokkapalat tai mokkapalakuppikakut voit koristella keltaisilla nomppareilla.


Kinderpiirakka

Suklaafudgekakku


Valkosuklaa hyydykekakku

Mokkapalat

Toivottavasti näistä resepteistä sait idean pääsiäistarjottaviin. Lisää ohjeita löydät blogiarkistostani, kun klikkaat tunnistetta Pääsiäinen (tosin muutama suosikkiresepti tuli jo sieltäkin tähän postaukseen kirjattua).  Nyt vain Pääsiäistarjottavia suunnittelemaan ja toteuttamaan.


💛💛💛


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Kinuskiset mokkapalat

Mokkapalojen kinuskinen versio maistuu suolaisen makealta. Pohja on tuttu, mutta kuorrutus tehdään maustamattomasta tuorejuustosta ja valmiista kinuskikastikkeesta, jonka päälle ripotellaan suolapähkinöitä...ah, kuinka hyvää. Voit korvata pähkinät myös muilla pähkinöillä tai voit lisätä päälle vielä suklaarouhettakin. Kinuskiset mokkapalat maistuvat parhaiten yön yli levänneinä ja jääkaappikylminä.








KINUSKISET MOKKAPALAT
pellillinen

200 voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl vahvaa kylmää kahvia
KUORRUTE
250 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (a' 200 g) kinuskikastiketta
PINNALLE
1 1/2 dl suolapähkinöitä


Sulata rasva mikrossa ja anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne kylmän kahvin ja rasvan kanssa vuorotellen muna-sokerivaahton. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille (noin 25 x 30 cm). Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Rouhi veitsellä suolapähkinöitä hieman pienemmäksi. Vaahdota kuorrutuksen aineksia muutama minuutti ja levitä kuorrute pohjan päälle. Koristele pinta rouhituilla pähkinöillä. Leikkaa paloiksi terävällä veitsellä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Salaattipiirakka

Salaattia ja suolaista piirakkaa tarjotaan usein buffet-pöydässä...uusin villitys on yhdistää ne. Tässä ohjeessa suolainen piirakka sai fetajuustosta ja turkkilaisesta jogurtista kuorrutteen jonka päällystin kreikkalaisellasalaatilla ilman sipulia. Piiraspohjana testasin Myllyn Parhaan uutta ruokapiirakkataikinaa. 





SALAATTIPIIRAKKA

1 pkt (a' 400 g) Myllyn Paras ruokapiirkkataikina
FETATÄYTE
1 prk (a' 200 g) Fetajuustoa
200 g turkkilaista jogurttia
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
SALAATTITÄYTE
200 kirsikkatomaatteja
1/2 kurkku
1 dl kalamataoliiveja
1/2 ruukku jääsalaattia
1/2 ruukku basilikaa
(1/2 punasipuli)


Nosta taikina huoneenlämpöön sulamaan noin puoli tuntia ennen leipomista. Painele sulanut taikina 24 cm piirakkavuokaan myös reunoille. Pistele pohja haarukalla. Paista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Murustele feta kulhoon. Sekoita joukkoon jogurtti, suola ja pippuri. Levitä fetatäyte piirakkapohjalle.
Pese ja halkaise kirsikkatomaatit. Vuole kurkusta kuorimaveitsellä ohuita suikaleita. Kuori ja viipaloi sipuli. Valuta oliivit. Koristele piirakan pinta tomaateilla, kurkkuruusukkeilla, (sipulilla,) oliiveilla, jääsalaatilla ja basilikanlehdillä. VINKKI! Voit viimeistele pinnan vielä lorauksella öljyä ja rouhauksella mustapippuria.



lauantai 1. huhtikuuta 2017

Suklaafudgekakku

Suklaafudgekakku on aikas namu näin suklaan ystävälle ja mikä loistavinta aivan mahtava tarjottava pääsiäispöytään kahvin kanssa. Jos tykkää suklaasta ja makeasta, niin tätä kannattaa ehdottomasti testata. Alkuperäinen ohje on Maku-sivustolta.






SUKLAAFUDGEKAKKU
10-15 hengelle

POHJA
150 g voita
2 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl vahvaa kylmää kahvia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
1 1/2 dl vispikermaa
1 1/2 dl sokeria
2 rkl vaaleaa siirappia
100 g tummaa suklaata
75 g huoneenlämpöistä voita


Sulata ensin voi ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää kahvi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Kiinnitä leivinpaperi 24 cm irtopohjavuoan pohjaan. Voitele reunat. Kaada taikina vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes kakku on mehevä mutta kypsä. Anna jäähtyä vuoassaan.

Mittaa kerma, sokeri, siirappi ja paloiteltu suklaa kattilaan. Kuumenna hiljalleen samalla ­sekoittaen. Anna kiehua 5 ­minuuttia sekoitellen, kunnes seos on paksua ja kiiltävää. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon voi. Jäähdytä sekoitellen 10 minuuttia.

Kaada kuorrutus varovasti jäähtyneen pohjan päälle vuokaan. Anna kakun kiinteytyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia tai yön yli.







Makeaa Aprillipäivää
💛:lla
Paperivuoka